[QUOTE="vieras";25883868]Tätäkin voisi miettiä siinä lainsäädännössä. Esim. rajat siihen kuinka kauan onnettomuudesta/sairaudesta pitää olla, että eutanasian voi saada. Kuinka kauan pitää olla käynyt terapiassa ja vertaistukiryhmässä ennen kuin eutanasian voi saada jne. Neliraajahalvaantunuthan sitä ei välttämättä edes voisi saada, sillä joissain maissa eutanasian voi saada vain jos sairaus johtaa kuolemaan.
Kaikki tämä huomioon ottaen, eikö se kuitenkin ole ihmisen oma päätös haluaako elää vai ei? Ihminen osaa varmaan itse parhaiten arvioida, ammattilaisten avustuksella, muuttuisiko hänen mielensä tulevaisuudessa ja haluaako hän ottaa sen riskin? Jos potilas subjeektivisesti näkee elämän letkujen varassa kamalana, eikö hänellä pitäisi olla oikeus kuolla, huolimatta siitä, että jollekin toiselle elämä letkujen varassa ei ole kamalaa? Eikö juuri tämä subjektiivinen kokemus ole syy eutanasialle? Koska kukaan muu ei voi tietää miten ihminen kokee asian, pitäisi hänellä itsellä olla valta päättää mitä hän haluaa asialle tehdä.[/QUOTE]
Ei tässä hommassa mua mikään häiritsisikään, jollei olisi kyseessä kuolema, joka on lopullista. En halua syyllistää ketään, mutta enemmänkin voisi sanoa että suren joskus joitakin nuoria jotka eivät jaksaneet elää, toisin sanoen katsoa hommaa loppuun asti, vaikka joillakin olisi voinut olla rikaskin elämä vielä elettävänä. Ihmismieli on muuttuvainen matkan varrella, asenteet ja tilanteet voivat muuttua rajustikin. Eli siinä mielessä en aina luota ihmiseen, mitä hän kulloisena hetkenä on mieltä elämänsä arvokkuudesta, koska ne asennoitumiset voi muuttua.
Ikävä edes mainita aborttia, mutta se ja eutanasia ovat hieman samankaltaisia. On mielenkiintoista kuunnella erityislasten vanhempien hehkutusta omista lapsistaan. Moni joka kärähtää niskapoimuseulassa tai synnyttää vammaisen lapsen, ajattelee että ei ikinä selviä tästä. Kummasti he tuppaavat kuitenkin aina selviämään, ja jopa iloitsemaan lapsistaan. Vaikka abortti ja eutanasia nähdään yksilön vapaan tahdon ilmaisuna, niin mun mielestä on kohtuutonta ja epäreilua, että vanhemmille edes annetaan valta päättää lapsen elämästä juuri silloin, kun tilanne on ahdistavimmillaan, koska sitä voi katua jälkeenpäin. Sama on eutanasian suhteen: kuolema on liian iso ja peruuttamaton asia pelkästään subjektiivisella mutu-tuntumalla arvioitavaksi.
Ylipäätään vierastan elämän jaottelua ihmisarvoiseen ja ei-ihmisarvoiseen elämään...kuka älypää semmoisen jaottelun on mennyt keksimään?
