Ero "järkevästä" kumppanista 2013 ?

Ole yhteydessä modeihin - varmaan onnistuu klikkaamalla 'ilmoita asiaton viesti'-painiketta siitä viestistä minkä haluat pois ja kirjoitat selityksen että miksi haluat sen poistettavan.

 

[QUOTE="vieras";28686687]Teillä ongelmia ja miehesi varmastikin voisi kirjoittaa sun käytöksestä kanssa kaikenlaista.

Mitä sä odotat "siltä oikealta"? Kuulostaa siltä, että sulla on hyvä mies, joka sinua rakastaa. Ootte vaan kauan olleet yhdessä ja ette kenties ole hoitaneet suhdetta, ainakaan tarpeeksi hyvin. Se, että sua ahdistaa nukkua sun miehesi kanssa kuulostaa siltä, että sulla on omia ongelmia tai tunteita (ehkä parisuhteeseen liittyen?), joita et ole käsitellyt itsesi tai miehesi kanssa.

Rakkauden ensihuuma kestää yleensä maksimissaan 2 vuotta, jonka jälkeen se haalistuu. Kaikilla on ongelmia ja kriisejä parisuhteessa. Itse ja yhdessä voidaan valita ruvetaanko silloin panostamaan enemmän ja rakentamaan suhdetta vahvemmaksi vai juostaanko karkuun(=erotaan). Erossa on se, että uudessa suhteessa ongelmat tulee myös aikanaan...Siksi onkin näitä ihmisiä, jotka muutaman vuoden välein vaihtavat kumppania.

Musta toimimaton suhde ei ole ero syyn, oma ja kumppanin vika jos on toimimaton. Jos on toimimaton, sitten pitää tehdä sen eteen töitä, jotta se olisi toimiva. Musta on "pätevä" eron syy on pettäminen, henkinen/fyysinen väkivalta, vakava mielenterveys/päihde ym. ongelma, jossa ongelmainen ihminen tuhoaa lähi-ihmiset sairaudellaan.

Menkää hakemaan apua pariterapiasta. Teidän suhteessa on varmasti monia asioita, joista on hyvä puhua ja muuttaa esim. miehen kodista pitäisi tehdä myös sun koti.[/QUOTE]

samaa mieltä!!!

ap:lla tuntuu olevan tunne puolen asioiden käsittely hukassa!

hei ap se ahdistus voi joskus johtua ihan omista opituista toimintamalleista.esim kun vaikene eja koettaa paeta ahdistavaa ajatusta/ongelmaa ahdistus vaan lisääntyy! joskus voi olla että se syy on jossain parisuhteen ongelmassa tai sitten se voi olla ihan omassa päässä mutta syyttää vaan sitä toista!

ap lue väestöliitolta juttua ja lue suomen mielenterveys sivustolta ahdistuksesta!

 

Näitä ero juttuja lueskellessa, päätin että kerron myös omasta tuskasta. Olen muutaman kuukauden päästä 26v ja olemme kihlattuni kanssa olleet kohta 5 vuotta yhdessä. Tällä hetkellä olen iloinen että vielä ei ole tärpännyt, vaikka lapsia haluan aivan mahdottomasti.

Mulla on ollut jo melkein 2 vuotta välillä ajatuksena, että pitäiskö erota. Nyt on ollut viimeiset puol vuotta ihan koko ajan mielessä ja se painaa.

Kihlattuni on hyvä mies, työsä hoitaa hyvin ahkerasti, ruokkii ja rahoittaa elämämme suuremmaksi osaksi, mutta onko se oikea mulle. Meillä menee suht hyvin arki ja tykkäsimme tehdä muutamia asioita yhdessä. Mut nyt on ruvennut ahdistamaan olla hänen seurassaan vaikka yritän kovasti. Vieressä nukkuminen on ahdistanut jo melkein vuoden ja olen aina silloin tällöin vaan siirtyessäni vierashuoneeseen selittänyt että hän on kuorsannut ja en ole saanut unta tai muuta.

Hän ottaa alkoholia joka vkloppu mutta en ole katsonut sitä ongelmaksi vaan ainoastaan sen että kun yhdessä menemme ravintolaan hän ei jaksa koskaan pitkään, mutta kun minä vaan nukun hän saattaa olla pilkkuun asti. Yhdesti olen huomannut että sormus on illan jälkeen ollut rahapussissa ja hän ei sitä silloin osannut selittää miksi hän niin oli tehnyt.

En edes muista milloin kumpikaan olisi sanonut rakastavansa, ja jos itsellä olisi ollut hetki että vois vaikka rakastaakkin, en ole uskaltanut sanoa. Jos tulee ero niin tuntuu että sitä on valehdellut toiselle.

Alkuaikoina olin todella mustasukkanen miehestäni vois jopa sanoa että sairaalloisen mustasukkainen, mutta nyt ei kiinnostais vaikka se panis koko kylää.
Pettämistä ei ole koskaan kummaltakaan puolelta ollut ja hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen.

Seksikään ei ole koskaan ollut mitenkään hekumallista ja mies laukeaa mielestäni liian nopeasti. Haluja on minulla ollut aina enemmän enkä ole koskaan kieltäytynyt seksistä jos jopa sieltä olisi tullut aloite.

Meillä ei paljon riidellä mutta silloin kun riidellään se on melkein kun helvetti ois irti. Meidän riidat koskee melkein aina vaan kodin siisteyttä. Ja minä olen se (omin sanoin) sottapytty laiska paska. Olen suhteemme aikana ollut n puolet ajasta kokoaikatöissä, mutta silloin kun on pidempiä työttömiä pätkiä olisi loogista että pitäisin huolta kodista. Mut en vaan saa aikaseks ja siitähän se riemu alkaa. Kun sitten mies huomaa kotiin tullessa että en ole saanut mitään aikaiseksi se suuttuu ja huutaa, minä vain teen perässä sen mitä hän käskee todella nopeasti. Mutta agressio sen kun kasvaa. Tavaroita rikkoo vihoissaan. Koskaan ei ole mies lyönyt tai yleensäkkään nostanut kättä minua vastaan, mutta silti pelkään riitojamme. Ja seuraavana päivänä joko pahoitellaan lahjuksilla tai asiasta ei puhuta ollenkaan, usein ollaan kun ei mitään ois tapahtunutkaan. Pahimmat riidat on alkanut ehkä melkein kolme vuotta sitten, silloin meni läppäriä kakkuvuokaa, cdlevyjä jne.

Mies on hirveän negatiivinen "maailman menosta" politiikasta jne.

Taustatietona sellaista että mieheni menetti äitinsä syöpään hiukan yli 5v sitten. En kerennyt tavata häntä koskaan. N.kaksi vuotta siitä hänen paras lapsuuden kaveri kuoli kolarissa sekä nyt viimeisimpänä kesällä 2011 ensin pikkuveli hirtti ittensä sekä muutaman tunnin päästä isä lähti samalla lailla perässä. Hänellä ei ole perheestään jäljellä enää kuin pari vuotta nuorempi sisko.

Me sitten kolmestaan muutimme heidän kotipaikkaan. Silloin oli ehkä ensimmäiset hetket kun mietin eroa, mutta se meni silloin ohi nopeasti. Silloin olisin halunnut erota koska, mieheni ei ole yhtään koira ihminen ja minulla oli seurustelun aloittaessa koira ja on vieläkin. Sitä ajatteli että se oppii sietämään sitä mutta ei se ole muuttunut yhtään. aina vaan rakki sitä rakki tätä. Koirani on kohta 7 vuotta ja se oli ollut sen yli viisi vuotta ollut sisäkoira ja täällä hän joutui sitten ulkokoiraksi varastoon. Ensin en voinut millään hyväksyä sitä mutta ajatukseen tottui. Vihdoin lopulta yli vuoden valittamisen jälkeen rakensimme yhdessä hyvän lämpimän kopin varastoon koiralle ja olin jo melkein tyytyväinen, koska koira tuntui viihtyvän. Mutta ajatus siitä että se ei saa ehkä tarpeeksi seuraa, on pistänyt huomaamaan että koirakin on alkanut tulla epäsosiaalisemmaksi. Siitä on tullut vihainen vieraille kun olen poissa, vaikka aikaisemmin on ollut sellainen jokaisesta tykkäävä hömelö.

Sitten tänne muuttaessa Se sisko oli talon "emäntä" enkä minä ja se tuntuin pahalta, mitään en saanut muuttaa, päättää omanlaiseks, että tuntuis minunkin kodilta. Asia helpottui hiukan kun sisko menetti ns hermot ja päätti muuttaa omilleen kuopioon ja mies osti hänet ulos täältä. Mutta en vieläkään tunne tätä kodikseni ja en voi mitään muutosta tehdä ilman että kysyisin mieheltä ja jos jotain tehdään sisko joko mököttää että jotain on muutettu tai mitään ei oo tehty.

Pillerit lopetin elokuun lopulla 2012 kun oli puhe että nyt haluamme niitä lapsiakin. (mies ei välttämättä halua mutta on suostunut ja itsekkin ehdottanut)

Nyt tuntuu että pitäs varmaan aloittaa ne uudestaan ettei vaan tähän tilanteeseen tulisi mutkia, vaikka ajattelen nyt että ei se minun päätöstä erosta muuttaisi koska pystyisin hyvin olemaan ns yksinhuoltajakin, vaikka lapset kävisivät isänsä luonakin.

En haluaisi toisaalta aloittaa pillereitä koska nyt alkaa kaikki olla tasaista menkkojenkierron suhteen koska kun pillerit lopetin elo-lopulla ekat menkat tuli vasta tammi-alussa ja seuraavat vasta maalis-puolvälissä ja seuraavat touko-alussa, jotka kesti 27pv. Eli kierrot heitti härän pyllyä. Nyt olen käyttänyt vuoto häiriöihin primoluttia ja menkat tulee ajassaan ekaa kertaa. Olen törkeästi miettinyt että haluasin vaikka eron tullessa yhdenyön jutulta lapsen tai jotain koska lapsen kaipuu on suuri.

Nyt ahistaa eniten se että kun otin ero asian puheeksi mies oli yllättynyt ja hyvin surullinen, hänellä ei ole koskaa ollut mielessä ero ja hän toistelee että hän rakastaa. Hän sanoi kerran silti että ei halua pakottaa olemaan hänen kanssaan. sanoin että haluan vielä yrittää, tuntuu vaan että ei se siitä yrittämällä muutu ja oispa se päätös jo tehty.

Pelottaa vaan että jos ero tulee tekeekö hän itselleen jotain, vaikka ei ole koskaa ollut itsetuhoinen. Enemmänkin vihainen että hänestä niin luullaan. Aikaisemmin on riitojen jälkeen mennyt halliin miettimään ja olemme saaneet olla siskon kans peloissaan...


Pitkä juttu... Saatan jatkaa jos löydän hetken...

Eroat heti siitä siasta!
(ja pistä mulle meilii niin sovitaan tapaaminen )

 

Niin se on hyvin mahdollista ja olen sitäkin miettinyt että luovutanko liian helposti. Mutta kun tosiaan mies ei usko terapiohin. Minä saattasin voida mennä ja yrittää mutta en tiedä onko siitä apua koska en saata pystyä luottamaan terapeuttehin edellisten huonojen kokemusten perusteella... Olen siis käynyt terapioissa aikaisemminkin pitkään, mutta asiat vaan kiertää väärissä asioissa minun mielestä.

 

Kylläpä päähän koskee ajatella tätä koko ajan... välillä on satavarma että näin ja niin teen, mut sit taas välillä en tiedä mistään mitään... Ukko on ollut ns aivan ihana ja kaikkensa yrittää ja olen miettinyt että kun asia tulee puuheeksi uudestaan kysyisinkö et lähtiskö parisuhde terapiaan, mut sit tulee taas olo et on se jo myöhästä. Ja pelkään et jos päätän jäädä niin se muuttuu taas takaisin samanlaiseks. Ja epäilen et ei lähde, ei usko terapiohin. Siitä läheisten kuoleman jälkeisestä kriisiterapia istunnostakin lähti alle viiden minuutin jälkeen. Mut olempahan kirjoittanut paperille ajatuksia et sitten kun keskustellaan et jos siitä ois sitten apua tekemään se ero/sovinto loppuu asti ja asiat selväks. Pääsis puhtaalta pyödältä aloittamaan omaa elämää tai jatkamaan avoliittoa.

Sekä en tiedä mihin uskoa, kun aikaisemmin oli sellanen olo et ei se ukko mitään oo koskaan tehnyt, mut nyt ravintolassa vkloppuna ollessa kuulin tuttavalta että ennen juhannusta hän oli nähnyt mieheni kävelevän taksille hiukan liian läheisissä väleissä toisen naisen kans. Kerroin siis hänelle eroaikeistani ja hän sen jälkeen sanoi sen. En tiedä onko se totta vai miks se sellasta sanos. Alkuaikoinen sama mies oli et minä oon liian outo miesystävälleni, mut ollaan ruvettu juttelemaan paljon kun olen tavannut häntä ja tulen toimeen hänen kanssaan hyvin, et onko sit hällä puhtaat jauhot pussissa.

 

Joo. Nyt on puhuttu tunteista ja erosta ja oli hetken sellainen helpottunut olo et ei ole enää mitään "salattavaa". Viikolla oli kans sellainen olo et se hyväksyy tämän päätöksen ja ehdotteli että mitä kaikkea hänen tavaroitaan saisin viedä mukanani pois Kun lähden ettei tarvitse tyhjästä aloittaa. Vuokra-asuntojakin katsoin hänen kanssaan hetken.

Mut silti on kuitenkin ollut tosi paljon sitä "onko väärä päätös/olen varma" tunnetta. Haluais tehdä sen päätöksen ajatellen itseäni mut taas tuli kun olivat kaverinsa kans täällä iltaa viettämässä sanoi että on tyytyväinen siitä että pysytään ystävinä kun kerta muuta ei voi olla. Tuntuu että se yrittää tahallaan sotkea päätöksen/ vaikuttaa päätöksen tekoon minä kun taidan olla sellainen että ajattelen liikaa että miten se satuttaa toista. Hän sanoi myös että hänestä tuntuu pahalta että hän on pilannut minun elämän. Sanoin siihen että mitään en kadu meidän suhteessa eikä hän ole pilannut elämääni ja olen sitä mieltä oikeastikkin.

Nyt olen ottanut väestöliitolta sellaiset parisuhdetestit että ne tehdään vielä yhdessä ja mietitään niiden avulla miten tästä voisi selvitä tai että tajuaisiko hän sitten itsekkin että ero olisi ehkä parempi tässä tilanteessa.

 

Vaikka se tuntuisi pahalta niin ei sun velvollisuus ole saada miestä ymmärtämään että ero on teidän parhaaksenne eikä myöskään paapoa miestä että hän selviää erosta. Sun velvollisuus on vain hoitaa ero mahdollisimman nätisti ja rehellisesti mutta mies on vastuussa omasta onnellisuudestaan.