G: Mitä tänään syödään?

lounaalla oli jauhelihakeittoa

päivälliseksi syödään pihviä(naudan sisäfileestä), lohkoperunoita, kermakastiketta, fetasalaattia ja höyrytettyä parsakaalia. Jälkkäriksi omenapiirakkaa, vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta.

Ihanan tuhtia :D
 
"vieras"
Meillä oli mies laittanut porsaan uunifilettä. Kokkismies oli leikannut fileen auki ja laittanut sisään valkosipuli-yrtti juttua ja käärinyt lihan rullalle ja paistanut uunissa. Lisänä oli folioon käärityt uuniperunat (rosamunda) ja salaattia fetalla. Voin vakuuttaa, että oli hyvää! Jälkiruokana oli pullaa, munkkeja ja torttuja kahvin kera.
 
Syötiin jo. Kaivoin kaapista esiin kaikenlaista ja niistä syntyi punajuuri-peruna-pihvejä, kanttarellikastiketta, sallattia ja pottua. Kovasti tykkäsivät lapsetkin. =)
Mua on alkanut hermostuttaa kun aina pitää ostaa aterian ainekset vaikka kaappi on täynnä ruokaa. Joten joskus on improvisoitava.
 
Lounaaksi syötiin kalapuikkoja, perunamuusia ja salaattia jossa keltaisia ja punaisia kirrsikkatomaatteja, jäävuorisalaattia, kurkkua ja punasipulia.

Päivälliseksi syödään pizzaa, ja jälkkäriksi Aino-mustikkapiirakan makuista jäätelöä.:p
 
Eilen en jaksanu tehdä mitään. Joten se uunilohi, peruna-porkkanamuusi ja keitetty kukkakaali oli tänään lounaana. Illalla syödään varmaan leipää tai tilataan jotain valmista, olen ihan toivottoman väsynyt!
 

Yhteistyössä