että mua hävetti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uuuu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

uuuu

Vieras
Meillä oli tänään vieraita ja yleensä lapset käyttäytyy erinomaisesti. Tänään kuitenkin 9v poikamme oli ihan ihme päällä. Pärski juomaa pöydässä, piereskeli tahallaan, piti mekkalaa ja muutenkin oli ihan pöllö. Kahteen kertaan otin tiukasti puhutteluun toiseen huoneeseen ja aina lupas olla kunnolla. Jonkun aikaa oli ja taas keksi jotain älyvapaata. Lopulta laitoin arestiin omaan huoneeseensa. En oo hetkeen hävenny noin paljon, me ollaan vaadittu aina lapsilta hyvää käytöstä varsinkin vieraiden aikana ja yleensä ne käyttäytyy hyvin. Myös kyseinen poika. Nyt meni ihan överiksi ja en muista koska oon hävenny näin paljon! Onko teillä ollu ikinä samanlaista touhua?
 
[QUOTE="vieras";28745059]No ei todellakaa oli 9-vuotiaalta. itsekin vaadin tuon ikäiseltä jo hyvää ja asiallista käytöstä. Valitettavasti välillä menee järjettömyyksiin, mutta mielestäni ei hyväksyttävää ja on rangaistuksen paikka, jos toistuvasti jatkaa kiellosta ja puhuttelusta huolimatta.[/QUOTE]

mä oon vaatinut jo pienemmiltäkin asiallista käytöstä eli kohteliaisuussanat muistetaan, pöydässä ei sikailla eikä rohmuta kaikkea ja muutenkin käyttäydutään järkevästi.eidän toiset lapset osas käyttäytyä kunnolla nytkin,nuorin on 3v. Mutta 9v kyllä oli tosi huonokäytöksinen ja asiasta puhuttiin vakvasti vieraiden lähdettyä. Sanoin pojalle suoraa et aiheutti suurta häpeää vanhemmilleen. Toivottavasti seuraavalla kerralla muistaa säännöt.
 
En nyt avaa tätä hirveän yksityiskohtaisesti ettei kukaan tunnista, mutta mun esikoinen suoritti 7-vuotiaana erittäin hämmästyttävän eritteisiin liittyvän kokeilun.

Silloin tajusin, että häpeään voi varmaan oikeastikin kuolla. Kuten tajusin senkin, että ei noista vaan voi koskaan tietää.
 
En nyt avaa tätä hirveän yksityiskohtaisesti ettei kukaan tunnista, mutta mun esikoinen suoritti 7-vuotiaana erittäin hämmästyttävän eritteisiin liittyvän kokeilun.

Silloin tajusin, että häpeään voi varmaan oikeastikin kuolla. Kuten tajusin senkin, että ei noista vaan voi koskaan tietää.

Toi on kyllä silkkaa kiusantekoa. Hirveä määrä ihmisiä ympäri maata miettii nyt, mitä ihmettä 7v oikein sai aikaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
[QUOTE="jojo";28745259]Toi on kyllä silkkaa kiusantekoa. Hirveä määrä ihmisiä ympäri maata miettii nyt, mitä ihmettä 7v oikein sai aikaan :D[/QUOTE]

Voi apua :D Ei ollut se tarkoitus, vaan huomasin että ap aloitusviestissään kaipaili jotain kokemuksiakin!

Ei se lapsi nyt mitään naapurin ovea töhrinyt ulosteilla tai poliisijuttua aiheuttanut onneksi. Sanotaanko nyt vaikka näin että hän valitsi virtsaamiseen niin mielikuvituksellisen paikan että löi kyllä täysin ällikällä jokaisen. Ja jokaisella tarkoitan ikäväkseni myös niitä henkilöitä jotka tulivat minulle asiasta silmät ymmyrkäisinä kertomaan...

Eikä meillä ollut mitään ongelmia siisteyskasvatuksen suhteen ollut ennen tuota, eikä ole ollut sen jälkeenkään. Lapsi ei osannut kertoa mitään syytä käytökselleen. Että sitä vaan voi tulla mieleen, kaikenlaista :D
 

Yhteistyössä