:attn: Mies oli ensirakkaus,oltiin onnellisia,sama ystäväpiiri ym.aina reissattiin porukalla ja muutenkin kaikki oli jees.Alkoholi ja pilvenpoltto kuvioissa jo silloin,mutta ei kummemmin häirinnyt kun silloin ei vielä näitä lapsiakaan ollut,oltiin tuskin parikymppisiä ja menopäällä
Esikoista odottaessa-olin juuri sen kaksikymmentä-keskusteltiin aiheesta,että menemiset loppuu tai radikaalisti vähenee sillointällöin käymisiksi,ja äijä oli ihan mukana hommassa.Ja uskoin tietty sinisilmäsesti kun oltiin niin rakastuneita...idioottihan olin,mut hyvä se on näin jälkiviisaana manata.Tyttö syntyi -04,sektiolla maailmaan,ja tais isä siitä samantien lähtee muistaakseni synnäriltä varpajaisiin vetää perseet.Ja loppujen lopuks yksin hoidin muksun,kädenväännöllä sain isän himaan välillä olemaan meidänkin kanssa mutta aina oli hauskempaa muualla,eli kantabaarissa tai kavereilla tekemässä jotain toooosi tärkeetä.
Lastaan isä rakasti,ja minuakin,mutta tuli kaikki liian äkkiä sille miehelle eikä oikeen osannut käsitellä vastuuta tms.Oli vielä niin vauhti päällä.Kun aloin odottaa poikaa-tyttö silloin vajaan vuoden-olin itse ihan onnessani,mutta iloa varjosti tieto tilanteesta että yksin jäisin,kun ei miestä kotona näkynyt nytkään.Poika syntyi -06.
Pari kuukautta jaksoin odottaa ihme muutosta ja välillä isä jaksoikin olla kotona enemmän,mutta ei se enää riittänyt mulle.Mulla oli pääkopassa kaikki muuttunut ja olin täysin kyllästynyt ja katkera siitä että olin parisuhteessa yksin,ja myös kahden ihanan lapsen "yksinhuoltaja"vaikka paperilla olimme perhe.Muutin lasten kanssa pois kun poika oli 3kk,ryhdyin oikeaksi yksinhuoltajaksi ja jätin miehen kotikonnuilleen.Ei ollut helppoa aikaa silloin,eikä sen jälkeen,mutta välttämättömyys silti.
Jätän paljon kertomatta,enkä halua puhua miehestä pahaa,on nyt ihana isä silloin kun on lastensa kanssa ja rakastaa lapsiaan.Enkä myöskään mustamaalaa isää lapsille,ei ole tarpeellista.Hän yrittää olla osallistuva isä nyt,ja se riittää mulle.Lapset eivät muista aikaa kun asuttiin isin kanssa,ja iskällä oli joko krapula tai se oli sitä menossa hankkimaan.Olivat niin pieniä.Äijä tajus virheensä,ja koittaa nyt tehdä parhaansa.Minun kohdaltani se on jo myöhäistä,olen uudessa parisuhteessa miehen kanssa jolle perhe on nro.1 eikä alkoholilla oikeen ole edes sijaa.Odotamme yhteistä vauvaa parhaillaan,ja mies on hyvä miehenmalli myös minun lapsilleni ja mitään ongelmia lasten sopeutumisesta uutta miestäni kohtaan ei ole ollut.Tosin muksut vasta 3 ja 5,niin eiköhän niitä uhmakohtauksia vielä saavu...Vauvasta ovat innoissaan.Entinen mieheni ei ehkä niinkään
,mutta elämä jatkuu.Toivottavasti myös hänellä :hug:
Olen sitä mieltä että elämä on turhan lyhyt,jos sen meinaa viettää ihmisen kanssa jolle pullo on rakkaampi kuin sinä tai lapset.