G: Rakastatko enemmän miestäsi vai lapsiasi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Babylonin Riippuva Puutarha:
Lasta kohtaan rakkaus on ehdottomampaa.

Tähän kallistun minäkin, siinä on semmoinen pieni pakon vivahde, enkä tarkoita pakolla nyt mitään pahaa, vaan sitä, että vastuu lapsesta sekoittuu siihen rakkauteen, sellainen vastuu ja "pakko" jota ei ole puolisoa kohtaan.
 
Voiko erilaisia tapoja rakastaa edes mitata määrällisesti, tai ylipäätään rakkautta.
Rakastan miestäni ja rakastan lapsiani, mutta ihan eri tavalla. Rakkaus lapsiin on erilaista kuin rakkaus kehenkään muuhun.. ehkä sitä voisi sitten kutsua enemmäksi rakkaudeksi, ainakin jos joutuisin valintatilanteeseen mies vs. lapset, en epäröisi valitessani lapset.

Samaa mieltä! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vastaa rehellisesti.

Ehdottomasti lapsia. Miestäni rakastan, mutta eri tavalla. Nyt kun lapset tarvitsevat minua eniten, niin heihin olen enemmän kiintynyt. Joskus kun on aika päästää irti, luulen, että tärkeysjärjestys vaihtuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja Babylonin Riippuva Puutarha:
Lasta kohtaan rakkaus on ehdottomampaa.

Tähän kallistun minäkin, siinä on semmoinen pieni pakon vivahde, enkä tarkoita pakolla nyt mitään pahaa, vaan sitä, että vastuu lapsesta sekoittuu siihen rakkauteen, sellainen vastuu ja "pakko" jota ei ole puolisoa kohtaan.

Kummallinen ajatus! Minusta taas lapsia rakastaa ehdoitta, lasten ei mitenkään tarvitse ansaita rakkautta, se vain on. Miehen rakastaminen taas vaatii joinakin päivinä enemmän tahtotilaa, sitä että tahtoo rakastaa, siinä ajatuksessa taas on hivenen pakkoakin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
Alkuperäinen kirjoittaja ohhoh:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Rakastan molempia paljon, mutta eri tavalla. Mutta jos menettäisin mieheni, tavalla tai toisella, selviäisin siitä kyllä ajan mittaan. Jos menettäisin lapseni, en selviäisi siitä koskaan.

Mä taas olen ajatellut tuon just toisin päin. :ashamed:

Kamalaa, oletko nyt miettinyt ollenkaan asiaa. En olis sinustakaan arvannut.

Huh, en ole ikinä ennen kuullut että vanhempi sanoo voivansa kuvitella elävän ennemmin ilman lapsiaan kuin puolisoaan. Aika hurjaa.

Minä en ole niin sanonut. Mutta jos menettäisin lapseni selviäisimme siitä mieheni kanssa yhdessä. Jos menettäisin mieheni, niin minulla ei olisi ketään.

Mutta todennäkösempää on, että menetät miehes ennen lapsias; ellet itse kuole ekaks
 
Ei noita voi rinnastaa. Tosin...Olen aina ajtellut aikaisemmin, että lapset menevät automaattisesti kaikessa puolison edelle. Kävimmw sitten parisuhdekurssilla ja yllätys yllätys....Siellä neuvottiin, että puoliso otetaan ensimmäisenä huomioon ja sitten lapset. Lapset kuulemma kukoistavat hyvässä parisuhteessa, jossa puolisot rakastavat toisiaan ja ottavat toisensa huomiuoon ja silloin automaattisesti lapset voivat hyvin ja lapsille jää aikaa jne....
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kummallinen ajatus! Minusta taas lapsia rakastaa ehdoitta, lasten ei mitenkään tarvitse ansaita rakkautta, se vain on. Miehen rakastaminen taas vaatii joinakin päivinä enemmän tahtotilaa, sitä että tahtoo rakastaa, siinä ajatuksessa taas on hivenen pakkoakin...

Ymmärrän mitä tarkoitat ja tuo kuulostaa oikein fiksulta noin sanottuna.

Ei minustakaan lasten tarvitse ansaita rakkautta,ei kyllä kenenkään muunkaan. En osaa selittää tuota nyt, kun sekoitit minun ajatukseni niin sopivasti*hymyilee*
 
Alkuperäinen kirjoittaja vera:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
Alkuperäinen kirjoittaja ohhoh:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Rakastan molempia paljon, mutta eri tavalla. Mutta jos menettäisin mieheni, tavalla tai toisella, selviäisin siitä kyllä ajan mittaan. Jos menettäisin lapseni, en selviäisi siitä koskaan.

Mä taas olen ajatellut tuon just toisin päin. :ashamed:

Kamalaa, oletko nyt miettinyt ollenkaan asiaa. En olis sinustakaan arvannut.

Huh, en ole ikinä ennen kuullut että vanhempi sanoo voivansa kuvitella elävän ennemmin ilman lapsiaan kuin puolisoaan. Aika hurjaa.

Minä en ole niin sanonut. Mutta jos menettäisin lapseni selviäisimme siitä mieheni kanssa yhdessä. Jos menettäisin mieheni, niin minulla ei olisi ketään.

Mutta todennäkösempää on, että menetät miehes ennen lapsias; ellet itse kuole ekaks

Tapasin naisen, jonka poika oli kuollut järkyttävässä tapaturmassa ala-asteella....Ihmeen kaupalla hän oli jaksanut. Hänellä oli muitakin lapsia. Mietinpä tässä, että jos menettäisi yhden lapsen, niin olisi se varmaan kamalaa, kun pitäisi jaksaa kuitenkin keskittyä muihin lapsiin vaikka suru yhdestä olisi valtava. Mitenköhän siihen kykenee? Lapsille äiti on kuitenkin yleensä tärkein.
 
Yritän uudelleen, se mitä tarkoitin lasten rakastamisen pakolla, on sitä, että en mielestäni voi valita rakastanko heitä, koska olen heidän äitinsä. En ole sitä valintaa tehnyt koskaan, se vain on. Mutta puolisoon olen (jos en nyt valinnut) niin antanut itseni rakastua, se on ollut jossain määrin ainakin valinta, enkä ole sillä tavalla vastuussa hänestä kuin olen lapsistani. Ja minusta rakkaus ja vastuu on erilainen paketti kuin rakkaus ja valinta olla yhdessä. Suurimmalle osalle tämä on varmaan ihan täyttä tuubaa ja voitte kehottaa minua lopettamaan turhat jaaritukset ja saatatte olla oikeassakin*hymyilee*
 

Yhteistyössä