N
notafraid
Vieras
Pakko nyt nostaa tämä aihe pöydälle täälläkin. Eli, oon huomannut että - niin netissä kuin oikeassa elämässäkin - suomalaiset ovat varmasti maailman parhaimpia ihmisiä löytämään toisista jotain vikaa tai jotain väärää. Jotain kummasteltavaa ja haukuttavaa. Mutta koskaan suomalaiset eivät voi itse katsoa peiliin ja miettiä: "Onko minulla oikeutta sanoa noin?" "Mikä tekee minusta keskivertoa paremman ihmisen?"
Aihe on minulle tuttu, koska tykkään pukeutua erilailla kuin muut ja kuuntelen sellaista musiikkia, joista kovinkaan moni ei tykkää. Ja ulkonäköäni olen koristanut lävistyksillä (eli luultavasti monienkin mielestä olen friikki).
En pysty kävelemään rauhassa kaupungilla ilman että porukka kiertää minut kaukaa (vanhukset) tai että joku on tuijottamassa niin kaihoisasti että välillä mietin oonko syöny niiden eväät tai jotain.
Lisäksi inhoan yli kaiken tuijotusta. Se on ahdistavaa ja välillä monien tuijottajien ilme on niin vihainen että jos katse tappaisi niin olisin kuollut - jo monta kertaa.
Itse en sano kenellekään mitään, olen muutenkin aika erakko ja omissa oloissaan viihtyvä. En huutele tyhmyyksiä, käyttäydyn asiallisesti ja autan ohikulkijaa jos täytyy.
Ajattelumaailmani on se, että kaikki tässä maailmassa on tasa-arvoisia, oli sitten minkänäköinen tai ikäinen tai ihan mitä tahansa.
Siksi minua suututtaakin se, että jos minäkin hyväksyn kaikki muut sellaisina kuin he ovat niin miksi yleensäkin minua vaaditaan olemaan erilainen?
Selvä, joku tykkää popista, siinä ei ole mitään vikaa, mutta kukaan ei voi olettaa että kaikki tykkäävät siitä? Jep, minä tykkään rankemmasta musiikista, mutten oleta että kaikki tykkäävät siitä.
Se riittää.
Ja jotkut ovat suoraan haukkuneet minut mm. pahoinpitelijäksi (kenkieni takia), rumaksi (lävistykset), friikiksi (vaatteet), oudoksi (hmm... olemus?) jne jne. En jaksa edes muistaa kaikkia. Mutta sitten ne jotka tuntevat minut oikeasti, ovat monesti sanoneet että olen maailman kiltein ihminen ja se joka ei tule kanssani juttuun, saa kyllä mennä itseensä.
Erilaisuus on kaunista. <3 Ei mulla muuta.
Aihe on minulle tuttu, koska tykkään pukeutua erilailla kuin muut ja kuuntelen sellaista musiikkia, joista kovinkaan moni ei tykkää. Ja ulkonäköäni olen koristanut lävistyksillä (eli luultavasti monienkin mielestä olen friikki).
En pysty kävelemään rauhassa kaupungilla ilman että porukka kiertää minut kaukaa (vanhukset) tai että joku on tuijottamassa niin kaihoisasti että välillä mietin oonko syöny niiden eväät tai jotain.
Lisäksi inhoan yli kaiken tuijotusta. Se on ahdistavaa ja välillä monien tuijottajien ilme on niin vihainen että jos katse tappaisi niin olisin kuollut - jo monta kertaa.
Itse en sano kenellekään mitään, olen muutenkin aika erakko ja omissa oloissaan viihtyvä. En huutele tyhmyyksiä, käyttäydyn asiallisesti ja autan ohikulkijaa jos täytyy.
Ajattelumaailmani on se, että kaikki tässä maailmassa on tasa-arvoisia, oli sitten minkänäköinen tai ikäinen tai ihan mitä tahansa.
Siksi minua suututtaakin se, että jos minäkin hyväksyn kaikki muut sellaisina kuin he ovat niin miksi yleensäkin minua vaaditaan olemaan erilainen?
Selvä, joku tykkää popista, siinä ei ole mitään vikaa, mutta kukaan ei voi olettaa että kaikki tykkäävät siitä? Jep, minä tykkään rankemmasta musiikista, mutten oleta että kaikki tykkäävät siitä.
Se riittää.
Ja jotkut ovat suoraan haukkuneet minut mm. pahoinpitelijäksi (kenkieni takia), rumaksi (lävistykset), friikiksi (vaatteet), oudoksi (hmm... olemus?) jne jne. En jaksa edes muistaa kaikkia. Mutta sitten ne jotka tuntevat minut oikeasti, ovat monesti sanoneet että olen maailman kiltein ihminen ja se joka ei tule kanssani juttuun, saa kyllä mennä itseensä.
Erilaisuus on kaunista. <3 Ei mulla muuta.
Monella ei ole siihen rohkeutta. Mutta erilaisuus on sellainen asia, jota ihmisten on tosi vaikea kohdata.
Oon törmänny samaan ilmiöön NIIIIIIN monta kertaa... ja joku edelleen jaksaa nostaa halooon siitä, että jos joku nyt vaan sattuu kuuntelemaan jotain tiettyä musiikkia ja pukeutumaan sen mukaisesti.
