Eroon alistumisesta?

[maanalainen]

Mulla on takana pitkähkö parisuhde, jossa omat tarpeeni eivät täyttyneet. Olisin esim. kaivannut enemmän yhteistä tekemistä, mutta kaikki meidän yhteiset tekemisemme olivat minun vastuullani. Jossain kohden kyllästyin ehdottelemaan - seurauksena oli sitten se, ettei sitä yhteistä (osoitetta ja seksiä lukuunottamatta) tosiaan ollut. Olisin tarvinnut myös läheisyyttä (ilman seksiä) ja sitä että mies olisi osallistunut yhteisen arjen pyörittämiseen (siivouksiin, kaupassa käynteihin yms). Noita edellä mainittuja en kumminkaan saanut, mutta en osannut kyllä vaatia tai riidellä omien toiveitteni puolesta. Kuvittelin, että ehkä jossain kohden mies havahtuu tai tajuaa, mutta ettei ole mun asiani painostaa tai vaatia toiselta.

Tältä mun "en vaadi mitään ja kyllä toinen joskus huomaa" -ajattelulta putosi pohja pois, kun mies lähti lätkimään (löysi toisen naisen siis). Hän ei siis ikinä havahtunut tajuamaan, miten paljon mä tein yhteisen, meidän, eteen. Kun viimeisiä yhdessä vietettyjä vuosia ajattelen, niin minua hävettää se, millainen kynnysmatto oikein olin. Tuntuu, etten kehtaa katsoa itseäni silmiin. En ollut kenellekään ystävälleni esim. kertonut, millaista meidän suhteessa oli, miten yksipuolisesti arki meni. Aikaisemmin (ennen suhdetta) harrastin esim. kirjallisuutta - kuinkas ollakaan viimeisinä viitenä vuotena en ole lukenut mitään (sanomalehtiä lukuun ottamatta), olen vain ollut kodinkoneena ja henkisesti valppaasti päivystämässä, milloin herralla olisi aikaa.

Jotenkin tästä pitäisi nousta. Paska suhde, ja ihan itse siitä pidin kiinni. Pelottaa, että sama kaava toistuu ehkä myöhemminkin - omassa lapsuudessani äiti teki ja järjesti kaiken, sai aina välillä itkuväsymyskohtauksia, mutta perusasetelma ei muuttunut mihinkään (ei ole vieläkään muuttunut, äiti passaa iäkästä isää, suunnilleen laittaa tohvelit jalkaan). Itse sentään olisin antanut toisen tehdä arkitöitä, mutta kun mies ei siihen automaattisesti ja saman tein ruvennut niitä tekemään, niin minähän sitten tein... Ja olihan meillä muutakin vinksallaan, kuin vain arkityöt. Ja ydin on: ITSE ALISTUIN KAIKKEEN ja kuvittelin, että niin kuuluukin olla. Ettei sillä nyt ole niin väliä, miten minä voin tai mitä minä haluan. Huoh.

 

[no]

Ensimmäinen mitä tulee mieleeni on, että "älä missään tapauksessa syytä itseäsi miehen teoista."

Sinussa tai tavoissasi ei ole vikaa, vaikka nyt itseäsi syytteletkin. Miehesi on pystyyn nostettu karju, valitettavasti. Huono tuuri sinulla. Voimia, paistaa se päivä vielä risukasaankin. Se mikä ei tapa, se vahvistaa.

 

[maanalainen]

Ensimmäinen mitä tulee mieleeni on, että "älä missään tapauksessa syytä itseäsi miehen teoista."

Sinussa tai tavoissasi ei ole vikaa, vaikka nyt itseäsi syytteletkin. Miehesi on pystyyn nostettu karju, valitettavasti. Huono tuuri sinulla. Voimia, paistaa se päivä vielä risukasaankin. Se mikä ei tapa, se vahvistaa.

No muutetaan sitten kysymystä - miten tunnistaa tommoisen pystyynnostetun sian ennen kuin on jo syvällä suhteessa? Mekin seurusteltiin kolme vuotta, ennen kuin muutettiin yksiin. Ainoa mistä olis voinut vetää johtopäätöksiä oli se, ettei mies alussakaan ymmärtänyt kädestä kiinni pitämisen, halailun tai muun hempeilyn päälle. Mutta noista kotitöistäkin antoi ymmärtää, että hän osaa kaiken mahdollisen (neuvoi muuten mua monesti - olis pitänyt silloin alkaa huutaa, että tee p*kele itte).

Eniten tässä hirvittää se, että meni vuosikausia aikaa aivan tyhjiin, lopussa ei ollut muuta kuin muuttokuorma eri asuntoon. Tai oli tietysti itkua ja unettomia öitä myös.

Välillä tuntui, että mies käyttäytyi kuin murkku äitiään kohtaan. Vetäytyi eri huoneeseen tietokoneelle pelailemaan tai tekemään juttujaan, kävi välillä lämmittämässä mikrossa makkaraa. Tätä siis viikkotolkulla, kunnes päiväksi pariksi tuli ulos luolastaan. Miten siinä olisi saanut pelin vihellettyä poikki? Mä en osannut muuta kuin hoitaa sen mitä jaksoin ja oli pakko, ts. käydä töissäni, hoitaa yhteiset lemmikit ja siivoilla pahimmat liat.

 

[Tok tok]

No muutetaan sitten kysymystä - miten tunnistaa tommoisen pystyynnostetun sian ennen kuin on jo syvällä suhteessa? Mekin seurusteltiin kolme vuotta, ennen kuin muutettiin yksiin. Ainoa mistä olis voinut vetää johtopäätöksiä oli se, ettei mies alussakaan ymmärtänyt kädestä kiinni pitämisen, halailun tai muun hempeilyn päälle. Mutta noista kotitöistäkin antoi ymmärtää, että hän osaa kaiken mahdollisen (neuvoi muuten mua monesti - olis pitänyt silloin alkaa huutaa, että tee p*kele itte). .

No asuiko se äijä yksin vain kotonaan vai edellisen avokkinsa kanssa kun seurustelitte? Minkälainen asunto, miten piti huolta siivouksesta etc. Vai otitkoräpiköivän lennosta, nehän ovat pahimpia, siirtyvät naisen luota toisen luo ja vievät tapansa mukanaan.

 

[maanalainen]

No asuiko se äijä yksin vain kotonaan vai edellisen avokkinsa kanssa kun seurustelitte? Minkälainen asunto, miten piti huolta siivouksesta etc. Vai otitkoräpiköivän lennosta, nehän ovat pahimpia, siirtyvät naisen luota toisen luo ja vievät tapansa mukanaan.

Asui yksin kotonaan. Ihan ookoo siisti paikka - mutta ilmeisesti siivosi aina ennen mun tuloani. Sitten kun muutettiin yhteen, niin muutuin kai vakiokalustoksi, jonka tähden ei tarvinnut ponnistella. Ja tässä tiedoksi, etten ole siivousnipo, mutta kun kotona juoksenteli neljä osin pitkäkarvaista kissaa, niin jo parin viikon imuroimattomuus tekee ihmeellisen uuden sisustuksen.

Miehellä oli itsellään semmoinen käsitys, että hän on tasa-arvoinen ja moderni... Heh. Jostain ihmeen syystä mies järjesti jouluksi ruuat (ihan itse teki osan, osasi siis juu). Mutta kun vuodessa on yli 300 muutakin päivää, niin en osaa hirveästi hurrata. Tyyliin kuului, että toi esim. kaupasta tasan vain sitä ruokaa, mitä itse käytti. Yhteiset roudasin kaappiin minä. Roskapussin osasi viedä roskikseen noin joka toisella kerralla, kun olin sen vasiten nostanut eteiseen kuljetusta odottamaan.

Kotihommat on se konkreettinen puoli, josta tässä voi valittaa... Sitten on esim. ilmeet ja puheet. Ei esim. työpäivän jälkeen kysynyt, miten meni. Tai aamulla sanonut huomenta ja/tai halannut. Ja minä vaan jaksoin odottaa, että kyllä se vielä jonain päivänä. Huoh.

 

[opin saanut]

Etköhän sinä ole oppisi saanut.
Naisella on kaksi ääripäätä, joihin ei kannata sortua. Ei kannata olla nalkuttava akka, eikä kannata luulla, että mies on ajatustenlukija.
Kannattaa aika paljon puhua siitä yhteisestä arjesta ennen kuin muuttaa saman katon alle.

 

[Onnekas-74]

Minusta ei kannata liikaa tuijottaa siihen, osaako mies etukäteen juuri jotain tiettyä kotihommaan, ruoanlaittoa tms. Kaikki ne oppii normaali mies nopeasti jos halua. Tietysti on positiivista jos osaa jo valmiiksi, mutta tärkeintä on katsoa, onko mies luonteeltaan empaattinen, auttavainen yms. Jos hänelle on luontevaa auttaa niin sinua kuin muitakin, mieluiten vielä ihan pyytämättä, niin silloin hän tulee suurella todennäköisyydellä myös toimimaan samoin yhteen muuton jälkeen. Tarjoutuuko hän apuun esim. sisäruksilleen tai vanhemmilleen, ajatteleeko sinun jaksemistasi ja vaivaasi jne. Ne kertovat paljon.

Itse ihmettelin aikoinani kun nykyinen mieheni auttoi aina ihan pyytämättä siskoaan monenlaisissa hommissa kun sisko oli jäänyt yksinhuoltajaksi. Omassa perheessäni oli jokainen aika lailla hoitanut omat hommansa ja apua pyydettiin vasta viime hädässä. Mutta miehelleni oli ihan luontevaa vaikka mennä ihan spontaanisti ostamaan halpa käytetty monitori ja viedä siskolleen kun tiesi että hänen monitorinsa oli mennyt rikki.

Nyt kymmenen avioliittovuoden jälkeen olen nähnyt että hän toimii ihan samoin parisuhteessakin. Hoitaa kyselemättä osansa kotihommista ja lastenhoidosta, ilahduttaa minua vaikka siivoamalla kodin siistiksi jos olen joutunut olemaan myöhään töissä ja paljon muuta.

 

[Jaahas]

Asui yksin kotonaan. Ihan ookoo siisti paikka - mutta ilmeisesti siivosi aina ennen mun tuloani. Sitten kun muutettiin yhteen, niin muutuin kai vakiokalustoksi, jonka tähden ei tarvinnut ponnistella. Ja tässä tiedoksi, etten ole siivousnipo, mutta kun kotona juoksenteli neljä osin pitkäkarvaista kissaa, niin jo parin viikon imuroimattomuus tekee ihmeellisen uuden sisustuksen.

No sitten äijän kuvio on omittu lapsuudenkodista. Käyttäytymismalli. Sama käyttäytymismalli muuten on monella naisella miesten suhteen eli naiset hakee sitä samankaltaista miestä, vaikka edellinen ottikin pattiin. Rentun jälkeen uusi renttu tai pystyyn nostettu sika . Muista, että sinä sen valinnan lopulta teet.

 

[maanalainen]

Etköhän sinä ole oppisi saanut.
Naisella on kaksi ääripäätä, joihin ei kannata sortua. Ei kannata olla nalkuttava akka, eikä kannata luulla, että mies on ajatustenlukija.
Kannattaa aika paljon puhua siitä yhteisestä arjesta ennen kuin muuttaa saman katon alle.

Mä mielestäni matkan varrella yritin näistä siivous- ja muista toiselle puhua. Missä kohden sitä sitten muuttuu keskustelijasta nalkuttavaksi akaksi?

Tuntui, että miehen puhe meni ihan eri sfäärissä kuin käytäntö. Miehellä oli omasta parisuhteessa olemisestaan paljon parempi käsitys kuin käytäntö sitten näytti. Ja ihme uhoa myös, sanoi esim., ettei yksikään hänen ex-naisistaan ole päässyt hänestä yli. Puhuja ei siis ollut teinipoika vaan päälle kolmekymppinen.

Tarvitsisi vissiin seuraavaksi keskittyä miehiin, joilla ei ole yhtä enempää ex-suhdetta. Jotain kai se ihmisestä kertoo, jos on karvan yli parikymppisestä alkaen jatkuvasti ollut joku säätö päällä ja ero oli aina tullut miehen aloitteesta, ts. hän on ollut se jättäjä.

 

[asdfghjkl]

empatiat sulle, sinähän olet kuin minä. samanlainen mies, sama kohtalo. nyt metsästän uutta ja pelko perseessä, että samanlainen sika tulee löydettyä!!!!!!!! Koitan treffeilläni ajatella, että etsin exän vastakohtaa. Siis vaikka tyyppi ei nappaiskaan, yritän kiinnostua. Ne, jotka kiinnostaa minua, hylkään heti. Uskon, että vain näin voin löytää parempaa