Toggle sidebar

G: Ajatuksesi rakkaudesta, parisuhteesta ja pettämisestä ennen kuin olit koskaan seurustellut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja avaruusapina harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

avaruusapina harmaana

Vieras
Eli mitä ajattelitte, mitkä olivat mielipiteenne asiasta silloin nuorena, ennen kuin olitte seurustelleet? Entä onko mielipiteenne muuttuneet ajan myötä?

(Arvaatte varmaan, mihin liittyen kyselen ;) )

Oma ajatukseni oli, että rakkaus on ikuista ja koskaan en pettäisi... ja voin sanoa, että eipä se ihan niin aina mennyt kuin oli kuvitellut... eli enää en ole niin jyrkkä, todellakaan, mielipiteissäni näistä asioista.

Nyt työn touhuun, palailen iltasella katsomaan, mitä olette vastailleet, vai oletteko vastanneet mitään ;)

Oikein mukavaa päivää kaikille!
 
Ajattelin, että rakastuminen käy kuin salama kirkkaalta taivaalta, kestää ikuisesti ja roomeo laulelee balladeja ikkunan alla ja tekee kaikkensa minun eteeni. Pettämistä tapahtuu vain sellaisissa rakkaudettomissa kylmissä suhteissa, eli suurinpiirtein vain jossain linnakundi - prinsessa suhteissa. Parisuhteen ajattelin olevan sellaista pullantuoksuista arkea, mies tulee salkun kanssa kotiin jossa leivotaan lasten kanssa sämpylöitä jne.. :D Vähän on kuvitelmat muuttuneet tässä näin.. :saint:
 
Mä aina ajattelin, että toivon saavani semmoisen miehen, joka ois muhun ihan hulluna. Ja niin mä aloin seurustelemaan semmosen ujon pojan kanssa. Jälkeenpäin on käynyt ilmi, että hän oli jo muutaman vuoden ollut minuun ihastunut ilman että tiesin siitä lainkaan. Minä olin kuulemma ihana, kun olin pieni ja nätti enkä laittanut verhoja ikkunaan kun vaihdoin leirillä vaatteita. :D

En lainkaan odottanut, että toisen ihmisen kanssa voisi olla niinkin vaikeaa. En odottanut sitä, kuinka paljon minun piti ottaa toista huomioon. Ei oikein osattu aluksi kumpikaan ja tapeltiinkin aikalailla.

Nyt ku ollaan 8 vuotta oltu naimisissa, kaikki alkaa jo sujumaan jotakuinkin niin, kun mitä minun käsitykseni oli. Eikä meistä oo tullut kyllästyneitä toisiimme, mitä pelkäsin, kun katsoin isää ja äitiä. Ei tapella niin rajusti enää ja romanttisia juttuja tapahtuu ja molemmat järjestetään kivoja pikku ylläreitä. Mies on arjessa hyvin läsnä, tavallaan olin siihen tottunutkin, koska oma isäni vietti myös paljon aikaa kotona ja lasten kanssa. :heart:

Kaikki on paremmin kuin ois voinut kuvitella. Olin rakastunut myös yhteen toiseen poikaan ja onnittelen itseäni nyt siitä, etten kelvannut hänelle. Hänellä on ollut pitkään kestänyt masennus ja hänen avioliittonsa meni päin pyllyä.
 
12-vuotiaana mulla oli jo varsin realistinen kuva rakkaudesta ja parisuhteesta.

15-vuotiaana paras ystäväni teki ensimmäisen aborttinsa.
(samoihin aikoihin kun mä seurustelin ekaa kertaa)

Silloin kai viimeisetkin harhaluulot karisivat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Töllin Ruusa:
12-vuotiaana mulla oli jo varsin realistinen kuva rakkaudesta ja parisuhteesta.

15-vuotiaana paras ystäväni teki ensimmäisen aborttinsa.
(samoihin aikoihin kun mä seurustelin ekaa kertaa)

Silloin kai viimeisetkin harhaluulot karisivat.
Click to expand...

:hug: Voi. Mutta rakkaus on eriasia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PahaSilmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Töllin Ruusa:
12-vuotiaana mulla oli jo varsin realistinen kuva rakkaudesta ja parisuhteesta.

15-vuotiaana paras ystäväni teki ensimmäisen aborttinsa.
(samoihin aikoihin kun mä seurustelin ekaa kertaa)

Silloin kai viimeisetkin harhaluulot karisivat.
Click to expand...

:hug: Voi. Mutta rakkaus on eriasia.
Click to expand...


No joo. :D

Kaiken se kestää -jos kestää. :xmas:
 
Penskana en oikein tajunnut, miten kaksi aikuista alkaa olemaan yhdessä.. luulin, että aviomieskanditaatti vaan soittaa ovikelloa ja kysyy, tuletko vaimokseni. Sanoin äidille, minä ainakin lyön oven nokan edestä kiinni! En halunnut naimisiin enkä miestä.
Äidin suu meni monelle mutkalle (pidätteli siis naurua) mutta vastasi sitten "ei se nyt ihan noin tapahdu". Olin ymmälläni: miten sitten? Miten ja mistä voisi löytää sen miehen / naisen ja mennä naimisiin.

No, selvisihän ne tavat ja paikat myöhemmin :)

Teninä olin hurjan rakastunut ja unelmoin että tuon kanssa menen naimisiin, omakotitalon hyvin hoidetulla, nurmipihalla kirmailee kymmenkunta miehen näköistä ja oloista tenavaa, minä touhuan tyytyväisenä kotona ja kaikki on harmonista ja onnelista ja tasapainoista ikuisesti..

En tajunnut, miten paljon voikaan tulla väärinkäsityksiä, riitoja. En tajunnut, miten kamalan vaikea tapaus minä itse olen !!

Olen jo aika "vanha", minulla on takana kaksi pitkää parisuhdetta ja siis kolmas menossa.

Tämä mies on ensimmäinen, joka hyväksyy minut semmoisena tämmöisenä kuin olen. Ensimmäinen ihminen, joka ei arvostele, hauku, mitätöi, vähättele minua. JOka näkee minut hyvänä, ainutlaatuisena, kauniina. Ensimmäinen mies, ihminen, joka ei pidä minua vaikeana, hankalana, hulluna, tyhmänä, rumana, lihavana jne jne jne..

Tämä mies näkee minut myös hyvänä äitinä.

Ensimmäinen ihminen, joka näkee minussa hyvää ja kaunista.

Ensimmäinen mies, jokaon rakastunut ja rakastaa MINUA, eikä omaa kuvitelmaansa tai unelmaansa. Joka ei yritä muokata minua mihinkään suuntaan.


Tämän kaiken vastaanottaminen on ollut minulle opettelun takana.

Olen nyt siis siinä suhteessa / avioliitossa, mistä teinityttönä unelmoin. Omakotitalon pihalla kirmaa lauma isänsä näköisiä tenavia, minä touhuan tyytyväisenä ja rakkaus ja harmonia leijuu kaiken yllä :) :D ;)


Niin, ja kun tuolla on tuo pettämis-ketju: tiedän, ettei tämä mies petä, enkä minäkää petä, asiasta on juteltu ja kumpikin todennut, ettei semmosta voi toiselle ikinä, ikimaailmassa tehdä. JOS joskus (minä joskus kakarana, yhden onnettoman kerran umpihumalassa kun olin väsynyt 10-vuotiseen jokapäiväiseen mollaamiseen ja halusin yhden pienen hetken olla hyväksytty) , virheistä kannattaa oppia, ettei toista kertaa, eikä siis asennetta, että "mulla oli silloin oikeus siihen" .. :(
 
Aloin seurustella 13-vuotiaana, vaikea muistaa mitä ajattelin sitä ennen. En ole koskaan ollut kovin romanttinen ihminen, eikä minulla ole ollut kovin suuria luuloja parisuhteesta. Olen saanut lähipiiristä huonot parisuhdemallit, mutta jossain määrin olen osannut ottaa niistä opikseni.
 
Mulla ei juurikaan ollut mitään moraalia silloin nuorena. Seurustelin ensimmäistä kertaa 13 vuotiaana, ja seurustelua kesti vuoden, kyllästyin, ja vaihdoin poikaystävää. Tätä jatkui siihen asti että 16 vuotiaana muutin avoliittoon, ja silloin jo oli vähän vakavampaa tuo seurustelu, ja tiesin jo ettei voi aina vaan loukata toista. Mua ei koskaan ole petetty (ainakaan tietääkseni) mutta olen läheltä nähnyt miten se voi rikkoa ihmisen totaalisesti. Niimpä voin aivan 100% varmasti sanoa etten koskaan tule pettämään nykyistä aviomiestäni. Miestäni on petetty todella pahasti pari kertaa, ja ollaan paljon puhuttu näistä asioista, en koskaan voisi loukata toista niin pahasti.
 
voit sinä tytsi tehdä nää sun aloitukset ihan mustanakin..
en voi kuollaksenikaan muistaa mitä ajattelin olen seurustellut jo tosi nuoresta lähtien enkä vuosisadan rakkaustarinoihin uskonut saatikka semmoisesta haaveillut... olen aina ollut melko jalat maassa tyyppiä
 
Alkuperäinen kirjoittaja pakkasmarja:
voit sinä tytsi tehdä nää sun aloitukset ihan mustanakin..
en voi kuollaksenikaan muistaa mitä ajattelin olen seurustellut jo tosi nuoresta lähtien enkä vuosisadan rakkaustarinoihin uskonut saatikka semmoisesta haaveillut... olen aina ollut melko jalat maassa tyyppiä
Click to expand...

Piti kirjautua, jotta näet ettei ap ole tytsi, vaan minä :D

Kivaa kun moni kertoili tarinansa, kiitos :)

Yritän tällä siis vain hahmottaa sitä ehdottomuutta, joka tytsillä on näihin pettämis- ja suhdeasioihin. Että onko se sitä nuoruuden ehdottomuutta vai... ;)
 
Teininä ajattelin, että se rakastumisen tunne kestää loppuelämän.. on koko ajan kiva olo, just semmonen ku on vasta toisen tavannu.. mutta myöhemmin todellisuus selkiytyi, että se tunne kestää vaan muutaman kuukauden, mutta toista voi silti rakastaa. Ja että arjen jutuista elämä parisuhteessa koostuu, ei ainaisista huomionosoituksista :D

Pettämisestä ajattelin, että tosi harva tekee sitä. Ja että jos mua joskus petetään, niin samantien ukko ulos.. Myöhemmin tajusin, että koko maailma on pettämistä täynnä ja edelleen ajattelen, että ukko samantien ulos, jos mua pettää.. ei oo onneksi tarvinu tehä sitä :)
 
Kasvoin perheessä, jossa väkivalta, pettäminen, alkoholi, huikeat itsemurhayritys-showt, söpöt sovituslepertelyt, draamalliset takaa-ajot ja autolla ajot kännissä pitkin maakuntia olivat arkea.

Ajattelin itse, että en aio rakastua koskaan vaan valitsen itselleni aikanaan kunnollisen miehen, jonka testaan, tutkin ja varmistan rauhalliseksi, mustasukkaisuudesta ja alkoholismista vapaaksi, ystävällismieliseksi ja normaaliksi ihmiseksi, ja kartan suuurilla sanoilla rakkaudestaan meuhkaavia, nuoreen Wertheriin kernaasti samaistuvia ylitunteellisia äijiä.

Näin minä sitten teinkin. Yksi kohta suunnitelmassa on mennyt huti. Rakastan ja kunnioitan syvästi miestäni tänä päivänä. Tosin siihen pisteeseen tullessa meillä oli jo lapsia ja olimme eläneet useita vuosia yhdessä.

Piika-äiti
 
Narikka pisti munkin kuvitelmat aika samaan lauseeseen:D nyt asiat tosiaan muuttuneet mielessäni toiseen suuntaan.
Vaikka taitaa mussa himppunen sitä 14 vuotiaan naiviutta vielä olla,ensirakkauteeni yhä olen rakastunut,vaikka välissä tuhansia kilometrejä ja puhutaan vain pari kertaa vuodessa:/
 
Ruusunpunaisten lasienläpi katsottua romanttista leffaa parhaimmillaan... Monta asiaa tuli vannottua, ettei ikinä tee. Kuitenkin loppujen lopuksi se elämä opetti. Ensimmäinen pitempiaikainen poikaystävä oli kaikkea muuta kuin romantikko. Viina oli numero yksi sitten tuli baari ja kaverit. Tuli siinä monta itkua itkettyä, kun huomasi olevansa aina häviöllä näille. Ja minä naivina kuvittelin hänet rakkauden voimalla muuttavan. Siinä meni muutama vuosi sählätessä, ja molemmat satuttivat toisiaan. Minä henkisesti hän myös fyysisesti.
 
Sama kuin ap:llä, eli en ole niin turhan niuho-jyrkkä enää mistään asiasta. Elämä opettanut vuosien saatossa. Tosin myös yllättänyt, että monenlaisesta selviääkin kaksin miehen kanssa, kun ennen olin siitäkin sitä mieltä että syystä kuin toisesta on heti ero vireillä :D
 
En muista enää mitä ajattelin, ensimmäinen traagisempi ero kun tapahtui 15-vuotiaana vaikkei kaveri ollutkaan edes mikään suurempi rakkaus ja pussailua vaan harrastettiin iski niin syvälle etten enää muista sen jälkeen mitä ajatelmia minulla oli.. tosin muistan kyllä että havaitsin monista ihastuksista hyvin varhaisessa vaiheessa että rakkautta tässä ei taidakaan olla, samoin ajattelin, että sitten kun löydän miehen jonka vierellä tunnen vain ylpeyttä vaikka hän tekisi mitä tahansa tyhmää niin sitten olen valmis naimisiin asti menemään. ja sen lupauksen pidin, vaikka avioliitossa myöhemmin ehkä joitakin häpeäntunteita on joutunut kohtaamaan, mutta vierellä olen silti ylpeydellä seisonut. Niin ja muistan ajatelleeni, että seurustelussa olisi jotkut alkusäännöt, että sanotaan ääneen että nyt me seurustellaan, jälkeenpäin kun mietin asiaa niin kummassakaan vakavammassa seurustelusuhteessani ei ole kumpikaan kysynyt tai sanonut mitään, sitä on vaan jossakin kohtaa huomannut viettävänsä aikaa toisen kanssa alati yhdessä.. Sydänsuruja en edes ala tässä analysoimaan, ne on asia jota ei voinut ymmärtää ennen kuin kohdalle sattui..
 
Nuorena ajattelin että Parisuhde on pyhä, rakkaus kestää kaiken ja parantaa kaiken, seksi kuuluu avioliittoon ja pettämistä en hyväksy.
ja olin lujasti noiden päätösteni takana kunnes rakastuin ekaa kertaa.
Parisuhteesta tuli heti peli, rakkaus kestää kaiken mutta ei saa toista muuttumaan,seksiä harrastettiin 2kk seurustelun jälkeen ja pettämisen annoin anteeksi liian monta kertaa.

nykään pidän tärkeänä LUOTTAMUSTA,rehellisyyttä ja rakkautta.
ja keskustelemisen taitoa.
Seksi on kahden välinen ihana asia ja pettämistä en enää hyväksy koskaan.se on kerrasta poikki jos tulen petetyksi tai itse pettäisin.
sillä mieheni antoi minulle takaisin itsetuntoni ja sen että olen arvokas.
siksi minulle ei saa tehdä enää mitä sattuu vaan minun pitää kunnioittaa sen verran itseäni ettei siihen tarvitse alistua.edes rakkauden tähden.
 
Olisi hyvä muistaa, että on myös olemassa niitä ihmisiä, jotka pystyvät jo varhain sanomaan, että eivät koskaan petä...se ei kuitenkaan tarkoita etteikö voisi tulla tilanteita/kiusauksia, jolloin tekisi mieli pettää. Ihminen voi oppia asioita myös seuraamalla toisten tekemiä virheitä, jolloin niiltä haluaa itse välttyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Olisi hyvä muistaa, että on myös olemassa niitä ihmisiä, jotka pystyvät jo varhain sanomaan, että eivät koskaan petä...se ei kuitenkaan tarkoita etteikö voisi tulla tilanteita/kiusauksia, jolloin tekisi mieli pettää. Ihminen voi oppia asioita myös seuraamalla toisten tekemiä virheitä, jolloin niiltä haluaa itse välttyä.
Click to expand...

Luitko mun ajatuksen tuosta Oletko koskaan pettänyt- ketjusta.. olen pohtinut ihan tosissani asiaa eilen vielä yölläkin.. En puolustele asian oikeudenmukaisuutta mitenkään ja minusta saat ollakin sitä mieltä että puhtauteen kannattaa pyrkiä, mutta se kai on jo sanottukin palstalla aiemminkin..
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Olisi hyvä muistaa, että on myös olemassa niitä ihmisiä, jotka pystyvät jo varhain sanomaan, että eivät koskaan petä...se ei kuitenkaan tarkoita etteikö voisi tulla tilanteita/kiusauksia, jolloin tekisi mieli pettää. Ihminen voi oppia asioita myös seuraamalla toisten tekemiä virheitä, jolloin niiltä haluaa itse välttyä.
Click to expand...

Ja sinä pystyt sanomaan oletko ollut yksi noista sitten, kun olet kerännyt itsellesi lisää elämänkokemusta.

Nyt tosiaan haluaisin saada aikakoneen ja nähdä sinut 20 vuoden päästä. Niin ja vaikka kuvittelet tuntevasi itsesi, sitä toista et koskaan tunne 100 prosenttisesti. Mitä vain voi tapahtua. Täytyy sanoa, että tuo kirjoituksesi oli todella naivin besserwisserin tekstiä.

 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa