Eroko edessä?

Tilanne lyhyesti: vaimo oli loppukesästä uskoton, ei sänkyyn asti mutta ei kauaksikaan jäänyt. Tapaus tuli esille, se käytiin läpi ja sovittiin että jatketaan. Nyt eräänä päivänä huomasin, että olen valehdellut itselleni ja vaimolleni, sillä en ole sittenkään vielä pystynyt antamaan sitä tapausta kokonaan anteeksi. Asiasta puhuttiin, riideltiin, oltiin niin ja näin viikko pari, välillä tuntui paremmalta, välillä huonommalta. Välillä oltiin rehellistä ja rakastavaa, välillä taas tuntui että jotain salaillaan. Sovittiin kuitenkin, että taistellaan liittomme puolesta.

Eilen illalla nostin kissan pöydälle ja kysyin, pystyykö vaimo lupaamaan, että on minulle uskollinen. Vastaus oli ""en"". Maailma romahti siihen paikkaan. Tämä aamu oli epätodellinen, kuin pahaa unta. Haahuilin töihin kuin haamu.

En ole täältä kysynyt koskaan ennen mitään, ja tiedän että tähänkin tulee kaikenlaisia vastauksia, hyviä, huonoja ja provosoiviakin. Silti kysyn, onko meillä vielä toivoa? Mitä muut ihmiset ovat tehneet tällaisessa tilanteessa?

 

Olin samantapaisessa tilanteessa pettävänä osapuolena. Suhteessa oli jo ennen pettämista paljon vikana, järkevintä olisi ollut erota aiemmin. Pettämisen jälkeen oikeastaan ainoa minua suhteessa pitävä voima oli yksinjäämisen pelko. En sitä silloin tiedostanut, mutta jälkeenpäin ajatellen asia näin oli. Vastaukseni kysymykseen pystynkö/haluanko olla uskollinen oli aikanaan kyllä, vaikka tiesin, että tuskin siihen pystyisin.. Suhde loppui useamman kuukauden jälkeen ja molemmat osapuolet ovat olleet ratkaisuun tyytyväisiä ja elämänlaatu on parantunut todella paljon. Huonossa suhteessa, jota vielä pettäminen varjostaa, ei voi ihminen järjissään selvitä... En silti kehota teitä eroamaan, vaan olemaan rohkeita päätöksissänne, vaikka se vaikealta tuntuisikin.

 

Mielestäni vaimosi on selvästi ilmaissut, että hän ei aio olla uskollinen. Ja sinä tunsit miten itse siihen reagoit ja miten tärkeänä pidät uskollisuutta. Minun mielestäni teidän maailmanne eivät kohtaa ja olisi sinun mielenterveyden kannalta viisainta päästää vaimo toteuttamaan naiseuttaan.

Tietysti voit antaa hänelle mahdollisuuden miettiä sanojaan uudelleen, mutta jos hän pysyy kannassaan, niin harkitsisin tarkkaan jatkoa.

 

Jos vaimosi uskottomuus tapahtui vasta loppukesästä, niin ei ole ihmekään, jos et vielä ole selvillä vesillä. Kyseessä on kuitenkin sen verran ison kaliiberin juttu, ettei siitä parissa kuukaudessa toivu. Joten älä vaadi itseltäsi mahdottomia, ja pidä huoli ettei vaimosikaan vaadi.

Mitä taas unohtamiseen ja anteeksiantoon tulee, niin eivät nekään ole niin yksiselitteisiä asioita. En tiedä pystyykö tälläistä koskaan oikein unohtamaan. En usko että se on tarpeenkaan. Kyllä kaikki kokemukset ihmiseen jälkensä jättävät. Jotkut tarkoittavat unohtamisella sitä, että koko tapaus ja ne tunteet ikäänkuin pyyhkiytyisivät olemattomiin. Sitä ei tapahdu. Mutta ne kyllä jäävät taka-alalle, eivätkä häiriköi jatkuvasti nykyaikaa. Mutta sekin on jo pitkä prosessi, paljon pidempi kuin pari kuukautta.

Anteeksianto mielestäni sen sijaan on mahdollista, ja se on kaikkein tärkeintä. Mutta se vaatii asian käsittelyä molemmilta osapuolilta. Pettäjältä se vaatii lisäksi todella aitoa katumusta, anteeksi pyytämistä ja halukkuutta yrittää ja hyvittää tekonsa. Petetyltä se vaatii myös aitoa yritystä luopua kohtuuttomasta syyttämisestä, ja halukkuutta luottaa, vaikka se onkin hyppy tuntemattomaan, eikä mitään takeita ole.

Elämässä ei ole takeita koskaan. Huomisesta ei tiedä kukaan meistä, vaikka haluaisikin. Mielestäni enemmän kuin ehdottoman uskollisuuden lupaaminen, merkitsee aito sitoutumus yrittää. Teillä on molemmilla siihen velvollisuus, jos haluatte liittonne pelastaa. Sinun vaimosi velvollisuus on todella pohtia niitä syitä, jotka johtivat uskottomuuteen. Ja miettiä miten ne syyt saadaan poistettua. Ja hänen velvollisuutensa on myös tiettyyn rajaan saakka kestää sinun tuskasi ja epäluottamuksesi. Sinun velvollisuutesi on opetella elämään tämän asian kanssa ja opetella antamaan anteeksi. Sinun täytyy myös luopua kohtuuttomasta syyllistämisestä.

Minä olen mieheni kanssa läpikäynyt tämän prosessin. Se oli tosi pitkällinen ja rankka kokemus, enkä suoraan sanoen usko, että enää toistamiseen siihen ryhtyisin. Mutta me selvisimme siitä, ja kasvoimme sekä erillisinä persoonina ja yhteisenä liittoumana sen johdosta. Rakkautemme on nyt vahvempaa. Tiedämme että melkoisen vaikeistakin paikoista me todella olemme kykeneviä selviämään.

Varoituksen sana kuitenkin: Jos 100%:sta luottamusta haikailet, niin unohda koko juttu. Sellaista ei tule olemaan, ei kenenkään kanssa. Itse en tosin usko, että sitä ikinä on ollutkaan. 100% luottamus on jotain harlekiini romaanien (ja ellien) utopiaa, reaalielämässä sellaista ei ole olemassakaan. Todellisuudessa on hyvin suurta ja syvää luottamusta, mutta ei absoluuttista.

Ja ennen kuin saan ellien armeijan kimppuuni, korostan että nämä ovat minun henkilökohtaisia kokemuksiani ja mielipiteitäni. Eivät siis absoluuttisia totuuksia nämäkään...

 

""Varoituksen sana kuitenkin: Jos 100%:sta luottamusta haikailet, niin unohda koko juttu. Sellaista ei tule olemaan, ei kenenkään kanssa. Itse en tosin usko, että sitä ikinä on ollutkaan. 100% luottamus on jotain harlekiini romaanien (ja ellien) utopiaa, reaalielämässä sellaista ei ole olemassakaan. Todellisuudessa on hyvin suurta ja syvää luottamusta, mutta ei absoluuttista. ""

Sano tuo miehellesi. Mielestäni vedit maton itsesi alta, miksi vaivaiduit kirjoittamaan niin pitkään mitätöidäksesi sanomasi?

 

Sieltä jo tuli elli-armeijan etulinja

Lienee olisi hyvä määritellä mitä on 100% luottamus. Jos se on sitä, että olen absoluuttisen varma siitä, ettei joku toinen ihminen luottamustani koskaan, millään tasolla loukkaa, niin sellaista ei mielestäni todella ole olemassakaan. Minun miehenikin on minusta erillinen ihminen, ja hänellä on intressit paitsi minun hyväkseni myös omaksi hyväkseen. Entä jos nämä joskus asettuvat ristiriitaan keskenään? Loppupeleissä ihminen yleensä kuitenkin toimii, kuten hänestä itsestään parhaimmalta tuntuu.

Kyllä minä luotan siihen, ettei mieheni ehdoin tahdoin halua minua loukata. Luotan myös siihen, että niin kauan kun elämämme yhdessä on näin hyvää, hän ei myöskään petä minua. Mutta tulevasta meistä ei kumpikaan tiedä. Sen voimme luvata, että parhaamme yritämme, mutta aina sekään ei riitä. Mitään absoluuttista lupausta tämän rakkauden kestämisestä iänkaikkisesta aameneen emme voi antaa. Emme voisi antaa kellekään toisellekaan.

Se etten usko 100%:seen luottamukseen, ei toki tarkoita sitä, että jatkuvasti epäilisin miestäni. Minä uskon häneen ja uskon vieläkin, että maailma on hyvä. Mutta ehdotonta varmuutta ei tulevasta voi olla, ja sen kanssa pitää vaan kyetä elämään. Minulla on erittäin suuri ja syvä luottamus mieheeni. Minä uskon siihen että hän haluaa olla minulle hyvä, kuten minäkin hänelle. Ei se mielestäni ole lainkaan mitätöntä, vaikkei absoluuttista olekaan.

Niin, miehelleni olen tietysti tämän sanonut. Hän on kanssani samaa mieltä. Emme anna toisillemme 100%:sia lupauksia tulevasta. Mutta olemme antaneet lupauksen siitä, että olemme sitoutuneet tähän suhteeseen ja yritämme parhaamme. Meille se riittää.

 

Täytyy sanoa että jos itse saisin mieheltäni saman vastauksen, voisi ero olla erittäin lähellä. Toisaalta ymmärrän elämässä sen ettei oikeastaan mikään ole varmaa. Ja kun itseäni mietin niin voinko itsekään luvata miehelleni etten koskaan ole uskoton? Ehkä en. Koko sydämestäni yritän olla uskollinen enkä missään nimessä halua pettää saatiko aio. Mutta ihmisen elämä on pitkä aika ja tilanteet muuttuvat. Lisäksi ihminen on niin kovin erehtyväinen. Joten mistä sitä koskaan varmaksi tietää?

Jos vaimosi tarkoitti vastauksellaan että valmiiksi tietää ettei pysty olemaan uskollinen, ei toivoa varmaankaan ole. Elämäsihän olisi vain seuraavan syrjähypyn odottelua (tai sen hyväksymistä että vaimo käy vieraissa).

Itse tiedät kuitenkin parhaiten mitä vaimo tarkoitti ja mihin sinä suhteessa pystyt ja minkä olet valmis hyväksymään. Kaikkea ei kannata hyväksyä vain siksi että liiton takia pitää vielä taistella.

Voimia.

 

Kiitos, sain teiltä yllättävän paljon vastauksia, joista on minulle apua tämän asian käsittelyssä. Sanoisin, että jopa tämän palstan yleiseen tasoon (kiitos häiriköiden) verrattuna, todella asiallisia ja hyviä vastauksia! Ottaen vielä huomioon sen, että olen _mies_...

Suoraan sanottuna en tiedä mitä vaimo haluaa. Asiasta keskustellessa antaa varsin sekavia vastauksia, kuten ""en haluaisi pettää"", mutta silti ei voi luvata etteikö niin kävisi? Eihän elämästä koskaan tiedä, mutta... en vain aina ymmärrä. Miksi hän tekee näin? Mitä minä olen tehnyt sen ansaitakseni? Tiedän kyllä mistä tämä johtuu. Seksin vähyydestä ja siitä, että olemme kyllä puhuneet paljon, mutta emme todella Puhuneet... Olemme yrittäneet lasta, viimeksi vielä kolme viikkoa sitten. Nyt en edes halua ajatella koko lapsiasiaa, ettei tule kyyneleet silmiin.

Haluaisin itse jatkaa tätä suhdetta, mutta se vaatisi molemmilta todella paljon töitä. Toisaalta en haluaisi roikkua, kummankaan mielenterveyden takia, tuhoon tuomitussa suhteessa. Tänään olemme vaimon kanssa menossa ravintolaan, jossa näillä näkymin joko päätämme jatkaa tai koko ilta päättyy katastrofiin. Tällä hetkellä hän on... no, en tiedä missä. Toivottavasti tulee kuitenkin takaisin kotiin ajoissa ennen pöytävarauksen ajankohdan alkamista...

Kiitos teille kaikille vastauksista, lupaan kertoa myös lopputuloksista.

 

Nyt on parempi että puhallat pelin niin sanotusti poikki. Kun luottamus on mennyt ja kumppania ei edes kiinnosta koko seikka,niin on syytä pistää pillit pussiin ja lähteä rakentamaan uutta elämää. Asian itse kokeneena tiedän mistä puhun.

 

Ja kiitoksia erityisesti nimimerkille Petetty. Kirjoitit sen verran osuvaa tekstiä, että otin kirjoituksen talteen ja tavailen sitä tässä uudestaan ja uudestaan:

""Anteeksianto mielestäni sen sijaan on mahdollista, ja se on kaikkein tärkeintä. Mutta se vaatii asian käsittelyä molemmilta osapuolilta. Pettäjältä se vaatii lisäksi todella aitoa katumusta, anteeksi pyytämistä ja halukkuutta yrittää ja hyvittää tekonsa. Petetyltä se vaatii myös aitoa yritystä luopua kohtuuttomasta syyttämisestä, ja halukkuutta luottaa, vaikka se onkin hyppy tuntemattomaan, eikä mitään takeita ole.""

Nämä on minulle ohjenuorani tälle illalle. Ne ovat ne ehdot, joita aion asettaa tämän suhteen jatkamiselle. Jos vaimo ei voi tätä allekirjoittaa, en halua enää jatkaa kärsimistä.

Kiitoksia toki myös muille kirjoittajille, mielipiteenne eivät todellakaan menneet hukkaan!

 

Anteeksi voi antaa, muttei koskaan unohtaa...
Päätös on sinun, mutta ennen pitkää epäily vie loppuun palamiseen. Et voi koskaan tietää missä vaimosi oikeasti on.

 

Minusta kaikki riippuu siitä, mitä uskollisuus sinulle merkitsee avioliitossa. Pystytkö jatkamaan eteenpäin tietäen ettei uskollisuudesta tule olemaan takeita? Pystytkö arvostamaan vaimoasi siitä huolimatta?

Valitettavasti vaimosi vastaus kertoo myös jotain hänen ajatuksistaan sinua kohtaan, hänen sitoumuksestaan sinua kohtaan, ilmiselvästikään hän ei halua olla sitoutunut sinuun enää, jos näin on, niin mitä syitä silloin on jatkaa avioliittoa, eikö avioliitossa olla juuri sen takia että halutaan olla sitoutuneita toiseen?

Kulissiavioliittoa voi toki jatkaa, molemmat touhuavat omiaan ja pysytään silti avioliitossa. Henkilökohtainen mielipiteeni kulissiliitosta on se, ettei sellainen voi olla kenellekään hyväksi. Monesti sanotaan että pysytään liitossa lasten takia, mutta monelleko lapselle on hyvä antaa vääristynyt kuva avioliitosta? Mielestäni parempi antaa sellainen kuva että molemmat vanhemmat ovat onnellisia tahoillaan jonkun toisen kanssa, elleivät keskenään siihen pysty.

Eli nyt vaan miettimään mitä SINÄ haluat avioliitolta ja elämältä. Jos nykyinen tilanne riittää sinulle, fine - jatkat sitä, jos oma käsityksesi avioliitosta on toinen, niin ei kun ero vakavasti harkintaan.

 

Oma tilanteeni oli aikanaan se, että mies jäi kiinni pettämisestä. Oli pettänyt aiemminkin, mutta hoitanut homman sen verran ammattimaisesti, ettei jäänyt kiinni. Sitten kävi käry.

Yksi tärkeimmistä asioista olisi minulle ollut, että asia olisi käyty läpi pohjia myöten, mutta sitä ei tapahtunut. En lopultakaan tiennyt, miksi mies petti (myöhemmin on selvinnyt, että naisia oli kymmeniä, silloin en tiennyt), mitä hän etsi niistä naisista, mitä minusta puuttui, mitä olisin voinut korjata, miten jatkamme, mikä muuttuu... kysymyksiä oli kymmeniä, vastauksia en saanut. Ainoastaan vihaisen, syyttävän miehen: jos et olisi tuollainen, ei minun tarvitsisi etsiä muita naisia. Millainen, se ei koskaan selvinnyt.

Kuitenkin päätimme jatkaa, ero olisi tuntunut liian ronskilta ratkaisulta. Kysyin mieheltä, voiko hän luvata jatkossa uskollisuutta. Mies vastasi: en minä mitään kirjallisia sopimuksia ala tehdä. Ainoa lupaus, minkä hän antoi oli, että jos hän vielä pettää, hän kertoo sen minulle.

Kului muutama vuosi. sitten mies jäi rysän päältä kiinni ja selvisi, että hän oli pettänyt koko ajan. Eli ei ollut pitänyt ensimmäistäkään lupaustaan. Olisikohan auttanut, jos se olisi ollut kirjallisena?

Ero tuli. Mutta mies oli ja on sairas seksiriippuvainen, krooninen valehtelija, ja hän ei edes tajunnut, miksi en salli näitä panoja, jotka ovat ""vain tekniikkaa"". Ehkä sinun, alkuperäinen, vaimosi on ollut oikeasti ihastunut tähän mieheen, ja sen vuoksi antoi tuon vastauksen. Ja jos se on ollut ihastus, se saattaa mennä ohi nopeastikin, etenkin jos nainen joutuu oikeasti valintatilanteeseen: sinä tai vapaus.

Olisiko uhkarohkeaa laittaa vaimo seinää vasten: valintatilanne voisi laittaa oikeasti miettimään, mitä hän on menettämässä. Minun mieheni (entinen, luojan kiitos) saattoi olla aina varma, että saa anteeksi, että en ole huomaavinani merkkejä pettämisestä. Että aina venyn ja joustan. Sitten kun en enää joustanut vaan toin eropaperit ukon nenän eteen viikon kuluttua kärystä, olikin toinen ääni kellossa: yhtäkkiä olisikin löytynyt vaikka kuinka haluja korjata avioliittoomme.

Myöhästyi ukkopiru pahan kerran. Ehkä sinun vaimosi järkiintyy ennenkuin on myöhäistä.

 

Mielestäni vaimosi oli rehellinen. Hän tietää kokemuksesta, ettei koskaan voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Et sinäkään ap voi olla 100 % varma siitä, ettetkö koskaan elämässäsi pettäisi vaimoasi.
'
Ehkä ennen vääriä johtopäätöksiä kannattaisi tarkistaa, mitä vaimosi tuolla vastauksella tarkoitti.

 

No voi voi , ollaanpa sitä uskottomia ! Voi vittu mitä juttujaaa.............

 

olen ollut salarakas, ja nyt tekis mieli käräyttää ukkomies hänen eukolleen! en selitä tässä miksi mutta siltä nyt tuntuu! kannaattaako tehä niin??

 

ehdottomasti.

 

Haluaisin salarakkaan! Ainoa yhdessäpitävä voima minulle ja avokilleni on 3 v. tyttäremme, yksinjäämisen pelko sekä huoli siitä miten pystyn elättämään itseni mahdollisen eron jälkeen.

Mies ei huomioi minua milllään tavalla eikä uskalla lähelleni henkisellä tasolla (fyysisellä tasolla noin kerran viikossa. Hän on n.s. lahna).

Salarakas olisi oiva ratkaisu ainakin hetkeksi tylsään elämääni kunnes uskallan tehdä ratkaisun.

 

Eilen illalla asia keskusteltiin läpi, tänään otettiin molemmat vapaapäivä töistä ja keskustetiin lisää, lisää ja lisää.

Tällä kertaa taitaa nyt käydä niin, että otamme eron. Tuntuu oikealta ratkaisulta tässä vaiheessa. Syitä on monia, lähinnä asioita joista ollaan vaiettu kun olisi pitänyt puhua. Olemme valehdelleet tunteistamme itsellemme ja toiselle. Kaikki tuo puhumattomuus on aiheuttanut monia tuskaisia asioita, jotka sitten kärjistyivät kesällä tuohon uskottomuuteen.

Tänään on ollut huojentunut olo, kun kerrankin saatiin puhuttua asiat pohjamutia myöten, vaikka en usko että tämä tällä selvä on. Puhumista varmasti riittää moneksi kerraksi tästä eteenpäin. Samalla sattuu, samalla tuntuu helpottuneelta. Eroamme nyt kun vielä pystymme molemmat tekemään järkeviä ratkaisuita, ilman riitelyä.

Prosessi pistetään käyntiin ensi maanantaina. Kiitos teille kaikille siitä tuesta, jota olette vastauksillanne antaneet.

ps. tietääkö kukaan mukavia vapaita naisia Pirkanmaan seudulta? ;-)

 

Tilannepäivitys uusimmista tunteista:

asiasta puhuttiin taas eilen illalla ja tänään aamulla. Tuntuu hyvältä, kun pitkästä aikaa voi puhua täysin rehellisesti, pelkäämättä sitä, satuttaako toista puheillaan ja huonontaako se tilannetta entisestään. Ehkä se se meidän suurin ongelmamme on tähän asti ollutkin; ollaan jätetty sanomatta asioita, että ei satutettaisi toista.

Tämä on hyvä tehdä näin nyt. Valoa on näkyvissä tunnelin päässä.

 

Niinpä niin,

liiallinen hienotunteisuus ja asioiden lakaiseminen maton alle ei ole todellakaan aina hyväksi. Se etäännyttää puolisoita eikä lähennä. Itsekin olen aikoinaan käynyt samanlaisen prosessin lävitse, ja niitä sanomatta jääneitä asioita tuntui vain riittävän. Suhteen suursiivous on rankkaa puuhaa, mutta jos haluaa edes kuvitella toimivaa jatkoa, niin se on tehtävä. Voi olla, että suursiivouskaan ei auta, vaan ero on siitä huolimatta edessä. Tässäkin tapauksessa on vain hyväksi, että asiat on käyty kumppanin kanssa perusteellisesti lävitse niin ettei mahdollisen tulevan kumppanin tarvitse olla murheen kaatopaikka.

 

Ehkä teitte oikean ratkaisun. Itse koin vastaavan nelisen vuotta sitten:-vaimo löysi toisen miehen tansseista mutta salaili asian minulle. Seurasi rankka jakso itsesyytösten ja syyllistämisen välillä. MUTTA. Tein pahan virheen kun uskoin vaimoani ja jatkoimme liittoamme. Niinhän siinä kävi että vaimo jatkoi tuota toista suhdetta ja valehteli minulle. Kun tämä kaksoispetos selvisi minulle oli se niin rankkaa että jouduin turvautumaan asiassa lääkärin apuun,muuten en olisi jaksanut. Mutta nyt asiat näyttävät jo valoisimmilta mutta aikaa siihen on mennyt. Ja onpa välit exäänkin asialliset vaikka petosta ja valehtelua en ikinä voi unohtaa.

Vielä varoituksen sana: -älä suinpäin ryntää uuteen suhteeseen! Tarvitset aikaa käsitelläksesi erosi ja jos löydät heti uuden mukavan naisen niin vanhat asiat seuraavat uudessa suhteessa ja mahdollisesti pilaavat sen.Vanha klisee:-aika parantaa on valitettavasti totta.

 

Kiitos vinkistä, en todellakaan ajatellut aloittaa uutta suhdetta heti. Toki kaikki naiset näyttävät tuolla ulkona paljon kauniimmilta kuin ennen, mutta kyllä tästä kestää aikaa toipua, enkä halua kaataa mitään ylimääräistä kenenkään sellaisen ihmisen niskaan, joka ei sitä ole ansainnut.

Olen varannut ajan ammattiauttajalta, jotta saisin puhua näitä asioita ihmiselle, joka pystyy auttamaan minua käsittelemään niitä varmasti oikein. En tietenkään missään nimessä väheksy teidän vastauksianne, on ollut hyvä kuulla ammattivastausten lisäksi myös inhimillisiä mielipiteitä ja henkilökohtaisia kokemuksia.

Tästä taas jatketaan, tänään on ollut huomattavasti parempi työpäivä kuin aikoihin, vaikka välillä tulee Iso Ikävä -kohtauksia, joissa pienetkin muistot jopa yhteisistä kauppareissuista aiheuttavat tuskaa ja nostavat kyyneleen silmään...

 

Toivon sinulle kaikkea hyvää, ""Mies"". Olen pahoillani, että ero on nyt sitten totta, mutta lienee se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin jatkuvassa epäluottamuksessa eläminen. Ilmeisesti vaimoltasi ei todellisia haluja yrittää sitten enää löytynyt.

Minäkin yhdyn tuohon vanhaan kliseeseen, että aika parantaa. Itselleen kannattaa tosiaan antaa aikaa, koska kaikki kokemukset kuitenkin jättävät jälkensä. Nyt sinulla on aikaa tutustua kunnolla siihen mieheen, mikä sinusta on tämän myötä tullut. Ja sori vaan, mutten voi vastustaa kiusausta, pakko on heittää vielä yksi fraasi, joka sekin mielestäni pitää paikkansa: Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

Oli mukavaa lukea, että jaksat olla positiivisella mielellä tapahtuneista huolimatta! Varmaan on ihan hyvä silti käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa. Sieltä saattaa saada paitsi lohtua ja luottamusta tulevaan, myös uusia raikkaita ajattelumalleja asioihin. Sehän muuten tuskin pahaa tekisi kellekään meistä

Toivon sinulle aurinkoisia syyspäiviä! Kyllä sen Ison Ikävänkin selkäranka ennenpitkää taittuu...

 

Tämähän on kuin omasta elämästään lukisi, pitänee alkaa käydä useammin... paitsi että omalla kohdalla meni kumppani loppuun asti. Nyt on fiilikset reilun neljän vuoden jälkeen aika ristiriitaiset. Tietää, että puhumatta ei selviä, ja tietää että pohjia myöten tätä ei varmaan saada puhuttua, ellei myös erota - vasta silloin varmaan paskaröörit kunnolla voisi puhdistua. Sikälikin hassua, että itsesyytökset ovat paljon vahvempia kuin viha toista kohtaan... Mutta hyvä tietää, että sinulla eron jälkeen tuntuu jo helpottavan. Itsellä se antaa voimaa tarvittaessa mennä sitten siitä, mikä ainakin nyt tuntuu vaikeimmalta. Kun niitä tunteita kuitenkin vielä on... Mutta kun tietää, että toinen ei ole suhteeseen tyytyväinen, enkä mitään selkeää syytä ole pettämiseen saanut. Puhu siitä nyt sitten... Epäilyä, sydänsurua, katkeruutta, menetettyjä vuosia... ei kuulosta kovin hyvältä vaihtoehdolta jatkaa. Lisäksi omasta naisestani kun olisi tällaista vähiten odottanut - ja paskat...