G:Kuinka moni on rehellisesti vain lasten takia avo/avioliitossa?

Siinähän tuo tuli.
Ja rehellisiä vastauksia kiitos :/

 

lainat maksettu. ainoa yhteinen tekeminen on lasten kanssa oleminen. harrastukset täysin erillaiset. eroa kehittelen.

 

Tällä hetkellä tuntuu että ainoastaan tyttären takia olen vielä miehen kanssa yhdessä. Lapsi vasta 5kk, ja raskausajasta lähtien on ollut kovia riitoja. Ero on monesti mielessä.

 

En oikein tiedä itekään. Ero on kuiten monesti mielessä, vähän tälläki hetkellä.
Väsymys ku lapset valvottaa, raha-asiat... Ne ei ainakaan auta asiaa... :|

 

mä olen miettinyt vuoden ajan kannattaako koko suhde koska mieheni petti minua vuosi sitten. lapsia on kaksi ja toinen sai alkunsa vasta pettämisen jälkeen...monesti on mielessä käynyt pitäisikö erota koska pelkään että pettää toiste,en pysty ikinä unohtaa jne mutta en kuitenkaan haluaisi jäädä yksin 2 pienen lapsen kanssa... ehkä lapset eivät pidä suhdetta koossa vaan antavat voimaa ylläpitämään sitä,rakkauttahan siis on

 

Jatkoa kysymykselle. Kuinka moni kuvittelee että lasten takia kannattaa pysyä yhdessä?
Ei lapset tyhmiä ole. Kyllä he näkevät jo pieninä että vanhemmilla ei mene hyvin. Mun mielestä lapsi kärsii enemmän vanhempien pitkään jatkuneesta huonosta suhteesta mitä erosta.

 

Viime vuosina olen monesti miettinyt! Kannattaako pitää liittoa yllä vain lasten takia? Toisaalta miettin myös sitä, vieläkö liitto/parisuhde on pelastettavissa?

Omalta kohdaltani olen päättynyt etsimään ratkaisua ensin liiton pelastamisesta. Avioero kun tulee olemaan VAIKEA, Vaimo kun haluaa varmasti lapset itselleen. Valitettavasti vaimoni vain ei pysty lapsista huolehtimaan yksin, kun ei siihen pysty nytkään.

 

Vielä vuosi sitten olisin vastannut tuohon alkuperäiseen kysymykseen, että "Juu, vain lasten takia", mutta nyt on parisuhde paremmalla mallilla. Näyttää olevan parisuhde vähän sellaista aaltoliikettä, joskus menee paremmin, joskus huonommin.

 

Itselläni ajatus erosta ja lasten takia "uhrautumisesta" tai kumppanin vuoksi yrittämisestä ovat niitä joka päivä ajatuksissa pyöriviä asioita..Missä menee itsekkyyden ja terveen järjen ero, mitä saan ja olen oikeutettu tekemään oman tunne- elämäni vuoksi, miten pitkälle taas pitää ajatella lasten onnea ehjästä kodista jossa isä ja äiti..Voiko omat tunteensa lykätä odottamaan ja kasvattaa lapsia suuremmiksi ajatuksella "minun aikani tulee vielä"..??

 

Tämän asian kanssa kamppailen itsekin. Kaikki on hyvin, mutta jotain on tunnepuolella vinossa. Lapset ovat kuitenkin etusijalla, mutta jos parisuhde ei suju, niin eihän sitä voi loputtomiin jatkaa. Tuntuu ihan hirveeltä jos ero tulee, mutta eiköhän se ahdistus tasaannu ajan kanssa. Mielestäni lasten takia on tehtävä uhrauksia tiettyyn pisteeseen asti. Faktaa on, että hyvä parisuhde takaa onnellisen lapsuuden, mutta entäs jos suhde ei olekaan hyvä? Pidetäänkö idylliä yllä vain sukulaisten tai ystävien takia, vai siksi ettei halua myöntää epäonnistuneensa kumppanin valinnassa silloin teinivuosina.