Sitä, ettei ollut päätäntävallassa toisen elämästä. Se on mun mielestä raskainta vanhemmuudesta. Täytyy osata päättää tehdäänkö lapseni kanssa näin, vai noin. Miten päätökset vaikuttavat rakkaimpani tulevaisuuteen? Rokotanko vai ei? Laitanko hoitoon vaiko en? Tavalliseen kouluun, vai olisiko steiner tai montessori parempi? Onko tämä turvallisin turvaistuin?
Lisäksi se huoli, en osannut kuvitellakaan ennen lapsen saamista kuinka HUOLISSAAN sitä voi jostakin ihmisestä olla ja kuinka monesta asiasta sitä voikaan huolehtia ja pelätä jotakin tapahtuvan.
Lisäksi nämä jo edellämainitut ex tempore-lähdöt, spontaani seksi, pitkät yöunet ja muut ovat kaipuulistalla. Mutta ikinä en vaihtaisi tämänhetkistä menneeseen. Ainahan sitä haikailee menneitä, mutta olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen nykyiseen elämääni.