Eroahdiskauden kesto, kokemuksia

[äidinpojan äiti]

Kohta 9kk vauvalla alkoi yht'äkkiä kova eroahdistus. Kauanko tämä kausi on lapsillanne kestänyt? Lahkeeni ovat jo vajaassa viikossa venähtäneet ainakin puoli metriä =)

 

[ap+eroahdistunut]

Ohhoh, otsikkoon livahti kirjoitusvirhe. Eroahdistunut sylissäni naputtelee omiaan.

 

[hermo kireellä]

Meillä alkoi siinä reilu 9kk iässä tuo *ihana* kausi Tyttö on kohta 1v2kk ja jatkuu edelleen ja tuntuu vaan voimistuvan. Mutta siis, älä nyt pelkää että teillä olisi samoin. Esikoisella alkoi kanssa noin 9kk iässä ja meni tosi nopsaan ohi. Oisko kestänyt vaan pari kuukautta. Mulla on kyllä hermot riekaleina ton kuopuksen takia. Sylistä ei voi laskea lattialle ilman huutoa, samasta huoneesta ei voi poistua ilman huutoa, mitään en saa tehdä itse yksin - siis rauhassa. Kokoajan pyrkii syliin, vaikka kesken leikkien. Sit kun on sylissä, haluaakin pois. Eli ei tunnu itsekään oikein tietävän mitä haluaa. Sit kun oon kokonaan poissa kotoa, niin kaikki menee hyvin, täysin ilman kitinöitä/huutoa. Eli kiukuttelee vain mulle - ahdistaa! Parhaillaankin on sylissä ja huutaa, haluaa pois ja sit haluaakin takasin. MUTTA: jos olen lattiatasossa tytön kanssa, kaikki on hyvin. Mutta kun ei se vaan aina käy, täytyy tehdä muutakin.
Haluaisinkin kuulla, onko kellään tällaista ja kuinka hiton kauan tää voi vielä kestää? Onko edes normaalia? Esikoinen oli aivan toisenlainen muutenkin vauva-aikana. Tällä ei tunnu olevan kärsivällisyyttä yhtään. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Kokemuksia pliis! Tarvitsisin kannustusta, että jaksaisin paremmin...
Täytyy nyt vielä mainita, että on päivässä myös niitä hetkiä, että viihtyy yksin tai siskon kanssa. Mutta ne on lyhyitä aikoja ja niitä on harvakseltaan.

 

[Nel.]

Meillä on poika ollut kyllä aina kova äidin perään, mutta tottakai se voimistui ja sen enemmän huomasi kun lähti reippaammin liikkeelle ja ennen yhtä vuotta alkoi kävelemään. Koskaan en ole saanut mennä vessaan ilman että poika perässä - ei kestä jos olen lukitun oven takana. Huuto myös alkanut jos olen lähtenyt roskia viemään tai muutenkin pois kotoa pojan jäädessä isän kanssa sisälle. Ainoastaan minä olen kelvannut nukuttajaksi. Nyt poika 1v2kk. En ole kuitenkaan pitänyt tätä ongelmana - tulkoon vessaan mukaan ja jos lähden ilman häntä ulos se tehdään niin ettei hän huomaa - jolloin huutoakaan ei tule. Poika viihtyy kyllä jo hyvin myös itsekseen. Eikä oikeastaan ole enää niin kauheesti minun perään. En kyllä kuitenkaan osaa kuvitella että voisin jättää häntä pidemmäksi aikaa hoitoon, tai viedä päiväkotiin. Minä kylläkin vielä imetän. Olen kai itsekin yhtä lailla koukussa lapseen.

 

[tuleeja menee]

mä en tiedä sanoa selvää rajaa...esikoisella ei vauva-aikana ollut mitään isompia, toisaalta meidän elämä oli sillon sellasta että lapsi oli koko ajan mun mukana. Mut tää toinen on sit temperamentisempi ja selkeesti alko kans jossain 10kk toi kausi ja ekaksi vaan kilju lattialla kun istui kun ei päässy minnekkään ja nyt sit tosiaan roikutaan lahkeessa kun pääsee perään konttaamaan.

Esikoisella oli sit isompana jossain 1,5v-2v ja sit 2,5v pahemmat kaudet mut musta tuntuu että tätä eroahdistusta taitaa olla koko ajan enemmän tai vähemmän (sori kun masennan)...samoin kuin uhmat niitä on koko ajan mutta aina välillä ne vaan putkahtaa pintaan kovemmin. meillä on menny jossain parin kuukauden sykleissä pahimmat kaudet, mut siis tosiaan en osaa tältä toiselta lapselta sanoa. Sitten kun ymmärtäminen kasvaa ja tulee omaakin puhetta ja lapsen kans voi keskustella homma helpottuu kun voi selittää että äiti käy sielä tai täälä ja tulee sitten....