Gallup raskautuneille!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tikru
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
pillerit jäi pois kesäkuun puolivälissä (huom, käyttänyt niitä yli 10 vuotta), ja kahdet menkat kerkes tulemaan, toisesta lasketaan nyt raskausviikkoja ; ) JIPIIIIIIIIIIIIII!
 
Tärppi tuli 11 yrityskierrolla.
Sitä ennen yritettiin kaikenmaailman konstit.

Aika naistentautien polille tutkimuksiin oli varattuna kunnes 2 viikkoa ennen sitä tein pos. testin:) Taisi meilläkin stressi haitata tärppiä.

Ensimmäisenä oireena tuli finnit otsaan, minulla ei ole koskaan ollut finnejä aiemmin joten arvelin että jotain on meneillään.
Olin myös aika väsynyt ja kiukkuinen, mielialat vaihteli kovasti:)
 
Viidennellä kierrolla. Ensimmäiset oireet olivat kuukautisten pois jääminen. Eli siis kaikki PMS oireet tulivat normaalisti, ja se ensimmäinen pieni veriviirukin, mutta sitä varsinaista vuotoa ei vaan kuulunut. Muutaman päivän vielä odottelin ennen kuin tein testin, ja sen jälkeen ne varsinaiset OIREET vasta alkoivatkin.
 
Meillä tärppäsi ensin seitsemännellä kierrolla, mutta sain keskenmenon vk 8+ . Apuna Terolutit. Sen jälkeen odoteltiin yhdet menkat ja ekasta yrityskerrasta tärppäsi ihan luomuna.
 
Hei! 9 kk ehdittiin yrittää. Ensin ilman stressiä yms. mutta sitten alkoi puolen vuoden päästä jo huolettaa. Minulla kun lisäksi jo aika paljon ikää... Olin juuri aikonut hommata seuraavaan kiertoon ovistikut, kun tärppäsi. Ensin alkoi viluttaa kovasti ja lisäksi se pahoinvointi. Koko ajan etoi, mutten oksentanut. Siitä jo vähän arvailin ja tein testin, kun menkat reilun viikon myöhässä. Tarkoitus oli odottaa 2 vk, mutten malttanut! Olin jo aika lailla sillä mielellä, ettei tää onnistu ja sitten tulikin iloinen yllätys. Synnytys muutaman viikon päästä, eli toivottavasti teilläkin onnistaa pian. Ai niin, tupakanpolton lopetin n. 3 kk ennen raskaaksituloa, suosittelen kaikille jotka yrittää.
 
Heips!

3v sitten jätin pillerit pois (käytin yhtäjaksoisesti 10v) ja pettymyksiä oli paljon.... Tosin ikääkin jo on kertynyt yli 30. Omituisen olon takia testasin ja plussasin kesäkuussa. Nyt rv 13 + 5 =0) Iltaisin oli kylmä ja tosi väsy...

Tsemppiä!!!
 
Moi

Lopettelin pillerit vko23 syötyäni niitä 12vuotta.
Odottelin pitkää yrittämistä mutta kävikin niin että plussasin vahvan plussan eilen. Toki alussa ollaan joten kaikkea voi tapahtua mutta toivotaan parasta että kaikki sujuu mukavasti ja raskaus etenee.

En kuvitellut olevani raskaana,ainoastaan kuukautiset jäi pois alkuviikosta 32 ja ajattelin että kierto ei vaan vielä kohdallaan.Tein kuitenkin testin kun kuukautiset olisi pitänyt alkaa ja näytti miinusta. Jatkoin elämääni normaalisti. Loppuviikosta ravasinkin sitten vessassa ,mutta ajattelin että se johtuu kun kierto myöhässä.

Nyt sitten kun reilu viikko myöhässä niin ajattelin vain huvikseni tehdä testin ja vahva plussahan sieltä tuli.
Lääkäri eilen toivotteli mukavaa odotusaikaa:)

Oireita ei sen ihmeempiä paitsi pissattaa vieläkin ja välillä alavatsaa vihloo,muuten elämäni kunnossa:)

Joten,kaikille pillereitä käyttäneille vain iloisia uutisia,nopeastikkin kaikki voi tapahtua.

Mukavia odotusaikoja.
 
Pillereitä käytin enemmän tai vähemmän säännöllisesti vuodesta -87. Jätin pois tämän vuoden helmikuussa. Pari kiertoa ehkäistiin kondomilla, sitten sitä käytettiin tyyliin silloin kun muistetaan. Ja heti tärppäsi, puolikkaalla ehkäisylläkin. Ikää 34. Eli on mahdollista helppo raskautuminen pitkän pillerinsyönnin jälkeen ja hiukan vanhemmallakin iällä.

 
Pitkä ""pilleriputki"" takana täälläkin - lähes 18vuotta. Ikää 35 ja pillerit jätin pois kesäkuun alussa. Elokuun eka päivä tein raskaustestin ja plussaahan se näytti!!! Uskomatonta mutta totta!
Nyt viikolla 7 ja eka neuvola syyskuun alussa.
Tiesin jo oikeastaan heti oviksen jälkeen, että oli tärpännyt: rinnat kipeytyi ja turposi heti alkuun ja alavatsa oli ihan ""omituisen"" tuntuinen. Iltaisin väsyttää ja aamulla on vaikea päästä sängystä ylös, mutta muuten olen vielä säästynyt pahimmilta oireilta.
 
Tärppäsi useamman vuoden lapsettomuushoitojen ja 4 koeputkihedelmöityksen jälkeen.

Eka oire oli pieni verenvuototuhru kiinnittymisen aikaan. Sen jälkeen tuli kovia menkkamaisia vatsakramppeja, jotka kestivät muutaman viikon. N. viikko kiinnittymisen jälkeen silmissä musteni, kun nousin ylös sängystä nopeasti. Myös rinnat alkoivat turvota ja tulla ariksi. Vähän ennen raskaustestiä korvat menivät usein lukkoon, kun kävelin kaupungilla vähänkään enemmän.
 
Moi,

Meillä tärppäsi 10 yrityskierrolla. Oireita oli jo ennen testin tekemistä eli kun menkat oli myöhässä 3 päivää eli pahoinvointia ja rinnat tosi kipeät, niin ja kova pissahätä usein ja aamuisin raudanmaku suussa.
Nyt rv 9.


 
Ensimmäinen raskaus tärppäsi heti ensimmäisestä kierrosta, mutta päättyi keskemenoon, joka huomattiin rv 12. Sen jälkeen pidettiin parin kuukauden tauko ennen kuin ruvettiin uudestaan yrittämään. Sitten yritystä riittikin noin vuosi ennen uutta tärppiä. Apuna käytetiin ovistikkuja ja lopulta clomeja 4 kierron verran ennen kuin onnisti.
 
Ekasta kierrosta tärppäsi, ehkäisynä oli ollut kondomit, pillereitä en ollut syönyt yli 7 vuoteen. Mitään apukeinoja ei ollut käytössä, ajattelin että jos ei puolessa vuodessa tärppää niin sitten harkitsen ovistestejä (mulla ovis ei oireile millään tavalla joten sen tarkkaa ajankohtaa mahdoton mun kohdalla tietää...). Oireina menkkamaiset melko voimakkaatkin kivut sekä ällötys.

Poika 8,5kk, toisesta haaveillaan, yritys ehkä alkaa joulukuussa, saas nähdä suodaanko meille toinen ja jos niin tärppääkö yhtä nopeasti vai meneekö nyt kauemmin.
 
Tärppäsi noin kolmannella yrityskierolla, joka kuitenkin oli ehkä ensimmäinen todella realistinen (ajoitus oikea). Nyt kaikki vasta alussa, toivon, että loppuun saakka. Oireina väsymys, ärtymys, nälkä, palelu, rintojen kipeytyminen, repäisykivut....

Pillereitä en ole pitkään aikaan syönyt.
 
Puoli vuotta meni yrittäessä. Reilu kk ennen raskautumista aloin ystävän kehotuksesta syömään Multitabs 2+:ia ja seuraavia kuukautisia ei tullutkaan:) Ei tainnut olla vaan vitskujen ansiota, mutta ehkä ne oli juuri oikea täsmälääke meille:)
 
Hei!

Toisella kierrolla tärppäsi. Rakastelimme ehkä neljän päivän välein. Mitään raskausoireita ei ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää ollut, ei juuri menkkaoireitakaan. Sitten viikon päästä alkoi väsyttää ja oli pakko nukkua päiväunia. Pahoinvointi alkoi lievänä ehkä joskus kuudennella viikolla ja muuttui pahemmaksi kymmenennellä. Nyt sitten (rv 14) alkaa jo vähän helpottaa. Rasvainen ja makea ruoka ei maistu, vaan vauva tuntuu himoitsevan marjoja ja hedelmiä ja happamia maitotuotteita.
 
""Touhutipasta"" raskaaksi! Takana pitkä suhde ja lapsi oli toivottu mutta tuli hiukan aikaisemmin kuin ajateltiin. Ei kuitenkaan otettu ehkäisyä kovin vakavasti koska vauva pyöri mielessä.
 
1. raskaaksi toisella yrityskierrolla
2. en tiedä oliko siitä apua, mutta saimme orgasmin mieheni kanssa samaan aikaan. näin oli myös edellisen kerran kun tulin raskaaksi (päättyi keskenmenoon)
3. ekat raskausoireet olivat kipeytyneet nännit ja nystyjä nänneissä
 
Ekasta vauva lähti tulemaan heti ekasta kierrosta, toiseen meni aikaa se maaginen 4 kk, joka tuntuu pyörivän monella. Perinteinen oviksen laskumenetelmä toimi, varsinkin kun nyt 4. kierrolla otimme asian sen verran sekstailussa huomioon...
 
Lähes vuosi yritystä takana meillä. Apukeinoina oli käytössä jo pitkään ovistikut. Lisäksi söin talvella pari kuukautta teroja epäsäännöllisen kierron tasaamiseksi, sitten ne jäi pois. Mitään km:a, tuulimunaa tms ei ainakaan tietääkseni ollut: ei vain tärpännyt.

Touko-kesäkuun vaihteessa vihdoin tärppäsi! En tiedä, vaikuttiko, mutta otin tuolloin tosi rennosti. En ajatellutkaan ekaa kertaa pitkään aikaan koko yritystä (paitsi sen verran, että bongasin oviksen ja ajoitettiin puuhailut siihen).Kävin kavereiden kanssa ulkona (alkoholia tosin kohtuudella) ja matkallakin.

Ekat oireet oli outo tunne siitä, että jotain on tekeillä. Ajatus pätki. Tunne poikkesi aiemmista tuntemuksista. Lisäksi väsytti ja nälätti. Kohtu ja alavatsa vaikutti tunnottomalta. Rinnoissa alkoi tuntua vasta plussan jälkeen, samoin pahoinvointi iski vasta myöhemmin.
 

Yhteistyössä