Mä taas en ymmärrä, miksi sen oman arvion, vaikka nyt sitten negan tai neutraalin antamisesta pitäisi muka neuvotella. Sehän on ostajan/kauppakumppanin oma, subjektiivinen arvio myyjän toiminnasta.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Ihmiset, jotka lyövät neutraalin tai negan NEUVOTTELEMATTA asiasta ensin myyjän kanssa ovat ostajia helvetistä! Näpytellään suoraan se palaute eiköä suostuta mihinkään sopuratkaisuun. Vaikka myyjä tarjoutuisi lyömään ostajalle uuden omakotitalon ja Jaguarin avaimet käteen korvauksena kivusta ja särystä...Ei auta. Kun minä olen PÄÄTTÄNYT antaa neutraalin tai negatiivisen, minä myös annan !!
Alkuperäinen kirjoittaja ei ihmeempiä:-Toinen tapaus oli kun huutaja osti lapselle kengät ja ovella sitten sanoi että eihän hänen ole pakko ostaa niitä kenkiä jos eivät sovikaan lapselle. Kohteessa ei ollut hintavarausta eli huuto oli sitova. Lapsi oli mukana ja kenkiä sovitettiin ennen maksua. Sanoin vain että mikään pakko ei ole ostaa mutta valitettavasti annan lunastamattomasta huudosta nega-palautteen. Huutaja oli sitä mieltä ettei hänelle voi niin tehdä. Kengät kuitenkin olivat oikeaa kokoa joten kaupat syntyi.
Mitat oli jo ilmoituksessa. Oli sekä kuvallisesti että sanallisesti. Huutaja siis näki ilmoituksen kuvasta että missä kohtaa mitta oli sisäpohjallisessa.Alkuperäinen kirjoittaja Kana-lauman jatkeena:Alkuperäinen kirjoittaja ei ihmeempiä:-Toinen tapaus oli kun huutaja osti lapselle kengät ja ovella sitten sanoi että eihän hänen ole pakko ostaa niitä kenkiä jos eivät sovikaan lapselle. Kohteessa ei ollut hintavarausta eli huuto oli sitova. Lapsi oli mukana ja kenkiä sovitettiin ennen maksua. Sanoin vain että mikään pakko ei ole ostaa mutta valitettavasti annan lunastamattomasta huudosta nega-palautteen. Huutaja oli sitä mieltä ettei hänelle voi niin tehdä. Kengät kuitenkin olivat oikeaa kokoa joten kaupat syntyi.
Tämä taitaa olla aika yleinen luulo,mutta toisaalta jos joku minultakin tulee hakemaan tuotteen kerron siksi REHELLISESTI kaiken niin mitat kuin kaiken muunkin mahdollisen.Eli kengissä kannattaa myyjänä mitata se kengän sisäpohjan mitta niin tarkkaan kun vain voi olla,ettei tule näitä riitasia tapauksia
Ja pyytää mahdollisia ostajia ennen sitovaa huutoa tulla sovittamaan
Mutta muutenhan tuon pitäsi sitoa samalla lailla ostajan ostamaan tuotteen kun ei ennen huutoaan ole tullut sovittamaan.Tosin moni kuvitteleen sen olevan tällöin joku sovitusaika vaikka sitova huuto on jo tehty.
No luulen, että alkuperäinen tässä tarkoitti sitä, että monet laittaa negoja vaikkeivät ole ite esim. maksaneet tuotetta..tai ottaneet yhteyttä ym. Että ottaisivat ensin ythetytä, mikä maksaa..koska monesti virheitä on voinut tapahtua heillä itselläänkin. Aika monesti näkee, et negat on jotain aivan ihmeellisiä eli ei mitään oikeaa. Jotkut valittaa, että käytettynä ostettu vaate on käytetty =) Siis ihmisiä on oikeesti ihan uskomattomia tuolla.Alkuperäinen kirjoittaja Bebe:Mä taas en ymmärrä, miksi sen oman arvion, vaikka nyt sitten negan tai neutraalin antamisesta pitäisi muka neuvotella. Sehän on ostajan/kauppakumppanin oma, subjektiivinen arvio myyjän toiminnasta.
Itse en ole onneksi koskaan joutunut negaa tai neutraalia antamaan, aika harvoin noita mun mielestä näkyy.
Mut tää menee kyllä omaksi mokaksi =) Kantsii ostaa niiltä, joilta saa oikesti kunnolla heti kerralla tiedot jne..ja kengät lähtisin ostamaan kaupasta, nehän on pakko sovittaa kuitenki ensin. Ei mee jalat pilalle =)Alkuperäinen kirjoittaja pöllö:Minun ensimmäinen huutis kokemukseni meni täysin penkin alle
Huusin itselleni satiinikengät häihin,kysyin myyjältä korron korkeutta koska vaikutti aika korkeilta kuvissa vaikka kohteeen kuvauksessa luki
-ei mikään korkea kantainen kenkä-
No kysyin kuitenkin jos voisi mitata sen koron ja saisin näin tietää varman mitan.
Myyjä mittasi omien sanojensa mukaan ja korko piti kengässä olla 5cm
No minä ihmettelin koska näytti korkeammalta mutta myyjä vannotti sen olevan 5cm.Huusin sitten kengät ja voitin huudon,posti toi kengät ja oli sitten kengän korko postissa kasvanut hiukan pituutta sillä ne oli sen 10cm
pyysin kaupan purkua mutta ei myyjä suostunut ja väitti minun itse mitanneeni kengän koron väärin ja hänen mitta näytti 5cm,
mittasimme mieheni kanssa ja emme kyllä mistään kohtaa saaneet tuta 5cm sille pituutta vaan lyhimmillään oli 7,5cm ja korkein kohta oli tuon 10cm
Ei purkanut kauppaa ja minulla jatkui kenkien etsintä Harmitti kun meni 20e ihan turhaan
Mutta mitäpä voi olettaa jos myyjä onkin Porvoosta päivää...ei siis syyttäsuotta niitä täällä mollata
No, jokainen tekee virheitä. Yleensä niiden korjaamiseen annetaan mahdollisuus!Alkuperäinen kirjoittaja Bebe:Mä taas en ymmärrä, miksi sen oman arvion, vaikka nyt sitten negan tai neutraalin antamisesta pitäisi muka neuvotella. Sehän on ostajan/kauppakumppanin oma, subjektiivinen arvio myyjän toiminnasta.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Ihmiset, jotka lyövät neutraalin tai negan NEUVOTTELEMATTA asiasta ensin myyjän kanssa ovat ostajia helvetistä! Näpytellään suoraan se palaute eiköä suostuta mihinkään sopuratkaisuun. Vaikka myyjä tarjoutuisi lyömään ostajalle uuden omakotitalon ja Jaguarin avaimet käteen korvauksena kivusta ja särystä...Ei auta. Kun minä olen PÄÄTTÄNYT antaa neutraalin tai negatiivisen, minä myös annan !!
IHAN HUIPPU!!!!Alkuperäinen kirjoittaja Charlize:Mulla varmaan se kun ostin parisängyn, sit sitä tuli semmonen about mun ikänen (parikymppinen) komistus tuomaan. Kauheasti sano et hän vois ihan mielellään kasata sen mulle ja kaikkee, totesin sitte että joo kasaa vaan ku ite en omista porakonetta. Korjas samalla neidin pinnasängyn mistä meinas pääty lähteä irti. Kova flirtti oli päällä ja ovesta lähteissään puristi vielä pakarastakin. Myöhemmin tuli tekstaria että lähdenkö ulos hänen kanssaan, totesin että ei kiitos kun mulla on kuitenkin avomies (kuten meidän ulko-ovesta saattaa päätellä), vaihtoi huutonetin pos. palautteen negaksi. "Todella töykeä ja ynseä naishenkilö! En suosittele!"