Ero kohta varmaan edessä (rv10) :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Suru"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"Suru"

Vieras
Elämä yhtä tappelua,tuntuu että mies ei ymmärrä minua,arvostelee ja huutaa.. Ja toisaalta itsekin olen tosi ilkeä,laitan viestejä ja sanon tahtovani erota heti jos sanomista,vaikka en tahdo oikeasti. Miehellä paloi tänään pinna tosi pahasti,hoki että ei enää jaksa,kaikki päin persettä jne.Pelottaa että jään yksin 3 lapsen kanssa,en jaksaisi :/ mitä tehdä? Mies ei suostu lähtemään ammattiauttajallekkaan kuulemma. Pelottaa ja paha mieli kokoajan..
 
Onko teillä tilanne jatkunut pitkään, siis ennen raskautta? Mulla sama tilanne, suhde ei ole kunnossa ja olen raskaana. Tuntuu että elän narsistimiehen kanssa. Mulla on paha mieli ja mies ei ymmärrä. Tosi tiedostan, että raskaushormooneilla on osuutta asiaan. Tulistun helposti ja loukkaannun helposti. Ei tee raskaus helpommaksi ainakaan tätä tilannetta... :(
 
Miksi te raskaudutte tuollaisissa tilanteissa? Itsellä tällä hetkellä pohdinnassa onko meidän perhe lapselle tarpeeksi hyvä paikka tulla vai pitääkö vielä odottaa että saamme vakaamman taloudellisen ympäristön, vaikka parisuhde on kunnossa ja lämmin. En voisi kuvitellakaan hankkiutuvani raskaaksi jos siinä puolessa olisi säröjä!
 
[QUOTE="vieras";22005588]Miksi te raskaudutte tuollaisissa tilanteissa? Itsellä tällä hetkellä pohdinnassa onko meidän perhe lapselle tarpeeksi hyvä paikka tulla vai pitääkö vielä odottaa että saamme vakaamman taloudellisen ympäristön, vaikka parisuhde on kunnossa ja lämmin. En voisi kuvitellakaan hankkiutuvani raskaaksi jos siinä puolessa olisi säröjä![/QUOTE]

Mun tekis mieli peesii; mut kokemuksesta tiedän et kaikki ei mene aina niin kuin suunnittelee vaikka kuinka koittaa parhaansa.

Silti, joskus tuntuu että toisille tuo raskautuminen on viimeinen yritys potkia jo kuollutta henkiin....Jos se pukluntuoksuinen pikku ihminen muuttaiskin tilanteen. Mä itse kuulun ton virheen tehneisiin...Tai no, vahinko oli raskaus, niitä viimeisiä sovinto-panoja...Ja napsahti plussalle. Mä halusin sen lapsen, oikeasti. Ja mies sit lähti väännön jälkeen mukaan juttuun (olis ollut esikoinen). Meidän onneks meni kesken; surullistahan se oli. Jotenkin itse ehdin jo latautua ajatukseen että tästähän se meitin onni taas lähtee käyntiin. Paskat, ei siinä niin olis käynnyt kun ukolla oli jo toinen muija valmiina; ja sekin raskaana jo kuukauden päästä mun keskenmenosta.
 
Minäkin olen usein miettinyt, että miksi on mennyt hankkimaan lasta tuollaiseen tilanteeseen, kun näitä juttuja saa lukea mielestäni vähän liian usein! :/ Ymmärrän sen, että turha täältä suunnalta on varmaan hirveästi puhua, kun en teidän tilannetta perinpohjin tunne ja on olemassa vaikka mitä erilaisia syitä tapahtuneelle, mutta ihan mielenkiinnolla minäkin kuulisin teidän kantanne tai miten olette tilanteeseen päätyneet...?
 
Mietin samaa itsekkin. Mut on niitä ollu välissä ok hetkiä. Jos narsistisesta persoonallisuushäiriöstä jotain tietää, tietää sen taitavan ympäripuhumisen, manipulaation ja ne kauniit (ja valheelliset) sanat, joilla saa toisen uskomaan: "Ehkä sittenkin". Niihin on helppo sortua. En ole enkä ollut tarpeeksi vahva.
 
Tämä alkanut siis raskauden aikana. Tiedostan kyllä et itsekin olen aika kamala nyt,mutta miksi ei voi yrittää edes ymmärtää. Tänäänkin huusi mulle lasten edessä. Välillä olo et yksin pääsis helpommalla,mutta tänäänkin kun mies oikeasti mainitsi erosta niin iski pakokauhu.
 
Mä sorruin adhd mieheen. Sellaseen "matti nykäs"-tyyliseen. Siinä miehs ei ollut mitään hyvää näin jälkeenpäin ajateltuna. Oli vaan niin saamarin taidokas puhuun mut omaan maailmaansa joka oli yht kaaosta. Jotenkin se vaan pystyi sillä energiallaan kieputtaan mut pauloihin, niin et näin hänessä jotain "hienoa", erillaista. Tosiasiassa hän oli yksi sekamelska joka ei itsekään tiennyt mitä halusi ja liiteli kukkaan jos toiseen...Yhtenä päivänä oli ostamassa purjevenettä (ei ole ikinä purjehtinut) ja seuraavana päivänä ovella seisoikin trukki. Kiitän luojaani että pidin rahani erossa, vaikka tuohon purjeveneeseen oli lähdössä mukaan. Ajattelin ruusunpunaisesti niitä hetkiä perheen kanssa purjehtimassa...

Joo en tiedä miten lankesin niin pahasti. Kai ne oli ne kauniit puheet ja "maalaukset" elämästä joita hän sanallisesti rakenteli. Jotenkin tahdoin uskoa kaiken, vaikka hänen toinen nainenkin mulle soitteli... Joillain on kyky tuohon, käärmemiehet, lumoavia mutta vitun petollisia.

Olen niiiiiiiiin onnellinen keskenmenosta nykyään.
 
Tämä alkanut siis raskauden aikana. Tiedostan kyllä et itsekin olen aika kamala nyt,mutta miksi ei voi yrittää edes ymmärtää. Tänäänkin huusi mulle lasten edessä. Välillä olo et yksin pääsis helpommalla,mutta tänäänkin kun mies oikeasti mainitsi erosta niin iski pakokauhu.

Ja sulla oli menossa rv 10? Oletko sellainen joka vois miettiä toista vaihtoehtoa? Onko tuo nyt paikka uudelle ihmisen alulle? Mä itse ainakin miettisin, vaikka abortin varsinainen kannattaja en olekaan. Mut oikeasti, synnyttää maailmaan viaton ihminen, tollaiseen sekasortoon. Ja kun sun on jaksettava niiden isompienkin vuoksi jo tsempata. Vauvan saama huomio on iso lovi heille, varsinkin jos elämäkin vielä muutuu niin että sinusta tulee yh. Silloinhan nuo isommat tarttis sua jo eniten ymmärtämään tapahtunutta, ja sun huomio ei vauvalta välttämättä riitä.
 
Vaihtelu virkistää. Pieni lomamatka ilman puolisoa, vaikka omien vanhemipien luo. Ja vieraita kylään! Ilmapiiri tuulettuu, kun ollaan tekemisissä muidenkin ihmisten kanssa. Ja vähän uutta sisustusta. Vaihda kampaaja, ohje joka todella toimii. Piristä itseäsi, niin jaksat suhdettakin paremmin ylireagoimatta. Kehu miestäsi, vaikka hammasta purren ja sormet selän takana ristissä. Oravanpyörä lähtee pyörimään toiseen suuntaan, jos kovasti yrittää väntään pyörää uudelleen positiivisempaan suuntaan. Sitten se jo pyöriikin taas kevyemmin eteenpäin.
 
[QUOTE="Suru";22005529]Elämä yhtä tappelua,tuntuu että mies ei ymmärrä minua,arvostelee ja huutaa.. Ja toisaalta itsekin olen tosi ilkeä,laitan viestejä ja sanon tahtovani erota heti jos sanomista,vaikka en tahdo oikeasti. Miehellä paloi tänään pinna tosi pahasti,hoki että ei enää jaksa,kaikki päin persettä jne.Pelottaa että jään yksin 3 lapsen kanssa,en jaksaisi :/ mitä tehdä? Mies ei suostu lähtemään ammattiauttajallekkaan kuulemma. Pelottaa ja paha mieli kokoajan..[/QUOTE]

Miksi ihmeessä noin huonoon liittoon raskauduit? Vahinko?
 
Mietin samaa itsekkin. Mut on niitä ollu välissä ok hetkiä. Jos narsistisesta persoonallisuushäiriöstä jotain tietää, tietää sen taitavan ympäripuhumisen, manipulaation ja ne kauniit (ja valheelliset) sanat, joilla saa toisen uskomaan: "Ehkä sittenkin". Niihin on helppo sortua. En ole enkä ollut tarpeeksi vahva.

Onneksi isäni oli natsisti, tunnistan heti enkä koskaan ole sortunut moiseen. Tai oikeastaan olen mutta heti olen lopettanut suhteen. Jotain hyvää isästäkin,.
 
[QUOTE="vieras";22005873]Vaihtelu virkistää. Pieni lomamatka ilman puolisoa, vaikka omien vanhemipien luo. Ja vieraita kylään! Ilmapiiri tuulettuu, kun ollaan tekemisissä muidenkin ihmisten kanssa. Ja vähän uutta sisustusta. Vaihda kampaaja, ohje joka todella toimii. Piristä itseäsi, niin jaksat suhdettakin paremmin ylireagoimatta. Kehu miestäsi, vaikka hammasta purren ja sormet selän takana ristissä. Oravanpyörä lähtee pyörimään toiseen suuntaan, jos kovasti yrittää väntään pyörää uudelleen positiivisempaan suuntaan. Sitten se jo pyöriikin taas kevyemmin eteenpäin.[/QUOTE]

Voihan sitä koettaa, mutta... Oikeesti anteeksi skeptisyyteni, mutta uusi kampaaja ei mun mielestä auta karilla olevaa suhdetta. En kyllä tiedä, mikä auttais. Kertokaa, jos tiedätte.
 
Mä olen ollut raskaana sellanen hormooni hirviö että vähän ihmettelen että mies on edelleen täälä mun rinnallani. Varsinkin kuopuksen odotus aika oli oikeastaan aika kamalaa aikaa, meidän suhde miehen kanssa oli aika heikoissa kantamissa. ja siihen päälle vielä synnytyksen jälkeiset hormoonimyrskyt : / Puolin ja toisin on mietitty lähteäkkö vai jäädä. no jäätiin kumpikin. Ja nyt kun ollaan selvitty vauva ajastakin niin on meidän suhteemme taas vakaalla pohjalla. Ehkä vakaammalla kun ennen kuopusta.
 
Olin seurustellut mieheni kanssa muutamia vuosia ennen lapsia ja täytyy sanoa, että kun 3 lasta oli pieniä (vanhin 4v), ei siinä paljon parisuhdetta hoidettu muuten kuin huutamalla. Olin väsynyt ja vihastuin helposti. Mutta jaksoimme ja nyt on taas ihanaa. Yritimme myös muuttua paremminksi ja nyt on aikaa toisillemme. Tänäänkin kävimme kävelyllä yhdessä ja lounaalla.
 
[QUOTE="Suru";22005529]Elämä yhtä tappelua,tuntuu että mies ei ymmärrä minua,arvostelee ja huutaa.. Ja toisaalta itsekin olen tosi ilkeä,laitan viestejä ja sanon tahtovani erota heti jos sanomista,vaikka en tahdo oikeasti. Miehellä paloi tänään pinna tosi pahasti,hoki että ei enää jaksa,kaikki päin persettä jne.Pelottaa että jään yksin 3 lapsen kanssa,en jaksaisi :/ mitä tehdä? Mies ei suostu lähtemään ammattiauttajallekkaan kuulemma. Pelottaa ja paha mieli kokoajan..[/QUOTE]

Miksi sä saat vastauksia, mutten minä, jonka elämä varmasti yhtä paha, elölei pahyempikin, koska mies hakkaa.
 
[QUOTE="suru";22006888]Miksi sä saat vastauksia, mutten minä, jonka elämä varmasti yhtä paha, elölei pahyempikin, koska mies hakkaa.[/QUOTE]

Kenelle tämä on tarkoitettu? Jos mulle, niin mielestäni vastaukset on tarkoitettu molemmille! Sori, jos tähän ei saanut muut kertoa kokemuksiaan. En jaksa kilpailla kenellä pahempaa, se taitaa olla aikas turhaa.
 

Yhteistyössä