Erottuasi miehesi kanssa ystävinä, kuinka paljon olitte

[kuppanen]

eron jälkeen tekemisissä? Kun mieheni petti minua ja muutti omaan asuntoonsa kaksi kuukautta sitten. Hän valittaa olevansa yksinäinen ja kaipaavansa ystävyyttäni. Hän toivoisi, että pystyisimme olemaan parhaat ystävät kuten ennen eroakin, mutta en itse jostain syystä tiedä, onko se "oikein".

Mies siis kutsuu usein syömään päivällistä, kun lapset ovat hänellä. Minun luokseni hän ei yleensä tule syömään. Hän kirjoittelee sähköpostilla ajatuksiaan ja tunteitaan erilaisista sairauksistaan ja niiden tilanteesta ja hoidosta sekä ajatuksiaan erostamme ja mielialastaan.

Jotenkin vain alussa ajattelin, että hienoa jos voimme pysyä ystävinä. Nyt huomaan miehen viestien lähinnä vaan rasittavan ja ärsyttävän. Mies siis sairastaa masennusta ja ahdistusta ja siihen on kokeiltu erilaisia hoitoja. Näitä hän pui sähköposteissaan.

En vain tiedä, miten vetäisin rajan. Lasten takia tottakai haluan että ollaan hyvissä väleissä. Mutta jotenkin tuntuu, että mies haluaa eron jälkeen silti pitää "parhaat puoleni" eli pitää minua ystävänään ja "terapeuttinaan" kuten avioliitonkin loppuaikana. Ja se tuntuu minusta jostain syystä väärältä. En pysty erittelemään, onko se enemmän sellaista kostonhimoa, että "kun halusit sitten erota ja petit, niin pärjää sit omillasi ja pui asiasi muualle" vai ihan vaan sitä, etten jaksa enää kuunnella....

 

[mjuio]

Mun mielestäsi miehesi on epäreilu, jos tuollaista sinulle toitottaa jatkuvalla syötöllä. Olettaa tosiaan, että olet hänen käytettävissään hänen sitä halutessaan niin kuin hän haluaa ("terapeuttina"). Pitemmän päälle en kyllä tuohon kuvioon suostuisi.

 

[Hymyssä suin]

Olen nyt ollut neljä vuotta eronneena. Ajauduimme vaan erilleen ja erottiin. Molemmat lapset on minulla, mutta aina kun he haluavat isälleen tai isä heidät viikolopuksi, tai loma-aikoina luokseen, niin ei mitään ongelmaa. Useinkin käydään yhdessä, kaikki neljä Lintsillä ja muissa paikoissa ja syömässä yhdessä. Ei ole mies, enkä myös minäkään valitellut yksinäisyyttä. Luulen, että nautimme tästä. Olemme välillä ajautuneet jopa sänkyyn ja tehneet sitä jopa hienommin kuin aikoinaan. Olen tyytyväinen, ja luulen, että myös hän. Lapsista kaikki on luonnollista, 8 ja 9 vuotiaat.

 

[AivanSama]

Olin exäni kanssa "ystävä" eromme jälkeen, kunnes tajusin, että se rajoitti ja häiritsi monellakin tapaa elämääni. Se loppui siihen.
Tilanteessa ei ollut yhteisiä lapsia. Sinun tilanteessasi vetäisin selkeän rajan. Lasten asioista voi puhua asiallisesti ja fiksusti, turhat lätinät voi unohtaa.

 

[astrolabe]

Emmä lähtis tommoseen. Parasta ystävää ei petetä ja sit käytetä ilmasena terapeuttina. Minusta noi päivälliset on jo liikaa.

 

[aaapee]

Kiitos vastauksistanne. Näin olen minäkin alkanut ajattelemaan. Lapset ovat siis puolet ajasta minulla ja puolet ajasta exällä.

Olen alkanut pohtimaan, että mies haluaa sekä syödä että säästää kakun: avioliitto kanssani ei kelvannut koska olimme enemmän loppuajat ystäviä, mutta mitään ei asian eteen halunnut tehdä paitsi ihastua toiseen ja pettää minua. Ja eron jälkeen sitten valittaa yksinäisyyttään (ihastuksensa kanssa ei tullut suhdetta) ja haluaa säästää ystävyyteni läheisenä.