G: laitatko pilttipurkit lasinkerräykseen vai kaatopaikkaros

  • Viestiketjun aloittaja Tiiteni
  • Ensimmäinen viesti
Tiiteni
Mulla on pari tuttua, jotka syöttää pelkästään kaupan purkkiruokia vauvalle ja heittävät purkit kaatopaikkajätteeseen! Meillä käydessäänkin ovat panneet meidän roskikseen, josta olen vähin äänin ne ottanut pestäväksi ja pannut lasinkeräykseen. Kannet tietenkin siis metallinkeräykseen. Meilläkin syödään aika paljon purkkiruokaa, varsinkin hedelmäsoseita. Teen jonkin verran itsekin soseita, mutta silti sitä purkkijätettä syntyy ihan uskomattoman paljon Kauhulla ajattelen millaisia vuoria niitä mahtaa olla kaatopaikalla. En ole mikään viherpipertäjä, mutta rajansa kaikella!
 
hei
lasinkeräykseen päätyvät meidän lasipurkit. meillä neljä "roskakoria" lavuaarien alla,joten yksi on lasipurkkeja ja muuta lasitavaraa varten :)
ei se paljon vaivaa vaadi,mutta kukin tavallaan.
 
Kea
Minä kerään ja pesen, ja aikansa niitä katseltuaan mies heittää sitten lopulta kaatopaikkaroskikseen :/ meillä ei ole ihan lähellä lasinkeräyspistettä (metalli- ym. romusta puhumattakaan), ja lastenvaunujen kanssa tuntuu hankalalta lähteä niitä purkkeja sinne viemään.
 
Tiiteni
Ei meilläkään tuo keräyspiste lähellä ole. Ainakin 8km on matkaa niin kuin kaupoillekin, joten kauppareissuilla käydään kippaamassa sitä kautta. Kierrätyspisteeseen viemme myös lehdet ja pahviroskat. Muuten täyttyisi tuo roskis liian nopeasti, vaikkei sitten muuta syytä olisikaan kierrättää... :/
 
Meilläkin tulee älysti pilttipurkkeja vaikka teen osan soseista itse. Meillä on taloyhtiössä oma "lasinkeräys", yksi semmonen ämpäri mihinkä saa laittaa lasin.
Mutta en ole sinne koskaan vienyt vaan vien tonne isoon lasinkeräyspisteeseen kun se on kauppamatkan varrella.
Kannet menee kyllä jostain syystä kaatopaikalle :ashamed:
 
Aika suuren osan pilttipurkeista olen säilyttänyt mm. hilloja varten, osan lahjoittanut sukulaisille ja osan koululle askarteluun.
Ne mitkä heitän pois, kerään laatikkoon ja vien isommassa erässä LASINKERÄYKSEEN! Joku satunnainen purkki silloin tällöin on tullut heitettyä kaatopaikkaroskikseen...vaikkei pitäisi!
 
Ilman muuta lasinkeräykseen. Meillä keräyspisteet kyllä vajaa 20km päässä, mutta kerätään aina isompi määrä ja samalla kun liikutaan siellä päin otetaan purkit ja metallirojut mukana. En vois kuvitellakaan laittavani niitä kaatopaikkaroskiin.
 
Niinanen
Lasinkeräykseen tietty - ja kannet metallinkeräykseen.
useimmat purkit tosin kiertävät meillä kauan - pakastan niissä itsetehtyjä soseita vauvalle. = )

Viemme jätteet keräyspisteisiin kauppareissulla, autolla.
 
satunnainen
Kyllä meillä kierrätetään kaikki mahdollinen, johan sen nyt sanoo järkikin. Roskiksia on kaiken kaikkiaan 8 eikä niiden tyhjentely kauppareissuilla ole lainkaan työlästä. Eli satunnaiset lasipurkit lasinkeräykseen ja kannet metalliin.
 
Hävettää
...myöntää mutta roskiin menee. Meillä on lähin keräyspiste 15 km päässä ja sinne pitäisi ihan erikseen tehdä retki. Silloin kun asuin kerrostalossa lajittelin kaikki jätteet koska pihalta löytyi lasi, metalli, paperi- ja biojäteastiat. Onko sitten ekologista ajella pitkä matka autolla viemään purkkeja? No kyllä tämä laiskuuttakin on, myönnettäköön... :ashamed:
 
alkuperäinen
Jos lähimpään keräyspisteeseen on pitkä matka niin todennäköisesti silloin asuu syrjässä(=omakotitalossa tms) ja silloin on myös säilytystilaa, esim autotallissa, varastossa, puuliiterissä... Eli kerätkää isompi satsi lasia ja metallia ja joskus harvoin ajelette sitten keräyspisteeseen. Laiskuutta on muuten, sanon minä!
 

Yhteistyössä