"mä"
Haluaisin tuoda oman näkökulmani kirjoitukseen Lapsen kengissä terveysriski (TS 29.7.). Ymmärrän kirjoituksessa esitetyn huolen ostoskärryihin lasten kenkien mukana mahdollisesti siirtyvästä liasta ja taudinaiheuttajista, mutta koen tärkeäksi muistuttaa, ettei jokainen ostoskärryyn istumaan päästetty lapsi ole siellä siksi, ettei häntä olisi haluttu tai viitsitty kieltää tai kasvattaa.
Lehtijuttuun haastateltu äitikään ei ymmärrä vanhempia, jotka päästävät lapsensa kärryyn. Minä ymmärrän, ja olen yksi heistä, joille kaupassakäynnin ehtona saattaa olla lapsen nostaminen kärryyn. Lapsellani on vamma, joka haastaa niin kutsutun normaalin kasvattamisen ja myös tavanomaisen käyttäytymisen kaupassakäynnin kaltaisessa tilanteessa. Vamma ei näy päällepäin, ja lapseni saattaa vaikuttaa tavalliselta esikouluikäiseltä. Lapseni on jo niin isokokoinen, ettei hän mahdu ostoskärryn lastenistuimeen istumaan. Hänen ei voi aina antaa kävellä itsekseen, enkä myöskään ota riskiä, että hän saisi sairauteensa liittyvän kohtauksen kaupassa sen takia, että yritän saada hänet käyttäytymään normaalisti ja kävelemään itse. Jos näin kävisi, en pääsisi kaupasta ulos. Kokemukseni mukaan esimerkiksi autistisen kohtauksen saavan lapsen vanhempi ei kovinkaan helposti saa muilta kaupan asiakkailta eikä välttämättä henkilökunnaltakaan apua, vaan ennemminkin paheksuvia katseita, supinaa ja jupinaa. Näissä tilanteissa mieleni tekisi kantaa mukanani Autismi- ja Aspergerliiton julkaisemaan tietokortin tekstiin perustuvaa kylttiä, jossa lukisi Olet juuri havainnut tilanteen, jota on vaikea ymmärtää ja selittää. Valitettavasti emme voi keskustella asiasta juuri nyt, mutta jos otat meihin yhteyttä myöhemmin, vastaamme mielellämme kysymyksiisi.
Sairaus tai vamma ei aina näy päällepäin, eikä vaadi apuvälineiden, kuten pyörätuolin, käyttöä. Lapsella voi olla vaikkapa vaikea tarkkaavaisuushäiriö, reuma, autismi, Aspergerin oireyhtymä tai epilepsia, jonka takia häntä joutuu valvomaan eri tavoin kuin tervettä lasta. Arki erityisen lapsen kanssa on monin tavoin haastavaa ja raskasta, ja suurin osa erityislasten vanhemmista käy varmasti mielellään kaupassa ihan itsekseen. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pidän myös tärkeänä sitä, että erityinenkin lapsi saa kokemuksia tavallisen arjen asioista, kuten kaupassakäynnistä, vaikka sitten kärryssä istuen. Kaikille terveysriskejä pelkääville vakuutan ottavani lapseni kengät pois ennenkuin päästän hänet kärryyn. Tämä tosin voi jäädä ulkopuolisilta huomaamatta etenkin, jos tilanteeseen liittyy jo valmiiksi ymmärtämättömyyttä. Omalta osaltani huoli taudinaiheuttajien leviämisestä kohdistuu tosin ennemmin kaikkiin niihin pintoihin, joita ihmiset koskevat, kuten ostoskärryn työntöaisa, ostoskorin kantokahva sekä esimerkiksi kassan liukuhihna, jolle valuu milloin mistäkin pakkauksesta tahmaa ja töhnää. Kassatkin käsittelevät usein paljain käsin ostoksia; samoilla käsillä, joilla käsittelevät rahaa. Uskoisin siis pöpöjen tarttuvan ennemminkin kädestä käteen kuin kengästä kärryn kautta suuhun -menetelmällä.
Se, mistä tällä kirjoituksellani haluan muistuttaa, ja mitä kovin hartaasti toivon on, että seuraavan kerran, kun näet lapsen ostoskärryssä muistaisit, ettei kyse aina ole esimerkiksi vanhemman kyvyttömyydestä kasvattaa tai välinpitämättömyydestä muiden asiakkaiden terveyttä kohtaan. Kauppiaat haluan haastaa miettimään, millä muilla tavoin erityisen lapsen kanssa kaupassa pärjäisi kuin nostamalla hänet kärryyn. Vamma ei parane kasvattamalla eikä millään muullakaan. Vamman merkityksen sen sijaan määrittää ympäristö, jossa vammainen ihminen kasvaa, kehittyy ja elää erityisen tavallista elämäänsä.
Marke Koskelin,
äiti, psykologi
Hyvä kirjoitus!
Lehtijuttuun haastateltu äitikään ei ymmärrä vanhempia, jotka päästävät lapsensa kärryyn. Minä ymmärrän, ja olen yksi heistä, joille kaupassakäynnin ehtona saattaa olla lapsen nostaminen kärryyn. Lapsellani on vamma, joka haastaa niin kutsutun normaalin kasvattamisen ja myös tavanomaisen käyttäytymisen kaupassakäynnin kaltaisessa tilanteessa. Vamma ei näy päällepäin, ja lapseni saattaa vaikuttaa tavalliselta esikouluikäiseltä. Lapseni on jo niin isokokoinen, ettei hän mahdu ostoskärryn lastenistuimeen istumaan. Hänen ei voi aina antaa kävellä itsekseen, enkä myöskään ota riskiä, että hän saisi sairauteensa liittyvän kohtauksen kaupassa sen takia, että yritän saada hänet käyttäytymään normaalisti ja kävelemään itse. Jos näin kävisi, en pääsisi kaupasta ulos. Kokemukseni mukaan esimerkiksi autistisen kohtauksen saavan lapsen vanhempi ei kovinkaan helposti saa muilta kaupan asiakkailta eikä välttämättä henkilökunnaltakaan apua, vaan ennemminkin paheksuvia katseita, supinaa ja jupinaa. Näissä tilanteissa mieleni tekisi kantaa mukanani Autismi- ja Aspergerliiton julkaisemaan tietokortin tekstiin perustuvaa kylttiä, jossa lukisi Olet juuri havainnut tilanteen, jota on vaikea ymmärtää ja selittää. Valitettavasti emme voi keskustella asiasta juuri nyt, mutta jos otat meihin yhteyttä myöhemmin, vastaamme mielellämme kysymyksiisi.
Sairaus tai vamma ei aina näy päällepäin, eikä vaadi apuvälineiden, kuten pyörätuolin, käyttöä. Lapsella voi olla vaikkapa vaikea tarkkaavaisuushäiriö, reuma, autismi, Aspergerin oireyhtymä tai epilepsia, jonka takia häntä joutuu valvomaan eri tavoin kuin tervettä lasta. Arki erityisen lapsen kanssa on monin tavoin haastavaa ja raskasta, ja suurin osa erityislasten vanhemmista käy varmasti mielellään kaupassa ihan itsekseen. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pidän myös tärkeänä sitä, että erityinenkin lapsi saa kokemuksia tavallisen arjen asioista, kuten kaupassakäynnistä, vaikka sitten kärryssä istuen. Kaikille terveysriskejä pelkääville vakuutan ottavani lapseni kengät pois ennenkuin päästän hänet kärryyn. Tämä tosin voi jäädä ulkopuolisilta huomaamatta etenkin, jos tilanteeseen liittyy jo valmiiksi ymmärtämättömyyttä. Omalta osaltani huoli taudinaiheuttajien leviämisestä kohdistuu tosin ennemmin kaikkiin niihin pintoihin, joita ihmiset koskevat, kuten ostoskärryn työntöaisa, ostoskorin kantokahva sekä esimerkiksi kassan liukuhihna, jolle valuu milloin mistäkin pakkauksesta tahmaa ja töhnää. Kassatkin käsittelevät usein paljain käsin ostoksia; samoilla käsillä, joilla käsittelevät rahaa. Uskoisin siis pöpöjen tarttuvan ennemminkin kädestä käteen kuin kengästä kärryn kautta suuhun -menetelmällä.
Se, mistä tällä kirjoituksellani haluan muistuttaa, ja mitä kovin hartaasti toivon on, että seuraavan kerran, kun näet lapsen ostoskärryssä muistaisit, ettei kyse aina ole esimerkiksi vanhemman kyvyttömyydestä kasvattaa tai välinpitämättömyydestä muiden asiakkaiden terveyttä kohtaan. Kauppiaat haluan haastaa miettimään, millä muilla tavoin erityisen lapsen kanssa kaupassa pärjäisi kuin nostamalla hänet kärryyn. Vamma ei parane kasvattamalla eikä millään muullakaan. Vamman merkityksen sen sijaan määrittää ympäristö, jossa vammainen ihminen kasvaa, kehittyy ja elää erityisen tavallista elämäänsä.
Marke Koskelin,
äiti, psykologi
Hyvä kirjoitus!