Että mä vihaan tätä sisäänpäinkääntynyttä tuppukylää!

Mä kirjoitin ekalla sivulla, et ihmisillä tuntuu olevan heti ennakkoasenteita mua kohtaan, ja esim. kommunikaatio ei tunnu pelaavan, ja sit loukkaannutaan ja käyttäydytään sen mukaisesti, mutta ei voida kuitenkaan sanoa mitään ja selvittää. Meitä on mm. kutsuttu juhliin, mutta mulle tai miehelle ei koskaan ole esitetty mitään kutsua vaan ne menee anopin kautta, ja anopin on erittäin vaikea saada sanotuksi, että mitkä juhlat on kyseessä, milloin ja missä. Sit sekä anoppi että juhlien pitäjä ovat loukkaantuneet, kun ei tajuttu mennä paikalle, kun käsitettiin siitä murahtelusta, että ne on vasta viikkojen päästä. Onniteltiin heti kun nähtiin tämä ihminen seuraavan kerran ja vietiin lahja. Eräs äiti on pitänyt mulle mykkäkoulua siitä asti kun kutsui meidät kahville parin tunnin varoitusajalla, enkä ollut lukenut tekstaria koska olin sairaalassa puhelin kiinni. Hän pyöräili ohi samana iltana kun tulin kotiin ja harmittelin kun kutsu meni ohi ja kerroin syyn, kysyin saataisiinko sovittua joku muu kerta, ja sain vastaukseski kiukkuisen "ehkä!" kivahduksen ja jotain puiden latvojen tuijottelua.

 

Anteeksi, että tulen samalla nostaneeksi tämän ketjun vielä kerran, mutta jotenkin jäi vielä mieleen pyörimään nuo "se on itsestä kiinn, katso peiliini" -kommentit.

Samaa mulle sanottiin avioeron yhteydessä, että ei joudu eroamaan, jos vaan yrittää tarpeeksi... Hieman elämää yksinkertaistavaa siis, jos ei ole itse jotain kokenut, niin se ei voi olla totta jonkun toisen elämässä. Ei mulla muuta