Sasuman kanssa samassa veneessä. Tänään alkoi tiputtelu, eli eiköhän se kp1 ole huomenna tai viimeistään perjantaina. Keskiviikkona kaksi viikkoa sitten oli se ovisplussa. Jos jotain positiivista, niin ainakin on kierrot mulla tasaisia ja lähete tutkimuksiin jo vetämässä. Ärsyttää kyllä suuresti, mutta kai tässä on jo niin tottunut noihin pettymyksiin, ettei oikein tunnu missään. Viime kuukausina olen kyllä alkanut tuntea suunnatonta sympatiaa niitä ihmisiä kohtaa, joilla on pms-oireita. Mulla ei ole ollut, mutta voisin kuvitella, että jotain samankaltaista koen, kun odotan menkkoja alkavaksi. Muutama päivä menee aina ihan hukkaan, itkettää ja ahdistaa eikä toimintakykyä ole juuri mihinkään. Tämä nyt siis vasta viimeisen parin kolmen kuukauden aikana, kun on tämä yritys pitkittynyt. Jotenkin tuntuu ihan uskomattomalle, että vuosi on kohta kulunut...pahinta minusta on se, ettei tiedä kuinka kauan vielä menee. Jos joku lupaisi 100 % varmuudella, että vuoden sisällä olen raskaana, niin sitten mulle olisi melkein sama onko se ensi kuussa vai vasta vuoden päästä, mutta tämä epätietoisuus siitä, olenko koskaan, raastaa kaikkein pahimmin.