Esimerkkitapauksessa työssäkäyvä perhe saa 30 euroa kk:ssa enemmän rahaa kuin sosiaalituilla elävä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kyllä työnteko kannattaa työttömänä olemiseen verrattuna​

Minun on kahden hengen taloudessa ja myöhemmin neljän hengen taloudessa aina kannattanut taloudellisesti käydä töissä verrattuna jaksoihin, jolloin minä ja puolisoni olemme kumpikin tai toinen olleet työttöminä. Bruttopalkat olleet n. 1.500 - 2.500 euron välillä kummallakin, ja välillä toinen ollut vain töissä, useammin molemmat, eikä työssä ollessa olla saatu kuin korkeintaan lapsilisiä. Vuokra asunnossa 800-920 euron välissä kuukaudessa, joka on töissä ollessa tietenkin maksettu täysin itse. Aina jäänyt töissä ollessa rahaa selvästi enempi elämiseen ja kannattanut työnteko. Toista väittävät yleensä ihmiset pelkällä mutulla ja oikeistopropagandan toistelulla ilman omaa kokemusta.
 
Eivätkö linkin sossutädit tiedä mistä kirjoittavat ja paljonko enemmän tienasit töitä tehdessäsi verrattuna siihen kun et tehnyt töitä?
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Tekee sitten tarpeellista työtä.
Jutusta päötellen kyseinen nainen kokee tekevänsä tärkeää työtä. Äitinsä ei ole samaa mieltä asiasta.
Toivottavasti Riikka Purra ottaa asioista kunnolla selvää ja jättää somettamisen vähemmälle. Teemu Keskisarja sanoi tänään Lahdessa, että some on kaiken pahan alku. Outoa ettei hänen ajatus somesta ota tulta persujen keskuudessa.
 
Riikka Purra on teroittanut saksensa.
Jutusta päätellen hänen sormet syyhyävät käydä köyhien lapsiperheiden kukkarolla.
Ei, vaan "köyhät" lapsiperheet (joiden äiti ei edelleenkään ole oppinut suomea) käyvät turhan ahkerasti veronmaksajien kukkarolla.

Koko järjestelmämme on rakennettu moninkertaisten tulontasausten ja -siirtojen varaan. Lopputuloksen ei pitäisi yllättää, samaa asiaa esitettiin julkisuudessa jo vuosia sitten.

  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Riikka Purra on teroittanut saksensa.
Jutusta päätellen hänen sormet syyhyävät käydä köyhien lapsiperheiden kukkarolla.
Minusta ihan jokaisen olisi hyvä tunnustaa realiteetit. Liian hyvä sosiaaliturva ei kannusta työntekoon vaan ennemminkin kehottaa jäämään vastikkeettomien tukien varaan kotiin.

Siinä ei ole mitään oikeudenmukaista eikä reilua. Ei kyse ole kenenkään kyykyttämisetä, kateudesta tai pahoista aikeista. Kyse on siitä, mikä on oikein ja reilua.

Jos lapsia päätetään tehdä tähän maailmaan, pitää olla ymmärrys siitä, että vanhempien on ensisijaisesti heistä huolehdittava. Ei yhteiskunnan. On selvää, että elämä voi heitellä ja tukiverkkoja on hyvä olla olemassa, mutta tukiverkko ei voi olla vaihtoehto vaan ainoastaan viimeinen oljenkorsi.
 
Ois kiva nähdä nuo laskelmat. Varsinkin kun toisella perheellä oli talo jo maksettu. Taitaa olla lapsilla kalliit harrastukset
Sosiaalitukilaskurilla voi tietysti aina laskea, miten paljon rahaa saa esim. viisihenkinen perhe ilman mitään tuloja ja verrata sitä sitten siihen, mitä jää matalapalkkaiselle viisihenkiselle perheelle käteen.
 
Ahaa, nyt ne on matalapalkkaisia vaikka jutussa korostettiin heidän olevan korkeasti koulutettuja...

Oikeasti tuossa jutussa ei näy muuta lukua kuin 30 euroa kaikki muu on jätetty kertomatta
 
Sossusta saa passirahat. Varmaan sit maksetaan myös ulkomaanmatkatkin.
Voihan olla että sen passin tarvitsee henkilötodistukseksi. Eikö se ole melkein samanhintainen kuin henkilökortti?
 
Yhteistyössä