Gallup: Saako mielestäsi abortin tehnyt surra menetettyä lastaan?

Ai jaaha.
Sitten moni nainen taitaa olla kovaluontoinen, kun useimmille abortti on pelkästään helpotus.

Tietysti se on suurimmalle osalle helpotus! Mutta liittyyhän siihen myös suuri päätös ja vastuu ja menneisyys ja kaiken sen myötä myös surua, koska kaikki varmaan mieluiten olisivat jättääneet koko abortin (ja sen syyt siis) väliin.

 

Riippuu vähän mistä syystä abortti tehty. Jos on jättänyt ehkäisyt käyttämättä on mun mielestä turha odotella keltään sympatiaa.

Entäpä jos se on mies, joka on jättänyt (sovitusta huolimatta) ne ehkäisyt käyttämättä? Tahallaan tai himoissaan.

Tätä tapahtuu yllättävän paljon, ja tämänKIN takia abortin mahdollisuus liittyy kiinteästi myös tasa-arvoon.

 

Mä en todellakaan tuossa tilanteessakaan tekis aborttia.

Anteeksi nyt, mutta sä et _todellakaan_ voi tietää miten toimisit tuollaisessa tilanteessa. Kyseessä on hemmetin traumatisoiva kokemus, joka muuttaa ihmistä.

 

Mun mielestä saa surra, mutta jos se suru on kovin jättimäistä tai pitkäkestoista niin ihmettelen kyllä onko päätös kuitenkaan ollut oikea? Ja joku tatuointi abortoidun lapsen muistoksi on jotenkin kornia, ja jälleen herää kysymys onko itse kuitenkaan tyytyväinen päätökseensä.

 

En ymmärrä miten mies voi pakottaa aborttiin kuten femin tuolla edellä kertoi. Elämme kuitenkin Suomessa, ei missään takapajulassa. Minuakin mies yritti painostaa mutta ei siinä tilanteessa naisella ole mitään velvollisuutta kuunnella miestä vaan toimia omantuntonsa mukaan. No se olikin paska jätkä. Nykyään ihan ok isä kai.

 

Tietysti se on suurimmalle osalle helpotus! Mutta liittyyhän siihen myös suuri päätös ja vastuu ja menneisyys ja kaiken sen myötä myös surua, koska kaikki varmaan mieluiten olisivat jättääneet koko abortin (ja sen syyt siis) väliin.

Onks sulla nuttura tänään liian kireellä?

 

Onks sulla nuttura tänään liian kireellä?

Ainahan mulla on.

 

ilman lääketieteellistä syytä abortin tehneet EI saa surra muuta, kuin omaa tyhmyyttään.

 

Sitten moni nainen taitaa olla kovaluontoinen

tätä en epäile hetkeäkään

 

Tietysti saa surra. Erityisesti ymmärrän surun tuollaisessa tilanteessa, jossa lapsen olisi tavallaan halunnut, mutta tilanne (esim. terveydentila, nuori ikä) ei sitä "salli". Yhtälailla saa olla myös surematta.

 

Kyllä olen itkenyt ihan stanan paljon sen lapsen perään, joka mun piti abortoida, koska hänellä ei ollut elinmahdollisuuksia! Jos ette ole aborttia joutuneet tekemään, niin menkää jeesustelemaan muualle - se on ihan hirvittävä kokemus!

 

Toki saa, kun raskaus on ollut todellakin vahinko, niin useimmilla on siihen raskaat syyt. Ts. useimmille ei varmaankaan ole raskaudenkeskeytys mikään helppo juttu.

 

Saa surra ja mun mielestä pitääkin surra. itseä henkilökohtaisesti kuvottaa naiset jotka eivät käytä ehkäisyä ja tekevät abortteja melkein harrastuksekseen. mun mielestä pitäisi myös olla joku raja aborteissa jonka jälkeen suoritettaisiin sterilisaatio. en todellakaan hyväksy aborttia, itselleni mutta moni tuttavani on sen tehnyt ja aina se suru on ollut kamalaa katsottavaa ja tukena olen ollut.

 

Itse olen joutunut 16vuotiaana vanhempien painostuksesta tekemään abortin. Olin sammunut kotibileissä ja yksi poika vetänyt sitten paljaalla, enkä ole ollut asiasta tietoinen. Häpesin. Raskaus oli jo viikolla 10 kun asian huomasin. Kärsin sen jälkeen melkein vuoden masennuksesta ja itkin pientä kuollutta "lintuani". Nyt olen päässyt asian yli.

 

Tulipas mielenkiintoiset keskustelut.

Mun serkku on saanut alkunsa raiskauksen seurauksena ja lisäksi lievästi kehitysvammainen ja mun täti oli 18 kun joutui etelänmatkallaan raiskatuksi ja tuli raskaaksi. En ole koskaan edes ajatellutkaan että mun täti olis voinut tehdä abortin. Muita lapsia täti ei saanut yrityksistä huolimatta. Serkku oli myös meidän mummolle ja papalle tosi rakas, heidän ensimmäinen lapsenlapsi ja koska serkku kasvoi ilman isää ja täti ja serkku asui mun mummon ja papan luona, serkusta tuli heille tosi läheinen. En osais edes kuvitellakaan että mun serkkua ei olis. On muuten vielä meidän ainoa serkku.

 

Tulipas mielenkiintoiset keskustelut.

Mun serkku on saanut alkunsa raiskauksen seurauksena ja lisäksi lievästi kehitysvammainen ja mun täti oli 18 kun joutui etelänmatkallaan raiskatuksi ja tuli raskaaksi. En ole koskaan edes ajatellutkaan että mun täti olis voinut tehdä abortin. Muita lapsia täti ei saanut yrityksistä huolimatta. Serkku oli myös meidän mummolle ja papalle tosi rakas, heidän ensimmäinen lapsenlapsi ja koska serkku kasvoi ilman isää ja täti ja serkku asui mun mummon ja papan luona, serkusta tuli heille tosi läheinen. En osais edes kuvitellakaan että mun serkkua ei olis. On muuten vielä meidän ainoa serkku.

Joskus pahasta asiasta tulee sitä hyvääkin.

 

[QUOTE="vieras";26330702]Sä olet oikeasti täysi urpo. Olet polttanut raskausajan eli PAHOINPIDELLYT VAUVAASI ja jaksat jäkittää täällä muiden valinnoista. Hoida oma elämäsi kuntoon ja tule puhumaan sitten.[/QUOTE]

Jäkäti jäkkä käkkä kää. Mun elämä on kunnossa, eli voin siis puhua?

 

Anteeksi nyt, mutta sä et _todellakaan_ voi tietää miten toimisit tuollaisessa tilanteessa. Kyseessä on hemmetin traumatisoiva kokemus, joka muuttaa ihmistä.

Mut on kyllä raiskattu. Tosin en ollut naimisissa, ja en tullut raskaaksi. Ei se ainakaan mua traumatisoitunut. Mutta ihmiset on erilaisia.

 

Täytyy olla erikoinen ihminen, jos joutuu turvautumaan aborttiin eikä edes sure sitä. Kaikki tuntemani ovat surreet.

 

Mut on kyllä raiskattu. Tosin en ollut naimisissa, ja en tullut raskaaksi. Ei se ainakaan mua traumatisoitunut. Mutta ihmiset on erilaisia.

Joo, niin todella on.

 

Täytyy olla erikoinen ihminen, jos joutuu turvautumaan aborttiin eikä edes sure sitä. Kaikki tuntemani ovat surreet.

En ole erikoinen, enkä kovaluontoinen. En sure kuitenkaan aborttia, koska se oli oikea ratkaisu. Olisi tullut liian pieni ikäero ja voimavarat oli koliikkilapsen kanssa jo ihan finaalissa. Koen että tein oikein ja olin parempi äiti jo kahdelle olemassa olevalle lapselle, mielummin niin kun huono kolmelle.

Välillä pitää olla itsekäs terveellä tavalla.

 

En ole erikoinen, enkä kovaluontoinen. En sure kuitenkaan aborttia, koska se oli oikea ratkaisu. Olisi tullut liian pieni ikäero ja voimavarat oli koliikkilapsen kanssa jo ihan finaalissa. Koen että tein oikein ja olin parempi äiti jo kahdelle olemassa olevalle lapselle, mielummin niin kun huono kolmelle.

Välillä pitää olla itsekäs terveellä tavalla.

Voihan sitä surra vaikkei katuiskaan päätöstään ja oliskin tehnyt mielestään oikean ratkaisun. Ei se sureminen tarkoita välttämättä että kaduttaisi.

 

Jäkäti jäkkä käkkä kää. Mun elämä on kunnossa, eli voin siis puhua?

Puhu ihmeessä mutta teet kyllä itsesi naurunalaiseksi moralisoimalla muita vaikka itse olet pahoinpidellyt vauvaasi jo kohdusta alkaen. Ei sinulla ole varaa arvostella pätkääkään muita.

 

Siis todellakin saa surra. Moni päätyy aborttiin vaikka haluaisikin lapsen, mutta tilanne on täysin mahdoton. Moni on halunnut kovasti lasta, ja sitten lapsi paljastuu niin pahasti vammaiseksi, että tämä eläisi hyvin lyhyen aikaa ja senkin kivuliaasti. Vaikka tuossa tilanteessa tekee mielestäni hyvinkin armeliaan päätöksen.

Itse asiassa niitä ihmisiä en haluaisi tunteakaan, jotka vain kylmästi tekevät abortin ja joille päätöksen tekeminen ei aiheuta minkäänlaista tuskaa tai surua.

 

Jokainen tietty suree just sitä, mikä surettaa. Myönnän, että jos joku suris mul abortissa menetettyä lapsen alkua, niin en kyl olkapäätä tarjois. Asia on tietysti eri, jos abortti on tehty siks, että äiti on hengenvaarassa tai lapsi vakavasti sairas. Mut jos abortti on tehty siks, että "ei tähän elämäntilanteeseen nyt mikään lapsi sovi", niin en ymmärrä.