G: Elämäntilanne vauvan syntyessä

Vauvan syntyessä mulla ikää 23, mies 24, kihloissa 2 vuotta. Mulla pätkätöitä takana n. 1 vuosi saman työnantajan palveluksessa, miehellä koulu kesken (ammattikorkea) ja samalla teki keikkahommaa.

Nyt poika 1 v 3 kk, mies valmistunut ja vakityössä, menimme naimisiin ja mä alan harkita työelämään paluuta, ensin puolipäiväisesti tms. ja sitten myöhemmin ehkä kokonaan. Toinen lapsi suunnitteilla.

 

\

Vauvan syntyessä mulla ikää 23, mies 24, kihloissa 2 vuotta. Mulla pätkätöitä takana n. 1 vuosi saman työnantajan palveluksessa, miehellä koulu kesken (ammattikorkea) ja samalla teki keikkahommaa.

Nyt poika 1 v 3 kk, mies valmistunut ja vakityössä, menimme naimisiin ja mä alan harkita työelämään paluuta, ensin puolipäiväisesti tms. ja sitten myöhemmin ehkä kokonaan. Toinen lapsi suunnitteilla.

Paljon saitte rahaa yhteensä kuussa ja pärjäsittekö sillä?

 

Esikoiseni syntyi 5 v. sitten opiskelua oli jäljellä silloin vielä 2 vuotta. Nyt aloitan jälleen opiskelut ja toisen laskettu aika on ensi vuonna.
Taloudellisesti on tiukempaa lainojen ym remonttikulujen kanssa, mutta ei se onni ole materiaalissa ja kalliissa merkkivaatteissa tai tavaroissa. Paljon mukavampaa on kun lapsi toteaa, että äiti sä olet maailman ihanin ihminen.
Lisäksi huomenna voi olla liian myöhäistä vaikka kaikki muu olisikin hankittuna.

 

Elämäntilanne oli sellainen,että

mulla ei ollut koulutusta(ei ole vieläkään,mutta tarkoitus kyllä kouluun mennä syksyllä-06)

Asuttiin vuokralla.
Mies oli töissä.

Mutta olen aina ajatellut,että kyllä pärjää jos vain itse haluaa.

En kannata sitä,että ensin koulu sitten työ/ura,ostetaan asunto mennään naimisiin jonka jälkein lapsi.

Minusta niin että jos on valmis lapseen niin on,eikä ajattele hirveästi elämäntilannetta tarkoitan nyt rahallisesti..Kun eihän meistä kuukaan tiedä millainen elämän tilanne on 9kk päästä.

Jos tuntuu valmiilta lapseen niin rohkeasti vaan yrittämään,kyllä elämä menee painollaan..
Ei siinä oikeasti kannata alkamaan laskeen rahoja,koska veikkaan,että
jokainen joka laskisi etukäteen rahanmenoa lapseen tuntuisi huimalta ottaen huomioon lapsen tulevat harrastukset,synttärit,joulut,rippijuhlat,valmitujaiset jne..Ja kaikki muut kissanristiäiset ni huh,hu..
Jos vaan unohtaa rahan menon ja antaa mennä vaan.

 

Muistan kuinka alle kakskymppisenä opiskellessani vielä ajattelin että kun valmistun hankin töitä, menen naimisiin ja teen heti lapsia!!! Eipä menny ihan niin!!! Vakituisen työpaikan sain kyllä heti, mutta sitten rupeskin tulemaan kaikkea muuta!!! Lähinnä suurin syy ettei lapsia ole vielä yritetty on miehen ajattelutapa asioista, että "kaiken pitää olla valmista"!! Kunhan mökki on valmis...jne!!!! Sitten mies halusi lähteä yk-joukkoihin, josta kylläkin palannut jo takaisin oltuaan siellä 13 kuukautta!!! Ajattelin mielessäni että menkööt, ehkäpä sitten jo sen jälkeen!!!!! Vaan ei!!!!! Aiheesta on ollut välillä jo sellaisia riitojakin että olen meinannut lyödä hanskat tiskiin!!! Molemmilla on vakituiset työt, oltu yhessä 6 vuotta ja elämä kaikin puolin mallillaan!!! Tosin naimisissa ei olla vieläkään, mutta siitä vanhoillisesta ajatuksesta , että naimisiin ennen lapsia, olen päässyt ajan myötä ylitse!!! Miljönääriksi tuloako mies odottaa!!!?? No mutta, nyt olin viikon kavereiden kanssa reissussa, lähinnä tuulettamassa päätäni, koska ajatusmaailmaani ei ole pitkään aikaan mahtunu muuta sanaa kuin VAUVA!!! Sieltä palattuani mieheni sitten sanoi, että hitto miten sitä miettiikin yksin ollessaan kaikkia asioita paljon... ja kertoili kaikenlaista kuinka oli mietiskelly , että mitäs jos minua ei olisikaan yms!!!! Nukkumaan käydessä viereisestä pedistä kuului sitten se kauan odotettu lause: kulta, mie tahtosin sun kanssa vauvan!!!!! Olen ehkä maailman onnellisin nainen tänään!!! Nyt 27-v ja toivotavasti piankin äiti!!!!

 

:wave:
Meillä tilanne vauvan synnyttyä elokuussa 2005 oli se, että olemme avioliitossa kuudetta vuotta, tammikuussa ostettu omakotitalo (ei ensiasunto) ja asuntolainaa himpan verran. Ei aikaisempia lapsia (yhteisiä tai omia erikseen). Kissa ollut reilu 5 vuotta lemmikkinä. Olemme ehtineet matkustella ulkomailla muutaman kerran (Kreikka, Turkki, Brasilia, Bulgaria jne) ennen vauvaa. Aiomme toki matkustella ulkomaille kunhan poika vähän kasvaa :heart:
Ja työtilanne meillä ollut se jo iät ja ajat, että isällä vakityö, minä äippä olen määräaikainen sijainen (hoitoalalla), tosin työsuhde jatkunut yhtenäisenä samassa paikassa jo 3 vuotta). Työsopimukseni uusittiin äitiyslomasta huolimatta toukokuun 2006 loppuun.

Kaiken kaikkiaan elämäntilanne oli sellainen, että oli vauvan aika. Syntyessään poikamme oli kyllä ehtinyt tulla 10 kuukauden aikana erittäin odotetuksi ja toivotuksi :heart: :heart: Ikäkin kun kuitenkin koko ajan karttuu..eli miltei 29 v. minulla ja 33 v. isukilla... =)

 

Enstenks saatiin molemmat vakituiset työpaikat samasta firmasta, sitte uskallettiin ottaa puolmilliä (markkaa) lainaa ja pykättiin talo. pari vuotta nautiskeltiin takkatulesta kahdestaan ja nyt täällä pyyhältää pojat vm. 2002 ja 2005 :hug:

 

Esikoistamme parhaillaan odotellaan. Mies on juuri valmistunut korkeakoulusta, mulla on yliopisto-opinnot kesken. Ei olla naimisissa. Oma asunto ostettiin just äsken (lainaa siis on). Seurusteltu ollaan lukiosta asti, nyt ollaan 25- (minä) ja 24- (mies) vuotiaita. Ihan hyvin tullaan toimeen, vaikka esim. mulla ei oo mitään tuloja. Hetkeekään en oo lapsen hankkimista katunut. Harmittaa vaan, ettei tullut aiemmin jo mieleen...

 

Esikoisen kohdalla kerettiin hänen isän kanssa olla sellaiset 4kk yhdessä ja olin siis raskaana kun erottiin, on vieläkin liian lapsi olemaan isä. Kerkesin täyttää 18 v. (1998) ennenkun tyttö syntyi. Asuin vuokralla mutta silti tyytyväinen olin. Vaihtelin vuokra-asuntoa ja pari vakavempaa suhdettakin oli. 1999 Aloitin kauppiksen jonka kyllä lopetin seuraavan vuoden joulukuussa.
Vuonna 2002 elokuussa aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa ja meni 2kk niin olin raskaana.Minä silloin 22v. ja mies täytti vuoden lopussa 20v. <-ammatti oli ja oli töissä. Tyttö syntyi heinäkuussa 2003 ja pari kuukautta synnytyksestä menin etälukioon (opiskelua enintään joka perjantai-ilta n.3h) ja ukko oli mukuloitten kanssa sen aikaa. 2004 keväällä menin takaisin kauppikseen ja sain kursseja hyväksytyksi kun olin sielä aikasemmin ollut ja etälukiosta oli kertynyt paljon kursseja. Mukulat tarhassa vaikka nuorempi sillon oli vasta n.9kk.
2004 elokuussa naimisiin.
2005 helmikuussa testi plussasi.
2005 kesäkuun alussa talouden ja hallinnon alan merkonomi-tutkinto keskiarvolla 4!
Ukko meni kouluun nyt syksyllä lukemaan itseään lähihoitajaksi, esikoinen ekalla luokalla, keskimmäinen puolipäivähoidossa tarhassa ja minulla laskettu aika 15.10.05.
Vuokralla ollaan ja kaikkea on pikkuhiljaa haalittu. Kirppareita rakastan ja loistava keksintö on huuto.net

Hyvin menee, miksei teilläkin?

:hug: :flower:

 

Kerkesin olla töissä n.kuukauden ku sain tietää et olen raskaana.Työt loppui viime vuoden marraskuussa ja sillon olin jo 5.kuulla.Sillon oli jo aika raskasta olla ku siivoustyötä tein.Tammikuun lopussa alkoi äitiysloma ja esikoisemme syntyi maaliskuussa tätä kuluvaa vuotta.
Ammattiin valmistuin keväällä 2003.Joten se puoli oli jo valmiina!

 

Meillä mies aloitti uudelleen opiskelut lun vauva oli 7 kk, ja viisi vuotta on edessä. Itse hoidan lasta kotona,eli tuloina on opintotuki, kotihoidontuki ja asumistuki. Ei hirveesti juhlita, mutta pärjätään. Ei oo rahasta kii, että kannattaako tehdä lapsia, jos kerran tekee mieli!

 

Meillä vähän sellaine tilanne että itse 24v ja mies 22. Mä olen valmistunut jo ja tällä hetkellä töissä. Sijaisena tosin mutta mitäpä muutakaan hoitoalalta voi saada....

Mies opiskelee vielä kolmisen vuotta. Elämäntilanne sellainen että kihloissa olemme ja parin vuoden päästä olis tarkoitus pitää häät. Vuokralla asutaan, mutta säästöjä ei ole yhtään. Vauvakuume on jonkinmoinen. Mies nyt ei juurikaan niistä mitään tiedä mutta antais sen tulla jos olis tullakseen. Itse näen niitä työssäni joka päivä.

Lähinnä huolestuttaa vaan se miten suuri elämänmuutos se on ja miten pärjää taloudellisesti ja henkisesti. Menettääkö siinä sitten kaikki nykyiset kaverit ym. Minä kun en todellakaan ole kiinnostunut minkäänlaisista mammaryhmistä. (Ei kenellekään millään pahalla)

:snotty: :snotty:

 

\

Meillä vähän sellaine tilanne että itse 24v ja mies 22. Mä olen valmistunut jo ja tällä hetkellä töissä. Sijaisena tosin mutta mitäpä muutakaan hoitoalalta voi saada....

Mies opiskelee vielä kolmisen vuotta. Elämäntilanne sellainen että kihloissa olemme ja parin vuoden päästä olis tarkoitus pitää häät. Vuokralla asutaan, mutta säästöjä ei ole yhtään. Vauvakuume on jonkinmoinen. Mies nyt ei juurikaan niistä mitään tiedä mutta antais sen tulla jos olis tullakseen. Itse näen niitä työssäni joka päivä.

Lähinnä huolestuttaa vaan se miten suuri elämänmuutos se on ja miten pärjää taloudellisesti ja henkisesti. Menettääkö siinä sitten kaikki nykyiset kaverit ym. Minä kun en todellakaan ole kiinnostunut minkäänlaisista mammaryhmistä. (Ei kenellekään millään pahalla)

:snotty: :snotty:

Mulle esikoisen kohdalla tarjottiin mahdollisuuksia kaikenlaisiin mammaryhmiin ja ainut mihin menin oli synnytysvalmennus jossa en oppinut mitään uutta...Ei niihin liigoihin ja ryhmiin ole pakko mennä. Mulla on kaverit vasta nyt suurinpiirtein alkaneet lisääntyä,että ei ole ollut tuttuja kellä vauva mutta hyvin silti sitä on jaksanut.

 

asuin mieheni kanssa homeisessa talossa kun sain tietää olevani raskaana (joulun aaton aattona).. alkoi heti asunnon haku.. asuimme sitten vauvan syntyessä pienkerrostalon alakerrassa ja yläkerrassa "kauhuperhe" en paljon saanut puolenvuoden aikana nukuttua.. jouduin jättämään työni heti saatuani tietää raskaudestani (ravintolassa työssä) kaikki meni hyvin, juuri ennen vauvan syntymää sain kouluni päätökseen.. miehellä vaki työ.. mutta tulot niukat... pari kk vauvan syntymän jälkeen pääsimme vihdoin muuttamaan omaan taloon! tiukkaa on mutta onneksi on kirppikset :wave:

 

\

Suosittelen, että ammatti on ennen kuin suunnittelee!

En voi ihan allekirjoittaa tätä. Mutta suunnitella kyllä kannattaa. Kaikki ei elämässä ikinä mene suunnitelmien mukaan mutta valmiit suunnitelmat lisäävät todennäköisyyttä, että elämä kulkee suunnilleen niitä polkuja, joita haluaa tallata. Kun on selvät suunnitelmat, se myös helpottaa reagoimista, jos tapahtuu jotain radikaalisti suunnitelmista poikkeavaa. Hyvin suunniteltu on tosiaan puoliksi tehty - ei se tarkoita, ettei olisi valmis siihen, että elämä yllättää (positiivisesti tai negatiivisesti).

Itse teimme päätöksen siitä, että lapset ovat tervetulleita, kun mies opiskeli ammattikorkeassa (yliopisto ja toisen amk linja kokeilun jälkeen oman alansa löytäneenä) ja minä hoidin abi-vuotta tulevien opiskelujen alta pois (myös tehtyäni työhön ja opiskeluun liittyviä harharetkiä lukiovuosien välissä). Kun kirjoitin ylioppilaaksi 22 vuotiaana oli 2 viikkoa vanha esikoisemme mukana lakkiaisissa.

Äitiyslomavuoden aikana luin pääsykokeisiin ja yliopistossa aloitin esikosen ollessa 1v4kk. Poika on ollut kotihoidossa isovanhempien avulla ja minun opintojani on sumplittu sen mukaan, että hoidon tarvetta on ollut mahdollisimman vähän(meillä ei laiteta lapsia vieraalle hoitoon ennen 3v ikää - jos ihanaa isovanhemmat korttia ei olisi olisimme suunnitelleet lasten teos toisin tai/ja minä olisin viettänyt välivuosia opiskeluista). Toinen lapsemme syntyi keväällä ja mies saa päättötyönsä valmiiksi ensi viikonloppuna (on tosin työskennellyt jo yli vuoden samassa työssä, joka muuttui vakituiseksi vuoden alussa). Tämän meidän kuopuksemme johdosta tulleen äippälomavuoden aikana olen suorittanut/suoritan opintoja tenttien 15 ov verran, joten opinnot etenevät tänäkin vuonna. Sitten jäljellä onkin enää 2 vuotta maisterin papruihin (tai 3 riippuen miten lastenhoitojärjestelyt lutviutuvat). Valmistun siis todennäköisesti siinä valtiovallan ideaalissa 5 vuodessa (tai 6, joka yhä on nopeammin kuin humanistisen tdk keskiarvo) ja mielihyväkseni myös varsin mainiolla opintomenestyksellä.

Taloudellisesti olemme pärjänneet kaiken aikaa mainiosti (myös silloin, kun olimme molemmat vain opiskelijoita - eikä kumpikaan edes käynyt opintojen ohella töissä. Ei ne suuret tulot vaan se taito kuluttaa järkevästi) Kitsaamminkin olisimme voineet toki elää, jos olisimme halunneet - silloin säästössä omaa kotia varten olisi enemmän. Tai olisimme voineet muuttaa kaksiosta isompaan perhekoon kasvaessa mutta silloin ei olisi säästöön riittänyt sitä, mikä nyt on sukan varteen saatu. Lapsilta ei tietenkään ole puuttunut mitään ja koko perheellä on ollut varaa harrastaa myös maksullisiakin harrastuksia.

Harharetkistä huolimatta (tai oikeastaan pitkälti niiden ansiosta) minä ja mieheni valmistumme aloille, jotka todella koemme omiksemme (emmekä edes mitenkään epänormaalissa valmistumis iässä johtuen siitä, että alamme löydettyämme olemme edenneet opinnoissa jouheasti). Siinä vaiheessa, kun minä siirryn työelämään ovat lapsemme jo isompia ja minä voin keskittyä (myös) työhön ilman äitiysloma/hoitovapaa keskeytyksiä. Opiskelu ja pienten lasten kotihoito on kuitenkin ollut varmasti helpompi yhdistää kuin minkään valtakunnan työ ja lasten kotihoito

Oma mielipiteeni on, että lasten hankkiminen tilanteeseen, kun kaikki on "valmista" eli on vakityö, asunto- ja muut lainat jne. on paljon vähemmän joustavaa elämän suunnittelua kuin tämä tie, jonka me olemme valinneet. Näin me olemme saaneet elämän laadullisesti ja tulevan elämämme laatua ajatellen sen, mikä vastaa meidän perheemme käsitystä hyvästä elmästä. Tekemämme suunnitelmat ovat onneksemme (Ja pitkälti oman määrätietoisen työskentelyn tuloksena) toteutuneet niin hyvin, että voisin sanoa tämän vastaavan käsitystämme todella hyvästä elämästä B)

Oma elämä pitää nähdä kokonaisuutena - mikä sopii yhdelle on toiselle huono vaihtoehto. Ei missään nimessä kannata yhteiskunnan, sosiaalisen ilmapiirin, oman lähiympäristön tai minkään muunkaan oman perheen ulkopuolisen voiman sanella kyseenalaistamatta itselle sitä, mikä on itselle parasta ja oikeaa elämää.

Rohkeutta ja määrätietoisuutta kaikille toteuttaa niitä vaihtoehtoja, jotka omilta tuntuvat - silloin asiat sujuvat kuitenkiin aina paremmin. Toisille sopii tämä valmiiksi tarjottu ensin opiskelu, vakityö, omistusasunto (yleensä siis myös laina) ja sitten vasta lapset malli. Toisille - kuten meille - sopii toisenlainen tie

 

Ku aloin seurustelemaan esikois tyttöni isäni kans, meni 9 kk ku menimme kihloihin. Tosin sekin oli mun idis eikä hän pahemmin pitäny kihlasormusta. Mä nii kauheesti hänelle puhuin kui paljon haluaisin vauvaa ja hän taas ei kertoillu yhtää mittää. Yli vuosi kerettiin olla kihloissa ku vuonna -99 lopulla aloin oottaan esikois tyttöä. Olin yhtä myllerrystä... Ekana tehtiin 3 kotiraskaus testiä ja vielä varmuuden vuoksi vietiin pissanäyte lapbraan ja plussaa oli. Sit äippä mulle saarnaili jonkisen aikaa mutta oli kuitenki hyvillään. Mun raha tilanne ei ollu yhtää kummonen. Suht. koht. hyvin... Eipä kuitenkaa esikoisen isukki mua tukenu ollenkaa saati mittää muutakaan. Äitini käytti mua ultrassa ja oli mukana ku esikoiseni syntyi. Ite isukki lähti pari päivän kuluttua ulkomaille lapsen synnyttyä. En mä kuitenkaa yksin ollu... Kotiuduttua, isosisko ja sen kihlattunsa (nykyään ex) kyydillä pääsin vanhempieni luo. Äippä auttoi mua vauvan hoidossa ja pari muuta siskoa kans auttoi mua. Vuonna 2000 marraskuun alussa sain ku sainki erottua esikon isukista. Esikko oli sillon 4 kk. "Ero" piti kovasti vääntää "rautalangasta" ku äippä oli nii vasta hakonen eron suhteen. Meillä on kuitenki yhteishuoltajuus mutta pääsäännöllisesti esikko on mulla ja hoidan kaikki esikoista koskevat asiat (+ nykyinen mieheni).

Nykyisen mieheni tapasin kaksoissiskoni kautta vuonna 2001. Esikkoni oli sillon 9 kk ku aloimme seurustelemaan. Jotain 3 kuukautta seurustelusta mulle iski uus vauvakuume mutta kyll se mua pelotti, et mitä jos käykin samalla lailla uudestaan. Uus raskaus mua ei pelottanu... Huomasin, et nykyinen mieheni hoitaa esikko tyttöäni todella hyvin joten ei ollu epäilystäkään ettenkö halua hänen kans yhteistä lasta. Vuonna 2002 tammi tai helmikuussa aloin oottaan meijän yhteistä lasta ja mieheni tuli ihan neuvolaan vaikken ees sanonu, et pitäs tulla ja näi. Ja ultraan lähti mielellään!! Tuli myös leikkaus saliin ja oli koko ajan heräämössä mun luona. Sit osastolle tultua tuli aamulla ja lähti illalla joka kerta. Pojan kohdalla mieheni oli koko ajan sairaalassa mun ja vauvan luona ja näi.
Mieheni kosi mun aamu yöstä ku vaihtui juhannuksen puolelle. Se oli romanttista! Vuonna 2003 tammikuun lopulla menimme naimisiin ja heti sen jälkeen oli ristiäiset.
Raha tilanne mulla on oikein hyvällä mallilla. Tosin en oo töissä enkä oo vielä koskaan ollu työelämässä. Mieheni on ollu samassa työpaikassa reilut yli 6 vuotta. Tytöt on tarhassa ja mä hoidan poikaa toiset 3 vuotta kotona. Esikois tyttö näkee isäänsä joka toinen viikon loppu ja kerran vuodessa on isälläänsä 2 viikkoa mutta ei yhtä jaksoisesti. Viikko kerralla...

 

Omassa talossa asuttiin,ollaa nyt kyl muutettu pois ku vaihettii paikkakuntaa ja nyt etitään sopivaa asuntoa.Miehellä vakityö ja ite tein pätkätyö sijaisuuksia.Nyt hoitovapaalla.

 

Mulla on se tilanne, että opiskelut ovat tällä hetkellä vielä hiukan kesken, mutta tavoite olis saada gradu pakettiin ennen Pömppiäisen syntymää. Työkokemusta on opiskelujen aikana karttunut mielestäni ihan mukavasti - tälläkin hetkellä olen töissä äitiysloman alkuun asti, joten en ole huolissani työkokemuksen puutteesta enkä taloudellisesta tilanteestakaan. Mies on töissä, mutta omakotitalosta ei vielä edes haaveilla...

Ikää on minulla 25, mutta miehellä jo 40, joten hänen biologinen kellonsa raksutti tiuhempaan tahtiin. Minullakin silti jo keväällä pukkasi ikäkriisiä, kun tajusin, että olen 25 eikä minulla ole gradua, työpaikkaa eikä vauvaa... Kohta on toivottavasti kaikki.

Muhku ja Pömppiäinen rv 25+1

 

En ole vielä 20, mutta ollaan oman poikaystävän kanssa tuosta samasta tilanteesta puhuttu. Mä opiskelen vielä lukiossa ja mies töissä. Muutettiin hetki sitten yhteen ja kohta kihloihin. Ollaan vaan pohdittu, että miten pirussa me kaikki hoidetaan. Mä poden kauheeta vauvakuumetta, mutta se ollaan päätetty, että yli kakskymmentä olen ennen kuin edes yritetään. Tarkoitus on pitää välivuosi kirjotusten jälkeen ja sit yliopistoon. Myös avomieheni suunnittelee yliopistoon menoa ja tarkotus olis ostaa yhteinen auto ens vuonna, aika uus kuitenkin. Nyt asutaan vuokralla, mutta muutaman vuoden päästä hankitaan varmasti omistusasunto. Eli pelkkiä velkoja tiedossa. Mutta millä sen lapsen elättää. En halua odottaa tutkintoon saakka, olisin n.26. Haluan aikasemmin, mutta toisaalta mun periaattena on ollut, että lasta ei ennen tuu ennenkuin on rahaa elättää se. Mutta onko?
Kertokaa kokemuksianne ja miten opiskelu siinä samalla sujui.
Ps.En halua joutua tyytymään pelkästään kirppistavaraan, sillä uudehkot vaunut on saatava, mutta kun kaikki maksaa niin paljon.
:'(

Pitääkö meijän unohtaa kaikki haaveet ja hankkia se lapsi vasta kolmekymppisenä, mutta sillon mies olis jo 34. Naimisiin meillä ei kyllä ole kiire, mutta omakotitalo ois ihana...

 

Itse valmistuin tasan kuukauden ennen kuin esikoiseni syntyi. Mies oli kyllä töissä, mutta kyllä sitä aina pärjää jotenkin. Jos itse olet valmis niin mielestäni ei kannata liikaa miettiä muita asioita. Asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä vaikka välillä tuntuukin epätoivoiselta. Miehen työn lisäksi meillä ei ollut mitään muista mainitsemistasi asioista ja hyvin on pärjätty..Ollaan molemmat 21v...

Ilmoittele jos haluat jutella enemmänkin...

 

esikoisen aikana oltiin kihloissa, molemmat vielä opiskelijoita, alta parikymppisiä.
Ennätin saada koulun loppuun ja pari kuukautta ethdä töitä ennenkuin poika syntyi.
Sitä pärjäsi kun tulot nousi äitiysloman myötä! Siis, itse sain minimi opintotukea vanhempien tulojen vuoksi, mitkä vaikuttaa 21-v asti ja sain kuukaudessa huiman 98mk!!!
Eipähän sitä ylimääräistä ollut mutta toimeen tultiin ihan kivasti.

Kuopuksen kohdalla oltiin sitten naimisissa 20-30v ja molemmat vakituisissa työsuhteissa

 

heippa äiti vm-05.
Ois kyllä joo ihan kiva jutella, sillä olen hoitanut lapsia monta vuotta ja suoraan sanottuna olen hulluna niihin. Tehtäisiin lapsi poikaystävän kanssa vaikka heti, jos olisin edes 20.
Nyt mulla on ollu taukoa tuosta lastenhoidosta kun muutin Turkuun poikaystäväni kanssa ja pikkuhiljaa alan taas käynnistelemään työkeikkoja.
Saakos udella msitä päin sä olet?
Onkos teille tullut tyttö vai poika?
=)
Miten te ootte muuten rahallisesti pärjänneet, siis ootteko halunneet kaikkea uutta vai tyytyny hiukan halvempaan?

 

Heip

Esikoisen sain kesken yliopisto-opintojen, tosin yksi tutkinto oli jo AMK:sta taskussa. Miehellä oli kanssa opinnot kesken, mutta hän oli jo siinä vaihessa töissä. Opintoja en ole ainakaan vielä saattanut loppuun, vaan olen tehnyt töitä erinäisissä pätkissä. Mies on nyt vakitöissä. Toinen on tulossa ensi maaliskuussa. Sen olen oppinut, että rahaa kuluu tasan sen verran mitä on käytettävissä. Vaikka olisi kohtuulliset tulot, niin kaikki menee kuitenkin. Kulutus on tällöin suurenpaa. Pienilläkin tuloilla kummasti vain pärjää.

 

Moikka tare!!

Mä oon lahdesta ja meille tuli poika
Minkä ikänen sä sitten olet? Onks joku syy miks haluatte lapsen vasta sen jälkeen kun olet 20? En siis sano että pitäis välttämättä ennen sitä edes
Me ollaan pärjätty rahallisesti ihan kohtuullisesti. Osteltiin kaikki tarvittava odotusaikana pikkuhiljaa niin ei tuntunu lompakossa niin pahalta. Ja synnytyksen jälkeen on ollu välillä tiukempaa ja välillä vähän helpompaa...mut mieluusti väliillä kituutellaan tuon pojan takia.
Jos on ollu rahaa niin ollaan jotain ostettu uutena mut kyl ollaan paljon ostettu myös käytettyjä...ne kelpaa myös ihan hyvin. Vaikka tietysti sitä lapselleen haluis antaa parasta...mut se ei aina vaan onnistu, ainakaan meiltä

Jos haluat jutella lisää niin mulle voi lähettää mailia osoitteeseen

tarjal@jippii.fi

ja mese toimii samalla osoitteella

 

ekan sain 2. opiskeluvuoden jälkeen. siis ammattin opiskellessa,lukio takana. pidin vuoden äitiysloman ja jatkoin opiskelua. nyt pitäis jouluna valmistua ja toisen lapsen laskettu aika on toukokuussa. toi rahahommakin on usein aikas liioteltua. me ollaan nyt 1,5 vuotta eletty niin että minä opiskelen ja mies on kotona pojan kanssa. taloudellisesti ollaan pärjätty mukavasti, eikä oo tarvinnu ees ihmeemmin kitsastella eikä ilman mitään itsensä hemmottelua elää.