H
"hukassa"
Vieras
Pakko purkaa tämä nyt jonnekin.
Ex-aviopuolisoni on muutaman kerran käynyt ulkona uuden ihmisen kanssa ja minä... hajosin totaalisesti.
Kaikki se rakentunut hyvä fiilis ja asenne, että minä pärjään, kaikki on hyvin, katosi silmänräpäyksessä.
Yhteistä taivalta takana kymmenisen vuotta, erosta pari vuotta ja minä olin se joka lähti. Yritettiin jo kerran uudelleen ja lähdin taas, tästä aikaa vuosi. Yhteisiä lapsia on, asuvat ex-puolisoni luona. Ero oli "shokki", vaikka se minun aloitteestani tapahtuikin. Taustalla ei mitään pettämistä yms. Olemme käyneet läpi ns. sopuisan eron ja pysyneet erittäin hyvissä väleissä. Soittelemme ja tapaamme usein, keskustelemme myös muista kuin lapsiin liittyvistä asioista. Ymmärrämme toisiamme ja olemme toisillemme edelleen tärkeitä. Minkäänlaista romanttista suhdetta ei välillämme ole.
Olen itse melko tuoreessa parisuhteessa ja tämä ihminen on ihana ja hyvä kumppani, tuntuu todella välittävän minusta. Lasten kanssakin pärjää, joskaan ei yhteisiä hetkiä ilmiselvästi niin halajakaan, mitä en kuitenkaan pidä ongelmallisena.
Nyt kun jokin aika sitten ex-aviopuolisoni kertoi tavanneensa uuden ihmisen, sekosin täysin. Olen itkenyt silmät päästäni ja hetken kuluttua kerännyt itseni, kunnes taas olen purskahtamaisillani itkuun.
Tiedän, että tämä on jokin suruvaihe, joka menee ohi, mutta kauanko tälläistä kestää ja kestän? Olenko todella kuitenkin toivonut, että voisimme vielä olla perhe?
Harmittaa, kun en osaa nauttia tästä omasta parisuhteestani, joka tähän hetkeen asti on ollut seesteinen, pieniä riitoja lukuunottamatta. Välitän todella tästä ihmisestä ja pelkäänkin, että ajan hänet nyt kauemmas luotani kun vähän väliä itken ja kerron.voivani huonosti. Olen asiasta ja syistä hänelle kertonut vähän ja uskon hänen aivan oikeastikin ymmärtävän tilanteen. Mutta kuinka kauan hän jaksaa katsella ns. exänsä, perheensä ja aikaisemman kotinsa perään itkevää hermoheikkoa?
Haluan ja toivon ex-puolisolleni aivan sydämeni pohjasta onnea ja rakkautta elämäänsä. Ymmärrän, että meillä ei ole enää yhteistä tulevaisuutta perheenä edessä. Miksi sitten kuitenkin tämä tietoisuus uudesta ihmisestä hänen elämässään sattuu näin paljon?
Ex-aviopuolisoni on muutaman kerran käynyt ulkona uuden ihmisen kanssa ja minä... hajosin totaalisesti.
Kaikki se rakentunut hyvä fiilis ja asenne, että minä pärjään, kaikki on hyvin, katosi silmänräpäyksessä.
Yhteistä taivalta takana kymmenisen vuotta, erosta pari vuotta ja minä olin se joka lähti. Yritettiin jo kerran uudelleen ja lähdin taas, tästä aikaa vuosi. Yhteisiä lapsia on, asuvat ex-puolisoni luona. Ero oli "shokki", vaikka se minun aloitteestani tapahtuikin. Taustalla ei mitään pettämistä yms. Olemme käyneet läpi ns. sopuisan eron ja pysyneet erittäin hyvissä väleissä. Soittelemme ja tapaamme usein, keskustelemme myös muista kuin lapsiin liittyvistä asioista. Ymmärrämme toisiamme ja olemme toisillemme edelleen tärkeitä. Minkäänlaista romanttista suhdetta ei välillämme ole.
Olen itse melko tuoreessa parisuhteessa ja tämä ihminen on ihana ja hyvä kumppani, tuntuu todella välittävän minusta. Lasten kanssakin pärjää, joskaan ei yhteisiä hetkiä ilmiselvästi niin halajakaan, mitä en kuitenkaan pidä ongelmallisena.
Nyt kun jokin aika sitten ex-aviopuolisoni kertoi tavanneensa uuden ihmisen, sekosin täysin. Olen itkenyt silmät päästäni ja hetken kuluttua kerännyt itseni, kunnes taas olen purskahtamaisillani itkuun.
Tiedän, että tämä on jokin suruvaihe, joka menee ohi, mutta kauanko tälläistä kestää ja kestän? Olenko todella kuitenkin toivonut, että voisimme vielä olla perhe?
Harmittaa, kun en osaa nauttia tästä omasta parisuhteestani, joka tähän hetkeen asti on ollut seesteinen, pieniä riitoja lukuunottamatta. Välitän todella tästä ihmisestä ja pelkäänkin, että ajan hänet nyt kauemmas luotani kun vähän väliä itken ja kerron.voivani huonosti. Olen asiasta ja syistä hänelle kertonut vähän ja uskon hänen aivan oikeastikin ymmärtävän tilanteen. Mutta kuinka kauan hän jaksaa katsella ns. exänsä, perheensä ja aikaisemman kotinsa perään itkevää hermoheikkoa?
Haluan ja toivon ex-puolisolleni aivan sydämeni pohjasta onnea ja rakkautta elämäänsä. Ymmärrän, että meillä ei ole enää yhteistä tulevaisuutta perheenä edessä. Miksi sitten kuitenkin tämä tietoisuus uudesta ihmisestä hänen elämässään sattuu näin paljon?
