Erosta

Mistä kaivetaan voimavarat ja rohkeus, kun huomaa, että parisuhde ei enää tule toimimaan, vaan viisainta olisi ottaa ero? Ei ihan yksinkertainen juttu, etenkin, kun lapsiakin on. Pitkän pohdinnan jälkeen näen, että ero olisi ainoa tie ulos tilanteesta, ongelmien ratkominen molempia tyydyttävällä tavalla ei vain onnistu. Mutta en saa lähdetyksi, pääasiassa juuri lasten takia.

 

Tee päätös joka ei ole tällä hetkellä välttämättä se helpoin, mutta pitkällä tähtäimellä ainoa oikea. Ajattele asiaa niin että kuolinvuoteella ei tarvitse katua tehtyjä tai tekemättömiä asioita vaan voit olla ylpeä että uskalsit elää etkä antanut kivun pelon hallita elämääsi.
Tai sit yksinkertaisesti ajattelet mikänon parasta lapsille. Toimi rakkaudella kaikkia kohtaan.

 

Mä en osaa neuvoa mistä sen voiman löysin mutta jostain se onneksi tuli. Ei ole helppoa kuitenkaan. Tarvitset siellä tuntemattomassa tulevaisuudessa jonkin päämäärän, tavoitteen jota kohti mennä ja joka on niin tärkeä että saat siitä sen voiman.

 

mä antaisin sen vinkin, että hakeudutte juttelemaan jonnekin ja teette oikeasti töitä suhteen eteen. itse aikoinaan erosin kun tuntui juuri tuolta ja jälkeenpäin olen vuosia katunut etten yrittänyt enempää vaan luovutin liian aikaisin. kaikissa pitkissä suhteissa tulee niitä ylä-, ja alamäkiä. kyllä sieltä yleensä aina noustaan jos ei ole jotain ihan kamalaa kuten alkoholismia, pahoinpitelyä tms... elämä on arkea toisen kanssa, liian usein lähdetään suhteeseen ja rakemtamaan perhettä vaaleanpunaiset lasit päässä. suhde muuttuu arkiseksi jokatapauksessa ja jokaikisessä suhteessa.

 

joten älä usko sokeasti näiden katkerien palstamammojen neuvoihin. älä siis jätä. ainakaan ennen kuin olet tehnyt kaikkes. yh.na sulla ei enään ikinä ole sitä ydinperhettä vaikka uuteen suhteeseen alkaisitkin.

 

Meillä on takana lähes 20 vuoden parisuhde, viimeiset kymmenen vuotta ollaan kipuiltu, niistä viimeisimmät ihan tosissaan. Tässä on ehditty kokeilla vaikka mitä keinoa ja konstia ja tahtomista, mutta suhde ei korjaannu. Minua rassaa ajatus, että seuraavat 10 tai 20 vuotta olisi yhä tätä samaa. Etäisyyttä, toisen loukkaamista, kiristämistä ja pahoja sanoja. Ennen ero tuntui pahimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta, nyt pahinta olisi se, että tilanne jatkuisi tällaisena. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että tässä luovutettaisiin helpolla.

 

Mä en olisi kyllä kymmentä vuotta yrittänyt, uhrautumista en pidä järkevänä. Ehkä voisit ajatella, että kello käy ja tilanteesta on jo päästävä eteenpäin. Olla terveesti itsekäs siis.

 

Mä en olisi kyllä kymmentä vuotta yrittänyt, uhrautumista en pidä järkevänä. Ehkä voisit ajatella, että kello käy ja tilanteesta on jo päästävä eteenpäin. Olla terveesti itsekäs siis.

Joo, pikku hiljaa alkaa tuntua, että olen ihan todella käyttänyt kaikki keinot ja kääntänyt joka ikisen kiven, enää ei ole yhtään sellainen tunne, että "mitäs jos kokeilisin tätä..." Ei vain ole enempää keinoja. Ja ongelmana on vielä, että puoliso odottaa minun ratkaisevan parisuhdeongelmat yksin, eikä itse osallistu yrityksiin enää mitenkään. Lasten puolesta vain harmittaa, isä on tietenkin heille tärkeä. Minulta tuntuu kuitenkin elämä menevän ohitse. En haikailekaan minkään uuden ja upean perään, yh:n elämä ei taatusti ole helppoa, mutta voi se olla tätä parempaa. Ties vaikka miehellenikin?

 

Nosto, jos joku sattuisi lukemaan.

 

Mikä siinä erossa niin paljon pelottaa?

 

Mikä siinä erossa niin paljon pelottaa?

Eniten se, teenkö erotessani sellaisen mokan, joka aiheuttaa kohtuuttomasti haittaa lapsille.

 

Sitten kun olet todella varma että ero on paras, käytännössä ainoa vaihtoehto josta sekä aikuiset että lapset selviävät jossain määrin täysjärkisinä, tulee se varmuus siitä että näin pitää tehdä. Sen jälkeen asiaa ei myöskään ohimenevää hetkeä ja itsesäälissä rypemistä (mikä kuuluu asiaan) lukuunottamatta kadu. Sä tiedät kyllä tehneesi oikein kun teet teille kaikille oikein, mutta se varmuus täytyy tulla sinusta itsestäsi, siihen ei kukaan muu voi tai saa vaikuttaa sillä siitä seuraa pahimmassa tapauksessa paniikki ja katumus.

Väittäisin että yksikään ero jota kadutaan jälkikäteen, jonka jälkeen mietitään että olisi pitänyt vielä yrittää tmv. ei ole harkittu kunnolla eikä loppuun saakka. Silloin tuskin on myöskään kaikki keinot kokeiltu tai itselle tullut se viimeinen raja vastaan jolloin tietää, ettei mitään ole enää tehtävissä. Toisten suhteita on turha alkaa omaan vertaamaan, saati analysoimaan sitä kuka on yrittänyt tarpeeksi. Kyllä sen itse tietää ja katumuksen tunne lienee yksi parhaista keinoista määrittää asiaa jälkikäteen..

 

[QUOTE="puro";30149899]Eniten se, teenkö erotessani sellaisen mokan, joka aiheuttaa kohtuuttomasti haittaa lapsille.[/QUOTE]

Vaikuttaisi siltä, että jäämällä aiheutat kohtuuttomasti haittaa itsellesi ja sitä kautta myös lapsillesi.

 

Jossain parisuhdeterapiassa käskettiin kysyä itsellään, että jos tuo toinen ihminen nyt kuolisi tuntuisiko se minusta yhtään pahalta? Jos tuntuisi, niin sitten kannattaa jatkaa muuten lyö vaan hanskat tiskiin...

 

[QUOTE="puro";30149899]Eniten se, teenkö erotessani sellaisen mokan, joka aiheuttaa kohtuuttomasti haittaa lapsille.[/QUOTE]

Palstan mukaan ero on AINA parasta lapsille mitä voi ikinämaailmassa tapahtua.

 

Vaikuttaisi siltä, että jäämällä aiheutat kohtuuttomasti haittaa itsellesi ja sitä kautta myös lapsillesi.

Itselleni kyllä. Mutta mietin, missä kohtaa vanhempien "parisuhde" ts. piikkinen yhdessäelo lakkaa olemasta lasten etu. Lasten takia tässä edelleen olen, mutta oloni kiristyy siihen tahtiin, että minä alan kohta olla haitaksi kaikille muille.

 

Juurihan tässä vähän aikaa sitten uutisoitiin, että lapsen näkökulmasta vanhempien tunnekylmäkin liitto on parempi kuin ero, mikäli liitossa ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai vastaavaa. Palsta totta kai tyrmäsi moisen ajatuksen.

Tutkiskele asiaa kaikessa rauhassa, ja jos suinkin mahdollista, puhu puolisollesi. Hän ilmeisesti ei halua erota. Miksi ei?

 

Tutkiskele asiaa kaikessa rauhassa, ja jos suinkin mahdollista, puhu puolisollesi. Hän ilmeisesti ei halua erota. Miksi ei?

Hänellä on syynsä, jota en tässä viitsi tuoda julki.

 

Mitä olen seurannut, niin eron voi hoitaa hyvin tai huonosti. Hyvin hoidetussa erossa asioista pystytään sopimaan yhdessä, ero on suunniteltu yhdessä, eron jälkeen pystytään olemaan yhdessä lasten juhlissa jne. Huonossa erossa pahin tulee vasta eron jälkeen. Elämä muuttuu pahemmaksi kuin liiton aikana. Kaikesta riidellään eikä mistään voida sopia ilman lakimiehiä ja oikeudenkäyntejä. Lapset menettävät toisen vanhemman kokonaan.

Jos siis päädyt eroon, niin tee kaikkesi, että teette hyvän eron.