Eron ennusmerkit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kannattaa lukea
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kannattaa lukea

Vieras
http://www.vaestoliitto.fi/yksilo-ja_pariterapia/artikkeleita/?x13200=20090

Eron ennusmerkit

Tärkeimmät eroa ennustavat tekijät ovat: toisen näkeminen kokonaan huonona, puolustelu, halveksunta ja kokonaan vetäytyminen.

Läpeensä huono kumppani
Kun parisuhdesaldo alkaa olla vahvasti miinuksen puolella, pienikin virhe tai ärsyyntyminen ravistelee suhteen perustaa. Oma kumppani nähdään pahimmillaan kokonaan huonona. Erolla uhkailusta tulee ase. Toista katsotaan läpeensä negatiivisten silmälasien läpi. Lauseisiin tuleekin päätteitä, edes ja taas - sanoja, yleistyksiä. Kengätkin ovat hujan hajan! Sinä et osaa edes kahvia keittää! Sitä ollaan oltu taas jossain luuhaamassa! Aina sinua saa odottaa! Ja ryöpytyksen kohteeksi joutunut kumppani, joko pakenee, tai antaa takaisin samalla mitalla. Riitaan ja rakkauteen tarvitaan oikeastaan vain yksi lause. Rakastumisvaiheessa lempeällä ihmetyksellä ja ihastuksella lausutut sanat: ""Kuinka maailmassa voikin olla sinun kaltaisesi nainen!"" saavat aivan eri merkityksen, kun ne riitatilanteessa lausutaan vihaisesti. Ja kaikesta, mitä toinen tekee, tulee osoitus hänen huonoudestaan.

Puolustautuminen
ja omasta käyttäytymisestä vastuun siirtäminen toiselle (= vastuunpakoilu). Ryyppään, koska sinä olet tuollainen!

Hyökkäyksen kohteeksi joutunut kumppani siirtyy kokonaan puolustuskannalle ja pyrkii siirtämään vastuun omasta käyttäytymisestään toiselle. Moitittava käyttäytyminen johtuu siitä, millainen toinen on, tai mitä toinen on tehnyt. Ollaan kuin lapset, jotka kiistelevät, kuka aloitti - mistä löytyy ihan ensimmäinen syy käyttäytymiseen ja nykytilanteeseen. Ja syy on luonnollisesti toisessa - peiliin katsominen ja oman osuuden näkeminen ei onnistu.

Kumppanin halveksunta
Tässä vaiheessa tilanteen negatiivisuus on johtanut siihen, että toinen nähdään jo maailman kehnoimpana ja surkeimpana ihmisenä - niin surkeana, että sellaista voi vain halveksia. Kaikki omaan itseen mahdollisesti liittyneet kysymysmerkit on hävitetty. Nekin asiat on siirretty korostamaan toisen huonoutta. Omaa itseä nähdään ymmärrettävässä valossa ja hyvänä. Toisella on taas kaikki halveksittavat piirteet.

Vetäytyminen, tunteet ovat kuolleet
""Minulle on samantekevää, mitä teet. En välitä sinusta tippaakaan."" Tässä vaiheessa ei ole enää senkään vertaa toivoa jäljellä, että jaksaisi edes tapella toisen kanssa. Tilannetta kuvaavat luovuttamisen tunteet. Jos jäädään yhteen, se ei tapahdu toisen takia, vaan ihan muista syistä. Ehkä vain siksi, ettei haluta kertoa suvulle ja tuttaville avioliitossa epäonnistumista.

 
""Puolustautuminen
ja omasta käyttäytymisestä vastuun siirtäminen toiselle (= vastuunpakoilu). Ryyppään, koska sinä olet tuollainen!""

Enpä ole koskaan käynyt Väestoliiton sivuilla, mutta ihmettelen tätä lausetta. Toivottavasti Väestöliitto antaa asianmukaisia ennusmerkkejä lukijoilleen.

Katsoin eilen amerikkalaisen elokuvan The story of us (Meidän kahden tarina) vuodelta 1999 telkkarista.

Elokuva oli harvinaisen selväjärkinen tarina jo asumuserossa asuvan avioparista.

Pidin eniten kohtauksesta, jossa M.P. sai ihanan puheripulin lasten leirillä. Hän piti hienon puolustuspuheen liitossa pysymisen syistä. Tuon repliikkitulvan allekirjoitan itse täysin.

Venetsian matka oli myös kuin ex-elämästäni. En haluaisi tavata missään noita uusiopariskuntia. Entinen elämä on helvettiä ja nykyinen yhtä autuutta. Itsessä ei ollut yhtään virhettä vaan puoliso ei ollut se oikea.

Terapeuttien kustannuksella elokuva teki sarkastista pilaa.
Niin minäkin olen irvaillut ammattiauttajien kustannuksella vuosien varrella Elleissä.

Tunsin syvää kiintollisuutta avatessani aamun ratikassa Satanen-lehden. Etusivulla luki, että AA-päivystykseen on ollut puhelintulva juhlapyhinä. Mistähän moinen johtuu.
Toivottavasti ei siitä, että olen kirjoitellut Al-Anon-ohjelman tervehdyttävästä vaikutuksesta elämääni.

Metro-lehden kolumnisti varoitteli netissä pyörivästä saulismista. Vaalikoneiston kätyrit käyttävät hyväkseen avoimia keskustelupalstoja.

Suosittelen eilisen elokuvan katsomista. Jos jäi näkemättä, niin kai videovuokraamoista saman elokuvan voi lainata.

Thairuokakohtauksesta tuli mieleeni tapaus, jossa vuosien päästä kerroin erostani. Eronneita naisia pidetään maailman helpoimpina nakkeina. Suosittelen pitämään suun kiinni, jos ette halua elämään lisää hankaluuksia.






 
No mulla on menossa se vetäytymisvaihe.

Vuosia mökötystä katsoneena, vuosia toisen hoitamattomia mielenterveysongelmia kestäneenä ja vuosia seksissä aina aloitteen tehneenä olen nyt luovuttanut.
 

Yhteistyössä