Ajattelin, että jos täältä löytyisi kohtalotovereita? En siis kenellekään tällaista toivo, mutta tietysti sitä ajattelee, että jospa en olis ainoa.
Tarina ois siis tällänen.. Esikoinen syntyi noin puolisen vuotta sitten, lähdin avoimin mielin synnyttämään. Supparit tuli, vedet meni ja synnärille mentiin. 17h oltiin ilman epiduraalia, yhden supon otin. Supistukset tuntui menkkakivuilta, mul on aina ollu pahat kivut.
No sitten päädyin epiduraaliin, koska supistukset ei ollu tarpeeks kovia kuulemma ja olin 6cm auki sen 17 tunnin päästä. Vauvasta oli huoli. Jouduin eka käyrille ennen epiduraalia ja sitten kävi tapahtumaan. Vauvan sydänäänet laski supistuksien yhteydessä jatkuvasti (135->jopa 40). Kauhee määrä hoitajia ja lekuri ryntäs yhtäkkiä sisään, kukaan ei sanonu mulle eikä miehelle mitään eikä tajuttu hölmöinä ja pelästyneinä kysyä. Mulle vaan pistettiin happimaskia ja ties mitä ja epiduraali tuikattiin jossain vaiheessa ja sydänäänet jumputti siel salissa hitaammin ja hitaammin.. Muistan ne äänet.
Ponnistusvaihe kesti 1h11min, vasta ponnistettessa kätilö huomas, että vauva tulee kasvotarjonnassa, melkein otsa edellä. 20min ponnistamisen jälkeen kätilö sano, et hyvin menee, kohtahan tää jo syntyy. Ei syntyny. Junnas ees taas. Kätilö melkei käsillään kaivoi vauvaa ulos, no loppujen lopuks tuli vasta imukupilla. Asento siis väärä ja napanuora 3 kertaa kaulan ympäri. Terve vauva tuli kuitenkin, hapetusarvotkin ok, suht pieni 3kg vaan.
Mut mulle kävi huonosti. Kävin yksityisellä gynellä 4kk synnytyksen jälkeen ja se leikkeli ylimäärästä kudosta pois. Sano kyllä, et kyl tästä toimiva tulee, vaikka itestä tuntuu et onkoha laskeumaa tai ties mitä. En vaan pääse yli henkisesti mistään, neuvolassa puhuttu muutaman henkilön kanssa. Seksielämää en pysty edes ajattelemaan, gyne kehotti että nyt alotat, mutta en kykene.
Ei pelkkä seksielämä, vaan tuntuu ettei meikäläisestä enää ihmistä tuu
Onko kukaan toipunu henkisesti pitkään ja päässy eteenpäin asiassa? Kellekään ei voi puhua, kellekään tutulle ei oo käyny mitään tämmöstä.
Jotenki tuntuu, että ois ennen synnytystä pitäny lukea kaiken maailman kauhutarinat läpi eikä lähteä niin avoimin mielin. Ois pitäny arvata, että huonosti tulee käymään. Vaikka vauva siis kunnossa, luojan kiitos!
:'(
Tarina ois siis tällänen.. Esikoinen syntyi noin puolisen vuotta sitten, lähdin avoimin mielin synnyttämään. Supparit tuli, vedet meni ja synnärille mentiin. 17h oltiin ilman epiduraalia, yhden supon otin. Supistukset tuntui menkkakivuilta, mul on aina ollu pahat kivut.
No sitten päädyin epiduraaliin, koska supistukset ei ollu tarpeeks kovia kuulemma ja olin 6cm auki sen 17 tunnin päästä. Vauvasta oli huoli. Jouduin eka käyrille ennen epiduraalia ja sitten kävi tapahtumaan. Vauvan sydänäänet laski supistuksien yhteydessä jatkuvasti (135->jopa 40). Kauhee määrä hoitajia ja lekuri ryntäs yhtäkkiä sisään, kukaan ei sanonu mulle eikä miehelle mitään eikä tajuttu hölmöinä ja pelästyneinä kysyä. Mulle vaan pistettiin happimaskia ja ties mitä ja epiduraali tuikattiin jossain vaiheessa ja sydänäänet jumputti siel salissa hitaammin ja hitaammin.. Muistan ne äänet.
Ponnistusvaihe kesti 1h11min, vasta ponnistettessa kätilö huomas, että vauva tulee kasvotarjonnassa, melkein otsa edellä. 20min ponnistamisen jälkeen kätilö sano, et hyvin menee, kohtahan tää jo syntyy. Ei syntyny. Junnas ees taas. Kätilö melkei käsillään kaivoi vauvaa ulos, no loppujen lopuks tuli vasta imukupilla. Asento siis väärä ja napanuora 3 kertaa kaulan ympäri. Terve vauva tuli kuitenkin, hapetusarvotkin ok, suht pieni 3kg vaan.
Mut mulle kävi huonosti. Kävin yksityisellä gynellä 4kk synnytyksen jälkeen ja se leikkeli ylimäärästä kudosta pois. Sano kyllä, et kyl tästä toimiva tulee, vaikka itestä tuntuu et onkoha laskeumaa tai ties mitä. En vaan pääse yli henkisesti mistään, neuvolassa puhuttu muutaman henkilön kanssa. Seksielämää en pysty edes ajattelemaan, gyne kehotti että nyt alotat, mutta en kykene.
Ei pelkkä seksielämä, vaan tuntuu ettei meikäläisestä enää ihmistä tuu
Onko kukaan toipunu henkisesti pitkään ja päässy eteenpäin asiassa? Kellekään ei voi puhua, kellekään tutulle ei oo käyny mitään tämmöstä.Jotenki tuntuu, että ois ennen synnytystä pitäny lukea kaiken maailman kauhutarinat läpi eikä lähteä niin avoimin mielin. Ois pitäny arvata, että huonosti tulee käymään. Vaikka vauva siis kunnossa, luojan kiitos!
:'(