Eron vaikutus lapseen (tutkimus)

Kuule, kyllä olen saanut kaiken tarvittavan tuen, mutta minkäs sille voi jos isä melkein kuin hävää meidän elämästä eron jälkeen! Ei häntä ennen eroakaan oikein ollut, mutta.. Ja jos äiti ei olisi halunnut erota ja oli itsekin aivan liian väsynyt kaikkeen.Ymmärrän äitini toimintaa silloisessa tilanteessa, hän teki parhaansa meidän lasten eteen erotilanteessa ja sen jälkeen. Ja meillä oli paljon paljon puhmista, läheisyyttä ja huolenpitoa, äiti todella piti huolta meistä lapsista, mutta ei itsestään riittävästi! Ja ymmärsin kyllä miksi vanhempani erosivat, sillä se kerrottiin meille ja siitä puhuttiin. Vaikka todellinen asiantila erosta onkin kerrottu vasta nyt aikuisena -lapsena ei sitä olisi voinut ymmärtääkään. Olen selvinnyt erosta, mutta se mitä se vaatii silti lapsilta -kuten esim toisen vanhemman luona vierailu, ei ole kenenkään lapsen etujen mukaista! Itse inhosin yli kaiken sitä jatkuvaa poukkoilua isälle, vaikka meidän ei ollut pakko mennä, saimme siis valita ja kävimme todella harvoin isämme luona. Ero on silti lapselle elämän mulistava asia, jota ei pidä väheksyä. Itse sen tiedän. Enkä siis missään nimessä halua omien lapsieni kokevan mitään samaa. Joten ehkä ei kannata sanoa sellaisiin asioihin mitään, mistä ei oikeasti tiedä sen enempää.

No ethän todellakaan ole saanut isältäsi tarpeeksi tukea jos kerran tunnet että isäsi katosi elämästäsi! Tokihan se on hyvin traumatisoivaa ja vaikeuttaa pahasti erosta ylitsepääsemistä. Joten olen yhä sitä mieltä, ettet saanut tarpeeksi tukea.

Mähän siis täsmälleen tiedän mistä puhun, itsekin sen kokeneena. Mun kokemus oli päinvastainen enkä koskana tuntenut menettäneeni kntaktiani isään.

Samat mietteet minullekkin tuli. Varsinkin tuosta, että isän luokse meneminen oli inhottavaa.

Ääh, nyt tulkitsette omianne! En ole sanonut, että inhottavaa, mutta onhan se aina homma lähteä matkan päähän viikonlopuksi toisen vanhemman luokse. Meillä sitä välimatkaa oli aika paljon. Joten ei siinä kyllä paljon intoa ollut lähetä monen tunnin matkan päähän isän luokse, ehtiä just olemaan yksi kokonainen päivä, ja sitten taas takaisin. Joten ei ollut inhottavaa isän luokse meneminen, mutta.. elämä oli jossain muualla -kaverit ym, joten aina se ei huvittanut.. Ääh, mä lopetan tän, ymmärtäkää miten ymmärrätte!

 

Näytätä kuvittelevan, että eroratkaisut tehdään tuosta vain kun ei enää huvita olla yhdessä. Kauempana todellisuudesta et voisi olla. Kaikki erot, jotka olen nähnyt, ovat olleet rankkoja päätöksiä ja ne on tehty painavista syistä. Huomaisit, jos tuntisit empatiaa ja tarjoaisit apua eroavalle. Näkisit mitä oikeasti tapahtuu ja tunnetaan.

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

En tiedä mitä kaikkea vanhempien päässä liikkuu eron hetkellä koska en itse ole eronnut, mutta olen nähnyt tarpeeksi eron käytännön vaikutuksista lapsiin jotta en voi kehottaa ketään eroamaan ellei asiat ovat todella huonosti.

 

Niin sitä piti sanomani, että kun ketjussa on sanottu, että "jatketaan sitä ns omaa elämää kun lapset ovat isoja" Minusta siinä joku kyllä mättää, sitä omaa elämäähän tässä, eikä mitään muuta, eletään joka ikinen päivä ja eikö sitä pitäisi elääkin tässä ja nyt, tänään ja huomenna, eikä sitten joskus.

Eli mielestäsi on väärin muuttaa elämänsä prioriteetit ja onnellisuuden määritelmää, pelkästään lasten takia? Elämä on elettävä maksimoiden henkilökohtaista henkistä hyvinvointia ja onnellisuuden tunneta, välittämättä lasten tarpeista.. koska näitä nautinnollisia elinpäiviä on niin rajallisesti?

Fanta ei sanonut näin, Tripod. Rauhoituhan nyt ja lue ihan rauhassa ennen kuin vedät johtopäätöksiäsi (aika villejä vielä!). Se, että aikuinen elää elämäänsä eikä suostu nielemään onnettumuuttaan, ei tarkoita sitä etteikö voisi lapsien hyvinvointi olisi silti tärkein asia mittarissa.

Miksi mielestäsi ei voi olla olemassa hyvää balanssia? Tilannetta, jossa esekä vanhempi voi elää ja onnellinen ja samoin olla lapset?

Jos perhe ei ole enää ole onnellinen (mikä olisi ideaalitilanne), miksi ei saisi etsiä toista ratkaisua (joka ei ole lapsille mitenkään paha)?

Vaihtoehtoina ei ole lasten hyvä TAI aikuisen hyvä. Nimittäin jos koti ei ole enää onnellinen, ei vaihtoehtoa oikeastaan ole. Lasten ehkä ennen niin 'onnellinen' koti on jo kadonnut.

Peräänkuulutan vanhempien velvollisuutta TEHDÄ kodista onnellinen. Kyllä kuule moni onneton avioliittokin voidaan muuttaa onnelliseksi tai edes tyydyttäväksi jos se eteen nähdään tarpeeksi vaivaa. Ongelma vain on, että ennemmin murjotetaan, ja osoitetaan mieltä kun annettaisiin anteeksi ja oltaisiin armollisia toisia kohtaan. Onnellisuuden eteen nimittäin voidaan tehdä paljonkin työtä, sillä ilmaiseksi sitä ei ainakaan saa. Onellisuus ei ole annettava asia, vaan jokainen luo sen itse ajattelu- ja menettelytavoillaan

Sarjassamme hyödyttömiä neuvoja sulta.. Se ei vaan kerta kaikkiaan onnistu kovinkaan usein tuo väkisin onnelliseksi tekminen. Toisekseen se ei myöskään onnistu yksin vaan vaatisi kummankin panoksen. On kohtuutonta ja nurinkurista ajatella että tällaisella mentaliteetilla yhtäkkiä saataisiin erot loppumaan!

No aivan! Missä olen väittänyt, että vain toisen osapuolen tulee tehdä töitä?!? Kuten täällä on aikaisemminkin sanottu, vaatii se kummaltakin työtä.

Mutta miksi siis haukkua eroavia perheitä? Useissa perheissä yksi osapuoli haluaa erota enemmän kuin toinen.......

Hetkinen... En ole missään haukkunut eroavia perheitä. Olen vain sanonut mielipiteeni avioeroista. Olen itse nimittäin myös eronnut ja rankkaa se pienille aina on, toimivat vanhemmat sitten kuinka fiksusti vain. Toivon myös, ettei heidän tarvitsisi käydä omissa liitoissaan avioeroa läpi. Miksi eriävät mielipiteet täytyy aina kokea haukkumisina?

Miksi sitten peräänkuulutat vanhempien velvollisuutta tehdä kodista onnellinen eroketjussa? Tuollainen velvollisuus onkin kyllä olemassa, mutta jos pariskunta on niin onneton että haluaa erota, taitaa olla vähän myöhäistä. Hyvä neuvo sinällään kun suhteessa ja kodissa on toivoa ja tahtoa bielä olla yhdessä. Mutta kun eroa halutaan, ei sitä onnellisuutta kotiin kyllä saa luotua. Vaikka äiti olisi kuinka hymyileväinen ja rento lasten kanssa, niin lapset kyllä tietävät missä mennään.

Tämä ketjun aihe on tutkimus, jonka mukaan lapsen etu on pääosin elää ehjissä perheissä, eikä tämä ole siis mikään "eroketju". Mielestäni oma näkemykseni on ollut täysin tämän ketjun aiheen kanssa linjassa. Paljon voitaisiin tehdä tämän asian eteen, mikäli kummallakin vanhemmalla löytyisi tahtotilaa sen toteuttamiseksi. Myös niissä tilanteissa, kun on jo ajauduttu kriisiin. Mutta en jaksa enää keskustella tästä aiheesta. Omalla kohdallani tuon artikkelin lukeminen aiheutti paljon ajatuksia omasta historiasta ja käytöksestäni nykyisessä suhteessa. En tiedä luitko sinä sitä, jos et, niin suosittelisin lukemaan.

Elikkä heippa vaan!

Luin ja kerroinkin, että jo että otos oli 130 lasta, joista 80% oli itse asiassa aikuisina tutkittu. Joten otos on pieni ja tällä tutkivalla taholla oli myös tarkoituksenaan nimenomaan osoittaa, että ero tuhoaa lapsen elämän aikuiseksi saakka. Puolueettomaksi tutkimusta ei siis voi sanoa. Luin muita aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja niissä tosiaan puhutaan hyvinkin erilaisista tutkimustuloksista. Kuten siitä, että hyvällä tuella ja kommunikoinnilla lapsi voi selvitä erosta vauriotta. Kehotan sua lukemaan siis muitakin juttuja. Googlella löytyy!

 

Kivoja lainauksia.

 

Näytätä kuvittelevan, että eroratkaisut tehdään tuosta vain kun ei enää huvita olla yhdessä. Kauempana todellisuudesta et voisi olla. Kaikki erot, jotka olen nähnyt, ovat olleet rankkoja päätöksiä ja ne on tehty painavista syistä. Huomaisit, jos tuntisit empatiaa ja tarjoaisit apua eroavalle. Näkisit mitä oikeasti tapahtuu ja tunnetaan.

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

En tiedä mitä kaikkea vanhempien päässä liikkuu eron hetkellä koska en itse ole eronnut, mutta olen nähnyt tarpeeksi eron käytännön vaikutuksista lapsiin jotta en voi kehottaa ketään eroamaan ellei asiat ovat todella huonosti.

Niinpä, ne asiat vaan tosiaan niin usein ovat todella huonosti...

 

Näytätä kuvittelevan, että eroratkaisut tehdään tuosta vain kun ei enää huvita olla yhdessä. Kauempana todellisuudesta et voisi olla. Kaikki erot, jotka olen nähnyt, ovat olleet rankkoja päätöksiä ja ne on tehty painavista syistä. Huomaisit, jos tuntisit empatiaa ja tarjoaisit apua eroavalle. Näkisit mitä oikeasti tapahtuu ja tunnetaan.

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

En tiedä mitä kaikkea vanhempien päässä liikkuu eron hetkellä koska en itse ole eronnut, mutta olen nähnyt tarpeeksi eron käytännön vaikutuksista lapsiin jotta en voi kehottaa ketään eroamaan ellei asiat ovat todella huonosti.

Tuota noin, ehkä ne eroperheet joissa kaikki on hyvin, eivät koskaan päädy minkäänlaisiin paikkoihin joissa tehdään työtä eroperheiden tai niiden lasten kanssa

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Niin ja siis kyllähän lapset kärsivät joka tapauksessa vanempiensa erosta kauan, jos ja kun vanhempiensa luona kuitenkin vierailevat/asuvat vuoraviikonloppuisin/viikoin.. Että kyllä se kuitenkin on lapsi, mikä liikkuu siinä vanhempiensa välillä. Sitä tarkoitin kärsimisellä. Vaikka meillä sitä olikin vain vähän -siis isän luona vierailuja.
Ja kärsin masennuksesta myös, joka puhkesi eron seurauksena, mutta olenkin aina ollut aika arka ja ujo, joten siihen vaikuttivat myös eron lisäksi uudelle paikkakunnalle muutto, koulun ja kaikkien kavereiden vaihtaminen.. Monta asiaa monessa, ei vain pelkkä vanhempieni ero. Selvenikö? Vai mitä ajoit takaa?

Niin siis jos muuten selviää erosta paremmin niin tuo liikkuminen isän luona ei nyt ole mitenkään erityinen kärsimys. Ihan normaalia elämää siitä tulee hyvin nopeasti eikä mitään tuskaa.

Ja kuinkanhan moni vanhempi sitä lapseltaa kysyy? Mitä mieltä lapsi siitä on? Eihän hänellä ole vaihtoehtoa! Jos lapselta kysyttäisiin, niin tuskin hän haluaisi vanhempien asuvan eri kodeissa joissa voisi käydä vuoron perään kylässä?! No, jos sinun lapsesi siihen sopeutuu niin siitä vain, en halua sitä omille lapsilleni, vaikka kuinka isä asuisi ihan vieressä. Haluan, että lapsilla on yksi yhteinen koti, missä asuvat molemmat vanhemmat.

 

Näytätä kuvittelevan, että eroratkaisut tehdään tuosta vain kun ei enää huvita olla yhdessä. Kauempana todellisuudesta et voisi olla. Kaikki erot, jotka olen nähnyt, ovat olleet rankkoja päätöksiä ja ne on tehty painavista syistä. Huomaisit, jos tuntisit empatiaa ja tarjoaisit apua eroavalle. Näkisit mitä oikeasti tapahtuu ja tunnetaan.

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

En tiedä mitä kaikkea vanhempien päässä liikkuu eron hetkellä koska en itse ole eronnut, mutta olen nähnyt tarpeeksi eron käytännön vaikutuksista lapsiin jotta en voi kehottaa ketään eroamaan ellei asiat ovat todella huonosti.

Olen sinun kanssasi samoilla linjoilla, kuten tuon Minä -nikinkin, jota tuo toinen vieras tuossa jahtaa. Hassua kuinka tässä ketjussa taas kerran voidaan todeta, että "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".

 

No mitkä sitten ovat mielestänne "tarpeeksi hyviä syitä" avioeroon??

 

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Niin ja siis kyllähän lapset kärsivät joka tapauksessa vanempiensa erosta kauan, jos ja kun vanhempiensa luona kuitenkin vierailevat/asuvat vuoraviikonloppuisin/viikoin.. Että kyllä se kuitenkin on lapsi, mikä liikkuu siinä vanhempiensa välillä. Sitä tarkoitin kärsimisellä. Vaikka meillä sitä olikin vain vähän -siis isän luona vierailuja.
Ja kärsin masennuksesta myös, joka puhkesi eron seurauksena, mutta olenkin aina ollut aika arka ja ujo, joten siihen vaikuttivat myös eron lisäksi uudelle paikkakunnalle muutto, koulun ja kaikkien kavereiden vaihtaminen.. Monta asiaa monessa, ei vain pelkkä vanhempieni ero. Selvenikö? Vai mitä ajoit takaa?

Niin siis sinun isäsi oli jo avioliiton aikana paljon poissa? Käytännössä siis vieras mies kun sattui kotona olemaan. Mikään ihme ei ole sitten se, että eron jälkeen isän luokse meneminen tökkii ja pahasti, kukapa lapsi nyt vieraan miehen hoteisiin haluaisikaan mennä!

Kyllähän tuo muutto sinulla oli varmasti se piste iin päällä, jolla pakka meni lopullisesti sekaisin. :hug:

 

Ja kuinkanhan moni vanhempi sitä lapseltaa kysyy? Mitä mieltä lapsi siitä on? Eihän hänellä ole vaihtoehtoa! Jos lapselta kysyttäisiin, niin tuskin hän haluaisi vanhempien asuvan eri kodeissa joissa voisi käydä vuoron perään kylässä?! No, jos sinun lapsesi siihen sopeutuu niin siitä vain, en halua sitä omille lapsilleni, vaikka kuinka isä asuisi ihan vieressä. Haluan, että lapsilla on yksi yhteinen koti, missä asuvat molemmat vanhemmat.

Lapsilta ei edes pidä kysyä tälläisia asioita |O

Ei heillä ole kykyä nähdä asioita niin isoina kokonaisuuksina, mitä tuohon vastaaminen vaatisi. Kun sitä kykyä ei ole monella meistä aikuisistakaan. :/

 

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Niin ja siis kyllähän lapset kärsivät joka tapauksessa vanempiensa erosta kauan, jos ja kun vanhempiensa luona kuitenkin vierailevat/asuvat vuoraviikonloppuisin/viikoin.. Että kyllä se kuitenkin on lapsi, mikä liikkuu siinä vanhempiensa välillä. Sitä tarkoitin kärsimisellä. Vaikka meillä sitä olikin vain vähän -siis isän luona vierailuja.
Ja kärsin masennuksesta myös, joka puhkesi eron seurauksena, mutta olenkin aina ollut aika arka ja ujo, joten siihen vaikuttivat myös eron lisäksi uudelle paikkakunnalle muutto, koulun ja kaikkien kavereiden vaihtaminen.. Monta asiaa monessa, ei vain pelkkä vanhempieni ero. Selvenikö? Vai mitä ajoit takaa?

Niin siis sinun isäsi oli jo avioliiton aikana paljon poissa? Käytännössä siis vieras mies kun sattui kotona olemaan. Mikään ihme ei ole sitten se, että eron jälkeen isän luokse meneminen tökkii ja pahasti, kukapa lapsi nyt vieraan miehen hoteisiin haluaisikaan mennä!

Kyllähän tuo muutto sinulla oli varmasti se piste iin päällä, jolla pakka meni lopullisesti sekaisin. :hug:

No joo, mutta toisaalta eron myötä olen varmasti nyt aikuisen vahvempi kuin muutoin ja olen saanut elämässä mahdollisuuksia, joita ei olisi ollut, jos vanhempani eivät olisi eronneet ja äidin uusi mies niin isä meille kuin voi olla. Joten; loppu hyvin, kaikki paremmin kuin hyvin. Olen siis saanut elämässäni niin paljon enemmän etten kyllä valita yhtään!
Mutta kaiken pointtini oli, että tiedän millaista on olla eroperheen lapsi, enkä sitä samaa lapsilleni halua. Ja sen eteen teen töitä.

 

Näytätä kuvittelevan, että eroratkaisut tehdään tuosta vain kun ei enää huvita olla yhdessä. Kauempana todellisuudesta et voisi olla. Kaikki erot, jotka olen nähnyt, ovat olleet rankkoja päätöksiä ja ne on tehty painavista syistä. Huomaisit, jos tuntisit empatiaa ja tarjoaisit apua eroavalle. Näkisit mitä oikeasti tapahtuu ja tunnetaan.

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

En tiedä mitä kaikkea vanhempien päässä liikkuu eron hetkellä koska en itse ole eronnut, mutta olen nähnyt tarpeeksi eron käytännön vaikutuksista lapsiin jotta en voi kehottaa ketään eroamaan ellei asiat ovat todella huonosti.

Olen sinun kanssasi samoilla linjoilla, kuten tuon Minä -nikinkin, jota tuo toinen vieras tuossa jahtaa. Hassua kuinka tässä ketjussa taas kerran voidaan todeta, että "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".

Niin, mä olen tuo vieras, joka olen kommentoinut (mutta on muitakin nähtävästi). Olen onnellisessa suhteessa enkä usko eroavani. Tänne ei kalahda muu kuin ihmisten valtava halu arvostella ja arvottaa muita ja muiden tekemisiä, varsinkin heitä, joilla on jo vaikeaa muutenkin. Kaikenlainen mollaaminen ja empatian puute eroavia ihmisiä ja perheitä kohtaan on mielestäni julmaa.

Jos oikeasti haluaisi hyvää lapsille, voisi keskittyä vaikka keksimään tapoja kuinka ero saadaan hoidettua parhaiten lapsen kannalta. Kuten ihan asiantuntijatasollakin sanotaan, erojen tuomitseminen ei ole rakentavaa ketään kohtaan.

 

Ja kuinkanhan moni vanhempi sitä lapseltaa kysyy? Mitä mieltä lapsi siitä on? Eihän hänellä ole vaihtoehtoa! Jos lapselta kysyttäisiin, niin tuskin hän haluaisi vanhempien asuvan eri kodeissa joissa voisi käydä vuoron perään kylässä?! No, jos sinun lapsesi siihen sopeutuu niin siitä vain, en halua sitä omille lapsilleni, vaikka kuinka isä asuisi ihan vieressä. Haluan, että lapsilla on yksi yhteinen koti, missä asuvat molemmat vanhemmat.

Lapsilta ei edes pidä kysyä tälläisia asioita |O

Ei heillä ole kykyä nähdä asioita niin isoina kokonaisuuksina, mitä tuohon vastaaminen vaatisi. Kun sitä kykyä ei ole monella meistä aikuisistakaan. :/

no aivan.

 

Ja kuinkanhan moni vanhempi sitä lapseltaa kysyy? Mitä mieltä lapsi siitä on? Eihän hänellä ole vaihtoehtoa! Jos lapselta kysyttäisiin, niin tuskin hän haluaisi vanhempien asuvan eri kodeissa joissa voisi käydä vuoron perään kylässä?! No, jos sinun lapsesi siihen sopeutuu niin siitä vain, en halua sitä omille lapsilleni, vaikka kuinka isä asuisi ihan vieressä. Haluan, että lapsilla on yksi yhteinen koti, missä asuvat molemmat vanhemmat.

Lapsilta ei edes pidä kysyä tälläisia asioita |O

Ei heillä ole kykyä nähdä asioita niin isoina kokonaisuuksina, mitä tuohon vastaaminen vaatisi. Kun sitä kykyä ei ole monella meistä aikuisistakaan. :/

Joo, mutta pointti liittyikin siihen, että joku tuossa aiemmin sanoi, että lapset tottuu eikä pidä minään sitä jatkuvaa poukkoilua vanhemmalta toiselle. Ei pidä ei, kun ei heillä ole vaihtoehtoja! Mutta ei se välttämättä mukavaa ja normaalia elämää ole. Eikä pitäisi niin ollakaan. Aikuiset tekee päätökset tietenkin, mutta lasten tunteita voi myös ajatella.

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Niin ja siis kyllähän lapset kärsivät joka tapauksessa vanempiensa erosta kauan, jos ja kun vanhempiensa luona kuitenkin vierailevat/asuvat vuoraviikonloppuisin/viikoin.. Että kyllä se kuitenkin on lapsi, mikä liikkuu siinä vanhempiensa välillä. Sitä tarkoitin kärsimisellä. Vaikka meillä sitä olikin vain vähän -siis isän luona vierailuja.
Ja kärsin masennuksesta myös, joka puhkesi eron seurauksena, mutta olenkin aina ollut aika arka ja ujo, joten siihen vaikuttivat myös eron lisäksi uudelle paikkakunnalle muutto, koulun ja kaikkien kavereiden vaihtaminen.. Monta asiaa monessa, ei vain pelkkä vanhempieni ero. Selvenikö? Vai mitä ajoit takaa?

Niin siis jos muuten selviää erosta paremmin niin tuo liikkuminen isän luona ei nyt ole mitenkään erityinen kärsimys. Ihan normaalia elämää siitä tulee hyvin nopeasti eikä mitään tuskaa.

Ja kuinkanhan moni vanhempi sitä lapseltaa kysyy? Mitä mieltä lapsi siitä on? Eihän hänellä ole vaihtoehtoa! Jos lapselta kysyttäisiin, niin tuskin hän haluaisi vanhempien asuvan eri kodeissa joissa voisi käydä vuoron perään kylässä?! No, jos sinun lapsesi siihen sopeutuu niin siitä vain, en halua sitä omille lapsilleni, vaikka kuinka isä asuisi ihan vieressä. Haluan, että lapsilla on yksi yhteinen koti, missä asuvat molemmat vanhemmat.

Tietenkin sitä haluaisivat kaikki! Niin vanhemmat kuin lapsetkin haluaisivat että olisi yksi, onnellinen koti.

Mutta jos tämä ei ole mahdollista, sitten mennään toisin!

Jos tilanne suhteessani ajautuisi niin pahaksi, että ero tulisi, ei olisi meillä vaihtoehtoja. Sitten lapset menisivät välillä isälle eri paikkaan. Pointti vaan on ettei tämän tarvitse olla traumatisoivaa.

 

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

Tuota noin, ehkä ne eroperheet joissa kaikki on hyvin, eivät koskaan päädy minkäänlaisiin paikkoihin joissa tehdään työtä eroperheiden tai niiden lasten kanssa

Erossa voi käydä hyvin, ja on paljon tapauksia joissa ero on paras ratkaisu lapsen kannalta. On jopa lapsia joiden asiat ovat huonosti ehjässä ydinperheessä :attn:

Mutta tämä ei muuta sitä että eniten vakavia käytöshäiriöitä sattuu olemaan juuri eroperheiden lapsilla - ja oireet ovat monessa tapauksessa hyvin samansuuntaisia.

 

Ja kuinkanhan moni vanhempi sitä lapseltaa kysyy? Mitä mieltä lapsi siitä on? Eihän hänellä ole vaihtoehtoa! Jos lapselta kysyttäisiin, niin tuskin hän haluaisi vanhempien asuvan eri kodeissa joissa voisi käydä vuoron perään kylässä?! No, jos sinun lapsesi siihen sopeutuu niin siitä vain, en halua sitä omille lapsilleni, vaikka kuinka isä asuisi ihan vieressä. Haluan, että lapsilla on yksi yhteinen koti, missä asuvat molemmat vanhemmat.

Lapsilta ei edes pidä kysyä tälläisia asioita |O

Ei heillä ole kykyä nähdä asioita niin isoina kokonaisuuksina, mitä tuohon vastaaminen vaatisi. Kun sitä kykyä ei ole monella meistä aikuisistakaan. :/

Joo, mutta pointti liittyikin siihen, että joku tuossa aiemmin sanoi, että lapset tottuu eikä pidä minään sitä jatkuvaa poukkoilua vanhemmalta toiselle. Ei pidä ei, kun ei heillä ole vaihtoehtoja! Mutta ei se välttämättä mukavaa ja normaalia elämää ole. Eikä pitäisi niin ollakaan. Aikuiset tekee päätökset tietenkin, mutta lasten tunteita voi myös ajatella.

Eihän ole vanhemmillakaan vaihtoehtoja jäädä onnettomaan suhteeseen!

Ja ihan sama mitä sä ajattelet, mulle se isän luo meneminen oli ihan maailman normaalein asia! Mukava ja onnellinen oli silti lapsuuteni vaikka isä oli eri osoitteessa. Äidin ei todellakaan tarvinnut jäädä jatkuvasti pettävän ja itsekkään isäni luokse vain sen takia, että saadaan olla saman katon alla! Vai olisiko sinun mielestäsi?

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Niin ja siis kyllähän lapset kärsivät joka tapauksessa vanempiensa erosta kauan, jos ja kun vanhempiensa luona kuitenkin vierailevat/asuvat vuoraviikonloppuisin/viikoin.. Että kyllä se kuitenkin on lapsi, mikä liikkuu siinä vanhempiensa välillä. Sitä tarkoitin kärsimisellä. Vaikka meillä sitä olikin vain vähän -siis isän luona vierailuja.
Ja kärsin masennuksesta myös, joka puhkesi eron seurauksena, mutta olenkin aina ollut aika arka ja ujo, joten siihen vaikuttivat myös eron lisäksi uudelle paikkakunnalle muutto, koulun ja kaikkien kavereiden vaihtaminen.. Monta asiaa monessa, ei vain pelkkä vanhempieni ero. Selvenikö? Vai mitä ajoit takaa?

Niin siis jos muuten selviää erosta paremmin niin tuo liikkuminen isän luona ei nyt ole mitenkään erityinen kärsimys. Ihan normaalia elämää siitä tulee hyvin nopeasti eikä mitään tuskaa.

Ja kuinkanhan moni vanhempi sitä lapseltaa kysyy? Mitä mieltä lapsi siitä on? Eihän hänellä ole vaihtoehtoa! Jos lapselta kysyttäisiin, niin tuskin hän haluaisi vanhempien asuvan eri kodeissa joissa voisi käydä vuoron perään kylässä?! No, jos sinun lapsesi siihen sopeutuu niin siitä vain, en halua sitä omille lapsilleni, vaikka kuinka isä asuisi ihan vieressä. Haluan, että lapsilla on yksi yhteinen koti, missä asuvat molemmat vanhemmat.

Tietenkin sitä haluaisivat kaikki! Niin vanhemmat kuin lapsetkin haluaisivat että olisi yksi, onnellinen koti.

Mutta jos tämä ei ole mahdollista, sitten mennään toisin!

Jos tilanne suhteessani ajautuisi niin pahaksi, että ero tulisi, ei olisi meillä vaihtoehtoja. Sitten lapset menisivät välillä isälle eri paikkaan. Pointti vaan on ettei tämän tarvitse olla traumatisoivaa.

Niin ei tarvitse, enkä niin väittänytkän, eikä niin käynyt itsellenikään. Mutta ymmärrän täysin ettei se välttämättä ole mieluisaa, koska onhan se ihan hiton raivostuttavaa mennä kahden välillä. Vaikka lapsi vain onkin.

 

No mitkä sitten ovat mielestänne "tarpeeksi hyviä syitä" avioeroon??

 

Joo, mutta pointti liittyikin siihen, että joku tuossa aiemmin sanoi, että lapset tottuu eikä pidä minään sitä jatkuvaa poukkoilua vanhemmalta toiselle. Ei pidä ei, kun ei heillä ole vaihtoehtoja! Mutta ei se välttämättä mukavaa ja normaalia elämää ole. Eikä pitäisi niin ollakaan. Aikuiset tekee päätökset tietenkin, mutta lasten tunteita voi myös ajatella.

Menee jankkaamisen puolelle mutta menkööt. Joskus kun on niin, että "poukkoilu vanhemmalta toiselle" on selvästi pienempi paha kuin se, että ei erotakkaan. Ydinperhe ei tarkoita itseisarvoisesti ehjää&hyvää kasvualustaa lapselle.

 

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

Tuota noin, ehkä ne eroperheet joissa kaikki on hyvin, eivät koskaan päädy minkäänlaisiin paikkoihin joissa tehdään työtä eroperheiden tai niiden lasten kanssa

Erossa voi käydä hyvin, ja on paljon tapauksia joissa ero on paras ratkaisu lapsen kannalta. On jopa lapsia joiden asiat ovat huonosti ehjässä ydinperheessä :attn:

Mutta tämä ei muuta sitä että eniten vakavia käytöshäiriöitä sattuu olemaan juuri eroperheiden lapsilla - ja oireet ovat monessa tapauksessa hyvin samansuuntaisia.

Noita käytöshäiriöitä saadaan minimoitua juurikin tuolla avun tarjoamisella eroaville vanhemmille, ei tuomitsemalla.

Ei ole mikään 'jopa', että rikkinäisiä lapsia tulee ydinperheistä; mä tunnen sellaisia vaikka kuinka monta! Ydinperhe ei sinällään ole mikään arvo vaan turvallinen ja rakastava koti ja joko yhdessä tai erikseen asuvat vanhemmat.

 

Näytätä kuvittelevan, että eroratkaisut tehdään tuosta vain kun ei enää huvita olla yhdessä. Kauempana todellisuudesta et voisi olla. Kaikki erot, jotka olen nähnyt, ovat olleet rankkoja päätöksiä ja ne on tehty painavista syistä. Huomaisit, jos tuntisit empatiaa ja tarjoaisit apua eroavalle. Näkisit mitä oikeasti tapahtuu ja tunnetaan.

Mun suhtautuminen lapsiperheiden eroihin on peräisin siitä että olen tehnyt työtä eroperheiden lasten kanssa, ja olen seurannut useamman eroperheen arkea läheltä.

En tiedä mitä kaikkea vanhempien päässä liikkuu eron hetkellä koska en itse ole eronnut, mutta olen nähnyt tarpeeksi eron käytännön vaikutuksista lapsiin jotta en voi kehottaa ketään eroamaan ellei asiat ovat todella huonosti.

Olen sinun kanssasi samoilla linjoilla, kuten tuon Minä -nikinkin, jota tuo toinen vieras tuossa jahtaa. Hassua kuinka tässä ketjussa taas kerran voidaan todeta, että "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".

Niin, mä olen tuo vieras, joka olen kommentoinut (mutta on muitakin nähtävästi). Olen onnellisessa suhteessa enkä usko eroavani. Tänne ei kalahda muu kuin ihmisten valtava halu arvostella ja arvottaa muita ja muiden tekemisiä, varsinkin heitä, joilla on jo vaikeaa muutenkin. Kaikenlainen mollaaminen ja empatian puute eroavia ihmisiä ja perheitä kohtaan on mielestäni julmaa.

Jos oikeasti haluaisi hyvää lapsille, voisi keskittyä vaikka keksimään tapoja kuinka ero saadaan hoidettua parhaiten lapsen kannalta. Kuten ihan asiantuntijatasollakin sanotaan, erojen tuomitseminen ei ole rakentavaa ketään kohtaan.

Ouh nou, nyt mä sain tuon terrierin nilkkaani . Mun mielestä täällä ei kyllä ole ketään arvosteltu tai arvotettu. Ollaan vain oltu eri mieltä siitä mikä on lapsen etu. Itse asiassa keskustelu on ollut harvinaisen rakentavaa ottaen huomioon tämän foorumin! Toisten mielestä (kuten mun mielestäni) lapsen etu vaan on, että vanhemmat tekevät kaikkensa ja vielä vähän enemmän, että lapsella säilyisi ehjä perhe ja toisten mielestä on lapsen etu, että vanhemmat ovat ensisijaisesti itse onnellisia. Eli erilaisia näkökantoja ja kokemuksia, ei muuta.

 

Musta ois outo ajatus, että jotkut haluais olla haaleassa tai huonossa suhteessa. Siitä joko haluaa pois tai tekee aktivisesti hommia, jotta se korjaantuu. Kuka nyt kurassa makaa?

 

Ouh nou, nyt mä sain tuon terrierin nilkkaani . Mun mielestä täällä ei kyllä ole ketään arvosteltu tai arvotettu. Ollaan vain oltu eri mieltä siitä mikä on lapsen etu. Itse asiassa keskustelu on ollut harvinaisen rakentavaa ottaen huomioon tämän foorumin! Toisten mielestä (kuten mun mielestäni) lapsen etu vaan on, että vanhemmat tekevät kaikkensa ja vielä vähän enemmän, että lapsella säilyisi ehjä perhe ja toisten mielestä on lapsen etu, että vanhemmat ovat ensisijaisesti itse onnellisia. Eli erilaisia näkökantoja ja kokemuksia, ei muuta.

Tämän palstan keskusteluksi kyllä yllättävän asiallinen!

Mutta onnellinen ja ehjä perhe sekä vanhempien oma onni eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Molemmat voi toteutua yhtäaikaa. Jopa eroperheissä.