miettinyt olen
Onko sulaa hulluutta erota pitkästä liitosta, jossa kaikki päällisin puolin hyvin? Ei viinan kans ongelmia, ei väkivaltaa, ei edes riitoja, talous hyvässä kunnossa. Ei tosin mitään iloakaan. Lapset kaikki jo omillaan. Jäljelle jäänyt suuri tyhjyys. Avioero käy mielessä usein, pakotan itseni järkiajatteluun ja hoen ittelleni kuinka hyvin asiat onkaan. Mieheni on ns. täydellinen mies, en saisi yhtä hyvää miestä tilalle sen tiedän. Ei kuitenkaan tehdä juuri mitään yhdessä, kumpikin kotona omissa oloissa. Ei Se tästä muutu miksikään sen tiedän. Kysymys kuuluukin että pitääkö vain jatkaa järkisyistä vai erota jolloin riski että tulevaisuus vielä huonompi. Pääkaupunkiseudun asunnot kalliita ja kun omaisuus puolittuisi eron myötä tietäisi Se talouden tiukkenemistä kun omillaan pitäisi tulla toimeen. Onneksi työpaikka vakituinen kuitenkin. Suurin kysymysmerkki mulle kuitenkin yksinäisyyden pelko, ei oikein ystäviä ole, onneksi lapset kuitenkin, mut heillä omat kuviot tietenkin. Anteeksi jos narisen, haen vertaistukea ja kokemuksia saman kokeneilta. Kuuntelen mielelläni vastaavan kokeneet ja erityisesti miten selvisitte eron jälkeisestä elämästä.