[QUOTE="Iinu";27333193]Meillä on 7v poika, joka kärsii mm. aistiyliherkkyydestä sekä mielialansäätelyhäiriöstä. Lisäksi epäillään ADHD:tä. Meillä on kaikkiaan 3 lasta ja poika on nuorin. Keskimmäisellä on aistiyliherkkyysongelma.
Jaksan selittää päivästä toiseen samaa asiaa, koska tiedän, että poikani ei tahallaan ole muistamaton. Häntä itseäänkin ärsyttää oma käytöksensä ja se, että hänen erityistarpeensa rajoittavat hänen omaa elämäänsä. En ole oikeastaan koskaan ajatellut asiaa niin, että miten paljon poikamme tarpeet rajoittavat muun perheen elämää. Olen joutunut monelle selittämään, että poikani ei ole mielisairas, vaan hän on erityinen. Eniten ehkä raivostuttaakin se, että monet ovat ns. kapeakatseisia erityislapsia kohtaan.
Vasta nyt on poikamme alkanut hyväksymään koulun säännöt. Hänellä on paljon kavereita ja on mieluisa leikkikaveri, mutta joskus suutahtaa, koska ei ymmärrä toisten huumoria ollenkaan. Pojallemme kaikki on totista totta.
Eskarivuosi oli katastrofaallinen, koska henkilökunnan mielestä poikamme erityistarpeet olivat liikaa. Kyse oli lähinnä siitä, että pienellä paikkakunnalla on kouluttamaton henkilökunta ( valmistumisen jälkeen ei ole lisäkoulutusta hankittu ), eikä elton palveluja ollut saatavilla. He itse lähtivät pojan metkuihin mukaan ja antoivat erityislupia milloin mistäkin. Varoittelin ja kielsin, koska tiesin, että ovat hetken päästä ongelmissa. Ja näin kävikin. Poika ei syönyt, koska milloin mkäkin oli väärin yms. Ehkä he pitivät poikaa tyhmänä, koska luulivat, että joka ainoa asia johtui erityistarpeista. Ei, poika on älykäs, koska osasi huijata ryhmänsä aikuisia mennen tullen. Vain erityisopettaja, toimintaterapeutti sekä puheope olivat oikeilla jäljillä.
Meillä otetaan päivä kerrallaan. Mieheni väsyy paljon helpommin ja ihan pienestä. Oma pinnani on venynyt aina pidemmälle ja pidemmälle. Erityislasten kanssa olen työskennellyt vuosia.
Meillä ollaan vasta siinä tilanteessa, että olemme perheneuvolan asiakkaina, kohta alkaa uudet jaksot ja tukitoimien määrittelyt. Pitkät keskustelut monien eri tahojen kanssa, mutta mitäpä sitä ei kestäisi oman lapsensa hyväksi. Kaikki kuitenkin ajattelevat hänen parastaan.
Tsemppiä muille![/QUOTE]
Meillä on kaikki tutkimusrumba takana ja hyvä niin. Hyödyttiin tasan se että saatiin virallinen diagnoosi(sitä myöden avustaja kouluun/ip:seen) ja sitten toki lääkitys mikä auttaa valtavasti! Oli rasittavaa ravata paikasta toiseen ja aina aloittaa samat selitykset ja mitä kukakin on tutkinut ja missä, hirveätä pompottelua sinne sun tänne , onneksi se on ohi.
