Keittiönoita
Moni kuuluu kirkkoon varmaan ihan vaan sen vuoksi, että heidät on siihen vauvana liitetty eivätkä ole saaneet aikaiseksi erotakaan. Mä roikuin aiemmin pitkään seurakunnan jäsenenä, koska silloisen uskonnonvapauslain mukaan kuopus olisi automaattisesti erotettu kirkosta, jos mä olisin eronnut. Se ei olisi riittänyt, että lapsen isä kuuluu kirkkoon. Erosin kirkosta heti, kun uskonnonvapauslaki muutama vuosi sitten muuttui. Ei siitä kirkkoon kuulumisesta varsinaista haittaakaan ollut muutoin kuin kirkollisveron muodossa ja koska se 500 euron lasku ei tullut kerralla vaan meni pienissä osissa palkasta, niin sekään ei tuntunut niin merkitykselliseltä. Jos kirkollisvero perittäisiinkin kerralla ja lasku olisi vaikkapa kerran vuodessa veroilmoituksen mukana, aika monikin saattaisi erota kirkosta.Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;23490046:Homokohu ei varmaankaan kenenkään viime kesän leireihin vaikuttanut mitenkään.
Minusta on kummallista, jos evlut-seurakuntaan kuuluu ihmisiä, jotka eivät ole vakaumuksellisia kristittyjä. Oikeasti vakaumuksellisia. En vaan näe siinä mitään logiikkaa. Kesäleirejä tai ei.