G: Häpeättekö ammattianne?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
vieras
olin sisustusmyyjä, mutta päätin lähteä toteuttamaan unelmaani. Minusta tulee aineenopettaja. Päivääkään etten ole katunut sitä, että lähdin yliopistoon opiskelemaan. Entistä työtä teen vielä lomilla. Kohta pääsen oman alan töihin sijaisuuksia tekemään silloin tällöin. En häpeä kumpaakaan ammattia, mutta tätä uutta arvostan itse enemmän.
 
En ole hävennyt mitään työtä mitä olen tehnyt ja niitä on ollut todella laidasta laitaan. Eniten sain silmien muljauttelua tietyiltä ihmisiltä kun sanoin olevani lastensuojelun puolella töissä. Herättää ilmeisesti aika negatiivisia tunteita joissain :)

Tällä hetkellä voin sanoa ylpeästi olevani kotiäiti (ja itse asiassa siitä todellakin saa välillä huomattavasti enemmän ihmettelyjä ja kyselyjä 'etkö muka halua töihin', 'miksi haluat olla kotona', 'miten pitkään sitten muka aiot olla') ja tulevaisuuden työkuviot on vielä ihan auki. Koulutus on sentään valmis että "ammattilaisena" voi lähteä hakemaan duunia :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
olin sisustusmyyjä, mutta päätin lähteä toteuttamaan unelmaani. Minusta tulee aineenopettaja. Päivääkään etten ole katunut sitä, että lähdin yliopistoon opiskelemaan. Entistä työtä teen vielä lomilla. Kohta pääsen oman alan töihin sijaisuuksia tekemään silloin tällöin. En häpeä kumpaakaan ammattia, mutta tätä uutta arvostan itse enemmän.
Minkä ikänen oot? Mietin just sitä et kattooko siellä muut et oonko mä joku ikuinen opiskelija jos menen taas notkumaan yliopistolle :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
En häpeä vaikka ammattikuntaani pidetään aina joko juoppona, pettävänä ja vähintäänkin valehtelijana :D
Taiteilija? Rekkakuski?
Ei kun kiertävä myyjä/edustaja. Pidän koulutuksia, kierrän messuja ja myyn tuotettamme. Kaikki illathan sitä vain ryypätään ja petetään puolisoa hotelleissa ja valehtelen silmät ja korvat täyteen tuotteemme hyvistä ominaisuuksista :D Onneks lapsen syntymän jälkeen oon saanu vähentää reissaamista =)
 
vieras sh
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
Tottakai minun KUULUU hävetä sitä, että olen sairaanhoitaja. Sehän on luusereiden ammatti johon hakeutuu ne, jotka ei muualle pääse. Näin ainakin minulle on sanottu. Aina myös kysytään, etkö haluaisi lukea enemmän.
Kysytäänkö sultakin, että milloin aiot jatkaa lääkäriksi? Multa ainakin alkuun aina kysyttiin. Ihan niin kuin sairaanhoitajan työtä ei voisi tehdä, vaan se olisi vain joku ponnahduslauta eteenpäin, välttämätön paha.
 
Mä tuun kyllä häpemään mun tulevaa ammattia (lähihoitaja) mä en tiedä miks se mua niin paljon hävettää, mut jotenkin toi on sanana toi lähihoitaja jotenkin karmea..tai en mä niin sitä ammattia häpeä, vaan sitä ammattinimikettä :/
 
aaargh, nolo oon
Lähäri oon ja häpeän. Oon kuullut kommentteja, "säkin, kaikki nykyään on"," no sille alalle pääsee näköjään kaikki, onhan siel paljon sekopäitä", koskas luet sairaanhoitajaks", "mä en ikinä tekis hoitotyötä, se on niin puuduttavan olosta kun ei tarvii mitää ajatella", hoitajat ei taas neuvolassa/tk.ssa tienny mitää...
 
vosu
Puhelinvosu. En häpeä mutta en siitä paljon puhukaan koska huomasin muutaman "hyvän kaverin" lopttaneen yhteyden pidon tämän työn aloittamisen jälkeen. Joten virallisesti olen kotiäiti.
 
Nyt täytyy kyllä sanoa, että virallisesti ei ole mitään, mitä hävetä...
On noi koulut jääny vähän vaiheeseen :saint:

Työtäni en häpeä. Palkka on paska, ja paskaa on kirjaimellisesti työkin enimmäkseen. Mutta ihan oma valinta, ainakin toistaiseksi sopii elämäntilanteeseeni paremmin kuin hyvin ja ihan todella pidän siitä mitä teen.
 

Yhteistyössä