Toisaalta saa ja toisaalta ei. Ymmärrän sen, että abortti on varmasti kova paikka ja siihen liittyy oma surutyönsä. Mutta sellaisessa tapauksessa, missä abortti on tehty kevyin perustein (vauvakuume, ei ehkäisyä, raskaaksi ja abortti koska "ei nyt olekaan oikea hetki" ja heti perään vauvakuume) en oikeasti tunne minkäänlaista sympatiaa. Minulla on siis tällainen tuttava ja välillä tuntuu kerjäävän sääliä ja on varmasti yksi niistä jotka puhuu "enkelilapsestaan" ikäänkuin itsellä ei olisi mitään tekemistä sen lapsen menetyksen kanssa. Ja olen kuitenkin sen verran läheinen, että tiedän ettei abortin syynä ollut mitään tuon enempää kuin tuo "ei ole oikea hetki". Saahan hän surra, ei sitä kukaan voi häneltä evätä, mutta sympatian ja lohduttamisen saaminen onkin sitten eri juttu..
Tässäpä tositarina kaikille ihmisille joiden elämä on mustavalkoista:
mies ja vaimo ovat jo vuoden verran yrittäneet lasta siinä onnistumatta, mies lähtee kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille työkomennukselle. Tänä aikana vaimo raiskataan kun hän on aamulenkillä puistossa. Raiskaus on väkivaltainen ja kestää pitkään. Nainen saa mm. murtumia kasvoihinsa koska raiskaaja käyttää niin raakaa väkivaltaa. Seurauksena raiskauksesta on sukupuolitauti ja viikko sairaalassa. Mies on jo palannut komennukselta kun nainen tajuaa olevansa raskaana. Ensimmäisessä ultrassa todetaan kammottava totuus, lapsi on seurausta raiskauksesta eikä aviomiehen. Pariskunta päätyy yhdessä aborttiin. Nainen kuitenkin suree lasta, koska lapsi on ollut niin kauan toiveissa. Myöhemmin kaikki kävi onneksi hyvin ja pariskunta sai kaksi lasta yhdessä. Raiskaajaa ei koskaan saatu kiinni eikä tuomittu.
Että näinkin voi käydä, ei elämä ole mustaa ja valkoista, joskus pitää tehdä rankkoja päätöksiä.
mies ja vaimo ovat jo vuoden verran yrittäneet lasta siinä onnistumatta, mies lähtee kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille työkomennukselle. Tänä aikana vaimo raiskataan kun hän on aamulenkillä puistossa. Raiskaus on väkivaltainen ja kestää pitkään. Nainen saa mm. murtumia kasvoihinsa koska raiskaaja käyttää niin raakaa väkivaltaa. Seurauksena raiskauksesta on sukupuolitauti ja viikko sairaalassa. Mies on jo palannut komennukselta kun nainen tajuaa olevansa raskaana. Ensimmäisessä ultrassa todetaan kammottava totuus, lapsi on seurausta raiskauksesta eikä aviomiehen. Pariskunta päätyy yhdessä aborttiin. Nainen kuitenkin suree lasta, koska lapsi on ollut niin kauan toiveissa. Myöhemmin kaikki kävi onneksi hyvin ja pariskunta sai kaksi lasta yhdessä. Raiskaajaa ei koskaan saatu kiinni eikä tuomittu.
Että näinkin voi käydä, ei elämä ole mustaa ja valkoista, joskus pitää tehdä rankkoja päätöksiä.
Mä en todellakaan tuossa tilanteessakaan tekis aborttia.
Silloin ehkä harkitsisin jos mun oma henki olisi vaarassa. Tai ainakin sitten jos jostain syystä raskaus tappais mut takuulla.
Enhän minä voi kieltää ketään suremasta. Mutta jos abortti on tehty MUN mielestä kevyin perustein niin toivonkin että sen tekijälle tulee suru ja katumus.
Kyllä minä tällaiset tapaukset ymmärrän. Ja senkin että joskus abortti pitää tehdä koska se on parempi vaihtoehto sille syntyvälle lapsellekin.. Varmasti on kova paikka, jos kuitenkin itse olisi halunnut lapsen! Mutta on niitä syitä, joita en ymmärrä, tehdään abortti oikeasti kevyin perustein ja sitten surraan syntymätöntä lasta.
"vieras"
Raiskaus on varmaan osuudeltaan hyvin pieni osa aborttiin johtaneista syistä. Ne joille noin käynyt on järkyttävä kohtalo.
Eikö raiskauksen jälkeen tarjota jälkiehkäisyä?
Eikö raiskauksen jälkeen tarjota jälkiehkäisyä?
hmph
Jos abortti on tehty tyyliin "emmä nyt viitti tätä lasta pitää, ens kuussa vois alkaa yrittää kun ajankohta on perempi"-abortteja, niin asia on nou nou.
Ap:n tapauksen abortit on ok.
Ap:n tapauksen abortit on ok.
Lunatic
Saa kai sitä surra mikä surettaa, mutta en ymmärrä miksi joku surisi aborttia.
Tuskin ketään voi pakottaa aborttiin.
Tuskin ketään voi pakottaa aborttiin.
dshsdgthsrthserth
Suru ei kysy lupaa, olkoonkin sitten itsekkäiden tekojen katumista tai jotain muuta.
Minullekin muinoin eräs ystävä itki lapsettomuuttaan, kun kolmen vahinkoja sattuu abortin komplikaationa kohdun seinämä oli vahingoittunut. Onhan se surullista kun ei pysty saamaan lapsia, vaikka olikin oma vika.
Minullekin muinoin eräs ystävä itki lapsettomuuttaan, kun kolmen vahinkoja sattuu abortin komplikaationa kohdun seinämä oli vahingoittunut. Onhan se surullista kun ei pysty saamaan lapsia, vaikka olikin oma vika.
femin
Saa, varsinkin silloin, jos on aborttiin pakotettu ja itse olisi halunnut lapsen pitää. Tiedän 2 tällaista tapausta. :/
Mutta jos tekee abortin sosiaalisista syistä, niin en kyllä tunne sympatiaa.
Mutta jos tekee abortin sosiaalisista syistä, niin en kyllä tunne sympatiaa.
Millä tavalla pakotettu? Ymmärrän jos raskaana olevan oma henki on vaarassa, muuten en näe mitään pakottavaa syytä tehdä abortti.
eikös täs kysytty, saako surra, ei, saako tehdä abortin ja missä tilanteessa?
Olisiko tatuoija ymmärtänyt väärin, ja enkeli on keskenmenon muistolle.
Saa surra ja hyvä olisikin käsitellä asia kunnolla, eikä vaan ohimenneenä tilanteena.
Lunatic
Nää aborttikeskustelut menee aina siihen, että jotkut mukaviisaat tulee neuvomaan, millon abortin saisi tehdä ja millon ei. Ihan kuin tietäsivät muiden puolesta.
Kepsis
Kun sen suremisen tekee omissa oloissaan eikä paisuttele siitä kaiken kansan ihmeteltävää tragediaa.
"vieras"
Sä olet oikeasti täysi urpo. Olet polttanut raskausajan eli PAHOINPIDELLYT VAUVAASI ja jaksat jäkittää täällä muiden valinnoista. Hoida oma elämäsi kuntoon ja tule puhumaan sitten.
"asdfasdf"
[QUOTE="vieras";26330538]Tekeekö mielestänne abortista jotenkin hyväksytympää jos sitä suree kuin että suhtautuu kylmäverisesti?
Jotenkin ajattelen, että onko se suru enemmän surua omasta itsestään ja haluttomuudesta ottaa lasta vastaan kuin aitoa surua lapsesta?[/QUOTE]
Ajattelet, mutta tunteiden monisyisyys yllättää. Tunteet, vaikka perustaltaan samankaltaisia ovat henkilökohtaisesti koettuja. Toinen voi kokea surua menetyksestään, sinä näet ulkopuolisena hänen kokevan surua omasta haluttomuudestaan ottaa vastaan lasta.
Jotenkin ajattelen, että onko se suru enemmän surua omasta itsestään ja haluttomuudesta ottaa lasta vastaan kuin aitoa surua lapsesta?[/QUOTE]
Ajattelet, mutta tunteiden monisyisyys yllättää. Tunteet, vaikka perustaltaan samankaltaisia ovat henkilökohtaisesti koettuja. Toinen voi kokea surua menetyksestään, sinä näet ulkopuolisena hänen kokevan surua omasta haluttomuudestaan ottaa vastaan lasta.
aika kovaluontoinen ihmisen pitää olla että selviäis abortista surematta
eli saa ja pitääkin
eli saa ja pitääkin
femin
Tuossa tapauksessa aika varmasti päätyisin aborttiin uskostani huolimatta. Olen kuitenkin niin epätäydellinen, että en varmaan voisi rakastaa kyseistä lasta, koska muistuttaisi minua tapauksesta. :/ Lapsella kuitenkin pitää olla rakastavat vanhemmat.
[QUOTE="vieras";26330680]Mitä tämä tarkoittaa?[/QUOTE]
En tiedä, tarkoittaako femin samaa, mutta minä tiedän yhden tapauksen jossa 16-vuotias tuli raskaaksi ja vanhemmat painosti aborttiin. Oli kyllä pakotettu, ei olisi halunnut tehdä aborttia.
En tiedä, tarkoittaako femin samaa, mutta minä tiedän yhden tapauksen jossa 16-vuotias tuli raskaaksi ja vanhemmat painosti aborttiin. Oli kyllä pakotettu, ei olisi halunnut tehdä aborttia.
"vieras"
[QUOTE="vieras";26330538]Tekeekö mielestänne abortista jotenkin hyväksytympää jos sitä suree kuin että suhtautuu kylmäverisesti?
Jotenkin ajattelen, että onko se suru enemmän surua omasta itsestään ja haluttomuudesta ottaa lasta vastaan kuin aitoa surua lapsesta?[/QUOTE]
Minä surin sitä kokonaistilannetta. Aivan vapaasti voitte arvostella mutta raskauduin omaa tyhmyyttäni, painostus aborttiin oli aika kovaa enkä itsekään olisi lasta halunnut. Olin 15. Itkin ennen aborttia ja sen jälkeen. Varmaan vähän kaikkea siinä oli, ei pelkkää lasta vaan koko tilanne oli minusta surullinen.
Jotenkin ajattelen, että onko se suru enemmän surua omasta itsestään ja haluttomuudesta ottaa lasta vastaan kuin aitoa surua lapsesta?[/QUOTE]
Minä surin sitä kokonaistilannetta. Aivan vapaasti voitte arvostella mutta raskauduin omaa tyhmyyttäni, painostus aborttiin oli aika kovaa enkä itsekään olisi lasta halunnut. Olin 15. Itkin ennen aborttia ja sen jälkeen. Varmaan vähän kaikkea siinä oli, ei pelkkää lasta vaan koko tilanne oli minusta surullinen.
[QUOTE="vieras";26330538]Tekeekö mielestänne abortista jotenkin hyväksytympää jos sitä suree kuin että suhtautuu kylmäverisesti?
Jotenkin ajattelen, että onko se suru enemmän surua omasta itsestään ja haluttomuudesta ottaa lasta vastaan kuin aitoa surua lapsesta?[/QUOTE]
Se miten ja mitä suree
a) ei vaikuta abortin hyväksyttävyyteen
b) ei kuulu muille
c) kasvattaa surijaa, suri hän mitä tahansa, eli on hyväksi
Jotenkin ajattelen, että onko se suru enemmän surua omasta itsestään ja haluttomuudesta ottaa lasta vastaan kuin aitoa surua lapsesta?[/QUOTE]
Se miten ja mitä suree
a) ei vaikuta abortin hyväksyttävyyteen
b) ei kuulu muille
c) kasvattaa surijaa, suri hän mitä tahansa, eli on hyväksi
femin
[QUOTE="vieras";26330680]Mitä tämä tarkoittaa?[/QUOTE]
Toisessa tapauksessa mies pakotti aborttiin ja toisessa vanhemmat (tuttavani oli 17-vuotiaana raskaana.) :/
Itsekin tulin 17-vuotiaana ensimmäisen kerran raskaaksi, mutta aborttia en edes harkinnut ja hyvin ollaan pärjätty. Nyt toinen tulossa.
Toisessa tapauksessa mies pakotti aborttiin ja toisessa vanhemmat (tuttavani oli 17-vuotiaana raskaana.) :/
Itsekin tulin 17-vuotiaana ensimmäisen kerran raskaaksi, mutta aborttia en edes harkinnut ja hyvin ollaan pärjätty. Nyt toinen tulossa.
Lunatic
Ai jaaha.
Sitten moni nainen taitaa olla kovaluontoinen, kun useimmille abortti on pelkästään helpotus.