Ero, Hermoromahdus vai molemmat??

[Kyyneleet]

En edes tiedä mitä kertoisin..
Kaikki on niin huonosti kun olla ja voi, kyyneleet valuu jo tässä kirjoittaessa.
Olen jäänyt kuin vaivihkaa yksin kaiken kanssa, nuorimmainen on nyt 2-vuotias
ja kaikki tämä paska alkoi viimeistään silloin odotus aikana, en tiedä olenko ollut niin sokea etten ollut aikaisemmin huomannut miten kusipäinen mies minulla on!!! päivämme ovat toistensa kopioita siitä lähtien kun mies tulee toistä, hän kävelee sisään, tyontää lapset jaloistaan, menee vaihtamaan vaatteet ja kysyy onko jo ruokaa, ja voi hyvä jumala jos sitä ruokaa ei ole, saan varmasti kuulla siitä!! ruokailun jälkeen rojahtaa n.tunniksi sohvalle ja huutaa lapsille jos haluaisivat mennä viereen, sitten onkin aika jo poistua tästä täyshoitolasta milloin minnekkin harrastuksiin ja kotiutuu sitten taas 22-23 aikoihin ruinaamaan seksiä!!
minä joudun kysymän lupaa jopa kauppareissuun ja silloin kun se kauppaan meno sopii, soi puheli jo tunnin päästä että no missä sä oot?
Kaikki on ihan rempallaan ja jos kysyn että voisitko tehdä jonkun jutun niin yleensä ei kerkiä kun pitää taas mennä jonnekkin tai sitten sanoo että tekee joskus toiste eikä mitään ikinä tapahdu.
kaikki, siis aivan kaikki tämän talouden hommat ovat minun vastuullani ja tuntuukin että mies on vain yksi lapsi lisää.
Olen niin loppu ja romahdus pisteessä, mieheni tietää sen mutta ei kiinnosta, minulla on niin paha olla ja itken melkein päivittäin, samaan aikaan kun minä itken niin mieheni kävelee ohitseni sohvalle katsomaan telkkaria tai sitten pelaamaan!
Olen umpikujassa enkä tiedä enää mitä tehdä!

 

[..]

EROA!11111111

 

[voimia]

Ootteko naimisissa? Jossei se tosiaan sua huomaa ei taida olla paljoa vaihtoehtoja. Me ollaan juuri erottu miehen kans joka oli samanlainen suunnilleen, jäin lasten kans aina sivuun... Täytyy sanoa että on helpottunut olo! Pääsisitkö juttelemaan tuosta johonkin?

 

[jos ei puhe auta]

Jos ei puhe auta sano, että ero on edessä ellei malli muutu.
sähän olet käytännössä yksinhuoltaja.
Meillä auttoi vakava keskustelu, kun asiat oli luisumassa samaan pisteeseen.
Mietin ihan tosissani sitäkin, että eroaisin, saisin edes joka toinen viikonloppu vapaata! Eikä tää ole vitsi, muutenhan mun arki olis ollut just samaa.
Meilläkin asiat vaan jotenkin ajautui tuohon, vaikka esikoisen aikaan tehtiin yhdessä ja vuorotellen lähes kaikkea ja omaa aikaa oli mullakin.
Mutta nyt on asiat taas jotenkin reilassa, eli saadaan molemmat omaa aikaa. Ehkä mieskin on huomannut, että voin ja meidän parisuhde voi tosi hyvin, kun otetaan toisemme paremmin huomioon.

 

[Cassyput]

Pariterapia. Ja jos mies ei suostu tai terapia ei muuta tilannetta, niin ero ehdottomasti.

 

[Smeagol]

kaverilla sama tilanne. se on kurjaa kunneltavaa. ei se tuosta taida muuttua, että lusikat jakoon. :/

 

[Lähde pois ennekuin romahdat!]

Eroa!!! Elämäsi helpottuu paljon, kunhan pääset tuollasesta aikusesta lapsesta eroon!

 

[miettii]

miten tähän tilanteseen niin moni päätyy.. miks ei alusta asti hommia jaeta.. miks herätään si vasta ku ollaan umpikujassa... miks päästetään tilanne näin pitkälle..??

 

[Kyyneleet]

Kiitos kaikille vastauksista.

 

[Kyyneleet]

Miten pariterapiaan hakeudutaan? etsinko keltaisilta sivuilta
vai mistä terapeutit loytyy?

 

[Cassyput]

Miten pariterapiaan hakeudutaan? etsinko keltaisilta sivuilta
vai mistä terapeutit loytyy?

Ota yhteyttä seurakuntaan ihan ensin. Lastenneuvolasta voit myös kysyä. Ihan tavalliset yksityiset terapeutit ovat todella kalliita.

 

[yks]

Mitä miehesi pelaa?

 

[LisaMarie]

Miten pariterapiaan hakeudutaan? etsinko keltaisilta sivuilta
vai mistä terapeutit loytyy?

Ota yhteyttä seurakuntaan ihan ensin. Lastenneuvolasta voit myös kysyä. Ihan tavalliset yksityiset terapeutit ovat todella kalliita.

100 euroa kerta, mutta jos on siarausvakuutus, se korvaa.

 

[Kyyneleet]

Mitä miehesi pelaa?

Playstationia.. jotain sotapeliä!

 

[LisaMarie]

Mitä miehesi pelaa?

Playstationia.. jotain sotapeliä!

Jospa se pelaa jotain muutakin? Siis on addikti ja käy pelaamassa, kun on paljon pois kotoa? Tuo sen käytös on aivan addiktin käytöstä.

Miestäsi et voi muuttaa, itseäsi voit. Sinua kohdellaan juuri niin, kun annat itseäsi kohdella, itse ne rajat on asetettava. Jatkuvalla vaatimisella ja uhkailulla ne ei mene perille, toinen oppii hyvin pian, että juu, hetken toi tossa aukoo, mutta kaikki saa jatkua ennallaan. Ja toisaalta hiljaa kärsiminenkään ei muuta mitään, ei se toinen tajua edes ihailla martyyrin kruunua.
Joskus tarvitaan näyttöä siitä, että muo ei tosiaan enää kohdella näin ja vaikka asumuseroa.
Keskustelut kannattaa aloittaa "minä" "Minusta tuntuu pahalta ja hylätyltä kun sinä..." Kun aloittaa "sä et koskaan..." Toiselle nousee jo sen ekan sä sanan kohdalla puolustusmekanismit.
Toisaalta on olemassa ihmisiä, kuten nyt ne addikstit ja narsistit, että on ihan sama mitä niille sanoo, puhujan hätä muuttuu matkalla puhujan suusta kuulijan korvaan nalkutukseksi, vaatimiseksi ja valitukseksi ja silloin ei auta muu kuin ajatella, että parempi yksi ruumis kuin monta ja pelastaa itsensä ja lapset.

 

[Kyyneleet]

Miestäsi et voi muuttaa, itseäsi voit. Sinua kohdellaan juuri niin, kun annat itseäsi kohdella, itse ne rajat on asetettava. Jatkuvalla vaatimisella ja uhkailulla ne ei mene perille, toinen oppii hyvin pian, että juu, hetken toi tossa aukoo, mutta kaikki saa jatkua ennallaan. Ja toisaalta hiljaa kärsiminenkään ei muuta mitään, ei se toinen tajua edes ihailla martyyrin kruunua.
Joskus tarvitaan näyttöä siitä, että muo ei tosiaan enää kohdella näin ja vaikka asumuseroa.
Keskustelut kannattaa aloittaa "minä" "Minusta tuntuu pahalta ja hylätyltä kun sinä..." Kun aloittaa "sä et koskaan..." Toiselle nousee jo sen ekan sä sanan kohdalla puolustusmekanismit.
Toisaalta on olemassa ihmisiä, kuten nyt ne addikstit ja narsistit, että on ihan sama mitä niille sanoo, puhujan hätä muuttuu matkalla puhujan suusta kuulijan korvaan nalkutukseksi, vaatimiseksi ja valitukseksi ja silloin ei auta muu kuin ajatella, että parempi yksi ruumis kuin monta ja pelastaa itsensä ja lapset.[/quote]

tämä on ihan totta, kiitos!
miksi annan tämän jatkua?? en tiedä, ehkä haluan vielä uskoa tulevaisuuteen :'(
Olette ihan oikeassa, eihän tässä ole mitään järkeä eikä mitään syytä miksi antaisin miehen kohdella minua ja lapsia näin enää hetkeäkään.
rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta ei tämä kyllä paremmaksi muuten ikinä muutukkaan. :'(

 

[LisaMarie]

[

quote="Kyyneleet"]

miksi annan tämän jatkua?? en tiedä, ehkä haluan vielä uskoa tulevaisuuteen :'(
Olette ihan oikeassa, eihän tässä ole mitään järkeä eikä mitään syytä miksi antaisin miehen kohdella minua ja lapsia näin enää hetkeäkään.
rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta ei tämä kyllä paremmaksi muuten ikinä muutukkaan. :'([/quote][/quote]

Kun elää riittävän kauan jonkun epänormaalin ilmiön lähellä, alkaa sopeutua ja pitää sitä normaalina. Epänormaali muuttuu normaaliksi ja normaali epänormaaliksi. Tulee sairauden kaltainen tila, joka joskus 80-luvulla on nimetty läheisriippuvuudeksi.
Aina ennen muutosta tulee ahdistus. Alkaa epäillä, jos tämä ei sittenkään ole normaalia. Toivoo, kyllä toi tuosta vielä muuttuu, joku tulee ja korjaa kaiken, kunhan vaan odotan tarpeeksi kauan. Epätoivo kasvaa, kun kukaan ei tule ja hea pois toimimattomasta perheestä eikä anna tablettia, joita syömällä kaikki korjaantuu. Tulee pikkuhiljaa tilanne, jos nykytilanne pelottaa ja ahdistaa enemmän kuin ajatus muutoksesta. Sinun elämässäsi taitaa olla tuon ennen muutosta tulevan ahdistuksen aika.
Itse tykkään kovasti Wayne W.Dyerin kirjasta Hyväksy itsesi, uskalla elää. Siellä ei vielä käytetä sanaa läheisriippuvuus, kun se on niin vanha, mutta ehkä juuri siksi se on niin selkeä, puhutaan vaan niistä oireista ja siitä miten tuosta tilasta pääsee pois.
Melody Betteyn kirja Irti läheisriippuvuudesta on myös hyvä ja Irene Kristeri on kirjoitanut monta hyvää aihetta sivuavaa kirjaa. Nuo kirjat voivat auttaa oman tien löytämisessä ja sairaasta tilanteesta irti pääsemisessä.

:flower: :hug:

 

[m]

Ihan totta tuo, että epänormaali muuttuu normaaliksi. Muistan kun aikoinaan miehen kanssa saatettiin riidellä kolmena yönä viikossa ilta 12:sta aamu seitsemään - tai lähinnä mies riiteli, kun oli sairaalloisen mustasukkainen - ja jossain vaiheessa tajusin ihmettelväni sitä, miksi ihmiset eivät menoissaan ota huomioon sitä, että edellisyö on voinut mennä riidellessä ja on niin väsynyt, ettei jaksa pitää sovituista asioista kiinni. Joo. Minä erosin, kaksikin kertaa, ja ollaan palattu yhteen kuitenkin. Mies joutui tekemään kovasti töitä itsensä kanssa, mutta niin se vaan on, että homma pelaa ihan eri tavalla. Sairaalloisesti mustasukkainenkin voi näköjään "parantua" ilman terapioita. Eli suosittelen jotakin tarpeeksi kovaa otetta miehen kanssa. Jos ei muu, niin ero. Se voi johtaa uuteen alkuun. Ei minunkaan mies ymmärtänyt puhumisella, itkemisellä, huutamisella, asiallisella keskustelulla, ei yhtään millään. Vasta kun lähdin, meni itseensä aidosti. Mutta on monta tapaa. Terapia olisi varmaan se ensimmäinen askel, jos mies suostuu. Mutta noin ei missään nimessä voi eikä saa jatkua! Voimia.