Erota vai ei (vaikea päättää)

Meillä mieheni kanssa takana viisi yhteistä vuotta ja kaksi yhteistä lasta. Olemme avoliitossa.
Viime aikoina minusta on alkanut vain tuntua että mieheni ei ole se ihminen kenen kanssa haluan loppu elämäni elää, en tunne itseäni onnelliseksi tässä suhteessa. Olemme keskustelleet tästä asiasta paljon.
Lopullisen päätöksen teko on vain niin vaikeaa, pelkään päättäväni väärin, pelkään että kadun joku päivä jos päästän mieheni menemään, mutta toisaalta pelkään, että jos jään tähän suhteeseen niin kadun joku päivä sitä että tuhlasin elämäni onnettomassa huonossa suhteessa.
Lapsia olen ajatellut myös ja miettinyt että pitäisikö heidän takia olla eroamatta, mutta me riitelemme mieheni kanssa paljon ja sekään ei ole varmaan lapsista kivaa.
Tämä on niin kamalan vaikeaa
:'(

 

Mistä riitelette? Ja onko suhde siis riitojen vuoksi niin onneton? Entä jos menisitte pariterapiaan?

 

Mistä riitelemme? Oikeastaan lähes kaikesta... Suurimpia riidan aiheita on esim. lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvät asiat. Se olen nimittäin minä joka huolehtii lapsista lähes 100 %. mieheni ei ikinä syötä, ei vie harrastuksiin, ei lue iltasatua, ei ulkoile, ei pelaa eikä juuri leikikkään lasten kanssa. Minä olen se joka herää joka ikinen aamu lasten kanssa, hän jää aina nukkumaan, jos on vapaapäivä herää sitten kun lounas on valmista tai sitten kun olen tarpeeksi ahkerasti käynyt häntä herättelemässä, minä en saa edes äitienpäivänä nukkua pitkään.
Toinen riidan aihe raha. Meillä molemmilla omat rahat eli molemmat saa tehdä omilla rahoilla mitä haluaa, mutta jostain syystä se olen aina minä joka pääasiallisesti ostaa kaikki yhteiset hankinnat, vaikka pienemmät tulot onkin, (no positiivista siinä se, että jos nyt erotaan niin kaikki huonekalut yms. jää minulle koska olen ne myös itse omilla rahoilla ostanut.) Minä itse osaan elää aika säästeliäästi kun taas mieheni ei osaa säästää omia rahojaan yhtään, kaikki mikä tulee myös menee.
Perhelomat menee yleensä aina riitelyksi, ikävää lasten kannalta, minusta olisi kiva matkustella, mutta mieheni kanssa ei tee mieli lähteä minnekään. Minulle lomalla ois tärkeää että lapsilla ois hauskaa ja tehdä asioita yhdessä perheen kesken, kun miehelleni on taas tärkeää, että hän saa rentoutua (eli pitää sitten tietenkin ottaa kaljaa, eihän muuten voi rentoutua?).
Minua välillä niin suututtaa tuo mies. Pariterapiaa olen joskus ehdottanut, mutta mieheni mielestä mitä sinne nyt menemään kun hänessä ei ole mitään vikaa, ongelma olen minä, minun pitäisi mennä ihan yksin terapiaan. :headwall:

 

Hmm.. Aika ankealta kuulostaa toki. Oletko yrittänyt kertoa noista mieltäsi painavista asioista miehellesi? Mitä hän niihin tuumaa? Oletko ottanut eroa puheeksi?

 

että erota vai ei,tiedän kyllä että ehkä tulisin onnelliseksi jos eroisin olen niin loppuun kulunu ja väsynyt tohon ukkooon,tunteetkin on aikalailla jo nollissa,mutta kun meillä on yhteinen lapsi niiin lopullisen päätöksen tekeminen on vaaan todella vaikeeta :|

 

Olen kertonut mikä mieltäni painaa monestikiin ja siitä syntyy sitten yleensä riita... Ei tuo ukko tuosta näköjään muutu. Olen sanonut hänelle, että minusta tuntuu että olen yksinhuoltaja kun huolehdin kaikesta yksin, joten sama varmaan sitten alkaa ihan virallisesti yksinhuoltajaksi... Erosta on ollut puhetta ja hän aikoo etsiä itselleen asunnon, mutta hän on niin hyvin nuo raha-asiansa hoitanut että hänellä ei ole luottotiedot kunnossa, joten ei varmaan saa ikinä mistään asuntoa. En voi häntä kadullekaan heittää, joten olosuhteiden pakosta varmaan asutaan sitten loppu elämä yhdessä. :headwall:

 

Tutultu kuulostaa, riitojen aiheet ovat toki hiukan erit. Mutta muutoin. Ja täälläkin päätöksen teko tuntuu vaikealta juuri lasten takia. Erityisesti siksi, koska mieheni koko ajan uhkailee, että jos eroan, niin hän vie minulta lapset. Usein saan kuulla, että olen vapaa lähtemään, mutta lapsia en saa mukaani. Enkä voi edes ajatella elämää ilman lapsia (1v ja 2v). Toisaalta, saattaisinhan oikeusteitse saadakin lapset itselleni, mutta raskas prosessi sekin.
Kannattaako uhrata itsensä ja onnellisuutensa lastensa takia? Onko äiti itsekäs, jos särkee lasten perheen oman hyvinvointinsa takia? Haluaako lapsetkaan loppupeleissä, että äidillä on vaan paha mieli? Ymmärtäähän lapsetkin jossain vaiheessa, ettei kaikki ole kunnossa..

Täälläkään mies ei suostu mihinkään terapiaan. Minua kyllä kehotti menemään sinne.

 

Tuli sitten eilen taas riideltyä. Mies sitten pakkasi tavarat ja lähti kaverinsa luo, aikoo asua siellä nyt toistaiseksi, saadaan sitten molemmat miettiä rauhassa mitä tältä suhteelta halutaan. Kieltämättä minulla on jo hieman ikävä häntä, mutta nyt on vaan pakko ottaa järki käteen, ei ne asiat muutu miksikään vaikka hänet nyt takaisin pyytäisin. Pari viikkoa menisi ehkä hyvin ja sitten taas sama jatkuisi. Kun vaan olisi nyt voimia viedä tämä ero loppuun asti, ajan kanssa varmaan helpottaisi. Kaikki uusi vaan pelottaa.

Meidän ei onneksi ainakaan tarvitse lapsista tapella, silloin tämä kaikki olisikin jo liian vaikeaa.

 

Suosittelen kyllä sitä, että taistelisitte liittonne puolesta. Nuo ongelmat mitä teillä on mitä olet tuonut esiin tässä, on ihan ratkaistavissa, jos vaan halua löytyy.

 

Mutta jos miehellä ei halua löydy, ni ei ne juuri ratkaistavissa taida olla? Sen käsityksen mä ainakin sain, et mies ei näe tekevänsä väärin, eikä siis näe itsessään tarvetta muutokseenkaan.

 

Palailen taas tauon jälkeen kirjoittamaan. Ollaan nyt kolme viikkoa erillään asuttu ja olen saanut rauhassa miettiä asioita. Tämä etäisyys on tehnyt todella hyvää, asiat ovat selkiytyneet aika lailla. Tiedän nyt tosi varmasti sen että olen tehnyt oikean päätöksen, nyt suorastaan ihmettelen miten pystyin olemaan näinkin kauan huonossa suhteessa. Minulla on nyt henkisesti tosi hyvä olla, enkä kaipaa entistä elämää lainkaan. Lapsetkin ovat paljon rauhallisempia ja jotenkin tasaisemman oloisia kun ei tarvitse kuunnella jatkuvaa tappelua ja varmasti minun oma hyväolo on nyt myös vaikuttanut siihen että lapset voivat paremmin.
Tuntuu vaan nyt olo hyvältä kun sain näin vaikean päätöksen tehtyä.

 

Hieno juttu mamma-83! Onneksi teit oikean päätöksen ja nyt tunnet olosi hyväksi :heart:

 

Meillä sama tilanne.+ mietityttää yksin jääminen.Jättäähän se aukon aina.Ja itse olen hankala kumpani jolla paljon vikoja.Alustavasti päätimme yrittää sitä,että kummallakin oma asunto,mutta yhdessä jatketaan.Saadaan enemmän hengähdys taukoja toisistamme.Meillä myös vähäisten tulojen vuoksi vaikea pahemmin harrastaa ja kulkea itseksemme.Joten paljon joudumme olemaan yhdessä.Lapsi nyt 2,5 vuotias.Ja minulla hänen syntymästä asti ollut ongelmana ettei seksi kiinnostaa.Epäilen osasyyksi juuri liika yhdessä olon,että kyllästyttää.Me emme kyllä paljoa riitele.

 

meillä taas ongelmana se että mies kyllä osallistuu lastenhoitoon,kotitöihin ym. mutta hän ei arvosta kahdenkesksitä aikaa ollenkaan.4 vuoden aikana meille on syntynyt 2 lasta ja ollaan oltu yhdessä 2 häissä ja muuten aina jonpikumpi hoitaa lasta eli ei ole ollut yökylässä kun silloin kun kuopus syntyi..
en tiedä mitä tekisin, liitto kaatuu tähän kahdenkeskisen ajan puutteeseen.mies tidostaa asian mutta mikään ei silti muutu

 

mamma-83
kuin minun kynästä,pieniä eroja.
mua mietityttää kuinka suuri projekti on avioero?
meillä on 3 lasta.

 

Iso projektihan se avioero on, nimerk. kahdesti eronnut, mutta lasten hyvinvoinnin perusta on aina äidin (tai sen läheisemmän vanhemman) oma hyvinvointi. Itse olen tällaisen ideologian mukaan ratkaisuni tehnyt, vaikka molemmissa liitoissa yritin ensin ongelmiin saada ratkaisuja, keskusteluin ja pariterapiaan maanittelemalla. On vain joskus todettava, että yhteen ei sovita tai että meidän aikamme oli tässä. Hyvä jos aloittajan tilanne on selkiytynyt. Itse en myöskään tuollaisessa jaksaisi jatkaa.

 

Mistä riitelemme? Oikeastaan lähes kaikesta... Suurimpia riidan aiheita on esim. lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvät asiat. Se olen nimittäin minä joka huolehtii lapsista lähes 100 %. mieheni ei ikinä syötä, ei vie harrastuksiin, ei lue iltasatua, ei ulkoile, ei pelaa eikä juuri leikikkään lasten kanssa. Minä olen se joka herää joka ikinen aamu lasten kanssa, hän jää aina nukkumaan, jos on vapaapäivä herää sitten kun lounas on valmista tai sitten kun olen tarpeeksi ahkerasti käynyt häntä herättelemässä, minä en saa edes äitienpäivänä nukkua pitkään.
Toinen riidan aihe raha. Meillä molemmilla omat rahat eli molemmat saa tehdä omilla rahoilla mitä haluaa, mutta jostain syystä se olen aina minä joka pääasiallisesti ostaa kaikki yhteiset hankinnat, vaikka pienemmät tulot onkin, (no positiivista siinä se, että jos nyt erotaan niin kaikki huonekalut yms. jää minulle koska olen ne myös itse omilla rahoilla ostanut.) Minä itse osaan elää aika säästeliäästi kun taas mieheni ei osaa säästää omia rahojaan yhtään, kaikki mikä tulee myös menee.
Perhelomat menee yleensä aina riitelyksi, ikävää lasten kannalta, minusta olisi kiva matkustella, mutta mieheni kanssa ei tee mieli lähteä minnekään. Minulle lomalla ois tärkeää että lapsilla ois hauskaa ja tehdä asioita yhdessä perheen kesken, kun miehelleni on taas tärkeää, että hän saa rentoutua (eli pitää sitten tietenkin ottaa kaljaa, eihän muuten voi rentoutua?).
Minua välillä niin suututtaa tuo mies. Pariterapiaa olen joskus ehdottanut, mutta mieheni mielestä mitä sinne nyt menemään kun hänessä ei ole mitään vikaa, ongelma olen minä, minun pitäisi mennä ihan yksin terapiaan. :headwall:

Tämä on kuin suoraan meidän elämästä. Ainoa että meillä kuvioissa mukana myös jonkin asteinen alkoholi-ongelma.
Asuttiin jo erillään, mutta kun miehen asunnon omistaja (jossa mies vuokralla) halusi myydä asunnon, niin ukko tuli tänne muka siksi aikaa että saa toisen asunnon. Noh, nyt ei sitten meinaakkaan millään saada, aina lupailee parempaa jos voisi jäädä mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu.

Monesti olen pyytänyt häntä lähtemään ja jättämään meidät rauhaan, ei vaan suostu lähtemään. En tiedä mitä tehdä. Asunto on kuitenkin vain minun nimissä vuokralla, joten kai hänet pitäisi jotenkin pois saada. On vaan kumma miten hän ei meinaa itselleen uutta asuntoa mistään saada. Luottotiedot on hänellä mennyt, joten siitä kai johtuu.

Meillä on kaksi yhteistä lasta, kolmas (ehkäisystä huolimatta) on tulossa, enkä usko että henkisesti kestän tuollaisen miehen kanssa vauva-arkea enää yhtään!!! Oli muutenkin vaikea päätös että pidänkö lapsen vai en, koska tiedän joutuvani todella koville kolmen pienen kanssa yksin. Yksin olen joka tapauksessa, joten miksi tätä asiaa pitkittää??!!

Olisiko kenelläkään neuvoa mitä tehdä tässä tilanteessa? Kuinka saan miehen lähtemään? Puhetta ei usko.

 

voi herranjestas ku kuulostaa tutulta... meillä on ihan just samanlaista meillä kans 2 lasta! en oikein tiedä mitä pitäis tehdä?! jättäiskö vai ei..

onnea sulle mamma-83

 

Mun tilanne on aika omituinen.. Ollan miehen kanssa oltu yhdessä jo melkein 7 vuotta, ja mikään ei (kai) ole pielessä.. Mutta..
Mutta musta tuntuu et tää ei ole mua varten.. Ollaan naimisissa ja meillä on noin 5-v poika, mut nyt oon alkanu ajattelemaan muita asioita.. ja ihmisiä..
Olen kotoisin kohtuullisen pienestä kaupungista, josta muutin pois jo noin 10 vuotta sitten. Nyt vaan alkaa kummittelemaan ihmiset niiltä nurkilta, enkä tarkoita mitään ex-miehiä.. Lähinnä eräs mies jonka vanhemmat ovat vanhempieni tuttuja! Ja äitini lyö vettä myllyn (tietämättään..) kertoilemalla terveisiä tältä mieheltä, on kuulemma kysellyt mun kuulumisia jne.. Mitään suhdetta ei siis ole KOSKAAN ollut, kyseinen henkilö on vaan ollut mun mielestä aina todella mukava ja kiltti! Perinteinen suomalainen juntti, voisi joku sanoa..
Oon yrittänyt laittaa jäitä hattuun, koska perheessäni asiat ovat kuitenkin hyvin.. Rakastan miestäni, mutta onko mussa joku rakenteellinen vika, kun mietin mitä elämä VOISI olla ilman häntä? Itse olen tän pistäny vaan lähinnä jonkun pikku paniikin piikkin, alettiin mieheni kanssa seurustelemaan kun olin alle 20-v.. Ehkä jotain tilapäistä ahdistusta tms?!

Toivon neuvoja tän tilanteen selvittämiseen ja vastaavia kokemuksia.. Tiedän että tästä tulee ns. haukkumisviestejä, mut yrittäkää ihmiset silti ymmärtää että johonkin tämä on kuitenkin pakko purkaa...

 

voi herranjestas ku kuulostaa tutulta... meillä on ihan just samanlaista meillä kans 2 lasta! en oikein tiedä mitä pitäis tehdä?! jättäiskö vai ei..

onnea sulle mamma-83

2 vuotta vanha ketju. Oletko huomannut asian?

 

2 vuotta vanha ketju. Oletko huomannut asian?

Mitä siitä, eikö siihen saa enää ottaa kantaa?

 

Minulla vastaava tilanne, ollaan miehen kanssa oltu yhdessä kohta 15v ja siitä naimisissa 10v tuli juuri kesällä täyteen. Siihen asti on mennyt hyvin, välillä huonommin, välillä paremmin, mutta normaalisti, mutta nyt kaikki muuttui elokuun alkupäivinä. Meillä on 2 lasta, joulukuussa täyttävät 10v, eli kaksoset.
Mutta tosiaan, elokuussa kun lapset lähti kouluun kaikki muuttui, miehelle tapahtui työtapaturma töissä, hän satutti oikean käden sormet pahasti, yksi sormista melkein irtosi ja muut 2 sormea vain muuten loukkaantui pahasti. No mies jäi sairaslomalle, oli saikulla yhteensä 8 viikkoa, koko tuona aikana, hän ei tehnyt muuta kun makasi sängyssä ja pelasi tietokoneella.
Nettipokeria johon otti luottoa ja selitti mulle että hyvä ettei pelaa oikealla rahalla, mutta sitten hän jäi kiinni, tosin hän ei tiedä, että minä tiedän näistä lainoista joita hän on ottanut, pelaa siis rahasta, lainarahalla nettipokeria ja nyt on kaulaa myöten kusessa. Minulle ei siis ole kertonut mitään, olen saanut tietää muuta kautta, vähän niinkun vahingossa. Mies ei puhu asioistaan, ei osaa rahankäyttöä, meillä asoasunto ja tästä lainaa, sovittiin, että mies maksaa ne kun hän töissä, minä työtön ja sitä myöten huomattavasti pienemmät tulot minulla, silti maksan kaiken, hoidan kaiken, teen kaiken.
Mies ei tee tässä perheessä mitään, eikä maksa mitään mistään. Hänen tulot vuodessa 35000e ja minun alle 10000e vuodessa, sen minkä mä saan kk on hänen kahden viikon palkka.
Rahasta me riidellään, mies on siis kohta varmaan ulosotossa kaikki, tuolla menolla.
Itse olen säästeliäämpi, sen mitä pystyy, kun laskut maksan ajallaan, vuokran jälkeen rahaa ei kamalasti jää, miestä vaan ei kiinnosta. Erota vai ei? Helppoa se ei ole, olenkin sanonut miehelle, että voisi mennä äitinsä luokse asumaan joksikin aikaa, mun hermot ei vaan kestä enää tilannetta.
Mykkäkoulua kohta 2kk takana, en vaan jaksa kohta. Kaikki on jäänyt mun hoidettavaksi. Mutta lasten takia ja niin pitkän yhdessä olon vuoksi, eroaminen tuntuu vaikeelta. Tulee mieleen, miten mä pärjään sitten, vaikka eihän se eroais tästä nykyisestä tilasta, koska mähän olen käytännössä katsoen yh.
En halua muuttaa pois nykyisestä kodistamme, lasten koulu on ihan vieressä n. 2min kun ovat koulun pihassa, siis aivan ihanteellinen paikka, asunto on aivan ihana.

Ei tunnu kivalta, että minä raahaan kaupasta syötävää ja mies sitten syö ne vaikka ei mistään ole maksanutkaan saati tehnyt mitään ruokansa eteen.

mun sisäinen hormoonitasoni on heittänyt häränpyllyä, menkat ollu viimeks heinä-elokuun vaihteessa, seksiä ollaan harrastettu viimeksi heinäkuussa, eli hääpäivän aikaan. Tosin halut menny kokonaan. Ei vaan jaksa tätä, mutta tuntuu, että lasten takia pakko yrittää. Itse olen eroperheestä, äitini ja isäni oli naimisissa 20v, kunnes erosivat, mutta taustalla oli väkivaltaisuutta, mieheni ei ole väkivaltainen, mutta osittainen alkoholiongelma hänellä on, kaljaa työpäivinäkin pitää juoda, itse hän ei muka ole lähelläkään alkoholistia, siitä olen toista mieletä.

 

Kuulostaa NIIN tutulta! Emme riitele rahasta, kaikesta muusta kylläkin. Suurimpia ongelmia on mieheni herkkänahkaisuus, hän loukkaantuu todella pienistä ja merkityksettömistä asioista ja saattaa pitää useita päiviä mykkäkoulua. Toinen iso asia on mieheni epärehellisyys. Hänellä oli jonkinlainen suhde toiseen naiseen, totuutta en suhteen vakavuudesta tiedä. suhde tuli ilmi, kun ko. nainen jäi kiinni omalle aviomiehelleen ja hänen miehensä otti yhteyttä minuun. Mieheni yritti jyrkästi kiistää kaiken, mutta lopulta naisen puhelinnumero löytyi hänen puhelimestaan miehen nimellä ja karu totuus alkoi paljastua. Tästä on nyt vuosi aikaa, kuopus oli tuolloin vain muutaman kuukauden ikäinen. Olen joutunut tekemään töitä itseni kanssa, että pystyin vielä jäämään tähän suhteeseen. Mieheni ei ole koskaan pahoitellut tätä suhdetta tai valheitaan, joista jäi kiinni.

Olen aikoinaan jättänyt silloisen aviomieheni nykyisen mieheni takia ja kadun nyt tätä tekoani lähes päivittäin. Joten Mimaus, mieti vielä, löydätkö miehestäsi rakastettavia asioita? Itse en osannut arvostaa silloista miestäni, olimme olleet yhdessä hyvin nuoresta ja pidin häntä itsestäänselvyytenä. Samoin uskoin ja luulin, että joku toinenkin voi olla yhtä läheinen kumppani, vaan toisin kävi. Olen valitettava esimerkki siitä, miten hetkellisten tunteiden ohjatessa toimintaa voi käydä huonosti. Silloin kuvittelin, että suhteemme oli tylsä jne., nyt tiedän, että se olisi sittenkin ollut paljon parempi kuin tämä, jossa jatkuvaa riitaa tai miehen pitämää mykkäkoulua. Olen yrittänyt puhua ja lähestyä, kysellä ja ehdottaa ratkaisuja, mutta mieheni ei ole kiinnostunut asioiden korjaamisesta. Hänestä ongelma on yksin minulla, ei hänellä ole valittamista. Ja miksi olisikaan, kun pitää muita naissuhteita ja elää täysin itsekkäästi.

Meillä on 2 lasta, joihin tilanne ja tunnelma kotona vaikuttavat. Haaveilen erosta, uskoisin, että silloin minulla ja lapsilla olisi kevyempi olla, vaikka taloudellisesti olisimmekin siinä vaiheessa todella tiukoilla. Lasten takia mietin eroa, mutta jostain syystä tämän kulissin murtaminen on äärettömän vaikeaa. Liekö kyse siitä, että olen jo yhden avioeron kokenut enkä halua uusintaa…? En tiedä. olen noudattanut mieheni toivetta siitä, etten puhu ongelmistamme muille, mutta kauan en jaksa tätä kuormaa yksin kantaa.