En ole täällä kauheasti pyörinyt marraskuun jälkeen, kun olen yrittänyt olla liikaa ajattelematta vauvaprojektiamme. Olen yrittänyt olla stressaamatta koko asiaa ja muutenkin ottanut todella rennosti, olen syönyt vitamiineja ja gelee royalea ja ollaan miehen kanssa todella ahkerasti heiluteltu peittoja oviksen aikaan. Tuntuu, ettei enää omin avuin voi muuta tehdä ja siksi onkin niin kurjaa, että omat keinot ei tunnu riittävän. Edellinen kierto loppui täysin yllättäen jo 25. kp eli jäi todella lyhyeksi enkä sen aikana sitten edes kerennyt "jännäillä". Tämä kierto olikin sitten todella lupaava, ovulaatiokivut oli todella voimakkaat ja seksiä harrastettiin enemmän kuin ikinä ja rintojen kipu jatkui oviksen yli 2 viikkoa ja kierto päättyi tänään, kp30. Olen tänään märissyt koko päivän, koska jotenkin on alkanut tuntua siltä, ettei me tulla koskaan saamaan lasta ja se on kokonaan minun syy. Meillä alkaa ensimmäisestä yrityskerrasta oleen kohta jo 2 vuotta, ja vaikka pitkään oli periaattena tjot, niin silti tämä aika tuntuu ihan älyttömän pitkältä. Ja tuntuu niin väärältä, että ihmiset, jotka todella tahtovat lapsia eivät niitä saa, kun kaikenmaailman narkkarit tekevät jälkeisiä pitkän liudan.. Ja mulle sanotaan gynellä, että älkää miettikö raskautta tai vauvansaantia tai mitään.. Miksi ihmeessä naisen kroppa tekisi itselleen tällaisen tempun, että kun vauvaa todella toivoo ja kaipaa, niin kroppa päättää "stressin" takia, että vauvaa ei laitetakaan alulle. Mitä kiusantekoa tämä tällainen on?
Tässäpä teille tällaisia ääri-positiivisia mietteitä näitä uuden vuoden aluksi!
Tässäpä teille tällaisia ääri-positiivisia mietteitä näitä uuden vuoden aluksi!