Etä-äiti, mitä päässä liikkuu?!!!

Hei Lunatic, ole kiltti pikkupojille, jooko :saint:

(sori; mun oli ihan pakko )

 

Kunhan vitsailin, ottaa tänään kaikki pattiin. Kivoja ne pikkupojat on ja herttasia, on on.

pura se kiukkus muualle kuin pikkupoikiin :kieh:

:kieh: OOOOOOOOOOOOOKOOOOOOOOOOOOOO!!

:xmas:

 

Mieti miltä tuntuu etäisästä :snotty:

Isät ei kanna lasta 9 kk

Näin on! Ja miehille ei ole luontaisesti rakennettu sellaista tunnekykyä mitä naisille. Olemme luonnostaan tunteellisempia ja hoivaavampia. Ehkä etä-äideillä on fyysisesti/psyykkisesti jotain miesten puolelta tullutta haluamattaan? Että eivät kykene siihen mihin me muut. En IKINÄ voisi antaa lasta muualle!!! Enkä IKINÄ ymmärrä etä-äitejä!

Eihän sinun tarvitsekaan ymmärtää. Mikä sinua painaa kun tunnut suhtautuvan asiaan kovin kiihkeästi.

Millainen puoliso sinulla on? Käsityksesi miehestä on todella yksinkertainen...

Ihana puoliso ja isä! Mutta selväksi on puhuttu et jos joskus tiet eroisivat, lapset olis mulla sillä ovat aina olleet enempi mussa kiinni, mä kannoin, mä synnytin ja imetin. Kun harmittaa, lapset itkee ÄITIIII niin kuin varmaan 95% perheistä. Miksiköhän? Kannattaa miettiä sitä.

 

Voi Mooseksen perisuku sentään! Voisin vastakkainajattelun heittää ap:lle: MITEN KEHTAAT EROTTAA LAPSET ISÄSTÄÄN?! Nojoo, sen enempää provosoimatta.
Olen siis etä-äiti. Koen äärimmäisen harvoin tarvetta selitellä miksi olen se joka lähti, eikä isä, ja nyt on yks niistä harvoista hetkistä. Pojan isä oli koti-isänä siitä lähtien kun poika oli 3kk. Syy: miehen ulosotot jotka oli tehnyt tyhmyyksissään nuorena. Palkasta meni kolmasosa niihin, eikä rahaa perheen elättämiseen riittänyt. Hän jäi kotiin ja minä lähdin töihin. Kärsin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jonka takia en tuntenut kovin syvää yhteyttä ensimmäisten kuukausien aikana lapseeni. Kun pääsin yli tuosta, opin rakastamaan lastani kuten äiti rakastaa lapsiaan. Mutta oli jo liian myöhäistä. Liitto oli karilla. Ero tuli, ja poika oli tottunut olemaan isänsä kanssa, joten oli vain luonnollista että poika jää isälleen. Näen poikaani joka viikonloppu sekä viikolla aina kun töiltäni ehdin (ostan pojan vaatteet, turvaistuimet, sängyt, lelut, kaikki joten töitä pitää tehdä paljon). Lomani vietän pojan kanssa. Nyt kun olen saanut lämäni tasoittumaan ja asun avoliitossa uuden mieheni kanssa, aion keskustella pojan isän kanssa pojan asumisesta meillä.

Syitä on monia, ei aina se, että äiti olisi narkkari.

 

Mieti miltä tuntuu etäisästä :snotty:

Isät ei kanna lasta 9 kk

Näin on! Ja miehille ei ole luontaisesti rakennettu sellaista tunnekykyä mitä naisille. Olemme luonnostaan tunteellisempia ja hoivaavampia. Ehkä etä-äideillä on fyysisesti/psyykkisesti jotain miesten puolelta tullutta haluamattaan? Että eivät kykene siihen mihin me muut. En IKINÄ voisi antaa lasta muualle!!! Enkä IKINÄ ymmärrä etä-äitejä!

Surullista lasta kohtaan tuollainen asenne. Ettei voisi antaa lasta isälle ikinä, vaikka isällä olisi selkeästi paremmat mahdollisuudet toimia lähihuoltajana.

Toki jos OIKEESTI pakkotarve mutta että vaan on asenne "emmää jaksa tota lasta" tai "haluan vapaata ja pilettää" niin sitten ei mee jakeluun!!!!

Harvalla äidillä lienee tästä kysymys.

Ja niillä joilla on, eikö ole parempi silloin että lapsi saa hyvän ja turvallisen kodin isän luota kuin että joutuisi olemaan omaa vapaata kaipaavan äidin taakkana?

 

Mieti miltä tuntuu etäisästä :snotty:

Isät ei kanna lasta 9 kk

Näin on! Ja miehille ei ole luontaisesti rakennettu sellaista tunnekykyä mitä naisille. Olemme luonnostaan tunteellisempia ja hoivaavampia. Ehkä etä-äideillä on fyysisesti/psyykkisesti jotain miesten puolelta tullutta haluamattaan? Että eivät kykene siihen mihin me muut. En IKINÄ voisi antaa lasta muualle!!! Enkä IKINÄ ymmärrä etä-äitejä!

Surullista lasta kohtaan tuollainen asenne. Ettei voisi antaa lasta isälle ikinä, vaikka isällä olisi selkeästi paremmat mahdollisuudet toimia lähihuoltajana.

Toki jos OIKEESTI pakkotarve mutta että vaan on asenne "emmää jaksa tota lasta" tai "haluan vapaata ja pilettää" niin sitten ei mee jakeluun!!!!

Harvalla äidillä lienee tästä kysymys.

Ja niillä joilla on, eikö ole parempi silloin että lapsi saa hyvän ja turvallisen kodin isän luota kuin että joutuisi olemaan omaa vapaata kaipaavan äidin taakkana?

Mun vuoro peesailla
Nimenomaan silloin, kun äiti ei jaksa lastaan, ja haluaa vain bilettää, on lapsen paikka turvallisen ja vastuuntuntoisen isän luona!

 

Voi Mooseksen perisuku sentään! Voisin vastakkainajattelun heittää ap:lle: MITEN KEHTAAT EROTTAA LAPSET ISÄSTÄÄN?! Nojoo, sen enempää provosoimatta.
Olen siis etä-äiti. Koen äärimmäisen harvoin tarvetta selitellä miksi olen se joka lähti, eikä isä, ja nyt on yks niistä harvoista hetkistä. Pojan isä oli koti-isänä siitä lähtien kun poika oli 3kk. Syy: miehen ulosotot jotka oli tehnyt tyhmyyksissään nuorena. Palkasta meni kolmasosa niihin, eikä rahaa perheen elättämiseen riittänyt. Hän jäi kotiin ja minä lähdin töihin. Kärsin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jonka takia en tuntenut kovin syvää yhteyttä ensimmäisten kuukausien aikana lapseeni. Kun pääsin yli tuosta, opin rakastamaan lastani kuten äiti rakastaa lapsiaan. Mutta oli jo liian myöhäistä. Liitto oli karilla. Ero tuli, ja poika oli tottunut olemaan isänsä kanssa, joten oli vain luonnollista että poika jää isälleen. Näen poikaani joka viikonloppu sekä viikolla aina kun töiltäni ehdin (ostan pojan vaatteet, turvaistuimet, sängyt, lelut, kaikki joten töitä pitää tehdä paljon). Lomani vietän pojan kanssa. Nyt kun olen saanut lämäni tasoittumaan ja asun avoliitossa uuden mieheni kanssa, aion keskustella pojan isän kanssa pojan asumisesta meillä.

Syitä on monia, ei aina se, että äiti olisi narkkari.

 

Voi Mooseksen perisuku sentään! Voisin vastakkainajattelun heittää ap:lle: MITEN KEHTAAT EROTTAA LAPSET ISÄSTÄÄN?! Nojoo, sen enempää provosoimatta.
Olen siis etä-äiti. Koen äärimmäisen harvoin tarvetta selitellä miksi olen se joka lähti, eikä isä, ja nyt on yks niistä harvoista hetkistä. Pojan isä oli koti-isänä siitä lähtien kun poika oli 3kk. Syy: miehen ulosotot jotka oli tehnyt tyhmyyksissään nuorena. Palkasta meni kolmasosa niihin, eikä rahaa perheen elättämiseen riittänyt. Hän jäi kotiin ja minä lähdin töihin. Kärsin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jonka takia en tuntenut kovin syvää yhteyttä ensimmäisten kuukausien aikana lapseeni. Kun pääsin yli tuosta, opin rakastamaan lastani kuten äiti rakastaa lapsiaan. Mutta oli jo liian myöhäistä. Liitto oli karilla. Ero tuli, ja poika oli tottunut olemaan isänsä kanssa, joten oli vain luonnollista että poika jää isälleen. Näen poikaani joka viikonloppu sekä viikolla aina kun töiltäni ehdin (ostan pojan vaatteet, turvaistuimet, sängyt, lelut, kaikki joten töitä pitää tehdä paljon). Lomani vietän pojan kanssa. Nyt kun olen saanut lämäni tasoittumaan ja asun avoliitossa uuden mieheni kanssa, aion keskustella pojan isän kanssa pojan asumisesta meillä.

Syitä on monia, ei aina se, että äiti olisi narkkari.

 

Oho

 

Että mitäkö liikkuu etä-äidin mielessä eron jälkeen? Suurimpana kaikista huoli siitä, miten lapset selviäisivät mahdollisimman helpolla ja vähillä muutoksilla vanhempien erosta, missä lapsilla on paras olla, missä heillä on turvallista ja rauhallista olla. Kummalla vanhemmalla on taloudellisesti ja henkisesti paremmat voimavarat huolehtia lapsista, kumpi jaksaa ja pärjää paremmin, kumman elämäntilanne sopii paremmin huolehtimaan lapsista. Kumpi vanhemmista pystyy jatkamaan elämää lasten kanssa vanhassa kodissa, samoissa koulu- ja päiväkotiympyröissä, kumpi pystyy ottamaan huolehtiakseen myös lasten lemmikit, harrastukset jne. lapsille tärkeät asiat.
Näitä mietti tämä äiti ja katsoi, että tässä elämäntilanteessa lasten on parempi asua isänsä kanssa.

 

tältä kantilta, että jos äiti jää etä-vanhemmaksi se on silloin aivan varmasti lapsille parasta. Minä tiedän 3 etä-äitiä ja heistä kaikki on päihdeongelmaisia. Olen aina 2 lähivanhemman kannalla. Itse asun exän kanssa lähekkäin joten lapsen on hyvä mennä kahden kodin väliä, kuitenkin niin, että toisessa asuu ja toisessa käy (lähes päivittäin). Siitä kuitenkin sen verran, että erossa (jos joudutaan kinaamaan huoltajuudesta) sillä on merkitystä kumpi on esim. hoitanut lapsia kotona, useinhan se on äiti joka jää mammalomalle, mutta nykyäänhän monet miehet jää myös kotiin, joten silloin ollaan aika 50/50 tilanteessa, vaikea päätös tuomareilla, jos eivät vanhemmat osaa päättää..

 

Ei elämä ole aina noin mustavalkoista.
Äidillä ei välttämättä ole aina sitä vaihtoehtoa, että lapsi jäisi hänelle. Yhtälailla se lapsi on isänkin, että samalain voi miettiä, miltä isästä tuntuu olla erossa lapsesta. Ei se 9 kk:n kantaminen ole mikään kriteeri rakastamiselle.

 

Mieti miltä tuntuu etäisästä :snotty:

Isät ei kanna lasta 9 kk

Näin on! Ja miehille ei ole luontaisesti rakennettu sellaista tunnekykyä mitä naisille. Olemme luonnostaan tunteellisempia ja hoivaavampia. Ehkä etä-äideillä on fyysisesti/psyykkisesti jotain miesten puolelta tullutta haluamattaan? Että eivät kykene siihen mihin me muut. En IKINÄ voisi antaa lasta muualle!!! Enkä IKINÄ ymmärrä etä-äitejä!

Eihän sinun tarvitsekaan ymmärtää. Mikä sinua painaa kun tunnut suhtautuvan asiaan kovin kiihkeästi.

Millainen puoliso sinulla on? Käsityksesi miehestä on todella yksinkertainen...

Ihana puoliso ja isä! Mutta selväksi on puhuttu et jos joskus tiet eroisivat, lapset olis mulla sillä ovat aina olleet enempi mussa kiinni, mä kannoin, mä synnytin ja imetin. Kun harmittaa, lapset itkee ÄITIIII niin kuin varmaan 95% perheistä. Miksiköhän? Kannattaa miettiä sitä.

Kuulostaa siltä, että olet ominut lapset itsellesi.

Meillä lapset tukeutuvat molempiin vanhempiin. Synnytys ja imetys on lapsen iässä rajallinen aika, mutta jos isä ei osallistu juuri ollenkaan jälkikasvunsa hoitoon ja vielä "sopii" puolisonsa kanssa miten menetellään erossa, niin lapset jäävät isällleen etäisiksi. Tälläkin palstalla näitä isä aina töissä / baarissa / metsästämässä tapauksia löytyy paljon. Lapset elävät äidin kanssa omaa arkea ja isä omaansa.

 

Että mitäkö liikkuu etä-äidin mielessä eron jälkeen? Suurimpana kaikista huoli siitä, miten lapset selviäisivät mahdollisimman helpolla ja vähillä muutoksilla vanhempien erosta, missä lapsilla on paras olla, missä heillä on turvallista ja rauhallista olla. Kummalla vanhemmalla on taloudellisesti ja henkisesti paremmat voimavarat huolehtia lapsista, kumpi jaksaa ja pärjää paremmin, kumman elämäntilanne sopii paremmin huolehtimaan lapsista. Kumpi vanhemmista pystyy jatkamaan elämää lasten kanssa vanhassa kodissa, samoissa koulu- ja päiväkotiympyröissä, kumpi pystyy ottamaan huolehtiakseen myös lasten lemmikit, harrastukset jne. lapsille tärkeät asiat.
Näitä mietti tämä äiti ja katsoi, että tässä elämäntilanteessa lasten on parempi asua isänsä kanssa.

Näin juuri. :flower:

 

Että mitäkö liikkuu etä-äidin mielessä eron jälkeen? Suurimpana kaikista huoli siitä, miten lapset selviäisivät mahdollisimman helpolla ja vähillä muutoksilla vanhempien erosta, missä lapsilla on paras olla, missä heillä on turvallista ja rauhallista olla. Kummalla vanhemmalla on taloudellisesti ja henkisesti paremmat voimavarat huolehtia lapsista, kumpi jaksaa ja pärjää paremmin, kumman elämäntilanne sopii paremmin huolehtimaan lapsista. Kumpi vanhemmista pystyy jatkamaan elämää lasten kanssa vanhassa kodissa, samoissa koulu- ja päiväkotiympyröissä, kumpi pystyy ottamaan huolehtiakseen myös lasten lemmikit, harrastukset jne. lapsille tärkeät asiat.
Näitä mietti tämä äiti ja katsoi, että tässä elämäntilanteessa lasten on parempi asua isänsä kanssa.

amen.

 

Ihana puoliso ja isä! Mutta selväksi on puhuttu et jos joskus tiet eroisivat, lapset olis mulla sillä ovat aina olleet enempi mussa kiinni, mä kannoin, mä synnytin ja imetin. Kun harmittaa, lapset itkee ÄITIIII niin kuin varmaan 95% perheistä. Miksiköhän? Kannattaa miettiä sitä.

Kyllä meillä lapset itkeskelee sen perään, kuka on enemmän kotona, eli tällä hetkellä se on äiti. Meillä kun toisen täytyy tienata ja minä etuoikeutettuna sain jäädä kotiin lapsiamme hoitamaan.

Kuopuksen synnyttyä olin viikon sairaalassa, esikoinen (1v1kk) ei nähnyt kuin kerran tänä aikana minut, kotona oli isänsä kanssa. Kotiuduin, niin kylläpä oli kova paikka kun äiti ei heti enää kelvannutkaan samalla malliin kuin aikaisemmin. Meni monta päivää, ennenkuin äitikin kelpas hädän sattuessa...

 

Meillä lapset tukeutuvat molempiin vanhempiin. Synnytys ja imetys on lapsen iässä rajallinen aika, mutta jos isä ei osallistu juuri ollenkaan jälkikasvunsa hoitoon ja vielä "sopii" puolisonsa kanssa miten menetellään erossa, niin lapset jäävät isällleen etäisiksi. Tälläkin palstalla näitä isä aina töissä / baarissa / metsästämässä tapauksia löytyy paljon. Lapset elävät äidin kanssa omaa arkea ja isä omaansa.

Meillä isä on "aina töissä " eli tekee pitkää päivää, mutta SILTI lapset tukeutuu yhtä lailla isäänsä kuin minuunkin: jos sattuu joku haaveri, niin iskän syli ja puhallus kelpaa ihan yhtä hyvin kuin äidinkin. Jos lapsi itkee yöllä, niin iskä kelpaa rauhoittelijaksi, ei tarvitse olla äiti. Vaikka lapset suurimman osan ajastaan minun kanssani viettävätkin.
Siksi ihmettelen, miten perheessä, jossa mies on paljon paikalla, voi tilanne olla sellainen että vain äiti kelpaa . Äiti taitaa tosiaan kuvitella liikoja omasta korvaamattomuudestaan, ja omia lapset itselleen :|

 

Nii-ih.

Mä lähden tästä tyhjin käsin. Luovutan osuuteni talosta ja autosta etukäteen elareina. Jätän kaiken paitsi vaatteeni ja perintöhuobekaluni/liinavaatteeni.


Järjestelen komerot, pesen peitot valmiiksi, etsin, ostan uusia jos jotain puuttuu, neuvon, huomautan, opetan. Ja korostan että aina saa soittaa.

Tiukkaa tekee hypätä tyhjänpäälle, kun on kuvitellut että eläkeiässä (eihän mulle kotiäitivuosilta eläkettä kertynyt) on jo talo maksettuna ja talous turvatttuna.

Mutta tärkeintä kuitenkin on, että mies ja lapset pärjäävät taloudellisesti, löytyy mulle sitten duunia tai ei.

Bilettämään yli kolmikymppisenä?


*huvittuneena*

 

Juuh, äitee kantaa sen 9kk mutta miettikään miten pitkään se on ensin isäsä mukana kulkena ;D

Äidissä pidempään, puolikkaana, munasolujen esiasteet kun muodostuvat jo sikiökaudella, kaikki mitäå siis on olemassa. Uusia siittiöitä sen sijaan muodostuu jatkuvasti...

 

taas isää syrjitään...

 

Juuh, äitee kantaa sen 9kk mutta miettikään miten pitkään se on ensin isäsä mukana kulkena ;D

Äidissä pidempään, puolikkaana, munasolujen esiasteet kun muodostuvat jo sikiökaudella, kaikki mitäå siis on olemassa. Uusia siittiöitä sen sijaan muodostuu jatkuvasti...

Ja osa niin tiukasti äidin esiliinan nauhoissa kiinni, ettei edes aikusena pääse irti

 

Onhan se isä ihan yhtälailla lapsen vanhempi.

 

Ei ne äidit lapsia sen enempää omista kuin isät, vaikka kantavat 9kk massussaan. Outo ajattelutapa ap.lla.

Näinpä.

Joillakin äideillä on perästi kummallinen tapa nostaa itsensä jalustalle, lapsensa elämän ylipäälliköksi. Heidän mielestään kukaan muu ei osaa hoitaa tai kasvattaa heidän lastaan kuin he itse. Tämän takia isä käytännössä suljetaan lapsen elämästä ensimmäisen kuukauden jälkeen - tosin saa isä joskus kokeilla lapsen hoitamista tai tämän kanssa leikkimistä, kunhan se tapahtuu juuri niin kuin äiti on määrännyt ja päättänyt oikein olevan. Sama koskee kaikkia muitakin lapsen lähipiirin aikuisia. Tämän määräysvallan säilyttääkseen äidin on pakko pysytellä korkeintaan viiden metrin etäisyydellä lapsesta tämän elämän ensimmäisten vuosien ajan, mielellään tietysti koulun alkuun asti. Ja jotta kontrolli ei pääsisi pettämään, lastenhoidon lisäksi äidin on vastattava lastenhoidon lisäksi myös kaikista kotitöistä.

Samaan aikaan äiti voi valittaa kuuluvasti oman elämänsä surkeutta: ei ole aikaa itselle eikä parisuhteelle, harrastukset jäävät, ystävät ja mies etääntyvät. Äiti palaa loppuun, koska elämänpiiri on niin pieni ja työtä liikaa. Äiti nalkuttaa lapsille, miehelle, anopille - kaikille.

Lopulta parisuhde päättyy, ja äiti huomaa lastensa olevan elämänsä ainoa sisältö. Tälläinen äiti ei yksinkertaisesti voi käsittää sitä, että hänen lastensa elämässä on muitakin yhtä tärkeitä ihmisiä kuin äiti, joiden kanssa heidän on aivan yhtä hyvä elää. Äiti omii lapset jääräpäisesti vain ja ainoastaan itselleen. Myönnytykseksi tästä isä saa jatkaa isäleikkiään, ja tavata lapsia neljä päivää kuukaudessa - joista niistäkään äidillä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Isä tekee kaiken väärin, koska ei ole enää äidin määräysvallassa.

peesi.

Peesi täältäkin.

 

Mieti miltä tuntuu etäisästä :snotty:

Isät ei kanna lasta 9 kk

Näin on! Ja miehille ei ole luontaisesti rakennettu sellaista tunnekykyä mitä naisille. Olemme luonnostaan tunteellisempia ja hoivaavampia. Ehkä etä-äideillä on fyysisesti/psyykkisesti jotain miesten puolelta tullutta haluamattaan? Että eivät kykene siihen mihin me muut. En IKINÄ voisi antaa lasta muualle!!! Enkä IKINÄ ymmärrä etä-äitejä!

Entäpä jos sattuisit kuolemaan? Oletko koskaan ajatellut sitä... mitenkähän lapsiraukoille sitten käy?

Luulempa, että isä hoitaa heitä ja heistä kasvaa ihan hyviä ihmisiä.

Näin kävi meillä, äiti kuoli kun olimme pieniä ja ihan hyvin me isän kanssa pärjättiin.

 

Ei ne äidit lapsia sen enempää omista kuin isät, vaikka kantavat 9kk massussaan. Outo ajattelutapa ap.lla.

Näinpä.

Joillakin äideillä on perästi kummallinen tapa nostaa itsensä jalustalle, lapsensa elämän ylipäälliköksi. Heidän mielestään kukaan muu ei osaa hoitaa tai kasvattaa heidän lastaan kuin he itse. Tämän takia isä käytännössä suljetaan lapsen elämästä ensimmäisen kuukauden jälkeen - tosin saa isä joskus kokeilla lapsen hoitamista tai tämän kanssa leikkimistä, kunhan se tapahtuu juuri niin kuin äiti on määrännyt ja päättänyt oikein olevan. Sama koskee kaikkia muitakin lapsen lähipiirin aikuisia. Tämän määräysvallan säilyttääkseen äidin on pakko pysytellä korkeintaan viiden metrin etäisyydellä lapsesta tämän elämän ensimmäisten vuosien ajan, mielellään tietysti koulun alkuun asti. Ja jotta kontrolli ei pääsisi pettämään, lastenhoidon lisäksi äidin on vastattava lastenhoidon lisäksi myös kaikista kotitöistä.

Samaan aikaan äiti voi valittaa kuuluvasti oman elämänsä surkeutta: ei ole aikaa itselle eikä parisuhteelle, harrastukset jäävät, ystävät ja mies etääntyvät. Äiti palaa loppuun, koska elämänpiiri on niin pieni ja työtä liikaa. Äiti nalkuttaa lapsille, miehelle, anopille - kaikille.

Lopulta parisuhde päättyy, ja äiti huomaa lastensa olevan elämänsä ainoa sisältö. Tälläinen äiti ei yksinkertaisesti voi käsittää sitä, että hänen lastensa elämässä on muitakin yhtä tärkeitä ihmisiä kuin äiti, joiden kanssa heidän on aivan yhtä hyvä elää. Äiti omii lapset jääräpäisesti vain ja ainoastaan itselleen. Myönnytykseksi tästä isä saa jatkaa isäleikkiään, ja tavata lapsia neljä päivää kuukaudessa - joista niistäkään äidillä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Isä tekee kaiken väärin, koska ei ole enää äidin määräysvallassa.

peesi.

Peesi täältäkin.

Ja täältä peesi myös.

Tämä kannattaa kaikkien äitien lukea ajatuksella ja miettiä omaa käyttäytymistään!