aika mahtavia kertomuksia
mä aloin miettimään uudelleen näitä uskon asioita silloin kun mun mummo makas sairaalassa. mummulla oli kauan ollu syöpä, joka oli alkanut kai kohdusta ja levinnyt vatsaan. syöpäpesäkkeet saatiin kaikki ulos mutta leikaus haava ei menny umpeen ja mäti vaan. sen aiheuttamaan tulehukseen ei mummun voimat riittäny.
mummu mulle opetti pienenä että sai ola "normaali ihminen" ja uskoa, eli ei tarvinu käyä kirkossa joka välissä ja ei tarttenu mitenkään muuttaa itteään. sai olla ja elää ja antaa elää.
no mummo oli huonona kauan ja luuli usein että äiti oli hoitaja mä olin äiti, siis mummon lapsi. se ei tuntunu kauheen hyvältä ku oma mummo ei musitanu ja mä muistan ajatelleeni että mummo on vanha ja kuolee kohta. silloin en täysin ollu selvillä että mummo kuoleeki siihen tautiin. rukoilin mummon puolesta ja tadaa! yhtenä kertana mummo olikin voimissaan ja söi hyvällä ruokahalulla ja muisti meidät kaikki, jopa joonan joka oli vaan muutaman kuukauden silloin. viimeset sanat mummulle oli "kyllä jumala sinut pelasta"
ja sitte puff... oli ja ON todella huijattu olo. ei yhtään semmonen "onneksi sain nähä mummun viimesen kerran hyvässä kunnossa ja ei jääny semmonen riutunu muisto mummosta" olo... oli semmonen "lällislää mitäs läksit, kannattiko aatella optimistisesti" fiilis.
moni varmaan samassa tilanteessa ajattelis että mummo vietiin parempaan paikkaan ja mummolla on nyt hyvä olla... mä en ajattele niin.. tai siis jos taivas on olemassa niin tottakai siellä on hyvä olla, ja jos reinkarnaatioon on uskominen, on mummusta tullu ihan varmasti jotain Tyyliin sopivaa, kuten punapersetikka (mummon oma sananvalinta
toim. huom. )
mutta mummolla oli ennen lähtöä hyvä olla. ei ollu mitään kipuja, ei lääkitystä edes. markkulaan kovasti halus päästä kesällä.kai tämä kivuttomuus on jotain josta lähettää kiitosta ylempiin tahoihin.
no tapahtunut on tapahtunut, usein on mielessä nämä viimeset sanat ja vicca kautenani toivoin kovasti että oisin sanonu jotain fiksumpaa... no, ainakin mummoa se lohdutti.
tää meni nyt vähän off topic :ashamed:
lisää keretessäni: meidän raamattuumme en usko. oon sen kahesti lukenu, ihan vaan siks koska sen "pitää" olla lukenu. vähän niinku elokuvista ois pitäny nähä casablancan. siinä on hyviä neuvoja tähänkin päivään, mutta lähinnä sellaisia jotka pitäs tulla jo ittestään, ja sitte siellä on sitä mitä ei missään nimessä saa tehä, kuten naapurin kivitys.
kai voin sanoa että uskon jumalaan mutta en usko "the" jumalaan...en osaa sen paremmin sanoa omasta uskonnostani. vaikka se budhalaisuus vaikuttaa ihan järkevältä vaikka jumalaa siinä ei olekkaan.
rajatietoon taas uskon
