Esikoista yrittämään 2012!

  • Viestiketjun aloittaja Sennay
  • Ensimmäinen viesti
LittleOne, kuulostaa ihanalle tuo reissu. Itsellä kauhea matkakuume ollut jo jonkin aikaa.Kun pääsis edes Suome sisäisesti matkaamaan.

Cumina Mitenkäs kävi tuhruilun kanssa? Toivotaan ettei ylly kunnon vuodoksi, niin voisi tulkita jopa kiinnittymisesksi ;)

Täällä menossa kp 43 (mikäli lasken kuun alussa tulleen pikkutuhrun menkoiksi, niin kp 27). Eilen jomotti oikeaa kylkeä, ja muutenkin vihloi hieman alavatsaa. Se sai minut miettimään, että voisiko ovis olla vasta nyt? :O Nyt en sitten taas uskalla testata ainakaan pariin viikkoon, jos ovuloinkin näin myöhään, pelottaa pettyminen niin paljon. Tosin tämän kuun alussa ultrassa käydessäni näkyi että vasemmalla olisi rakkula kypsymässä, ja eilinen jomottelu oli oikealla. Aikaisemminkin on tosin ollut vihlontoja kummallakin puolella.. ota tästä nyt selvää. Luultavastikaikki on vaan normaalia pillereistä vieroittumista, mutta pakko aina tulkita :LOL:
 
^ jep, minäkin viime kierrossa tulkitsin jo virtsatientulehduksenkin raskausoireeksi :LOL: noh, tästä viisaampana tiedän, että tästä eteenpäin en tulkitse yhtään mitään! Aivan yhtä hyvin voi alkuraskaus olla oireeton...

Olisko tänään ovis? Tuskin. Varmaan viikonloppuna. Meinasin, että käytän vaan jäljellä olevat kaksi testiä ja sit saa olla, mutta pakko kai niitä on hakea apteekista ylihintaisia vielä, että sen saa oikeasti bongattua...
 
Cumina Kuulostaa kiinnittymisvuodolta! :) Mullaki oli tuhruilua kyllä sillon viikko ovulaation jälkeen eikä se näköjään ollu mitään.

Tänään alkoi sitten taas pientä vuoto. Jospa nämä yltyis menkoiksi! Ei oo ollu kyllä mitään kipuilua, ihan ihmeellistä. Odotin jotain tajunnan räjäyttävää mahakipua mut ei. Hyvä niin! Nyt on parin viikon sisällä kaikkea kivaa kun vkl lähden kaverin luokse ja sitten onkin jo pääsiäinen ja lähdetään laskettelemaan! Ja jos nämä nyt oli menkat niin pääsiäisen jälkeen pitäs tulla ovulaatioooo :) Oon tässä jo suunnitellu että kun meille tulee ens keväänä vauva ni lähdetään miehen kesätyön perässä viettämään kesää jonneki Etelä-Suomeen. Olispa hauskaa!
 
Ninkku: Reissaaminen tuntuu ainakin mun kohalla olevan paras lääke kaikkeen! :)
Vuosi sitten mies pyysi lykkäystä tähän vauva-asiaan. Tuntui, että järki lähtee. Kummasti vaan unohtu ja helpotti kun päätettiin lähteä kesälomaksi Alpeille :whistle:

Kävin eilen ostamassa LadyVita kapseleita. Jospa vitamiinit helpottais pillereiden jättämisen jälkeen kroppaa normalisoitumaan. Ja onhan tossa foolihappoa raskautta ajatellen. Eipä niistä haittaakaan ainakaan ole :popcorn:
 
nojoo.
emmä ny kauheasti jaksa avautua. teroa tuli ja alotan sen sitten joskus huhtikuun lopulla kun nyt on kp24 ja jos kierto sen 40-50päivää niin sinne asti menee. sain kolme kuuria. en viittinyt vielä käydä hakemassa.

lääkäri sanoi että viime kierron ovisbongaus oli hyvä uutinen vaikka tulikin niin myöhään. tietää että edes jotenki toimin. vatsaontelossa ehkä vähän luvattoman plajon nestettä mutta voi olla ihan vaan pitkän kierron peruja.

nyt kai pitäisi olla onnellinen.

jotenkin silti itkettää ja turhauttaa kauheesti. ja lääkäri puheli että kolme kiertoa teroa ja sitten uudestaan että saan lähetteen sairaalaan ja tutkimuksiin. taidan jatkaa tätä oviksen testaamattomuutta vielä ainakin vkon. jos sitten tuntuu siltä niin ehkä. mut vähän on semmonen fiilis että menee tämä kierto vaan odotellessa jotain parempaa aikaa. päivä kerrallansa.
 
Ninkku, Vici: tuhruilu on tänään vähentynyt. Viime yönä ei tullut mitään ja tänään ihan vähän aamulla pikkuhousunsuojaan ja nyt päivällä paperiin. Missään vaiheessa tuhru ei ole ollut punaista, vaan sellaista rusehtavaa.... Katsotaan nyt mihin tämä kehittyy.

Eilen piti sitten googletella kaikkea tuhruilusta. Välillä nostattelin toiveita ja välillä kauhistelin riippuen mitä juttua löysin. Monessa puhuttiin juurikin tuosta kiinnittymisvuodosta tai sitten ihan kiertohäiriöstä. Ja joissan oli, että rusehtava voi olla merkki kohdunulkoisesta raskaudesta. Hui! :| Noh, ensi viikolla pitäisi menkkojen alkaa joten sitä ennen ei nyt sitten tiedä. Testailemaan en ala kuitenkaan vasta, kun aikaisintaan ensi torstaina, jos menkkoja ei kuulu. Oikea piinaviikko edessä. :D

pinna :hug:
 
Kävin tänään gynekologilla lähinnä rutiinimielessä, kun edellisestä käynnistä alkoi jo olla aikaa. Mutta kuultuaan mun toiveesta tulla raskaaksi gyne tavallisen tutkimuksen lisäksi vielä ultrasi munasarjat. Kaikki näytti kuulemma normaalilta, joten tästä on hyvä jatkaa :) Menkatkin loppuivat sopivasti eilen. Jospa ne nyt pysyis poissa vähän pidempään.. kunhan ei liian pitkään! (Paitsi tietty oikeasta syystä ;) )

Onnittelut vielä mirkkunen_! Kerrohan sitten välillä kuulumisia tähänkin ketjuun :)

pinna: Ikävää kun joudut odottelemaan :| Mutta hyvä kuitenkin että sait nyt reseptin.

Meillä aloittaa ensi viikolla töissä uusi, alle vuoden ikäinen hoidokki. Saa nähdä onko vauvakuumeen kohottaja vai karkottaja :) Tänään eksyin kirjakaupassa selailemaan täytettäviä vauvakirjoja ("vauvan ensimmäinen vuosi"-tyylisiä). Sellaisen haluan aikanaan vauvalle hankkia, kun itsestänikin on sellanen olemassa ja sitä on kiva joskus katella vielä näin aikuisenakin. Kirjoja oli ylättävän erilaisia niin ulkonäöltä kuin sisällöltäkin. Osassa oli tsiljoona täytettävää kohtaa ensimmäisestä saunareissusta horoskooppeihin, osassa taas vaan perustiedot. Joitain oli tarkoitus täyttää useampi vuosi, toisia taas vain ekan vuoden ajan jne.

Nimistä: Minä tykkäisin mm. nimistä Emma tai Sofia tytölle, mutta toisaalta en haluaisi antaa ihan suosikkinimilistan kärjessä keikkuvaa nimeä. (Sofia 1. sijalla vuonna 2011 annetuista ensimmäisistä nimistä, Emma sijalla 4). Ei nimen tarvitse superharvinainenkaan olla, mutta jo ihan käytännön kannalta on hankalaa, jos esim. samassa päiväkotiryhmässä tai luokassa on useita saman nimisiä. Toisaalta nykyään nimien kirjo on kuitenkin laaja, joten "vain" 1,59% vuonna 2011 nimetyistä lapsista oli Sofioita..
Jos jotakuta kiinnostaa, niin täältä löytyy viime vuosien listat 50 suosituimmasta nimestä: Nimet - Väestörekisterikeskus

Taas on muuten luvussa aihetta sivuava omaelämäkerrallinen kirja, tällä kertaa Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen. Ihan mielenkiintoinen "tilitys", ainakin kun Härkösen kirjoitustyylistä yleisesti tykkään. Sitä ennen luin Jane Greenen tekeleen Vauvakuume. Se oli hömpähkö romaani kolmesta naisesta, joista yhdellä vauvaprojekti oli muuttunut pakkomielteeksi, toinen tuli raskaaksi vahingossa ja kolmas sai vauvan suunnitellusti ja yritti olla superäiti. (Jos kirjastonhoitajaa kiinnostaisi, niin olisi varmaan jo vetänyt johtopäätökset mun viimeaikaisesta lainalistasta..)

Laittakaas muutkin kirjavinkkejä vauvateeman tietämiltä?
 
Viimeksi muokattu:
Tuli mieleen noista kirjoista ainaki; Jennifer Weiner - pieniä maanjäristyksiä omasta mielestä hyvä kirja. :)
Täällä taas odotellaan ovista, kun ei edellisestä napannut, nyt pitää yrittää maltillisemmin mielin (paremmin sanottu kuin tehty), no alkuviikosta ovis ja hyötykäyttöön.
Ja onnea mirkkunen! :flower:
 
Täällä yksi kuumeilija lisää. Takana kaksi keskenmenoa, joten kovin toiveikas en uskalla raskauden suhteen olla... Nyt kyllä oireilen aika lupaavasti, aamulla oksettaa, vatsaa nipistelee ja vessassa saa juosta pahimmillaan puolen tunnin välein. Mun tuurilla kyseessä on virtsarakontulehdus, mutta toivotaan ettei olis :)
Ensi viikon loppuun asti pitäis malttaa odottaa raskaustestin tekemistä, kyllä pidetään pientä ihmistä jännityksessä :confused:
 
Catida: Mä suosittelen lämpimästi Alice Martinin Kulta pieni -vauvan ensikirjaa. Itse olen jo ostanut sen, ja mä tykkään TODELLA KOVASTI. Se täyttää kaikki mun vaativat kriteerini. (ja vinkkinä: ostin jostain nettikaupasta, ja sain kympin halvemmalla kuin mitä kirjakauppojen hinnat on)

Nimistä: Mulla on lempinimiä työtöille vaikka kuinka, pojille taas mun mielestä on hirmu vaikea keksiä!
Tytöille mm. Iisa, Amanda, Olivia, Sofia, Josefiina, Isabel, Adalmina.
Pojille Patrik, Benjamin, Luka, Kristian, Daniel.
(Mehän ollaankin nimet jo "päätetty", kahdelle tytölle ja kahdelle pojalle on nimet etunimineen ja toisine nimineen valmiina ;) )

Ehkäpä täytyis itsekin alkaa lukea jotain kirjallisuutta, kiitos vinkeistä!
Mulla onneks tulevan ammattini puolesta on luettavana PALJON hyödyllistä ja äärimmäisen tärkeää kirjallisuutta mahdollista tulevaa äitiyttä ja lapsen kasvatusta ajatellen.
Hyvin tämä vauvakuume motivoi niihin tenttikirjoihin! Jotain hyötyä on tästäkin :LOL:
 
tervetuloa Regalo!

itsellä kerran käynyt niin että olin aivan varma raskaudesta ja tulehdus siellä kinnasi ja turvotteli :D

mutta toivotaan hiljaa että siellä kelluisi jotain muuta.

noista kirjoista annaleenan heikosti positiivinen oli kyllä hyvä.oon lukenu kerran ennen vauvan yritystä ja uudestaan sitten kun aloin valvoa öitä itkun kanssa. jotenkin jopa varkistävää kun se ollut mitään ihanaa hattara unelmaa vaan ihan todellista elämää.

joku suositteli joskus sitä yösyötttöä. jonkun yh isän kirjottama/ tarina. en ole lukenut veilä mutta ehkä jossain vaiheessa saan aikaiseksi.

tänään jo parempi mieli. alkaa realismi palata pienen muruin. on han mulla oikeasti asiat hyvin. mutta aina sitä kokee kovan kolauksen kun elämä ei kulje kuin ajatus. mutta sen verran voin sanoa ettei omassa elämässä parisuhdetta lukuunottamatta yhtään mikään ole kulkenut kuin ajatus. näin hieman kärjistetty ilmaus mutta lopulta aika totta.

oon vähä miettiny tota oviksen testausta ihan siinäkin mielessä että jos sen vahingossa bongais ni tietäis edes että koska menkat alkaa ja sais laskea teropäivät. muita toiveita tälle kierrolle ei ole vielä irronnut. vaikka ensin olin sitä mieltä että saan nyt vielä kerran kokeilla luomuna niin että tekisi "itsetunnolle hyvää" kun paksuuntuis ihan omin nokkinensa. lähipiirissä kun ei ole mitään muita kun vahinkoraskauksia ja huolestuttavia kotioloja.

mut nyt vapaapäivän rientoihin. hyvää viikonloppua koko porukalle! :)
 
Vauvakirjasta: Meillä makuuhuoneen hyllyssä minun ja miehen vauvakirjat (+ ensikengät). Ehdottomasti omallekin lapselle vauvakirja. Meille ainut oikea valinta on Mauri Kunnaksen vauvakirja! Mauri Kunnaksen kirjat on ollut molempien lempikirjoja pienestä asti ja puuttuvia kirjoja ostettu myös vanhemmalla iällä yhdessä. Oma vauvakirjani on vaaleanpunainen, hopeisin koristein ja sisällöltäkin minun maakuni liian ”hempeä”. Joten Mauri Kunnas… :D

Viikonloppu. Parasta!
Töissä kun tuppaa lähteä ajatukset harhailemaan liikaa tännepäin… :whistle:
 
Tervetuloa Regalo :heart: Ja arvatkaas mitä naikkoset,miä meen yhä villimmäksi:nautiskelen tässä luomu valkoviiniä ja luen VAUVA-lehteä |O
Mun oli vaan niiiiiin pakko ostaa se. Ja ihan vaan muille tiedoksi,maaliskuun lehti on "Muhkea odotusnumero" ja siinä on mm. "20 upeaa vaunua", mutta tiedä häntä vaikka ois joka numerossa ku tää oli miun eka VAUVA-lehti.Mut muillekkin potentiaalisesti kiinnostuneille, seuraava numero ilmestyy 5.4 joten jos haluisitte just ton numeron ni pitäkää kiirettä :p Yhtään en lietso teitä....
Ja siis tosiaan,edelleenkin pillereitä täällä nappaillaan toukokuun alkuun asti, joten villiintyminen (lue aivotoiminnan lakkauttava vauvakuume) räjähtää kohta käsiin!

Miten työ muut (oliko täällä ees muita keillä ei ees vielä yrittäminen aloitettu) jaksatte oottaa?
 
Muksutar, itsehän ostin Kaksplus-lehden ja se oli kyllä täyttä sontaa :D Mieskin naureskeli ku istuin sohvalla ja nauroin vaan ja arvostelin kaikkea lehdessä ollutta (mm. "kamala miten nuori toikin on ja noin monta lasta! ei oo paljon kouluja käynyt... miten ne on kehdannu antaa tommosen nimen lapselle???"). näistä edellisistä ei pidä nyt kenenkään suuttua :stick:

Olen tässä testaillut ovulaatiota kp10:stä lähtien (tänään 14) ja tikut loppui juuri. Taidanpa käydä hakemassa apteekista lisää ja sitten tilailen taas netistä JOS tarvitsee. Toivottavasti ei enää tarvitsisi :)

Ja Regalo tervetuloa joukkoon! Toivotaan parasta :)
 
Rone
Mä en myöskään tykännyt Kaksplussasta kauheasti eli sitä en ainakaan tule tilaamaan. Uusin vauva-lehti ja muhkea odotosliite oli mun mielestä ei-muhkea. Tai itse en saanut siitä oikein mitään uutta tietoa jne. Paitsi yhdistelmävaunu juttu oli kyllä tosi kiva kun en ole noihin vaunuihin vielä kamalasti tutustunut. Mutta tykkään joo muuten kyllä Vauva-lehdestä.

En tiedä johtuuko pillereistä vai olenko syönyt jotain outoa, mutta maha on ollut turvoksissa jo parin päivän ajan ja hetkittäin myös kipeä. Mutta en oikein osaa kohdistaa kipua. Että en tiedä saattuuko mua nyt mahaan vai kohtuun :O Ens viikolla odottelen vasta menkkoja jos on sama kierto kun pillereillä. Noh, ehkä se tästä...

Tänään vapaa ja mies mököttää :)
 
Kuten vauvanvaate asiassa, jarruttelen myös vauva-aiheisten lehtien kanssa, vaikka välillä tekisikin mieli "sortua" vaikka mihin.

Ääääh... mulla alkaa olla oma kierto ihan liikaa mielessä. Heräsin yöllä siihe, kun näin unta kuukautisten alkamisesta. Positiivista on se, että osasin ottaa menkat siinä unessa ihan hyvänä asiana :D
Mulla nyt kp 47. Osaisko kukaan sanoa, kauanko kannattaisi vielä menkkoja odotella ennen lääkärille menoa? Viikko, viikkoja, kuukausia? Ja testiä en edelleen aio tehdä ennen kun ihan vaan varmistuksena ennen lääkärille soittamista, raskaana kun tuskin olen.
 
Viimeksi muokattu:
Ninkku, minä ainakin menisin jo. Mutta olenkin malttamaton luonne :)

AI JUMALAUTA! Nyt tulee purkaus.
Olen siis tässä kierrossa testaillut ovulaatiota kp10:stä lähtien. Neljä ekaa päivää HalpaTesti.fi:stä tilaamallani testeillä (en muista merkkiä) ja kaikki oli selkeesti negaa. Eilen ostin meidän apteekista Onni Ovulaatiotestejä ja ne on AIVAN PASKOJA. Nyt oon siis tehnyt kaksi testiä ja molemmat epäonnistuneita. Siis vittu. Eilen tein illalla ja ohjeissa käskettiin tekemään aamupissasta, joten ajattelin sen olevan syy ettei onnistunut (kaikkien muiden ohjeiden mukaan mentiin). Tänään tein siis nyt aamulla ja taas meni vituiks. Eli testiin tulee vaan tosi hailakka kontrolliviiva. ÄÄÄÄÄÄÄH

Aion nyt testailla noilla paskoilla, mitä on vielä jälellä 13kpl. Ottaa vaan päähän kun ei tiedä menikö ovis jo. Toki vaihtoehtona on, että kierto on nyt huimasti pidempi eli ei ole tullut vielä tai sitten ei tule tässä kierrossa ollenkaan. Mutta silti. Jos tänään ei myöhemmin onnistu tuo Onni-testi niin pistän perkeleenmoista reklamaatiota.

Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon tilannu netistä sofi step one testejä. Ja on ollu aivan hyviä.

Mut kieltämättä huvitti tuo purkaus.

Mä en oo sen lääkärissä käynnin jälkeen miettiny kovin paljoa mitään. Mutta kauhea vauvakuume iski kun eilen taas tapasi vuoden vanhan tyttölapsen. Maailman sosiaalisin vauva. Niin loistava. Joka kerta sanon sille äidillekin että voisin aivan hyvin ottaa kotiin sen. Meinaa itku tulla vaan koska sutä on niin ihana pitää sylissä ja nuuskutella mutta se ei olekaan minun. Huaahhh!!

Mutta jos tuleva kesä olisi se ihmeiden kesä.. (toivonkohan teroilta vähä liikaa) :)
 
Kiitos kirjavinkeistä! Pitääpä lähteä kirjastolle tässä joku päivä!

Tervetuloa Regalo! Jospa se lahjapakkaus sieltä tulisi! :)

Ninkku Nehän TK:ssa suosittaa että oottelis rauhallisesti (miten se on mahdollista??) puoli vuotta menkkoja ehkäsyn jälkeen. Eli oottelet rauhassa tai meet heti niinku mää menin :D Mulla on ollu toooosi epäsäännöllinen kierto (ja tuttu lääkäri) ni pääsin sillon YTHS:lle kp 55 muistaakseni.

Oon noitten lehtienki kanssa vähän samalla linjalla ku Ninkku, yritän toppuutella itteäni siihen asti että testi näyttää plussaa. En oikein tiedä miksi oon tehny itelleni tämmösen säännön. Ehkä että olis jotain tekemistä sitte joskus kun pitää odottaa 9 kk!

Mahtavia tunteenpurkauksia täällä :D Ihan oikein, ihana kun on joku paikka mihin voi purkaa ja toiset vielä ymmärtää. Lauwralle tsemppiä! Yrittäkää enivei pupuilla pari kertaa viikkoon että jos missaa oviksen tikuilla ni olis silti talletuksia.

Mulla ollu nyt to-su tuhruilua, mut ei näitä menkoiksi voi sanoa. Vkl aikana taas kuullu vauvauutisia ja sitä kuinka kaveri suunnittelee että heti kun he menevät naimisiin ni alkavat tekemään lapsia. Oon kamala ihminen mutta en sanonu sille mitään siitä että mulla ehkäsyn lopetuksen jälkeen ei vieläkään kroppa toimi,että tässä vauvahommassa saattaa tosiaan venähtää melko pitkäänkin. Tällä mun kaverilla siis kans epäsäännölliset menkat ja pillerit vielä käytössä. Nää on ihan kamalia nää mun ajatukset mut jotenki musta olis ihan hirveää jos tää mun kaveri tulis ennen mua raskaaksi!! Niillä häät kyllä vasta ens vuonna, mut jotenki nyt pelottaa että ei saada vauvaa kun tää mun "käynnistäminen" on ollu näin hidasta :(
 
Viimeksi muokattu:
Noista lehdistä olen itse onnistunut pysymään Vicin tavoin myös erossa. Erilaisista nettipalstoista en sitten yhtään. :D Viime viikolal oltiin miehen kanssa shoppailemassa ja näin yhden hauskan bodyn. Musta, jossa luki kirkuva punaisella "shit happens". Naurettiin sitä molemmat, mutta sinne kauppaan se kuitenkin jäi.

Viikonloppuna olin jotenkin hirmuisen kiukkuisella tuulella. Eilen tuntui, että kaikki ärsytti ja mikään ei onnistunut. Tänä aamuna sitten siirtyminen uuteen kiertoon. Ihan puskista, ei mitään ennakoivia oloja tuota kiukkua lukuunottamatta. Vielä perjantaina elättelin toiveita tärpistä, mutta lauantaina oli vain sellainen vahva "tieto", että ei siellä mitään ole. Kierto lyheni taas kahdella päivällä ja jäi nyt vain 26 päivän mittaiseksi. Kierron aikana on ollut niin paljon stressiä töiden ja muun takia, että ei kait ihme jos vähän heittelee. Ajattelin, että olisin nyt jotenkin tosi surullinen, mutta enpä olekaan. On vaan semmonen "aha, no ei sitte" olo. Ihan outo tämä pää. Miehelle sanoin tammikuussa, että tuskin tulee mitään tapahtumaan ennen kevättä. Tänä aamuna lunta tuiskuttaa ja pakkanen paukkuu... Eihän nyt kevät vielä olekaan.

Keskusteltiin taas eilen miehen kanssa elämästä mahdollisen lapsen kanssa. Tuntuu, että sitä huolettaa kovasti se miten kaiken muun elämän kanssa käy, vaikka ei sitä suoraan sanokaan. Sillä on paljon lähipiirissä pienten lasten vanhempia ystävinä ja sitä ahdistaa se, miten kaverit ei enää muusta puhu kuin siitä omasta sirkkupetteristä ja ystävät ja harrastukset unohtuu. Sillä on yksi sille tosi tärkeä yhteinen harrastus ystävien kanssa, josta sen yksi ystävä on nyt luopunut, kun vaimo odottaa vauvaa. Ja se harmittaa. Kovasti lupailtiin toisillemme, että jos pieni saadaan, niin pidetään yhdessä huolta siitä, että meille molemmille jää myös sitä omaa aikaa ja yhteistäkin ja ei jäädä sinne neljän seinän sisälle vauvan kanssa. Minusta oli niin ihana, kun mies jo nyt sanoi, että "niin muista sitten, että minäkin voin sitten sitä vauvaa hoitaa, että pääset itsekin välillä tuulettumaan". Mulla on kyllä maailman paras mies! :heart: Niin ja sitten se vielä sanoa pamautti miettineensä tässä yksi päivä, että voisi hyvin jäädä koti-isäksi kotihoidontuelle, kun vanhempainvapaa loppuu. Oli jo miettinyt mitä kaikkea pienen lapsen kanssa voisi puuhastella vuodenajoista riippuen...
 
Olo on kun pornolehteä olis ostamassa kun ostaa vauvalehteä :LOL: Ei viitsi ostaa omasta lähikaupasta ja ostaessa pälyilee ympärille ettei vaan kukaan tuttu nää. On niitä kuiteskii vaan niin ihana lueskella ;)

Tällä viikolla viimenen pilleri! Jo pelkästään tätä hetkeä oon odottanu niin kauan, että ei osaa ajatella mitään negatiivista. Pistää vaan hymyksi :)

Juttelin eilen kuntosalilla naisen kanssa. Hän oli raskaana vk26 ja sanoi tulleensa raskaaksi vahingossa neljä kuukautta synnytyksen jälkeen. Päivitteli sitä kuinka kroppa ja kunto ei aivan palaudu kun on käytännössä katsoen pari vuotta putkeen raskaana. Kerrankin en ollut kateellinen raskaana olevalle :D Kuulosti vaan minun korvaan hiukan raskaalta henkisesti ja fyysisesti...
 
Ihanaa LittleOne , kun saat alkaa pian ihan oikeasti jännäilemään :)

Pääsimpäs eilen lääkärille. Vastauksena sieltä sain, että pitäis odotella vielä rauhassa se neljä kuukautta. Päähän siinä hajoaa :O Tulisikohan turha reissu, jos odottaisin ensi kuun alkuun ja menisin yksityiselle (siis jos ei menkat ala ja testi näyttää negaa)? 4.5. olis näin nopeati laskettuna sitten kp 80. Pitäis varmaan sortua se testi tekemään pian, kun päivät menee jahkaillessa että tekiskö vai eikö tekis.
 
Ninkku, ei se turha reissu ole. Yksityiselle tekevät mitä tahdot, saat varmaan sieltä heti reseptin mukaasi...

Mä olen kyllä niin menettänyt uskoni noihin julkisen puolen touhuihin, että enää ei käy pienessä mielessänikään mennä muualle kuin yksityiselle kaikissa asioissa. Yritin taas hammaslääkäriä tilata niin kunnallisella jonotusaika oli taas sen yli 6kk... Paitsi jos on odottava äiti ni pääsee jonon ohi ;) Tämän edun aion kyllä hyödyntää jos sellainen aika tulee.

Tänään kp17 ja oviksen bongaus siis meni perseelleen. Nyt sitten odottelen rauhassa ensi viikon loppuun ja katselen tuleeko menkkoja vai ei... Jos menkat tulee niin seuraavaan kiertoon tilaan kyllä niitä kunnon testejä. Taas alkaa hermostuttaa kun ajattelenkin Onni ovulaatiotestejä :LOL:

Nojoo, täällä ollaan flunssassa töissä. Taidan lähtä kesken päivää kotiin parantelemaan.. Ukkokin on kipeenä, vois vaikka vähän sairastaa yhdessä :)
 

Yhteistyössä