Ollaan oltu miehen kanssa 10 v yhdessä, ei olla naimisissa eikä ole lapsia. Vielä on aikaa niitä hankkia, ja todennäköisesti tulemme niin tekemään. Rakastamme toisiamme syvästi, mutta tähän mennessä emme ole halunneet lapsia, koska olemme halunneet muita asioita sitä ennen. Koulutuksen, uran, kodin, okemuksia. Nyt alkaa olla lasten aika. Ensimmäinen lapsi, jos meille sellainen syntyy, tulee olemaan suunniteltu, rakkautemme hedelmä. Avioliittoon varmaankin astutaan viimeistään silloin lähinnä juridisista syistä. Tunnen pariskuntia, joissa nainen on huijannut lapsen mieheltä, pareja, joissa lapsia pukkaa vaikka parisuhde ja talous on päin helvettiä, pareja, jotka hankkivat lapsen koska mitään muutakaan yhteistä ei ole. Tottakai tunnen myös perheitä, jotka ovat onnellisia, lapset suunniteltuja tai vahinkoja, mutta kaikki nyt kunnossa myös parisuhteessa. Lapsettomia pareja, toiset onnellisia, toiset vähemmän. Ja tunnen myös ihmisiä, joilla on muutama lapsi kaikki eri kumppanien kanssa.
Meillä on kaikki ihan hyvin, rakkautta riittää emmekä tarvitse lasta täyttämään mitään, mutta perheenlisäystä olemme silti nyt ajatelleet, vaikkei olisi muutama vuosi sitten uskonut. Mikähän meissä on vikana?