EVA ehdottaa eläkeiän nostoa kahdella vuodella

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
oneksi ei enää tarvii tätä miettiä. mutta ei ole kyllä hyvä asia ollenkaan. ajetaan ihmiset loppun. ja kun eläkkeelle pääsee, ei monet jaksa enää nauttia eläkepäivistä
Siinä se ajatusvirhe vähän onkin, että ei niistä eläkepäivistä ole tarkoitus nauttia. Aikanaan eläkejärjestelmä suunniteltiin niin, että eläkkeiästä oli keskimäärin viisi vuotta elinaikaa jäljellä. Sittenhän se kyllä pilattiin sekin niin, että ihmisten normaali eläkeikä painui sinne 56-57 vuoteen eli eläkkeelle jäätiin ennen aikojaan. Mutta joka tapauksessa ideana ei koskaan ollut, että ihmiset saisivat jonkun pitkän loman palkinnoksi työnteostaan.

Nykyäänhän suunnilleen ajatelleen, että ensin ollaan eläkkeestä 10 vuotta aktiivilomalla ja matkustellaan, pelataan golfia, mökkeillään ja nautitaan elämästä. Sitten ollaan toiset 10 vuotta sillä tavalla normaalisti eläkkeellä olevia vanhuksia eli vähän rauhoitutaan, mutta käydään kuitenkin vielä teatterissa ja nähdään ystäviä. Ja sitten vielä viisi viimeistä vuotta eläkkeestä ollaan huonommassa kunnossa ja kotihoidon piirissä tai laitoksessa. Ja kovimmat tervaskannot ovat tietenkin eläkkeellä vieläkin pidempään. 30-40 vuotta. Järkihän sen sanoo, ettei tuo yhtälö voi mitenkään toimia. Jos ja kun näyttää siltä, että ihmiset elävät toimintakykyisinä 75-vuotiaaksi, niin sitten pitää duuniakin tehdä 75-vuotiaaksi.
 
vierailija
En tunne ainuttakaan, joka olisi noin nuorena jäänyt eläkkeelle. Työkyvyttömyys on tietysti eri asia.
Keskimääräinen eläköitymisikä ei koskaan ole ollut se virallinen ikä, vaan aina on ollut kaikennäköisiä varhaiseläkkeitä ja eläkeputkia, joilla porukka on siirtynyt eläkkeelle ennen aikojaan. Ja hyvin monella alalla ja ammatissa oli aikaisemmin alempi eläkeikä muutenkin.
 
Parhaat varhaiseläkeläiset pääsevät terveinä 18-vuotiaina eläkkeelle.
 
vierailija
Siinä se ajatusvirhe vähän onkin, että ei niistä eläkepäivistä ole tarkoitus nauttia. Aikanaan eläkejärjestelmä suunniteltiin niin, että eläkkeiästä oli keskimäärin viisi vuotta elinaikaa jäljellä. Sittenhän se kyllä pilattiin sekin niin, että ihmisten normaali eläkeikä painui sinne 56-57 vuoteen eli eläkkeelle jäätiin ennen aikojaan. Mutta joka tapauksessa ideana ei koskaan ollut, että ihmiset saisivat jonkun pitkän loman palkinnoksi työnteostaan.

Nykyäänhän suunnilleen ajatelleen, että ensin ollaan eläkkeestä 10 vuotta aktiivilomalla ja matkustellaan, pelataan golfia, mökkeillään ja nautitaan elämästä. Sitten ollaan toiset 10 vuotta sillä tavalla normaalisti eläkkeellä olevia vanhuksia eli vähän rauhoitutaan, mutta käydään kuitenkin vielä teatterissa ja nähdään ystäviä. Ja sitten vielä viisi viimeistä vuotta eläkkeestä ollaan huonommassa kunnossa ja kotihoidon piirissä tai laitoksessa. Ja kovimmat tervaskannot ovat tietenkin eläkkeellä vieläkin pidempään. 30-40 vuotta. Järkihän sen sanoo, ettei tuo yhtälö voi mitenkään toimia. Jos ja kun näyttää siltä, että ihmiset elävät toimintakykyisinä 75-vuotiaaksi, niin sitten pitää duuniakin tehdä 75-vuotiaaksi.
(y)
 
vierailija
Tällä menolla kohta ainut eläke on työkyvyttömyyseläke, kukin tekee töitä niin vanhaksi kuin pystyy.
Tekoäly hoitaa hommat. Maailma kehittyy niin nopeaa tahtia ettei jatkuva koulutuskaan auta asiaa. Kannattaa opiskella aineita, jotka oikeasti kiinnostavat. Ei sitten tarvitse myöhemmällä iällä opiskellaunelmiensa alaa. Heräsin muutama aamu sitten uneen, jossa tuumasin lääkärin ammatin olevan minulle sopivin. Olen muutaman päivän miettinyt minkä alan lääkäri olisin. Luultavasti uni johtuu lukemastani kirjasta, joka kertoo samantyyppisen tarinan naisesta kuin takavuosina kohua herättänyt myrkkyhoitaja.
 
Sitten ihmiset ovatkin terveenä töissä tai työttömänä ei siis eläkkeellä.
 
vierailija
Tekoäly hoitaa hommat. Maailma kehittyy niin nopeaa tahtia ettei jatkuva koulutuskaan auta asiaa. Kannattaa opiskella aineita, jotka oikeasti kiinnostavat. Ei sitten tarvitse myöhemmällä iällä opiskellaunelmiensa alaa. Heräsin muutama aamu sitten uneen, jossa tuumasin lääkärin ammatin olevan minulle sopivin. Olen muutaman päivän miettinyt minkä alan lääkäri olisin. Luultavasti uni johtuu lukemastani kirjasta, joka kertoo samantyyppisen tarinan naisesta kuin takavuosina kohua herättänyt myrkkyhoitaja.
Olisit mengele-tyyppinen lekuri.
 
vierailija
Tällä menolla kohta ainut eläke on työkyvyttömyyseläke, kukin tekee töitä niin vanhaksi kuin pystyy.
Tämähän se olisi tavallaan loogista. Vähintään nyt ainakin pitäisi pakkoeläkkeestä luopua. Meillä on viime vuosien aikana ollut kolme tapausta työpaikalla, jotka on pakotettu eläkkeelle kun vuodet ovat tulleet täyteen. Jos tyypit jaksavat ja haluavat painaa yli 70-vuotiaiksi, niin antaa mennä. Jokainen tuollainen tapaus tasapainottaa sitten sitä kokonaisuutta.
 
Olen itse mennyt 15 vuotiaana töihin ja käynyt kouluja myöhemmin etä- monimuotona. Nuorena tuli tehtyä pätkiä kahtakin työtä ja lisäksi kotisiivouksia vkl. En pystyisi enää nykyistä eläkeikääni pidempään tehdä, nivelrikko sormissa, polvet sököt, selkä operoitu.
 
vierailija
vierailija
Koska sä et tunne yhtään, niin sitten niitä ei ole olemassa?

90-luvun suuressa lamassa viis- ja kuuskymppisiä pantiin eläkeputkeen suuressa määrin.
kuka ne omenapuu ym hoitaisi? Kaupasta ei kannata ostaa lacattuja

Yhteistyössä