Esikoisäidin kaikkitietävä tietämättömyys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti kahdelle
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti kahdelle

Vieras
Tänään viimeksi huomasin ystävässäni, joka on äiti kolmikuiselle esikoislapselleen, miten herkästi sitä kulkee laput silmillä ja näkee vain ne omat toimintamallit ja omat periaatteet ja ajattelee asioista vain sen oman vauvansa temperamentin ja persoonan kautta. Tuosta sitten tulikin äsken mieleen laittaa tänne tämmöinen aloitus ja haluan alkuun korostaa, ettei tämä ole todellakaan tarkoitettu minkäänlaiseksi ylimieliseksi "ensimmäistä kertaa vanhemmiksi tulleet ei tiedä mistään mitään" -kirjoitukseksi vaan ihan omasta kokemuksestani kirjoitan ja mielenkiinnolla lukisin toistenkin ajatuksia tästä asiasta.

Onko joku muu jo useamman lapsen äiti huomannut itsessään (ja ehkä muissakin), että miten sitä silloin ensimmäisen lapsen kanssa oli niin hemmetin viisas, vaikkakin tuntui, ettei tiennyt mitään, mutta siis sitten, kun jonkin asian oman lapsen kanssa oivalsi, niin siitä tuli heti se ainoa oikea totuus, minkä jälkeen ihmeteltiin tai jopa paheksuttiin ääneen, jos joku toinen ekaa kertaa äitinä oleva toimi eri tavalla.
Kun sitten taas toisen lapsen synnyttyä onkin sitten voinut todeta, ettei oikeasti tiedäkään mistään mitään.

Mä voin tunnustaa olleeni ekan kanssa tollanen. Yritin toki ymmärtää kaikkia ystäviäni, joilla myös lapsia oli, mutta mielessäni silti jotenkin ajattelin, että jos he edes vähän yrittäisivät, niin heilläkin voisi mennä asiat kuten meillä. En tuominnut ketään, mutten kuitenkaan oikein ymmärtänytkään. Esimerkiksi se, että vauva ei nuku kunnollisia pitkiä päiväunia, kun omani nukkui, kunhan jaksoi välilä käydä nostamassa tuttia. En ymmärtänyt, miten voi olla niin vaikeaa nukuttaa lasta, onhan pitkät päiväunet pienelle lapselle äärimmäisen tärkeät.
Tai se, että vauva herää vielä vuoden ikäisenä yöllä joko tissille tai muuten vaan, kun omani sain lempeillä unikoulumetodeilla nukkumaan yönsä läpi heräämättä jo puolivuotiaana. En voinut käsittää ja ajattelin välillä, että vanhemmat ovat varmaan juosseet vauvan luokse heti ekasta inahduksesta jo pienestä pitäen, joten vauva ei ole koskaan oppinut nukahtamaan ilman vanhempiensa apua. Jne.

Nyt kuitenkin toisenkin lapsen ollessa yli 1-vuotias sanoisin, etten voi oikeasti tietää toisten perheistä ja lapsista mitään. Kun en edes tiennyt tästä toisesta lapsestani mitään ennen kuin häneen paremmin tutustuin. Kantapään kautta ja alusta asti opeteltiin taas systeemit meilläkin vaikka jo toista kertaa äidiksi pääsin. Eli olen oppinut, että kukin tyylillään. Ja jos vielä kolmannen lapsen joskus saan, niin silloin toivottavasti ja luultavasti karisee ne loputkin "kyllä ne asiat näin voi hoitaa, jos vaan vähän yrittää/käyttää maalaisjärkeä/ottaa selvää asioista" -ajatukset mun mielestäni pois, jos tapaan jonkun äidin, joka tekee ja näkeekin asiat eri tavalla kuin minä.
 
Olin tavattoman ylpeä esikoisen nuori äiti, ja olin sitä mieltä että minun lapseni on älykkäämpi, kehittyneempi, kauniimpi, parempi, viisaampi ja vaikka mitä, kuin muiden lapset.

Omani lähti aikaisin liikkeelle, ja oppi aikaisin puhumaan. Se johtui siitä, että minä itse olin niin aktiivinen ja lapseni lähes nero.

Muutkin saattaisi saadan melkein yhtä upean olennon omasta penskastaan, jos vähän näkisivät vaivaa ja viitsisivät tehdä jotain ja opettaa ja opastaa lastaan ja silleen.

Niinpä niin.

Niinpä niin.

Olen minä viisastunut jo vähän tässä suhteessa, kun lapsia on jo 4. :)

Mutta huvittaa törmätä näihin esikoisensa vanhempiin, monella on samantyyppinen asenne.
 
No jaa, mulla taas kävi niin että raskaanaollessanikin olin aika hermona siitä, että en tosiaan tiedä lapsista yhtikäs mitään (enkä tiennytkään). Ja sen verran on kavereilla lapsia, että oli jo huomannut että eroja tosiaan löytyy. Itse yllätyin todella, että kaikki menikin niin hyvin ja vauvavuosi oli niin paljon helpompi kuin luulin - mutta tiedän sen tasan tarkkaan johtuneen lapsesta, ei minusta :). Jos olisi toinen tulossa, hermoilisin taatusti taas uudestaan...
 
jaa en ihan allekirjoita tuota. Ensimmäinen nukkuu tuolla jo yöuniaan. Vaikka meillä onkin ollut ns. "helppo" lapsi, niin en kyllä ajatellut muiden kiukkuisempien tai vaativiempien lasten äitejä huonommiksi.
Kaikkea en tiedä ja olen sanonutkin kaikille että oikaista saa jos olen väärässä.
En arvostele muiden tapoja tehdä, niin kauan kun se on lapsen edun mukaista, ja omalla tavallani toimin, enkä silti sitä ainoaksi oikeaksi kuuluta :)
 
Mulla on yksi pieni lapsi, mutta mä en kyllä tunnusta olevani kaikkitietävä. Koen tuntevani oman lapseni ainakin siinä määrin, että huomaan jos joku tietty juttu toimii hänen kohdallaan. Juttelen kuitenkin paljon muiden kanssa saadakseni vinkkejä ja kuullakseni muiden kokemuksia. Mulla ei ole tullut mieleenkään ihmetellä esim. jos jollakin toisella ei ole imetys onnistunut, päiväunet/yöt nukutaan huonosti, vauva ei suostu syömään kunnolla kiinteitä, lapsi on villimpi kuin omani...
 
minulla samat ajatukset ekan ja kolmannen lapsen kohdalla.. ehkä johtunee että olen hoitaja ammatiltanikin ja lapset olen saanut peräkkäin joten en ehtinyt kauheasti vanhetakaan siinä välissä itse
 
Myönnän itsessäni tuollasia piirteitä. ihan vauva-aikana kuulin kyllä mielelläni muilta vinkkejä mitä tehdä. Mutta vieläkin yks sukulainen saa karvat pystyyn neuvoillaan, jotaka alkaa tyyliin: Ehkä mun ei pitäis sanoa, mutta pakko mun on sanoa kun näin, että...

Sit taas itse mielelläni kerron hyviä vinkkejä, mitä esim. täällä oon kuullut tai muuten todennu, että mikä ei ainakaan käytännössä toimi. Välillä on vaikea erottaa itsestään, milloin olisi parempi olla neuvomatta. Yks kaveri on sellanen, että oikeesti sen touhut välillä hirvittää, mutta oon oppinut useimmista pitämään suuni kiinni.
 
Noinhan se aika pitkälti menee. Esikoinen oli tavattoman helppo ja aurinkoinen vauva. Päiväunet eivät olleet kovin pitkiä mutta mitäs sitten, hän nukkui yönsä kolmikuisesta lähtien (8-9 h) ja aamuimetyksen päälle vielä pari-kolme tuntia. Hän lähti aikaisin liikkeelle ja hienomotoriikkakin oli nopsaan hallussa.

Tuli toinen lapsi, joka oli myös helppo, söi ja nukkui. Eikä esikoinenkaan silloin niin valtavan mustasukkainen ollut. Kuopus alkoi nukkumaan täydet yöt vähän reilu kaksikuisena. Mutta hänpä ei muutoksiin rytmissä tai paikoissa niin aurinkoisesti suhtautunutkaan kuin esikoinen! Kiinteiden tultua kuvaan kuusikuisena alkoikin meidän yörumbat, lopulta lapsi heräili 15-45 minuutin välein. Kun tätä oli jatkunut pari viikkoa, olin aivan kypsää kauraa ja me teimme jotain mitä meidän ei IKINÄ pitänyt tehdä ;) . Unikoulu. Mies nukkui kuopuksen kanssa ja hoiti yörauhoittelut, ei enää lykätty tissiä suuhun. Ja se kesti peräti kolme yötä, neljännestä yöstä lähtien hän nukkui yönsä rauhallisesti. Ikää oli tuolloin 1,5 vee. Kuopus lähti myöhään liikkeelle. Kuopus ei hymyillytkään iloisesti kaikille vieraille, eikä todellakaan suostunut vieraiden syliteltäväksi.

Naurattaa omat ajatukset siltä ajalta, kun esikoinen oli vauva. Onneksi en sentään ajatuksiani suureen ääneen ainoana totuutena julistanut mutta mielessäni hiljaa ajattelin ;) . Jaksan suhtautua lämpimällä huumorilla useimpiin esikoisvauvan äiteihin. Mutta ne tuoreet äidit ja esikoisen odottajat, mitkä kovaan ääneen julistavat mitä eivät koskaan aio tuntea, ajatella saati sitten tehdä, saavat aikaan hymähdyksen. Ja siis juuri ne, jotka antavat ymmärtää täten olevansa suurempia ihmisiä kuin kaikki muut...
 
Jaa.. No mää en tuntenut olevani mikään kaikkitietävä. Kyselin monesti neuvoja muilta asioihin, vaikka lapsi olikin aika helppo. Myös osaan/osasin olla aika empaattinen myös niitä kohtaan, joilla asiat eivät ole mennyt samanlailla..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sagwa:
Noinhan se aika pitkälti menee. Esikoinen oli tavattoman helppo ja aurinkoinen vauva. Päiväunet eivät olleet kovin pitkiä mutta mitäs sitten, hän nukkui yönsä kolmikuisesta lähtien (8-9 h) ja aamuimetyksen päälle vielä pari-kolme tuntia. Hän lähti aikaisin liikkeelle ja hienomotoriikkakin oli nopsaan hallussa.

Tuli toinen lapsi, joka oli myös helppo, söi ja nukkui. Eikä esikoinenkaan silloin niin valtavan mustasukkainen ollut. Kuopus alkoi nukkumaan täydet yöt vähän reilu kaksikuisena. Mutta hänpä ei muutoksiin rytmissä tai paikoissa niin aurinkoisesti suhtautunutkaan kuin esikoinen! Kiinteiden tultua kuvaan kuusikuisena alkoikin meidän yörumbat, lopulta lapsi heräili 15-45 minuutin välein. Kun tätä oli jatkunut pari viikkoa, olin aivan kypsää kauraa ja me teimme jotain mitä meidän ei IKINÄ pitänyt tehdä ;) . Unikoulu. Mies nukkui kuopuksen kanssa ja hoiti yörauhoittelut, ei enää lykätty tissiä suuhun. Ja se kesti peräti kolme yötä, neljännestä yöstä lähtien hän nukkui yönsä rauhallisesti. Ikää oli tuolloin 1,5 vee. Kuopus lähti myöhään liikkeelle. Kuopus ei hymyillytkään iloisesti kaikille vieraille, eikä todellakaan suostunut vieraiden syliteltäväksi.

Naurattaa omat ajatukset siltä ajalta, kun esikoinen oli vauva. Onneksi en sentään ajatuksiani suureen ääneen ainoana totuutena julistanut mutta mielessäni hiljaa ajattelin ;) . Jaksan suhtautua lämpimällä huumorilla useimpiin esikoisvauvan äiteihin. Mutta ne tuoreet äidit ja esikoisen odottajat, mitkä kovaan ääneen julistavat mitä eivät koskaan aio tuntea, ajatella saati sitten tehdä, saavat aikaan hymähdyksen. Ja siis juuri ne, jotka antavat ymmärtää täten olevansa suurempia ihmisiä kuin kaikki muut...

Siis pidittekö sen unikoulun siellä lähempänä puolta vuotta vai kun lapsi oli 1,5 v?
 
Minä olen yhden lapsen äiti, mutta en tunnista itseäni tuosta kuvauksesta. Mulla on ennemmin ollut tunne että oon ollut ihan hukassa kaikessa, en tiedä mistään mitään. Kaikilla muilla tuntuu menevän hyvin ja ovat "täydellisiä" äitejä ja tietävät aina mitä milloinkin tehdä. Minä vaan "haparoin".

En tiedä että johtuuko tämä siitä että lapseni oli ekan vuoden huono nukkumaan, kehitys kulkenut jäljessä yms yms. Vaativa vauva minun mielestäni. (Mutta enhän muusta tiedä... Voihan olla toki niinkin jos joskus toisen lapsen saan, niin hän on vielä vaativampi ja pidän sitten tätä esikoistani helppona vauvana.)

Luulen, että jos seuraava lapsi olisi ns. helppo vauva, voisi ollakin niin että ihmettelisin kyseisiä asioita ja olisin "täydellinen" äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Täydellinen Nainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Niin ja mulla tuo esikoinen oli ns.vaikea vauva, kaikki raskausaikana tehdyt päätökset unohtui ihmeesti....

Oonkohan mie jotenkin outo, kun en raskausaikana tehny mitään päätöksiä, vaan ajattelin et aika sen sit näyttää :)

Mä tein sit varmaan sinunkin puolesta, ihan luomusynnytyksestä lähtien :whistle: :laugh: noooh, siinähän sitä sitten oppi :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja Täydellinen Nainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Niin ja mulla tuo esikoinen oli ns.vaikea vauva, kaikki raskausaikana tehdyt päätökset unohtui ihmeesti....

Oonkohan mie jotenkin outo, kun en raskausaikana tehny mitään päätöksiä, vaan ajattelin et aika sen sit näyttää :)

Mä tein sit varmaan sinunkin puolesta, ihan luomusynnytyksestä lähtien :whistle: :laugh: noooh, siinähän sitä sitten oppi :D

Jep =) Mie en ees ajatellu koko synnytystä, ennenkun vasta käynnistyspäivän aamuna, olin ihan varma sillon et oon 5 eri osassa sen jälkeen kun tiesin et iso vauva oli tulossa!

Teinpäs yhen aika varman päätöksen sillon: Olin nimittäin sitä mieltä et kestoiluhommaan en rupia, toisin kävi :D

Mut siis ihmisiä on erilaisia enjä lähtis yleistämään kaikkia yhden lapsen äitejä tuolle linjalle. Tiedän useampi tapauksia, jossa useamman lapsen äidillä on vaikea hyväksyä erilaisia toiminta tapoja kuin itsellään =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Täydellinen Nainen:
Jep =) Mie en ees ajatellu koko synnytystä, ennenkun vasta käynnistyspäivän aamuna, olin ihan varma sillon et oon 5 eri osassa sen jälkeen kun tiesin et iso vauva oli tulossa!

Teinpäs yhen aika varman päätöksen sillon: Olin nimittäin sitä mieltä et kestoiluhommaan en rupia, toisin kävi :D

Mut siis ihmisiä on erilaisia enjä lähtis yleistämään kaikkia yhden lapsen äitejä tuolle linjalle. Tiedän useampi tapauksia, jossa useamman lapsen äidillä on vaikea hyväksyä erilaisia toiminta tapoja kuin itsellään =)

Mä jauhoin koko raskauden ajan, että on sitä ennenkin luomuna synnytetty jne jne :whistle: ja sitten kun lopulta synnytys saatiin käyntiin, taisin käyttää melki kaikkia olemassa olevia kivunlievityksiä :laugh:

Ja ei paranis yleistää, ei. :)
 
Mun ystävän tyttärellä on vajaa kuukauden ikänen vauva (ja tämä tytär on 19v). Ja on aivan ihanaa kun tämä tytär mulle soittelee ja kyselee vauvan hoidosta yms. =)
No mä olenkin aina ollut sellainen kakkosäiti tälle tyttärelle ihan vauvasta asti
=) Ehkäpä mulle helpompi soitella, kun mulla pienin lapsi alle 1v ja tuon tyttären oman äidin synnytyksestä reilut 19v
Eli tämä äiti ei ainakaan usko tietävänsä kaikkea, vaan osaa pyytää apua tarvittaessa. :D
 

Yhteistyössä