Muutama ärsyttävyys: äiti, joka antaa lapsikullan terrorisoida toisia lapsia mielin määrin, ei kiellä, eikä puutu mihinkään tekemiseen. Tää jatkuu koulussa, kun opettaja yrittää opettaa samat säännöt kaikille, "meidän kullan ei tarvitse opetella tätä tai tehdä noin", äidin mielestä omaa lasta ei myöskään saa turhasta kieltää, eikä latistaa sen yksilöllisyyttä ja erinomaisuutta. Tämä lapsi näyttäytyy vanhemman silmissä erityislahjakkaana ja suorastaan jumalallisena, oman egon jatkeena. Lapsi voi osata olla vanhemman edessä mielin kielin, mutta toisia lapsia kohtaan tai jopa toisia vanhempia kohtaan on nenäkäs, huonokäytöksinen ja ylimielinen. Äidin mielestä usein "suora, avoin, nokkela, sanavalmis".
Toinen esimerkki, edellistä vaarallisempi: vanhempi ei osaa asettua lapsen asemaan, huutaa, riehuu, tukistaa, nippaa, lyö, koska "näin on mullekin aikoinaan tehty ja ihan on kunnon ihmisiä tullu". Samaan sarjaan liittyvät myös ne, jotka jättävät lapset keskenään, kun lähtevät baariin tai sietävät puolisoltaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Eivätkä eroa, koska se olis paha lapsille tai "mä kuitenkin rakastan tuota penaa".
Kolmas ja ehkä vaarattomin esimerkki: vanhempien elämän keskipiste on lapsi. Kun on lapsi hankittu eletään lapsiperheen elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että koko elämä pyörii lapsen tai lasten ympärillä koko ajan. Tämän kuvion pystyssä pysymiseen tarvitaan kellontarkat rutiinit, joita noudatetaan pilkulleen. Aamupuuro klo 8.00 oli arki tai juhla, päiväunet tiettynä aikana, ei voida vierailla missään tai kutsua vieraita päiväunien vuoksi, iltarutiinit alkavat hyvin varhain, joten silloinkaan ei voida tavata ketään. Illalla ja päiväunien aikaan ei liikahdeta, ettei lapsen uni vain häiriintyisi. Matkustaminen on miltei mahdotonta tarkan päiväohjelman vuoksi, harrastukset eivät sovi aikatauluun. Ystävät jäävät ja kaikki hauskuus puuttuu elämästä. Vaikka vanhemmat ovat kiistämättä lapsilleen omistautuvia ja tunnollisia, he eivät tunnu iloitsevan lapsistaan, vaan vanhemmuus on velvollisuus.