Erotako vai ei?

[tuore äiti]

Mulla on hieman ahdistava tilanne tällä hetkellä ja kaipaisin siihen mielipiteitä. Olen juuri reilu kuukausi sitten synnyttänyt esikoiseni ja nyt tuntuu että suhde miehen kanssa on menny samalla lopullisesti (?)viemäristä alas.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 3 vuotta, josta vuoden mies oli rauhanturvaajana. Me ei siis olla naimisissa. Raskaaksi tulin "vahingossa" muutama kuukausi sen jälkeen kun mies palasi kotiin. Vahingossa tarkoitan sitä, ettemme uskoneet saavamme yhteisiä lapsia, sillä mulle oli lääkärit sanonu etten voi saada lapsia.

Lapsi tuli ehkä hieman huonoon hetkeen, molemmat vielä totutteli elämään taas yhdessä vuoden jälkeen, mutta silti vauva oli ainakin minulle erittäin toivottu ja miellyttävä "vahinko". Miehestä en oikein osaa sanoa, sillä kun on jo kaks lasta edellisestä avioliitosta ja omasta mielestään vähän liian vanha hankkimaan enää lapsia (30v. !?!!). Raskausaika meni aika lailla riidellessä, milloin mistäkin aiheesta. Kihloihinkin mentiin jos se vaikka vähentäis riitoja. Naimisiin mies ei halua enää mennä, kuulemma niin ero on niin hankala.

Miehen entinen vaimo on aina ollut hankala ja suoraan sanoen v-mäinen mua kohtaan. Aina haukkumassa, että lasten vaatteet haisee niin paljon pesuaineelle että pää tulee kipeäks tai lapsille annetaan vääränlaista ruokaa yms. Musta on jopa sanottu, ettei osaa mitään koska oon niin nuori (23v.) eikä mulla oo omia lapsia. Entinen vaimo ei koskaan oo sanonu mulle mitään suoraan, mutta miehelle se kyllä valittaa koko ajan. Nyt meidän vauvan syntymän jälkeen tuntuu, että ex on menny vielä vaikeammaks. Kun olin sairaalassa se lykäs miehen pari lasta meille, ettei mies vaan vois olla mun ja vauvan kans sairaalassa enkä mää sais kunnolla levätä kotiin päästyäni. Lisäks nyt miehen isyyslomalla ex vaimo on hyppyyttäny sitä koko ajan. Soittanukin se on vähintään 5 kertaa päivässä. Tästä on ymmärrettävästi tullut lisää riitoja ja paljon.

Hellyyttä meidän suhteessa ei ole ollut enää mun raskaaksitulon jälkeen ja seksiäkin on harrastettu vain silloin tällöin. Me ei enää miehen kans tehdä yhdessä mitään eikä oikeastaan edes puhutakaan mistään. Eilen kokeiltiin synnytyksen jälkeen ekaa kertaa seksiä ja mies sanoi ettei enää halua koskea mua!! Suoraan sanoen loukkaannuin syvästi :'( Mikä mussa on vikana kun mää en kelpaa, mutta ex vaimo on kyllä aikoinaan kelvannut?

Olen jo moneen kertaan päättänyt lähteä, mutta muuttanut sitte mieltäni. En jaksa ahdistavaa tilannetta, sillä kaiken tämän lisäksi olen juuri ollut toipumassa bulimiasta/anoreksiasta. Raskausaika meni vielä hyvin, mutta nyt taas kaiken tämä pahan olon seurauksena oireet on taas palannu. Kaipaisin siis mielipiteitä siihen, kannattaako enää kärvistellä kotona ko koko ajan ahdistaa ja on mieli maassa? Haluaisin parasta pienelle vauvalleni, eihän ole hyvä jos äiti menee huonompaan kuntoon, mutta onko siltikään järkevää erottaa lasta isästään?

 

[äiti itsekin]

Voi raukkaa Sun pitäisi saada nauttia nyt täysillä lapsestasi ja saada oma jaksaminen kuntoon eikä murehtia mokoman miehen takia!Todella hankala tilanne sulla päällä,säälittää ja harmittaa puolestasi.Ei ketään pitäisi noin kohdella,saati vasta synnyttänyttä tuoretta äitiä jolla on muutenkin tunteet pinnassa.

Oletteko keskustelleet syvällisesti miehesi kanssa tästä exästä?Tietääkö hän miten paljon ko.asia sinua vaivaa?Ihmettelen kyllä miksi hän pahoitti tuolla lopussa mainitsemallasi kommentilla mielesi,aika törkeää :/

Toivottavasti asiat selkenevät pian,yrittäkää jutella vakavasti kaikki asiat halki koska tuntuu ettei se ainakaan pahemmaksikaan voi mennä.Kannattaa olla rehellinen ja suora.Jos samaa rataa jatkuu niin ehkä parempi olisi sinun olla vauvasi kanssa kahdestaan.Ei ole kiva juttu jos sairautesi puhkeaa tämän takia uudestaan koska lapsesi tarvitsee sinua.

Iso hali ja tsemppiä kovasti,olen hengessä mukana :hug:

 

[Maiskis]

Vastaan eri nimimerkillä kun piti kirjautua lähettääkseen vastauksen. Olen kyllä sanonut, että exän käytös vaivaa ja ärsyttää. Miehen mielestä kuitenkin tiesin mihin ryhdyn kun alettiin seurusteleen ja että sen mukana paketissa tulee myös lapset ja osittain entinen vaimo eikä se aio tehdä sille asialle yhtään mitään. Se saa vaivata mua ihan kuinka paljon tahansa. Eli se siitä keskustelemisesta

Mua alkaa pelottaan, että olisko se vieläkin tavallaan rakastunu exäänsä kun se käyttäytyy tuolla tavalla. Kenenkään kans se ei mua petä, sen tiedän. Väistämättä sitä silti ajattelee, että mitä vikaa mussa oikein on.

 

[hennukka]

heips!.. Itse asiassa olen hiukan samassa tilanteessa.minulla on 4kk vanha tytär oikea enkeli..meillä on muuten mennyt hyvin mutta nyt kun meillä on vauva me riidellään enemmän.Eikä mun mieheni edes vaivaudu olemaan selvinpäin yhtä viikonloppua..Viime lauantai oli 5 kun se läks baariin..tullut tuntemuksia et pettäis mua.No sit sunnuntaina likka sai kauheen kiukkukohtauksen ja itki tunnin yhteen mittaan.Mun mies sit hermostu mulle syyttä jostain(ilmeisesti vauvan itkusta) niin se löi mua nyrkillä ohimoon.Mähän suutuin sille sit enkä puhunu sille enää koko loppu iltana mitään..Kyllä se multa anteeks pyyteli ja mä tyhmänä annoin..Sanoin sille et seuraavan kerran kun lyöt niin mua ja likkaa ei enää näy.Nyt mua on ruvennut arveluttaa ja pelottaa et kun se taas hermostuu niin se lyö mua tai vahingoittaa vauvaa..Eli oon miettinyt nytten eroa..Mut mä pelkään lähteä suhteesta pois..Monet sanoo et pitäis yrittää jaksaa huonossa suhteessa sen takia kun vauva on niin pieni vielä..mutta mitä järkee roikkua huonossa suhteessa ja olla onneton kun voisi saada jotain parempaakin?

 

[haukankatse]

heips!.. Itse asiassa olen hiukan samassa tilanteessa.minulla on 4kk vanha tytär oikea enkeli..meillä on muuten mennyt hyvin mutta nyt kun meillä on vauva me riidellään enemmän.Eikä mun mieheni edes vaivaudu olemaan selvinpäin yhtä viikonloppua..Viime lauantai oli 5 kun se läks baariin..tullut tuntemuksia et pettäis mua.No sit sunnuntaina likka sai kauheen kiukkukohtauksen ja itki tunnin yhteen mittaan.Mun mies sit hermostu mulle syyttä jostain(ilmeisesti vauvan itkusta) niin se löi mua nyrkillä ohimoon.Mähän suutuin sille sit enkä puhunu sille enää koko loppu iltana mitään..Kyllä se multa anteeks pyyteli ja mä tyhmänä annoin..Sanoin sille et seuraavan kerran kun lyöt niin mua ja likkaa ei enää näy.Nyt mua on ruvennut arveluttaa ja pelottaa et kun se taas hermostuu niin se lyö mua tai vahingoittaa vauvaa..Eli oon miettinyt nytten eroa..Mut mä pelkään lähteä suhteesta pois..Monet sanoo et pitäis yrittää jaksaa huonossa suhteessa sen takia kun vauva on niin pieni vielä..mutta mitä järkee roikkua huonossa suhteessa ja olla onneton kun voisi saada jotain parempaakin?

Lähtisin välittömästi suhteesta, jossa on väkivaltaa ja lapsi(a). Väkivalta ja lapset ei vaan kuulu saman katon alle.

 

[YOdottaja66]

..mehän ihmiset ja naiset tehdään erilaisia valintoja. Ja varmaan ydinperheparisuhteella ja isän olemassaololla on arvonsa . Mutta itse olen ja olin sitä mieltä, että laatusanalla 'millainen' on myös paljon merkitystä .
Minä tein ratkaisun päättää parisuhdekyhäelmän hetimiten raskaudesta kuultuani - ja näin on ollut tasapainoisempaa. Henkilökohtainen kysymys. Mutta ensisijainen asia on vastuu lapsesta ja omasta jaksamisesta, sitten vastuu parisuhteesta tai miehen paapomisesta ? Ja miten pääasiallisena vastuunkantajana pystyy antamaan lapselle tasapainoiset. seesteiset ja rauhaisat vauva-ajat ja eka elinvuodet - eikös ne vaikuta lapsen myöhmepään kehitykseen suuresti ? Eli jos äiti koko ajan joutuu ristiriitoihin, maanittelemaan, pelkäämään, uhkausten kohteeksi jne jne - ei vauvallakaan voi olla hyvä olla ?
Tää on nyt yksi ajattelutapa.
Toinen taitaa olla jotakuinkin se, että jaksaa odottaan hyvinkin kesksenkasvuisen, agrressiivisen ja vastahakoisen miehen kasvua edes välttäväksi isäksi ja puolisoksi vuosikaupalla - on kai tarinoita , joissa näinkin käy - vaikkapa 3, 6 tai 10 vuoden jälkeen. Kunhan vaan vaimo ja äiti jaksaa ..
Mä en vaan jaksaisi.

Mutta - eri ratkaisut sopii eri tilanteisiin. Asiaan varmaan vaikuttaa myös ikä, sosiaaliset paineet ja taloudellinen tilanne. Mulla on se onnellinen tilanne, että uskon tulevani toimeen, vieläpä aika hyvin .

Vielä tuohon - 'roikkua huonossa suhteessa, kun voi saada parempaakin...' - kyllä yksin oleminen ja eläminenkin on parempaa kuin huonossa suhteessa oleminen . Usko pois. Naisen mitta ei ole miehen jallittaminen...

Ja väkivalta ei kuulu minkään 'kodiksi' luokiteltavan katon alle.
Ei lapsien, eikä aikuisten.


Voimia.

 

[Ada]

kun lyödään nyrkillä, niin ei olla vaan tulistuneita, vaan silloin tarvitaan apua.

Vauva tarvitsee turvallisen ja tasapainoisen ympäristön, koska sille kokemukselle rakentuu hänen tuleva luottamuksensa maailmaan ja ihmisiin. Se on perustunne, jota ei voi koskaan selittämällä tai anteeksi pyytämällä muuttaa. Lisäksi pieni lapsi rakastaa vanhempiaan ehdoitta, ei hän arvioi, ovatko vanhemmat hyviä vai ei. Lapsi lähtee siitä että he ovat hyviä. Ja noita hyviä ja rakastettavia vanhempiaan hän kasvaessaan jäljittelee. Te luotte arvopohjaa, jolle kaikki tulevat kokemukset asetellaan. Mitä aikuisten välillä on meneillään, ei jää vauvalta kokematta. Siksi toivon että sinä voisit elää ilman pelkoa ja epäilystä. Ja todella paljon voimia!!!

 

[anmari]

Mun mies sit hermostu mulle syyttä jostain(ilmeisesti vauvan itkusta) niin se löi mua nyrkillä ohimoon.Mähän suutuin sille sit enkä puhunu sille enää koko loppu iltana mitään..Kyllä se multa anteeks pyyteli ja mä tyhmänä annoin..Sanoin sille et seuraavan kerran kun lyöt niin mua ja likkaa ei enää näy.Nyt mua on ruvennut arveluttaa ja pelottaa et kun se taas hermostuu niin se lyö mua tai vahingoittaa vauvaa..Eli oon miettinyt nytten eroa..Mut mä pelkään lähteä suhteesta pois..Monet sanoo et pitäis yrittää jaksaa huonossa suhteessa sen takia kun vauva on niin pieni vielä..

Yksikin lyönti on liikaa. Jos mies lyö kerran niin se varmasti lyö uudelleen, vaikka kuinka pyytelisi anteeksi.
"Hennukka" tilanteesi on minulle hyvin tuttu lapsuuden kodistani: isä löi äitiäni ja meitä lapsia useita kertoja.
Kun vanhempani sitten erosivat, joku virkamies sanoi että kaikista järkevintä ja turvallisinta omalta ja lasten kannalta on lähteä (erota) jo ensimmäisen löynnin jälkeen eikä jäädä odottamaan seuraavaa kertaa.