G: Osallistuuko miehesi kotitöihin

Ei osallistu.Ellei sille sitten iske joku tilapäinen mielenhäiriö..En ole sitä liiemmin vaatinut-enkä olettanutkaan.Mies tekee niin paljon työtä tilan ulkopuolellakin,että olen "sovulla" tehnyt ne itse.

Työpaikkani on kotona-maatilalla kun asun.lapisa on kolme,kaksi koululaista ja yksi eskarissa.
 
Meillä mies osallistuu kotitöihin tosi paljon. Itse olen kotona 2 lapsen kanssa, mies käy töissä. Silti mies tekee lähes päivittäin ruokaa, kauppareissut käy mies. Minä huolehdin siivouksen ja pyykit. Lapsista huolehtii myös sen mitä ehtii. Välillä itselläni onkin sellainen olo, että mies tekee jopa enempi kuin minä... En tiedä kuinka tässä on näin päässyt käymään.. Mutta en minäkään sohvalla makaa takapuoli homeessa, vaikka siltä ehkä kyllä kuulostaa.. =)
 
Mieheni valmistaa arkisin ruuat ja siivoaa ( imuroi ) Hän pääsee aikaisemmin töistä, kuin minä, joten tämä käytäntö arjen helpottamiseksi
Minä vien aamuisin kaksostyttöni hoitoon ja haen ne iltapäivisin, joten meillä on ruoka valmiina odottamassa, kun tulemme kotiin. J
Muut kotityöt ovatkin sitten minun vastuullani esim. pyykinpesu.
Lastenhoidossa mieheni auttaa toki minua, mutta pääasiassa minä hoidan lapset. Isän rooli on olla lasten leikittäjänä ja naurattajana, tai niin kuin itse itseään kutsuu on " isipelle"

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.10.2005 klo 11:15 Kengu kirjoitti:
ja lastenhoitoon? Kuinka paljon ja mitä hän tekee esim. viekö lapset päiväkotiin tai siivoaa? Oletko kotona vai töissä? Montako lasta teillä on?
On nytteki muksujen kanssa kun on sairaslomanna ja isompi syyslomalla...

Ei siivoa,joskus laittaa ruokaa.

olen töissä niinku miseki

kaks poikaa
 
kyllä ja ei...
Mies on yrittäjä ja on töissä käytännössä aamusta yöhön...käy kyllä päivän aikana kotona, mutta silloinkin lepäämässä..Eli minä hoidan lapset, kodin, ruuat, kauppareissut yms.
Joskus mies tekee ruokaa, mutta pääasiassa minä.
Lasten (3 kpl) kanssa tietty koittaa leikkiä mahdollisimman paljon, mutta kun aika on rajallista...sitä harmittelee itsekin!!
Itse olen tällä hetkellä äitiyslomalla.
 
rentunruusu harmaana
Kyllä osallistuu siivoukseen ja lasten hoitoon. Lapsia 3, yksi koululainen.Kukkia "hoitanut" pari vuotta kun minä olen unohtanut!Pyykkiä pesee jos huomaa että kaapista ei löydy enää puhtaita... silittää omat vaatteensa. Varsinainen siivous jääny ehkä vähemmälle viimeisen vuoden aikaan, ehkä pölyt ei näy niin selvään kun tilaa on nyt enemmän kuin ennen :LOL: Mies käy töissä, joten lastenhoito on nyt vielä enemmän minun heiniä kun olen kotona.Mutta hoitaa kyllä lapsia ja vaihtaa vaippaa kotona ollessaan. Palailen töihin vielä tämän vuoden puolella, silloin mies vie lapset hoitoon ja minä haen.Ruoanlaitto on yleensä mun heiniä. :)
 
Meillä on toistaiseksi koti-isi ja kaikki hommat hoituu! Lapset 5, 3 ja 2v. Mies on kyllä aina ollut meidän perheen kokki ja muutenkin osallistunut kiitettävästi kaikkeen kodin- ja lastenhoitoon. Nykyään tekee jopa suursiivouksen kerran viikossa mun töissä ollessa, vaikka mielelläni auttaisin. Yritän sitten puolestani pyykätä, silittää ja pitää kotia muutoin järjestyksessä. Niin, ja lapsenhoitovuoro mulla on iltaisin, kun mies opiskelee.
 
Osallistuu.Imuroi,pesee lattiat,käy kaupassa,vie pojan hoitoon(minä haen)huolehtii pyykeistä(jos annan)tiskaa,täyttää tiskikoneen,vaihtaa lakanat,pesee ikkunoita jne jne.
Kaikkea mahdollista paiti tuo ruuanlaitto on heikohkoa,muttei haittaa.
Ja on pojan kanssa kun minä poissa.Kotona ollessa antaa ruokaa,vaihtaa vaipat,käyvät yhdessäpesulla jne jne.

 
Ei osallistu juurikaan kotitöihin ja en vaadikaan. Mä olen sitä varten kotona, että hoidan kodin niiltä osin kun pystyn. Osallistuu lapsenhoitoon töiden jälkeen. Tekee kaikkea mitä täytyykin. Olen siis hoitovapaalla ja mies käy töissä. Poika on 1v7kk.
 
Mä olen kotona ja opiskeluun liittyviä luentoja on 1-2 kertaa viikossa puolipäivää kerrallaan. Mies on töissä.

Mun mieheni osallistuu tytyn, 1v9kk hoitoon kiitettävästi. Saan omaa aikaa, jos tahdon ja joka ilta mies touhuaa tytön kanssa, nukuttaa,hoitaa ruokailuja yms...Lisäksi mies hoitaa tytyä viikonloppuisin esim. huomenna menevät mummolaan päiväksi, jotta voin lukea tenttiin rauhassa. Lisäksi viikonloppuna herätään tytyn kanssa vuorotellen, että kumpikin saa edes kerran viikossa nukkua pitkään. Ihana huomata, että miehellä on hyvä suhde tytyyn, on ollut jo alusta alkaen :heart:

Kotitöistä: mies vie roskat, ehkä tiskaa pari kertaa viikossa ja käy välillä kaupassa. Eli ei tee kauheasti. Tosin olen sitä mieltä, että kotityöt on pääosin (ei kokonaan) mun vastuulla, kun olen kotona ja nyt raskauden puolestakin vointini on hyvä.

 
keväänlapsi
Olemme molemmat tällä hetkellä työelämässä. Minä vien ja haen lapsen päivähoidosta pääsääntöisesti. Kotona minä olen lapsen kanssa ja teen ruoat useimmiten arkisin. Mies imuroi ja tekee ruoat viikonloppuisin sekä hoitaa kaupassakäynnit. Mies vie roskat, jos olen laittanut pussin ulko-ovelle valmiiksi ja tekee muitakin kotitöitä, jos niistä mainitsen. Tekniset työt ovat hänen juttunsa ja kodin hankintoja tekee mielellään. =)
 
Olen kotona kahden alle 2,5-vuotiaan kanssa. Mies tekee kotona melkein kaikkea paitsi ei pese pyykkiä (oma toiveeni =) ). Pihatöistä hän jättää kukkapenkit minulle suosiolla... Teki ennenkín, mutta lasten myötä on oppinut "tarttumaan töihin" omatoimisesti, ei tarvii komennella. Meillä tekee se joka ehtii tai jaksaa. Meillä valvotaan lasten takia vuoroon ja nukutaan päikkäreitä vuoroon. Se jeesaa joka on virkeempi. Yritetään pitää huolta toistemme jaksamisesta.
 
Nelthilta
Meillä myös mies tekee oikeastaan enemmän kotitöitä kuin minä. Meillä roolit pääsivät jotenkin menemään tällaisiksi miehen ollessa kotona työttömänä ja vaikka kuinka yritän skarpata, niin kun toinen on parempi ruoanlaittaja ja pitää silittämistä rentouttavana puuhana, niin minkäs sille voi.

Saa nähdä mitä tapahtuu, kun jään äitiyslomalle.
 
Meillä on kaksi lasta ja minä olen kotona. Mies pyörittää omaa yritystä kotitoimistosta ja lisäksi tällä hetkellä laajentaa tätä meidän taloa.

Mies ei osallistu kotitöihin eikä lapsenhoitoon muuten kuin hyvin minimaalisesti. Koskaan ei ole noussut yöllä lasten vuoksi eikä meillä tunneta muutenkaan mitään vuorotteluja. Minä hoidan lapset ja kodin.

Jos on jokin poikkeustllanne, mies katsoo lasten perään, mutta omat menoni sovin aina nuoremmen päikkäreiden ajaksi. Jos olen aamulla tosi väsynyt, mies saattaa mennä alakertaan lasten kanssa ja antaa mun nukkua tunnin pidempään. Hän laittaa aamiaista lapsille, mutta ei pue, pese jne muita aamujuttua, joten ne askareet odottavat mua. Miestä pitää pyytää erikseen lukemaan lapsille iltasatua, oma-aloitteisesti se ei onnistu muuta kuin todella harvoin. Yhdessä peittelemme lapset sänkyyn, mutta muut iltatoimet on pääasiassa mun vastuulla.

Mies on hyvä ja nopea laittamaan ruokaa, mutta näin remontin aikaan sillä ei ole ollut aikaa kokota vaan minä hoidan sen kuten myös kaupassa käynnin. Mies kyllä lähtee kauppaan jos pyydetään ja tilanne sen sallii. Ennen remonttia tykkäsimme käydä ruokakaupassa koko perheellä ja saimme nauttia miehen kokkailuista aika useinkin.

Joskus mies saa siivousvimman ja se puhdistaa olohuoneen tai keittiön aivan viimeisen päälle. =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.10.2005 klo 11:15 Kengu kirjoitti:
ja lastenhoitoon? Kuinka paljon ja mitä hän tekee esim. viekö lapset päiväkotiin tai siivoaa? Oletko kotona vai töissä? Montako lasta teillä on?
Olipas paljon kysymyksiä niin piti ihan lainata tätä kirjoitustasi jotta muistan vastata kaikkiin B)

Joskus, lähinnä vk:n loppuna laittaa ruokaa, "ennenvanhaan" kun olin töissä hän viikkasi puhtaat pyykin pinoihin, joskus hän täyttää astianpesukoneen, lämmittää takan jos minä en ole sitä tehnyt (kotona kun olen), silittää omat työpaitansa, talvella tekee lumityöt ellen minä tai isot pojat ole kerinneet ennen häntä.

Lapsia ei tarvitse viedä hoitoon kun 2 on kouluikäisiä ja yksi on kanssani kotona, mutta silloin kun molemmat olimme töissä, yleensä mies vei ja minä hain.

Lapsista mies huolehtii kivasti, isompien läksyistä huolehdimme yhdessä ja kuopuksen hoidosta huolehdimme niin että illalla toinen pesee pojan hampaat ja laittaa hänet "yökuntoon" ja toinen lukee iltasadun =) Sitten toisinpäin seuraavana iltana.

Lapsia on 3...se tuli mieleen että harrastuksiin minä kyllä olen lähes yksin "saanut" kuskata lapsia...nakki narahti heti mulle kun sain ajokortin ;) Mies ei tykkää ajella autolla ja minä taas tykkään, tosin innostus alkaa hiipua kun niitä ajoja tulee niin paljon :D Silti en inhoa autolla ajamista, vaan tykkään, tottakai se lasten kuskaaminen välillä tökkii.
 
viirulainen
lasten hoitoon osallistuu ihan riittävästi ja muihin kotihommiin myös :) . Itse,kun olen kotiäitinä niin tulee hoideltua nuo siivoukset ja ruuanlaitot,mutta mies töistä tultua paljon lasten kanssa touhuaa, jotta äiti pääsee koirulin kanssa lenkille ja muuten hengähtää.

 
Onpas täällä ahkeria miehiä!!!
Meillä minä teen kaikki kotityöt,siivoamiset,ruuanlaitot,pyykinpesut ym.
Lämmitän puilla taloa,hoidan pannuhuoneen,saunan lämmityksen sun muut. Ja käyn kaupassa.
Lapset hoidan myös. Kun olivat vauvoja,mies ei ikinä esim.vaihtanut vaippaa eikä heräillyt yöllä.
Jos olen itse kipeänä,saan silti hoitaa kaikki kuten ennenkin.
Niin ja lapsia on neljä ja molemmat ollaan kotona...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.10.2005 klo 14:27 harmaa kirjoitti:
Onpas täällä ahkeria miehiä!!!
Meillä minä teen kaikki kotityöt,siivoamiset,ruuanlaitot,pyykinpesut ym.
Lämmitän puilla taloa,hoidan pannuhuoneen,saunan lämmityksen sun muut. Ja käyn kaupassa.
Lapset hoidan myös. Kun olivat vauvoja,mies ei ikinä esim.vaihtanut vaippaa eikä heräillyt yöllä.
Jos olen itse kipeänä,saan silti hoitaa kaikki kuten ennenkin.
Niin ja lapsia on neljä ja molemmat ollaan kotona...
Ihan uteliaisuudesta vaan on pakko kysyä että miks näin? Mitä miehesi tekee päivisin? Onko tämä molempien mielestä hyvä vaihtoehto?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.10.2005 klo 14:27 harmaa kirjoitti:
Onpas täällä ahkeria miehiä!!!
Meillä minä teen kaikki kotityöt,siivoamiset,ruuanlaitot,pyykinpesut ym.
Lämmitän puilla taloa,hoidan pannuhuoneen,saunan lämmityksen sun muut. Ja käyn kaupassa.
Lapset hoidan myös. Kun olivat vauvoja,mies ei ikinä esim.vaihtanut vaippaa eikä heräillyt yöllä.
Jos olen itse kipeänä,saan silti hoitaa kaikki kuten ennenkin.
Niin ja lapsia on neljä ja molemmat ollaan kotona...
Mitä miehesi sitten tekee kotona? Me molemmat käymme töissä, mies yleensä hoitaa lämmityksen (minäkin osaan) ja kotityöt tehdään noin puoliksi, minä yleensä teen ruoan (mies auttaa) ja hoidan pyykit. Mutta mieskin kyllä pyykkää ja tekee ruoan jos olen töissä illalla. Nyt kun ostimme talon on mies ollut enemmän ulkohommissa, ajaa nurmikon yms. Ja katolle minä en kiipeä mielelläni! Sanoisin että hyvin tasa-arvoisesti eletään. Lapsista huolehtii,lukee iltasadut, pesee yms. Loistoyksilö! :D
 
Meillä kaksi lasta, vauva ja koululainen. Olen vauvan kanssa kotosalla, mies yrittäjä. Pääsääntöisesti teen kanssa kaiken itse, hoidan kodin, lapset, kaupassa käynnit, lämmitykset ja pihan. Johtuen siitä, että mies tekee todella pitkiä päiviä, eikä omaksi harmikseen ei ehdi arjen pyöritykseen mukaan. Kotona ollessaan tekee kyllä kotihommia, jos jaksaa ja on lasten kanssa mielellään.Yleensä, jos ehtii illalla syöttää ja laittaa pienempää nukkumaan ja katsoo että isompi on omassa iltarytmissä mukana. Hoitaa vauvaa mielellään ja nousee joskus yöllä syöttämään ym. ihan itsestään, siten että mulla ei ole välillä mitään hajua aamulla mitä on tapahtunut. Porukalla yritetään käydä kaupassa ja siivota, silloin kun iskällä on töistä enemmän aikaa olla kotona eli todella harvoin. Yritän katsoa niin että arki sujuu omalla painollaan. En kamalasti vaadi häneltä, tiedän hänenkin olevan väsyksissä tullessaan kotiin.
 

Yhteistyössä