G: Tulevat lomanne?

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
se sommarland? Ootteko olleet tuolla ennen? On nimittäin yksi meidänkin vaihtoehdoista.
Joo, ollaan käyty sommarlandis. Mutta siitä on aikaa varmaan 10 vuotta. Mun serkut ja mummut asuu Skarassa joten lähinnä niitä mennään treffaamaan :) Mut oli se ainakin silloin ihan huippu paikka huvipuistoksi! Ja käsittääkseni taso on pysynyt hyvänä.
 
Olen lahdossa Koreaan miehen luokse tassa ensi kuussa, lentolippuja pahkailen , etta missa vaiheessa lahtisin. Kai heti paasiaisen jalkeen. Pre-visiitti on myos tarkoitus sinne tehda taman kevaan aikana.

Kesakuun alussa olemme lahdossa Tukholman maratoniin mukaan. Kesakuussa olemme menossa myos Manner-Espanjaan.

Muutto Koreaan osuu sitten nailla nakymin heina-elokuun vaihteeseen. Mutta sehan nyt ei ole lomamatka.

Tassa kevaan aikana pitaisi myos kayda Skotlannissa, tutustumaan likan kanssa yliopistoihin.
 
saa nähdä teenkö parin tyttökaverin kanssa viikonloppumatkan jonnekin Euroopan kaunpunkiin ennen kesää. Kesä vielä auki, jotakin pientä Euroopassa. ei kiirettä, mutta muutaman viikon kuluttua pitää alkaa katsella lentotarjouksia ja sen jälkeen sitten hotellia ja mahdollisesti autovuokrausta riippuen toki minne mennään. Mutta jonnekin viikoksi tai pariksi
 
Me lomaillaan kesällä muutama tunti Vepsässä ja muumimaailmassa :LOL: Ei tällä kokoonpanolla oikein pidempiä reissuja tehdä...vuoden päästä sitten telttailemaan, kun ei ole ihan pientä vauvaa mukana :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja chef:

millä kokoonpanolla? mei ainakin lomailemme neljän lapsen kanssa joista yksi on ihan vauva
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Isä, äiti, 7,5v, 1,5v, 3kk sekä 2 koiraa.

Keskimmäinen vihaa yli kaiken autossa oloa (huutaa lähes koko matkan), enkä näe että 3kk ikäisellekään tekee kovinkaan hyvää olla turvakaukalossa useampia tunteja kerrallaan, joten en mä keksi kovinkaan hyviä lomavaihtoehtoja. Lisäksi vielä nuo koirat, jotka siis kulkevat lomilla mukana.

Minkämoinen loma sitten olisi sun mielestä tällä kokoonpanolla kätevä?
 
TilkkuTyttö
Mä meen parin viikon päästä viikonloppumatkalle erääseen Keski-Euroopan kaupunkiin, kesällä varmaan käydään Suomessa, ja syksyllä varmaan mennää koko perheen kanssa sitten jonnekkin kesälomalle (niin että mies käyttää kesälomansa), erästä Aasian kohdetta on mietitty.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Me lomaillaan kesällä muutama tunti Vepsässä ja muumimaailmassa :LOL: Ei tällä kokoonpanolla oikein pidempiä reissuja tehdä...vuoden päästä sitten telttailemaan, kun ei ole ihan pientä vauvaa mukana :)
millä kokoonpanolla? mei ainakin lomailemme neljän lapsen kanssa joista yksi on ihan vauva
Isä, äiti, 7,5v, 1,5v, 3kk sekä 2 koiraa.

Keskimmäinen vihaa yli kaiken autossa oloa (huutaa lähes koko matkan), enkä näe että 3kk ikäisellekään tekee kovinkaan hyvää olla turvakaukalossa useampia tunteja kerrallaan, joten en mä keksi kovinkaan hyviä lomavaihtoehtoja. Lisäksi vielä nuo koirat, jotka siis kulkevat lomilla mukana.

Minkämoinen loma sitten olisi sun mielestä tällä kokoonpanolla kätevä?
mitä vain voi toteuttaa se on itsestään kiinni, ja kyllä meilläkin on koirat jotka mukana kulkee!
 
No mutta kun tämä on se, mitä me halutaan nyt kesällä tehdä :D Ei me haluta toteuttaa mitään muuta.

Telttailemassa oltiin viime vuonna, kun mukana oli 7kk ikäinen, eikä siitä tullut mitään. Jouduttiin lähtemään kesken yötä pois, koska syystä tai toisesta vauva ei saanut teltassa nukuttua. En ajatellut uudestaan moista yrittää 3kk ikäisen kanssa. Eikä itseasiassa autoomme edes mahtuisi kaikki telttailuun tarvittava kun sinne pitää mahduttaa nyt 1 hlö enemmmän ja hänen kamansakin.
 
Ei mitään suunnitelmia, kun ensin pitäs sommitella tuo 4vk.loma tuonne koululaisten lomaan. Lapset menee viikon kesäleirille ja esikoinen vielä Partiolaisten suurleirille. Kaipa sitä sitten Suomea kierrellään.
 
Meillä hiukan ongelmia, että missä järjestyksessä mennään. Italian kiertäminen autolla, Haifaan etsimään asuntoa, Kaliforniaan moikkaamaan lapsuudenystävääni, Tanskaan, Kiinaankin pitäisi mennä ostoksille ja Rion karnevaalit (meni jo)....nää kaikki tarttis täs nyt saada aikaseks, paitsi, että Rion mennään ensi vuonna.
 
vieras
Ei ole vielä päätetty matkakohdetta eikä tarkkaa matka-aikaakaan kun emme vielä ole varma omista lomistamme. Kesällä kuitenkin ollaan jonnekin lähdössä, otetaan lennot ja vuokrataan talo/huvila/apartamentos. Minä haluaisin espanjaan, joten mahdollisesti sinne 2-3 viikon lomalle.
 
Yhteistyössä