Erotako vai ei - ja kuinka olla sujut ratkaisun kanssa?

["Tunne"]

Nimim. mies, tunnen sydämessäni kaiken, mitä sanot. Ihan sitäkin piirua myöten, että olen ajatellut myös tuota ylianalysointia. Sellaista en jaksaisi. Mutta haluaisin, että olisi jotenkin tosi helppo olla suhteessa. Tietäisi, että voi ottaa puheeksi mitä vain eikä kumppani ärsyyntyisi siitä, että olen vaatimassa jotakin. Tuntuu, että sieluni on ottanut ison harppauksen eteenpäin, enkä millään tiedä, miten kertoisin miehelle siitä, millainen minä nyt syvimmiltäni olen. Samalla tulee pelko siitä, että jos mies ei ymmärrä asiaa, niin se on tämän suhteen loppu. Aion ottaa nämä asiat miehen kanssa puheeksi varmastikin pariterapiassa, jonne varasin meille ajan tammikuulle. On mentävä kohti tuntematonta.

 

["mies"]

[QUOTE="Tunne";27776783]Nimim. mies, tunnen sydämessäni kaiken, mitä sanot. Ihan sitäkin piirua myöten, että olen ajatellut myös tuota ylianalysointia. Sellaista en jaksaisi. Mutta haluaisin, että olisi jotenkin tosi helppo olla suhteessa. Tietäisi, että voi ottaa puheeksi mitä vain eikä kumppani ärsyyntyisi siitä, että olen vaatimassa jotakin. Tuntuu, että sieluni on ottanut ison harppauksen eteenpäin, enkä millään tiedä, miten kertoisin miehelle siitä, millainen minä nyt syvimmiltäni olen. Samalla tulee pelko siitä, että jos mies ei ymmärrä asiaa, niin se on tämän suhteen loppu. Aion ottaa nämä asiat miehen kanssa puheeksi varmastikin pariterapiassa, jonne varasin meille ajan tammikuulle. On mentävä kohti tuntematonta.[/QUOTE]

Ymmärrän sinua, koska minäkin haluan suhteen, jossa toimiminen on vaivatonta ja jossa henkinen yhteys on monitahoista, moniväristä, välillä intensiivistä ja kaikkiaan avointa ja laajaa, koska se on myös maksimaalisen nautinnollista ja antoisaa. Uskon myös, että se voi säilyä pohjavireenä pitkään...

Turhan moni nuori aikuinen nainen (n. 23-28v) kuitenkin on ujosteleva ja "vaivaannuttava", koska nämä kanavat ovat heiltä tukossa. He jotenkin objektivoivat itsensä liiaksi ja ovat liian tietoisia yhteiskunnasta eri muodoissaan enemmän kuin itsestään ja mikä on "oikeasti" hyväksi heille ja siitä mitä he voivat toivoa. Lääke tästä ulos ei ole välttämättä täysi sekoilu tms. vaan enemmän reflektio tai muu minän kanssa paremmin yhteensopiva toiminta. Toki avarakatseisuus on jees.

Terapia kuulostaa hyvältä, mutta itse olisin toiveikas myös siitä, että jos olo ei ole ollut hyvä jo pitkään, kohennusyritystä on jo ollut ja ihminen on nuori, parempaakin löytyy - kunhan siinäkin muistaa rajallisuuden.

 

[henkilö]

Minäpä vastaan tähän, vaikka tämä onkin jo kolme päivää sitten kirjoitettu. Ehkä vielä itsekin luet tätä ketjua?

Taidat tarvita jotain pientä ulkopuolista apua, päästäksesi etenemään itsetuntemuksessasi. Oletko tutustunut astrologiaan? 28-vuotiaana sinulla on tällä hetkellä Saturnus vaikuttamassa. Se on juuri se aika, josta puhutaan ehkä myös kolmenkympin kriisinä. Ota yhteyttä johonkin hyvään astrologiin (esim Tiina Kallio) ja katso elämääsi astrologian avulla.Tai entäs kirologia..? Esimerkiksi Vieno Puustjärvi on siinä ammattilainen. Tai entäs oletko kokeillut koskaan mitään tällaista: Tarot-tulkintaa veloituksetta - Ennustukset - Suomi24

Kuitenkin loppujen lopuksi kaikki vastaukset löytyvät sisimmästäsi. Rakastatko itseäsi? Ei kykene rakastamaan muita ennen kuin rakastaa itseään. Taidat sen jo tietääkin, kun olet henkisessä kehityksessäsi edistynyt jo jonkin verran. Miksi olet yksinäinen? Missä ystävät ovat? Miksi piiloudut ujouden taakse... Sinä olet ansainnut ystäviä. Aloita vaikka uusi harrastus tms. jotta löydät samalla aaltopituudella olevia ystäviä. Puolisosi kuulostaa rakastavalta mieheltä. Älä tee ainakaan äkkinäisiä ratkaisuja. Onnea matkallesi


[QUOTE="Tunne";27760922]Kolmekymppiä on kohta lasissa sekä avomiehelläni että minulla. Suhteemme ei alkanut salamarakastumisena, vaikkakin koin intohimoa miestä kohtaan alussa ja koen edelleenkin, ja hellyyttä ennen kaikkea. Minua jäytää kuitenkin ajatus siitä, että minulle voisi olla sopivampikin mies olemassa. Olen miettinyt asiaa pitkään. En kuitenkaan uskalla erota, sillä kun on ollut kauan jonkun kanssa, on kasvettu yhteen, on yhteiset haaveet lapsista ym. Niin miten noista haaveista voi päästä yli? Miten? Jos tulisi uusi suhde uuden miehen kanssa, eikö nouse vanhat muistot mieleen miehestä, joka joskus oli niin rakas, ja meillä piti olla täämä kaikki, syvä ystävyys, lapset, turvallisuus, tuki, intohimo?

Nyt kuitenkin tuntuu, että aloimme seurustella liian nuorina, ja minulta jäi itsenäistyminen tapahtumatta. Asuin toki yksin, kun tapasimme, olin muuttanut pari vuotta aiemmin lapsuudenkodista. Silti tuntuu, että vapaa seikkailu onjäänyt elämättä. Ja tajuan sen nyt, kun olen 28. Taidan olla pahasti jälkijunassa näissä asioissa? Lapsia ei vielä ole, ja pelkään, että aika loppuu kesken, jos lähden nyt etsimään itseäni ja itsenäistymään. Pa-niik-ki.

Välittäminen ei miehen ja minun väliltä ole koskaan loppunut. On kuitenkin asioita, joissa molemmat mietimme, sovimmeko yhteen. Voiko mies täyttää minun toiveitani henkisestä yhteydestä? Voinko minä hyväksyä sen, etteivät syvälliset keskustelut ole miehen mielestä parisuhteen ydin? Mies on kuitenkin sanonut minulle, että odottaa minua, mikäli haluan lähteä esim. ulkomaille seikkailemaan vaikkapa puoleksi vuodeksi. Minä rakastan tuota miestä, haluaisin häneltä kaiken, mutta hän on sanonut, ettei hän pysty antamaan minulle kaikkea, mitä haluan.

Olen nätti/kaunis nainen, mutta ujohko, eikä minulla ole juurikaan kavereita. Eli jäisin yksin, jos eroaisin. Minun pitäisi rakentaa kaikki alusta, koti ja kaverit.

Miten näette tilanteeni? Onko joku kokenut samaa? Mitä minä teen?[/QUOTE]

 

["Tunne"]

Suru tulee nyt siitä, että kun katson miestä silmiin, toivon sydämeni pohjasta, että voisin saada hänen kanssaan kaiken. Ettei enää tarvitsisi lähteä mahdollisesti hajottamaan itseään uusiin suhteisiin. Minua vaivaa ajatus siitä, että mies ymmärtäisi eron jälkeen nämä samat asiat. Eli kävisi ilmi, että minun olisi pitänyt vain malttaa odottaa. Olen kuitenkin niin turvallisuushakuinen, että se riski siitä, ettei ketään löytyisi, kaihertaa mieltä. Samalla ymmärrän, että tuollainen ajattelu on säälittävää laskelmointia. Sehän siinä on naisena, että lapsia voi saada vain tietyn ajan. Minulla takaraja tullee vastaan noin 15 vuoden kuluttua.

Yksi iso ongelma on se, ettei minulla ole juurikaan kavereita. Eli ei ole ketään, jonka kanssa keskustella näistä kasvotusten. Voisikohan täältä palstalta löytyä ystäviä, joiden kanssa voisi tavata tosielämässä?

 

["Vieras"]

Hei!

Löysin kirjoituksistasi paljon samoja ajatuksia kuin itselläni. Minulla on tosin sen lisäksi paljon selvittämättömiä ajatuksia omassa päässäni, ja ne varmasti osaltaan heijastuvat parisuhteeseenkin.

Olen sinua vuoden-pari nuorempi, ollut suhteessa avomieheeni huomattavasti lyhyemmän aikaa, mutta olemme viettäneet tämän vajaan parivuotisen aikana niin paljon aikaa yhdessä, että olemme varmaankin jo pidemmällä suhteessamme kuin ihmiset keskimäärin näin lyhyen tuntemisen aikana.

Nyt tuntuu omassa päässäni siltä, että pitäisi ehkä lähteä. Olen kuitenkin periaatteessa tyytyväinen, mutta liika yhdessäolo tuntuu ajoittain varsin ahdistavalta. Se johtuu varmaankin osittain siitä, että olen tottunut olemaan paljon yksin, kokoamaan ajatuksiani yksin touhuillen, ja nyt minun on vaikea tehdä sitä, kun toinen ihminen on arjessa koko ajan läsnä.

Myös tuo kaverittomuus on jonkinmoinen ongelma. Meillä ei kummallakaan juurikaan ole sellaisia ihmisiä, joita tapaisimme säännöllisesti. Olen toisaalta hyvin itsenäinen ihminen, mutta kaipaisin kyllä seuraakin. Miestä en nyt tässä tapauksessa laske seuraksi. Meidän perusongelmistamme yksi onkin varmasti se, että vietämme aivan liikaa aikaa kahdestaan. Minä opiskelen kotoa käsin ja mies käy vain osa-aikatöissä. Kummallakaan ei ole kovin aikaavieviä harrastuksia, vain joitakin tunteja viikossa vietämme niiden parissa. Asunto on pieni, eikä tilaa omalle askartelemiselle juuri ole.

Tuskin satumme asumaan niin lähellä toisiamme, että kasvokkain tapaaminen olisi mahdollista. Sähköposti ehkä? Se tosin taitaa olla vähän laihanlainen lohtu, mutta jotakin kai kuitenkin sekin...

 

[vieras x]

Alkuperäinen kirjoittaja. Ajattelepa miltä sinusta tuntuu, jos miehesi rakastuu johonkin toiseen. Kuvittele mielessäsi kuva, jossa hän pitää sylissään ja suutelee toista kaunista ja ihanaa naista. Tuntee intohimoa, rakastaakin ehkä enemmän kuin sinua, löytää henkisen yhteydenkin. Tunnetko yhtään mustasukkaisuutta? Onko sinulla olemassa tunteita? Minusta tunnut vaan niin laskelmoivalta vaikka kirjoitat ettet halua ajatella niin säälittävän laskelmoivasti. Toivottavasti menette yhdessä parisuhdeterapiaan ja opit tuntemaan itsesikin paremmin. Naisen hedelmällisyys laskee koko ajan iän myötä. Et voi ajatella, että sinulla on 15 vuotta aikaa. Jotkut eivät saa lasta ehkä koskaan, vaikka aloittavat yrittämisen kakskymppisinä. Minulla itselläni on se tilanne, että olen saanut helposti kaksi lasta vähän yli 20-vuotiaana. Nyt toivoisin vielä kolmatta ihanaa pikkuista saman puolison kanssa, mutta jostain syystä sitä ei kuulukaan. Olen pari vuotta sinua vanhempi.

 

["Tunne"]

Alkuperäinen kirjoittaja. Ajattelepa miltä sinusta tuntuu, jos miehesi rakastuu johonkin toiseen. Kuvittele mielessäsi kuva, jossa hän pitää sylissään ja suutelee toista kaunista ja ihanaa naista. Tuntee intohimoa, rakastaakin ehkä enemmän kuin sinua, löytää henkisen yhteydenkin. Tunnetko yhtään mustasukkaisuutta? Onko sinulla olemassa tunteita? Minusta tunnut vaan niin laskelmoivalta vaikka kirjoitat ettet halua ajatella niin säälittävän laskelmoivasti. Toivottavasti menette yhdessä parisuhdeterapiaan ja opit tuntemaan itsesikin paremmin. Naisen hedelmällisyys laskee koko ajan iän myötä. Et voi ajatella, että sinulla on 15 vuotta aikaa. Jotkut eivät saa lasta ehkä koskaan, vaikka aloittavat yrittämisen kakskymppisinä. Minulla itselläni on se tilanne, että olen saanut helposti kaksi lasta vähän yli 20-vuotiaana. Nyt toivoisin vielä kolmatta ihanaa pikkuista saman puolison kanssa, mutta jostain syystä sitä ei kuulukaan. Olen pari vuotta sinua vanhempi.

En saanut täysin kiinni siitä mitä hait. Enkä pidä siitä, että minulle saarnataan. Tiedän varsin hyvin lapsettomuuden mahdollisuudesta. En ole ihan kaapissa kasvanut.

Kyllä tunnen mustasukkaisuutta kuvitellessani tuon kuvailemasi tilanteen. Joten? Se mitä minä toivon, on että tuo henkinen yhteys löytyisi elämääni tämän miehen, tai mikäli se ei ole mahdollista, jonkun muun miehen kanssa.

No niin, ja sitten nille sielujen sympatiaa kokeville tai samaa kokeneille tai muille pohdiskelijoille, ryhdyin tuumasta toimeen ja loin uuden sähköpostiosoitteen tätä tarkoitusta varten: ontunne@gmail.com

 

["Tunne"]

Ajatukset pyörii ja pyörii. En ole koko päivänä tehnyt tai ajatellut mitään muuta. Tunteet heittelehtii äärilaidasta toiseen. En koskaan haluaisi loukata avomiestäni, välitän hänestä todella. Älytöntä käydä eroprosessia läpi pään sisällä, kun olemme kuitenkin vielä yhdessä. Todella vaikeita tunteita.

Mitä minä lopulta haluan ja mistä olen valmis tinkimään? Asiassa on niin lukuisia muuttujia: keskinäinen luottamus ja kunnioitus, intohimo, seksi, keskusteluyhteys ja henkinen yhteys, arjen sujuminen, elämän arvot ja lähtökohdat, itsenäisyys ja erillisyys... Ihmettelen, miten mikään parisuhde voi olla todella tyydyttävä. Jos on vähään tyytyväinen ihminen, on tietysti helpompi löytää tyydyttävä suhde. Ja etenkin minulle on mysteeri se, että jos suhde alkaa intohimoisesti ja tulee välittömästi tunne siitä oikeasta, niin silloinhan on kyse lähinnä seksuaalisesta vetovoimasta. Eikö? Miten silloin voi tietää, millaisia arvoja toisella on tai millaisia luurankoja kaapissa? Tällainenhan suhde osoittautuu arjessa mahdottomaksi? Valaiskaa minua?

 

["Tunne"]

Vieläkin jatkan kirjoittelua, koska ajatuksia nousee lakkaamatta. Ehkä tämä johtaa johonkin.

Nyt kun kaikki on kriisiytynyt ja jotenkin täysin romahtanut, ja kun pääsin siitä kahden päivän takaisesta hirvittävästä sokista yli, on jotenkin tosi helpottunut olo. Mistä tämä johtuu? Onko se merkki siitä, että olisin helpottunut, jos ero tulisi? Vai voiko tästä vielä lähteä rakentamaan jotakin täysin uutta keskinäistä suhdetta? Arvostaisin tosi paljon, jos joku osaisi auttaa tulkitsemaan tätä helpotuksen tunnetta.