G: mitä ette kerro puolisollenne?

[little secrets..]

elämä kotona lasten kanssa on varmasti aika erilaista kuin mitä työssäkäyvä puoliso kuvittelee - ellei sitten itsekin ole ollut samassa tilanteessa. Päivät kun eivät aina ole vain niitä leivoskahveja naapurin kanssa. Arki tuo haasteita ja toisaalta joskus väsyttää tai tylsii aivan hirveästi. Tai jotain muuta. Niinpä kyselenkin että onko teillä juttuja, joita teette päivän aikana mutta joita ette kehtais kertoa puolisollenne? Enkä nyt aja tässä takaa välttämättä mitään "postinkantaja tai putkimies tulee kylään" -tyyppistä, vaan jotain vaan pienempiäkin salaisuuksia.

Mä en kehtais ikinä kertoa miehelleni kuinka hirveetä musiikkia kuuntelen päivisin (ja hoilaan vielä mukana..heh).

Enkä myöskään kerro kuinka paljon surfailen päivän aikana (hyi mua - lapset katsoo dvd:tä ja mamma suhaa netissä...)

Sekin jää välillä mainitsematta että taas käytiin jossain ravintolassa lounaalla kun ei mamma jaksanut kokata. McDonaldskin on välillä houkuttelevan lähellä

Niin no, ja kerran palkkasin siivoojan kun en jaksanu itse siivota. Ja en kertonut miehelleni vaan esittelin ylpeänä pikku kätösteni jälkiä....

Joo, ja tiedän että varmaan joku kertoo nyt kuinka heidän perheissään ei ole salaisuuksia tai tarvetta piilotella mitään - mutta jos nyt jollain muulllakin on näitä pikku syntejä niin mielelläni kuulisin!

 

[reippailijatar]

Mä kuuntelen myös ihan järkkyä musaa välillä ja tietty laulan mukana. Joskus rötvään yöpaidassa siihen saakka, kunnes mennään välipalan jälkeen ulos. Eli puoli kolmeen tai kolmeen saakka. Joskus saatan sanoa, että oli tosi rankka päivä, vaikka ei todellakaan olisi ollut. Joskus saatan valehdella, että lapsi nukkui tosi lyhyet päikkärit, vaikka olis nukkunu lähemmäs 3 tuntia. kyseisestä valheesta tulee huono omatunto. valehtelen siks, kun mulla on niin vähän omaa aikaa. että vaikka joskus olisikin, niin en kerro sitä miehelle.

Joskus saatan sanoa, että ulkoilimme paljon, vaikka oikeesti ois käyty vaan 100m päässä puistossa. joskus sanon hoitaneeni kaikki asiat, vaikka en todellakaan olisi hoitanut. taidan olla siis patologinen valehtelija. esitän reippaampaa kuin mitä olen. Mutta kaipa nuo kaikki valheet tähtää siihen, että saisin enemmän omaa aikaa tai että mies arvostaisi minua, koska olen niin reipas.

 

[namitäti]

en kerro kuinka paljon itse herkuttelen päivän aikana koska itseänikin se hieman harmittaa. En myös kerro kaikista herkuista mitä lapsi saa koska se ei mielestäni ole mikään ylpeyden aihe kertoa että lapsi sai taas namia. Vähän harmittaa sekin mutta on aika vaikeaa herkutella piilossa lapselta

 

[SELKÄ SUORAKSI!]

Mä kuuntelen myös ihan järkkyä musaa välillä ja tietty laulan mukana. Joskus rötvään yöpaidassa siihen saakka, kunnes mennään välipalan jälkeen ulos. Eli puoli kolmeen tai kolmeen saakka. Joskus saatan sanoa, että oli tosi rankka päivä, vaikka ei todellakaan olisi ollut. Joskus saatan valehdella, että lapsi nukkui tosi lyhyet päikkärit, vaikka olis nukkunu lähemmäs 3 tuntia. kyseisestä valheesta tulee huono omatunto. valehtelen siks, kun mulla on niin vähän omaa aikaa. että vaikka joskus olisikin, niin en kerro sitä miehelle.

Joskus saatan sanoa, että ulkoilimme paljon, vaikka oikeesti ois käyty vaan 100m päässä puistossa. joskus sanon hoitaneeni kaikki asiat, vaikka en todellakaan olisi hoitanut. taidan olla siis patologinen valehtelija. esitän reippaampaa kuin mitä olen. Mutta kaipa nuo kaikki valheet tähtää siihen, että saisin enemmän omaa aikaa tai että mies arvostaisi minua, koska olen niin reipas.

Voi EI. Miten sä voit haluta että miehesi arvostaa sinua reippautesi takia kun et sitä ole?? Jos sä et ite arvosta ittees, niin ei miehesikään. Se on niin yksinkertaista. Sinulla on siis vain yksi lapsi, kuvittele siihen pari lisää, niin yhtäkkiä huomaatkin että sinulla on valtavasti "omaa aikaa".

 

[reippailijatar]

No en nyt ihan niin vakavissani ollut Kun juttu on siinä, että olen mielestäni reipas ja teen paljon asioita lapsen kanssa ja ilman lasta! Mutta joskus kun väsyttää ja haluaa vain olla, niin silloin saatan sanoa noita valkoisia valheita. toki joskus sanon niinkin, etten tehny tänään mitään. eiköhän mun mieskin sano, että oli niin ja niin rankka päivä, vaik ois oikeesti vaan istunu netissä ja kahvilla. mut siin oot kyl oikeessa, ettei saa lapsen piikkiin laittaa, ettei ollu omaa aikaa, vaik oiskin ollu. Rakastan rauhallisuutta, siks en haluakaan lisää lapsia. korkeintaan yhden lisää ja en sitäkään pian.

 

[patologinen valehtelija]

Valehtelen miehelleni monesta asiasta:
- en kerro, että paljonko herkuttelen karkilla joka päivä
- teen pikasiivouksia, mutta en jaksa järjestellä tarkemmin
- sanon vieväni tavaroita kirppiksille tai keräyksiin, vaikka tosiasiassa vain tyhjennän kaappeja jätesäkkiin ja kuskaan pois
- sanoin työtilanteen olevan tosi huono töissä, jotta sain sitä kautta mieheltä hyväksynnän olla vielä puoli vuotta lisää kotiäitinä
- valehtelen painoni olevan 7-8 kg vähemmän kuin mitä se oikeasti on
- valehtelen, mitä kaikkea olemme ehtineet tehdä päivän aikana, vaikkei oltaisi tehty mitään
- salaan sen, että harrastan joskus seksiä erään miehen kanssa päivisin lasten päiväuniaikaan. Se on kosto siitä, että mies jäi kiinni seksistä eksänsä kanssa.

Meistä kumpikin valehtelee. Lähden suhteesta pois, kunhan saan itseni kiskottua ylös masennuksesta.

 

[rehellinen...]

Mä en kai valehtele mitään, mutta on paljon kaikkea, mitä en kerro. Ei ole tarvinnut erityisemmin peitellä, kun ei ole paljoa kyselty.

Vaikka se, että kaipaan usein älykästä ja innostunutta keskusteluseuraa, miehen huomiota eli rakastajaa ja omaa aikaa. Kaipaisin myös taloudellista turvaa enemmän, hoitovapaalla kun olen. Mies huolehtii pääasiassa omista menoistaan. Menot menevät usein puoiksi, mutta minun tuloni ovat paljon pienemmät kuin mieheni. Se rajoittaa, mikä taas ahdistaa minua. Eihän mies ikinä huomaa, että lapsi tarvitsee kengät, äiti kaipaisi ulkoiluvarusteita tai että ei ole pöytäliinaa tms. Hemmottelusta puhumattakaan. Minä tingin omista menoistani, että voin olla kotona lapsen kanssa.

En kerro, että joskus päivisin, kun mies on töissä, on niin paha mieli että itken. Lapsen kanssa tai ilman. Otan joskus tuikun murheeseen, se auttaa. Pesen lasin ja laitan takaisin kaappiin. Välillä väsyttää eikä jaksaisi uhmaikäistä ja muuten olo on ankea. Kaikenkaikkiaan kuitenkin nautin lapsen kanssa olemisesta niin paljon, että haluan unohtaa oman pikku masennukseni. En jaksa enää puhua miehelle asioista, kun ei ne ole miksikään muuttuneet. Olen vaan ja mies kuvittelee, että kaikki on oikein hyvin.

 

[apua]

Otan joskus tuikun murheeseen, se auttaa. Pesen lasin ja laitan takaisin kaappiin..

Voi... tämä on minusta kaikkein pahin asia, hyppäsi oikein silmille. Toivottavasti saat jonkun muun avun murheisiisi kuin päihteet, toivon ihan todella...

Haethan apua, olet sen velkaa lapsellesi

 

[rehellinen...]

En mä sentään ole juoppo. Joskus ahdistaa kovaa ja pienikin määrä alkoholia helpottaa oloa, lamaannuttaa ja rauhoittaa. En halua lääkecocktailiakaan. Rauhoittavia, mielialalääkkeitä ja unilääkkeitä saisin lääkäriltä kyllä heti, mutta koitan nyt jaksaa ilman. Kiitos huolenpidosta!

 

[påå]

Mielenkiintoinen ketju Minä en kait nykyään paljoa jätä kertomatta, mutta joskus en kertonut miehelleni kuinka tylsiä ja ankeita päivät kotona välillä oli. Olen niin huono lähtemään mihinkään kerhoihin tms ventovieraiden sekaan kahvittelemaan ja juttelemaan lapsista, joten uskottelin, että viihdyn aivan hyvin kotona lapseni kanssa kaksin. Ehkä sillä myös salasin epäonnistumiseni luomaan sosiaalisia kontakteja, vaikka oikeasti niitä välillä kaipasinkin.

 

[kessuttelija]

Minä en kerro miehelle että poltan tupakkaa päivän aikana! Kun lapsi nukahtaa päiväunille niin kaivelen tupakat jemmasta ja menen ulos "hermosavuille"... Tupakoin ennen raskautta, mutta lapsen syntymän jälkeen olen vain kehuskellut kaikille miten olen pysynyt polttamatta! En oikein myönnä sitä itsellekään että olen taas tupakoitsija, sehän on vain yksi savuke päivässä... Mutta huono omatunto kyllä vaivaa!

 

[jeps, onhan noita]

Mäkin saatan joskus ottaa oluen, kun lapsi on päiväunilla. En mä silti mikään juoppo ole. Se yksi olut tai lasi hyvää likööriä vaan rauhottaa kummasti. Silti se hävettää, enkä kehtaa siitä miehelle mainita.

Myös raha-asiat on sellasia, joista en kehtaa miehelle kaikkea kertoa. Hävettää itseänikin, että olen mennyt laittamaan niin paljon rahastoihin ja osakkeisiin. Osan rahoista olen hävinnyt, niin kuin tänään Nokiaan meni vähän liikaa...

En myöskään kehtaa kertoa, miten paljon lapsi joinakin päivinä katselee telkkaria.

 

[mene nyt lekuriin]

En mä sentään ole juoppo. Joskus ahdistaa kovaa ja pienikin määrä alkoholia helpottaa oloa, lamaannuttaa ja rauhoittaa. En halua lääkecocktailiakaan. Rauhoittavia, mielialalääkkeitä ja unilääkkeitä saisin lääkäriltä kyllä heti, mutta koitan nyt jaksaa ilman. Kiitos huolenpidosta!

Mene ihmeessä käymään psykiatrin vastaanotolla, sitä varten ne lääkärit on olemassa!!
Kyllä henkinenkin pahoinvointi pitää hoitaa, ihan samalla tavalla kuin fyysiset sairaudet. Sitäpaitsi jokin matala-annoksinen mielialalääke voisi ihan hyvin helpottaa oloasi, sillä masennus /ahdistus ovat myös fyysisiä sairauksia; aivojen kemiallinen tasapaino kun on silloin häiriintynyt.
Kannattaa hoitaa itseään. Jos laiminlyöt terveytesi, koko perheesi saa pian maksaa siitä.
Hae ihmeessä apua!!!! En ymmärrä miksi ihmiset kökkivät kotona masentuneina ja nappaavat alkoholia masennukseen, kun voisi mennä lääkäriin, joka antaa avun.

 

[rehellinen...]

Menty on jo pitemmän aikaa. Lääkitys on, mutta en halua enempää. Se auttaa, mutta ei aina, kun on väsynyt tai on muuten vaikeaa. Kovempaakin lääkitystä kokeilin, mutta ainoa ero oli valtaisa väsymys. Sitten olisikin kai jo tarvittu piristäviä unilääkkeiden ja rauhoittavien lisäksi. Muuta apua kuin lääkkeitä ei ole saatavilla.

 

[nbcxioic]

No satunnaisesti jää varmasti paljonkin pikkujuttuja kertomatta, mutta tarkotuksella jätän kertomatta joistakin vaateostoksista lapsille, tai ainakin mainitsematta hintaa jos ei ole ollu sieltä edullisimmasta päästä... no ei sillä että yleensä hermostuis mitenkään kun puolet lapsen vaatteista on kumminkin kirpparilta.
Kerran hävitin koko hintalapun koska 70 euroa 3-vuotiaan mekosta on (omastakin mielestä) liikaa, mutta kun "seoliniintäydellinen"... Onneks on pikkusisko perimässä ihanuuksia!

 

[eräsvain]

No mulla ei pahempia salattavia ole.
- suklaata käyn napostelemassa kaapin perältä. Mies kyllä joskus huomaa, että mitä, mihin taas suklaalevy on kadonnut?
- ostoksille kun lähden, en aina myönnä, että hesen kautta kävi kulku kaupoille. Tosin mies sen melkeen aina arvaa...
- en kerro ellei kysytä, mitä ostosreissu on maksanut. Ja joskus annan vähän epämääräisiä vastauksia, kun rahaahan on mennyt... Mutta käyn niin harvoin ostoksilla, joten en stressaa siitä, ja itsehän ne ostokset olen maksanut.
- joskus netissä tai tv:n ääressä vierähtää myöhään, nukkumaan mennessä sanon kellon olevan vähemmän kuin todellisuudessa on. Mies on iltauninen ja aamuvirkku, mulla asia on toisinpäin. En mä koskaan saa aamuisin mitään järkevää aikaiseksi, vaikka yrittäisin.

- pahin ehkä on, että en kerro, jos on jostain paha mieli. En vain halua aina valittaa, kun ne asiat on aina niitä samoja, joita kelaan. Tietyt asiat huolestuttaa, en voi niille asioille mitään, mutta on tunne, että pitäisi voida jotain. Ja olen huolissani siitä, pitäisikö enemmän asioille yrittää tehdä. Eikä mies ymmärrä, miksi olen niistä asioista huolissani, kun hänestä niitä ei pitäisi murehtia. Mutta minkäs teet.