Kiitos kommentista

Tarkoitukseni oli avartaa vähän ap:n aloitusta, ja tuoda ystävättäreni kokemus esille, varoituksen sanana.
Ja mielenkiintoisia kommentteja tänne on tipahdellutkin, hienoa, että aihe herätti mielipiteitä. Ilmeisesti monikin (etenkin lapseton) vakiintunut nainen painii tämän kysymyksen parissa jossain vaiheessa elämäänsä. Ystävättäreni tapaus meni jotakuinkin näin. Hän oli mennyt naimisiin mukavan ja kunnollisen miehensä kanssa, oli ostettu tilava ja kaunis rivarinpätkä, elämä oli mallillaan ja kesä kukkeimmillaan. Rivarissa päätettiin tehdä pientä piharemppaa, jokaisen asunnon osalta, laitettiin kestopuulaatoituksia ja värkättiin grillikatosta sun muuta, ulkopuolisen urakoitsijan voimin. Remppaporukassa oli sitten tämä ah niin komea, pitkähiuksinen ja seksikkään tatuoitu könsikäs. Kun remppajengi osui ystävättäreni asunnon pihaan tekemään tilatut työt, käärme luikerteli paratiisiin samantien.
Muutama vaihdettu sana, flirttaileva kysymys ja sitä rataa, kyllähän rentut osaavat. Että tarviiko pikkurouva apua kukkien kastelussa? Tai taulujen kiinnityksessä? Oma mies unohtui, töissähän hän oli rouvan lomaillessa, ja ihan viatonta läppäähän siinä vaan heitettiin. Remontti edistyi, renttu sai vähitellen ystävättäreni pikkusormensa ympärille, käytiin salaisilla uimaretkillä illan tullen, pyörittiin karusellissa kuin pikkulapset, puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä, ja kaikki ovet maailmaan näyttivät olevan auki. Unelmakoti oman miehen kanssa jäi vähän taka-alalle, oli vaan se hetki, ja uudet kokemukset, joita piti saada hinnalla millä hyvänsä. Kuuntelin ystävättäreni tarinoita puhelimessa monttu auki. Järkipuhe, mikään entiseen viittaava ei auttanut, tämä oli nyt kuulemma sitä, mitä oli odotettu koko ikä!
Alkusyksyn tullen renttu vei saaliinsa lemmenlomalle, ja se turvallinen mieskin tajusi jo homman nimen. Vaimo oli muuttunut järkevästä naisesta teiniksi, ja lähtenyt "sen saatanan pitkätukan" matkaan valoa nopeammin. Rouva saapui lomaltaan, ja mies olikin laittanut tuulemaan sillävälin. Avioeropaperit oli laitettu vetämään, ja tunnemyrskyssään, sen kummemmin miettimättä asian annettin edetä. Asunto jäi miehelle, rouva lähti rentun matkaan vuokrakaksioon. Mainittakoon, että ennen tätä muuttoa tein kaikkeni, puhuin ystävätterelleni järkeä ja maalailin synkkää tulevaisuutta. Ei, ei, kyllä aikuinen nainen tietää mitä tekee. Luovutin, mitä muuta olisin voinut?
Aika kului, huuma haihtui, ja renttu alkoi viettää iltoja muuallakin kuin yhteisessä pikku lemmenpesässä. Eräänä syksyisenä iltana renttu palasi 'töistä' kotiin kaula syötynä, ja totuus lävähti päin naamaa kuin haiseva tiskirätti. Naisia, niinno niitähän oli ympäri lääniä. Kaikki kauniit sanat ja teot osoittautuivat lähes valheiksi, metsästyksen huuma oli ohi, saalis oli jo kotona, ja uutta piti saada. Ystävätär pakkasi tavaransa, muutti hetkeksi vanhempiensa luo, ja vuodatti tarinaansa minulle yhä uudestaan. Kuinka hän saattoikaan olla niin hölmö, fiksu nainen? Tuohon kysymykseen vastasin usein, ja rehellisesti: oppirahat on joskus maksettava kovemman kautta.
Vakituinen työ koitui hänen pelastuksekseen, se kunnollinen ex-mies oli löytänyt jo uuden naisystävän, joten paluu entiseen ei tullut kysymykseenkään, vaikka yhtäkkiä se entinen elämä näytti aivan ihanalta. Ystävätär muutti ulkomaille työkomennuksen saattelemana, ja sai asiansa (luojan kiitos) kuntoon. Sittemmin kaikki onkin mennyt hyvin, tosin joskus kun tapaamme, hän muistaa vieläkin mainita, miten kovan hinnan hän maksoikaan hetken 'elämisestä'.